Suomi ja ruotsi kansalliskieliä – perustuslaillista mutta harhaanjohtavaa kotouttamista?

Luin eilen (7.11.2022) sanomalehti Kalevasta kirjoituksen ”Kielen oppiminen on kunnianosoitus maalle”. Siinä kerrottiin korealaisesta Jeongdo Kimistä, joka tuli vaihto-opiskelijaksi Suomeen vuonna 2010 ja on sen jälkeen opiskellut suomen kieltä väitellen vuonna 2011 tohtoriksi suomen kielen onomatopoeettisista sanoista. Kalevan kirjoituksen otsikko on lainaus häneltä. Todella hieno tarina.  Se osoittaa esimerkillistä uuden kotimaan ja sen kulttuurin arvostusta.

Pääosa kirjoituksesta kuitenkin on omistettu vastaperustetun ”Omakieli – Eget Språk” -yhdistyksen esittelylle. Yhdistyksen tavoitteena on ”kansalliskieltemme” – suomen ja ruotsin – puolustaminen ja niiden arvostuksen lisääminen. Tällaiselle yhdistykselle on selkeä tarve, kun englannin kieli tuntuu tunkeutuvan joka paikkaan. Jos meno jatkuu tällaisena, kohta englanti tulee suomen ja ruotsin rinnalle kielivaihtoehdoksi Suomen eduskunnassa.

Viime juhannuksena törmäsin itsekin englantisaatioon. Olin silloin vaimoni kanssa viikon Helsingissä ja lähes joka ravintolassa kohdallamme osunut tarjoilija ei puhunut suomea. Osaamme kyllä englantia sen verran, että emme ruuatta jääneet, mutta isänmaallisena suomalaisina kävisimme mielellään sellaisissa paikoissa, joissa tietämme saavamme palvelun suomeksi. Eikö olisi jo aika säätää laki, joka edellyttää, että jokaisen ravintolan ovenpielessä  on näkyvä kyltti ”Palvelemme suomeksi”, jos kaikki tarjoilijat puhuvat suomea, tai ”Palvelemme myös suomeksi”, jos ainakin puolet tarjoilijoista puhuu suomea.

Omakieli-yhdistyksen puheenjohtaja Marja Alkio toteaa Kalevan kirjoituksessa: ”On tärkeää panostaa siihen, että Suomeen pysyvästi tulevat ihmiset voivat opiskella jommankumman kansalliskielen. Ilman riittävää kielitaitoa yhteiskuntaan ja siitä osaksi pääseminen jää vajaaksi”. Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten Jeongdo Kim. En ole kuitenkaan huolissani varsinaisten maahanmuuttajien kielitaidosta, vaan enemmänkin heidän jälkeläisten. Jos ja kun heidän kotikieli on muu kuin suomi tai ruotsi,  kykeneekö Suomen koululaitos opettamaan heille asiallista suomea vain rajoittuuko sen taito katuslangiin?

Omakieli-yhdistys asettaa Suomen ja ruotsin samalle viivalle. Se on tietysti poliittisesti korrektia, sillä Suomen perustuslaissa viime vuosisadan alussa nimettiin suomi ja ruotsi kansalliskieliksi. Käytännössä ruotsi on kuitenkin Suomessa noin 5 %:n vähemmistökieli ja liekö edes 10 % suomalaisista kykenee puhumaan sujuvasti ruotsia. Asiallisesti ruotsi paremminkin virallinen kieli Suomesssa kuin kansalliskieli:  Suomen viranomaisten edellytetään – tietyin rajoituksin – kykenevän tarjoamaan palveluitaan myös ruotsiksi.

Suomen ja ruotsin kielen pitäminen tasavertoisina vaihtoehtoina harhauttaa maahanmuuttajia valitsemaan opittavakseen ruotsin, joka on useimmille helpompi kieli.  Jos tavoitteena on auttaa heitä todella pääsemään sisälle suomalaisuuteen – suomalaiseen yhteiskuntaan ja  suomalaista kulttuuriin – tarvitaan nimenomaan suomen kielen oppimista.Tuskin ruotsi  auttaa siinä sen kummemmin kuin englanti ellei maahanmuuttaja  halua erityisesti perehtyä suomenruotsalaisuuteen. Eikä se nykyaikana taida riittää siihenkään.

Jos ehdottamani ravintolalaki saadaan aikaan, on mahdollista että vierailen Helsingissä toistenkin. Ja jos laki vielä määräisi, että kun ravintola rikkoo kyltin ilmaiseman palvelupauksen, se tarjoaa asiakkaan valitseman aterian ilmaiseksi, sitä mieluummin.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu