Suomi on päättänyt painaa villaisella ISIS-naisten rikokset
HS:ssa julkaistiin tänään (3.9.2023) lähes järkyttävä juttu “Syyttömiä”, jossa kerrotaan miten ISIS-kalifaatissa eläneitä naisia on useissa Euroopan maissa tuomittu raskaista rikoksista kuten orjuttamisessta, lasten vaarantamisesta ja terrorismin tukemisesta, mutta Suomeen palanneet ISIS-naiset ovat saaneet elää vapaina.
Tämä palautti mieleeni pari vanhaa US-puheenvuoroani. Puheenvuoroni 21.12.2019 otsikossa kyselin, että ”Yrittävätkö Suomen viranomaiset harhauttaa ISIS-äidit palaamaan Suomeen?”. Silloin en jaksanut millään uskoa, että Suomi on valmis painamaan villaisella suomalaisten ISIS-äitien mahdollisesti tekemät rikokset ISIS-kalifaatin aikana. Kun Suomi oli jo ruvennut palauttamaan Syyriassa sijaitsevalta al-Holin leiriltä myös lasten äitejä, olin jo epäileväisempi ja otsikoin puheenvuoroni (30.12.2020) sarkastisesti “Vai Syyriasta tullaan viattomalta, mutta huono-onniselta, ISIS-reissulta”.
HS:n (3.9.2023) kirjoituksen perusteella on selvää, että Suomen viranomaiset ovat päättäneet painaa villaisella ISIS-naisten ja -miesten mahdolliset rikokset Irakissa ja Syyriassa. Jo kun keskusteltiin ISIS-naisten palautuksista, silloinen ulkoministeri Pekka Haavisto piti heitä lapsineen vain siviileinä korostaen tällä kielikuvalla myös ISIS-äitien viattomuutta ja vaarattomuutta (A-studio, 18.12.2019). Silloisen sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen esitti mielipiteenään, ettei yhtäkään ISIS-äitiä ole toistaiseksi syytä epäillä rikoksesta (Ilta-Sanomat 21.12.2019). vaikka Supon mukaan terroristijärjestön toiminnassa mukana olleet naiset ovat yleisesti ottaen osallistuneet lähinnä erityyppiseen tukitoimintaan, kuten värväykseen ja propagandan tuottamiseen, rahoitukseen ja muihin tulitehtäviin. En ole juristi, mutta jo silloin Suomen rikoslaki oli määritellyt ”Kouluttautumisen terroririkoksen tekemistä varten”, ”Värväyksen terrorismirikoksen tekemiseen”, ”Terrorismin rahoittamisen” ja ”Terroristiryhmän rahoittamisen” rangaistaviksi (https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/201410689. Siitä huolimatta ei ollut syytä edes epäillä.
Suomen viranomaisten asenne käy erityisen hyvin ilmi siinä, etteivät he ainakaan HS:n tuoreen jutun perusteella ole yrittäneet aktiivisesti osallistua jesidinaisten orjuttamista koskevaan rikostutkintaan ja/tai auttaa sitä. Heidän laajamittainen orjuuttaminen ja raiskaaminen ISIS-vallan aikana on ollut varsin hyvin Suomen viranomaisten tiedossa koko ajan. HS julkaisi jo 22.12.2019 kirjoituksen ” HS Irakissa: Miten Isis-naiset kohtelivat jesidinaisia, joita he ottivat orjikseen? HS tapasi uhreja, jotka kärsivät vuosia raiskausten ja hakkaamisen kierteessä”. Siinä haastatellaan Bassam Khidir Juqi-nimistä naista, joka työskentelee Kurdistanin aluehallinnon alaisuudessa toimivassa jesidien pelastustoimistossa.Hänen mukaan ulkomaalaiset ja varsinkin eurooppalaiset ottivat jesidejä kotiorjikseen ja osallistuivat orjakauppaan. Hän tuo kuitenkin esille, että orjuutetut jesidinaiset eivät osaa välttämättä sanoa, minkä maalaisia naiset olivat. Niinpä hän esittää toiveen, että saisi valokuvia mahdollisista eurooppalaisista orjuuttajanaisista.
HS:n tuoreesta jutusta ei käy ilmi, että Suomen viranomaiset olisivat täyttäneet Bassam Khidir Juqin toivetta saada valokuvia suomalaisista ISIS-naisista ja -miehistä. Oliko se liikaa pyydetty?
Kirjoitin samasta asiasta, en maininnut Haavistoa, vaikka mieli teki…
Mutta näinhän se näyttää käyvän, humaani Suomi ottaa nämä rouvat avosylin vastaan. Erityisesti ihmettelen, miksei edes lastensuojelu ole ilmeisesti mitenkään reagoinut tänne palaaviin lapsiin. Olisi luullut, että huostaanoton kriteerit olisivat täyttyneet.
Ilmoita asiaton viesti
Terroristinen teko ei vanhene, kun on todisteita teosta tulee myös oikeudenkäynti eteen, sitä ei pidä unohtaa.
Oikeusjärjestelmä on hidas, mutta ei se tarkoita etteikö se toimisi.
Ilmoita asiaton viesti
”Terroristinen teko ei vanhene.” Mitenhän nyt on, jos rangaistus on elinkautinen, niin ei vanhene, mutta muuten tietääkseni vanhenee.
Ilmoita asiaton viesti
Miten niitä todisteita tulee, kun ei edes haluta tutkia?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä niin, jos ei vanhene, mutta kun vuosia kuluu, aina on vaikeampaa saada riittäviä todisteita heidän mahdollisista rikoksista.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpäs olet. Haaviston tapauksessa olen ihmetellyt, ettei hän ilmeiseti ole millään tavalla “potkinut” viranomaisia tutkimaan suomalaisten mahdollista osallistumista jesidenaisten orrjuuttamiseen. Näyttää, että heidän ihmisoikeudeteivät ole olleet hänelle niin tärkeitä.
Marinin hallitus perusteli lasten kotiuttamista Al-Holin leiriltä lasten edulla. Sen perusteella oltiin valmiit kotiuttamaan heidän äitinsä myös. Olen mielessäni miettinyt, että selittääkö tämä lasten edun priorisointi viranomaisten passsivisuuden äitien tekemisen selvittämisessä: olivatpa äidit tehneet mitä tahansa, lasten etu on, että äidit ovat kotona lasten kanssa eivätkä vuosikausia vankilassa.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni tässä on kyse vähän samasta asiasta kuin väitetystä suomalaisten SS-miesten osallisuudesta sotarikoksiin itärintamalla II maailmansodan aikana. Tiedetään että itärintamalla SS- joukot, tiettävästi myös Waffen-SS, syyllistyi sotarikoksiin ja tiedetään ISISin ja myös siinä mukana olleiden naisten syyllistyneen orjuuttamiseen ja terrorismin tukemiseen. Kuitenkaan oikeusvaltiossa ei ketään voida tuomita pelkästään sillä perusteella, että on kuulunut ryhmään, jonka on todettu syyllistyneen rikoksiin. Rikokset tulee voida yksilöidä ja todistaa kyseisen henkilön syyllistyneen niihin. Ilmeisesti näyttöä tästä ei ole suomalaisten ISIS-naisten osalta löytynyt, kuten ei ole löytynyt suomalaisten SS-miesten kohdallakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ero on siinä, että SS-miesten epäillyistä rikoksista on alettu keskustella vasta 70 vuotta tapahtumien jälkeen. Isis-vaimojen epäillyt teot ovat varsin tuoreita ja selvästikään niiden tutkintaan ei ole paukkuja laitettu.
Ilmoita asiaton viesti
No suomalaisten Waffen-SS miesten tekemisissä ei rikosoikeudellisessa mielessä ole enää yhtään mitään pähkäiltävää. Viimeinen heistä kuoli lokakuussa 2022.
Meikäläistä kiinnostaa Waffen-SS historiassa viranomaistahojen ja varsinkin erään aiemman, jo edesmenneen, tutkijan motiivi tietoiseen pyrkimykseen vaivuttaa unohduksiin ikäviä asioita ja työntää ne sivuun mappiin Ö ikään kuin loppuun käsiteltyinä luomalla virallisen totuuden joka on sittemmin alkanut rakoilla ja työntyä pölykerroksen alta uudelleen esille. Toisaalta häiritsee myös joidenkin tahojen esittämät vaatimukset nostaa entiset Waffen-SS miehet sankarin jalustalle (takaisin) ja palauttaa kunnia. Miten sellaista voi palauttaa mitä ei koskaan edes ollutkaan.
Mitä tulee näiden ISIS-muijien keissiin niin lähtökohtaiseti olen sitä mieltä, että ehdottomasti pitää tutkia ja tuomiot lätkiä sen perusteella mitkä ovat mahdollisesti todisteet.
Toisaalta voi myöskin olla niin, että jotkut piirit miettii siltäkin kantilta, että mikäli mimmit tuomitaan voivat jotkut ryhmät saada siitä kimmokkeen ja alkaa räjäyttelemään vaikkapa täkäläisissä metroissa. Tuskinpa niistä muijista kukaan terroristara mitään välittää mutta aina edistää agendaa jos löytyy edes jonkinlainen syy.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi oli tuolloin liittoutuneiden (lähinnä neukkulan) valvontakomission hallinnassa näissä asioissa. Eikö se hoitanut hommiaan?
Ehkä nyt kannattaa suunnata resurssit siihen suuntaan ja jättää tämä ISIS-sekoilu omaan arvoonsa. Tiedä vaikka vielä löytyisi joku satavuotias, jolle voisi elinkautisen rätkäyttää.
Ilmoita asiaton viesti
”oikeusvaltiossa ei ketään voida tuomita pelkästään sillä perusteella, että on kuulunut ryhmään, jonka on todettu syyllistyneen rikoksiin”
Koskeeko tämä myös ”Suurta slaavia”? Vai onko tämä keissi nauru-itku hymiö keissejä.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös jotain natsiporukkaa olla tuomitsemassa, vaikka on vasta syyllistynyt suunnittelemaan jotakin?
Ilmoita asiaton viesti
Terroristisen teon suunnittelu on jo rikos, miten tuomitset maan ulkopuolisen toiminnan ilman selvää näyttöä edes suunnittelusta?
Terrorismin tukemisesta voisi antaa jotain tuomioita, mutta veisikö se uskottavuutta oikeusjärjestelmän toiminnalta? Olisiko se vähä kuin oletustuomio, joka veisi kärjen oikeusperusteilta?
Ilmoita asiaton viesti
Tässähän olikin puhe siitä, että halutaanko tutkia näiden naisten tekosia vai ei. Kukaan ei ole vaatinut tuomiota ilman tutkimusta ja oikeudenkäyntiä.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoittajalta
En ole juristi, mutta jo silloin Suomen rikoslaki oli määritellyt ”Kouluttautumisen terroririkoksen tekemistä varten”, ”Värväyksen terrorismirikoksen tekemiseen”, ”Terrorismin rahoittamisen” ja ”Terroristiryhmän rahoittamisen” rangaistaviksi
Ilmoita asiaton viesti
???
Kysymysmerkit olivat Tommi Hämäläiselle. Mikä ”Suuri slaavi?
Ilmoita asiaton viesti
Putin Pieni ilmeisesti, ranskalaisen Pipon Pienen (”Pipin le Petite”) inkarnaatio.
Ilmoita asiaton viesti
”Kuitenkaan oikeusvaltiossa ei ketään voida tuomita pelkästään sillä perusteella, että on kuulunut ryhmään, jonka on todettu syyllistyneen rikoksiin.”
Älä viitsi.
90-vuotias Auschwitzin kirjanpitäjä tuomittiin muutama vuosi sitten Saksassa osallisuudesta tuhansiin murhiin. Itse ukko ei tehnyt muuta kuin kirjoitti nimiä ja numeroita kirjaan.
Suomi typeryyttään, sääti lain terroristiryhmään kuulumisesta vasta 2021, joten sitä ei voi soveltaa.
Edit. Kyseinen pykälä on ”Terroristiryhmän toimintaan osallistuminen”, RL 34a, 4§. Pelkkä ryhmään kuuluminen ei vieläkään ole rangaistavaa.
Mutta kyllä sieltä 34a luvusta löytyy tekoja, joihin yleiset osallisuus- ja avunantosäännökset sopivat. Nämä akat ovat keittäneet ukoillensa aamupuuron, jotta ukot ovat jaksaneet lähteä allahin duuniin päitä katkomaan ja/tai raiskaamaan. Selvä avunanto akan puolelta, linnaan vain.
Huom. Nürnbergissä sovellettiin lakeja, joita ei oikeudenkäyntiä ennen ollut edes olemassa. Ryssät ehdottivat ensin 50 000:n SS-miehen suoraa teloitusta, mutta suostuivat lopulta oikeudenkäyntiin. Ryssien ehdotus olisi toteutettuna ollut parempi, koska alle kolmannes saksalaisista kannatti oikeudenkäyntejä.
Ilmoita asiaton viesti
”Nürnbergissä sovellettiin lakeja, joita ei oikeudenkäyntiä ennen ollut edes olemassa”
Tällöinhän kyseessä on nykyisen oikeuskäsitysten mukaan laiton oikeudenkäynti, jonkinlainen voittajan järjestämä teatteri oikeudenkäynti. Samanlaisia teattereita ovat yhdysvallat suhmuroineet myöhemminkin. Irakissa presidentille järjestettiin oikeudenkäynti joka olisi kansainvälisen oikeuden mukaisesti täytynyt pitää Haagissa. Tästä syytetty myös huomautti oikeudessa, mutta asiaa ei huomioitu. Syytetty oli itse opiskellut oikeustieteiden tutkinnon yliopistossa Egyptissä.
Ilmoita asiaton viesti
Saddam Hussein tuomittiin kuolemaan irakilaisen tuomioistuimen toimesta 148 shia-muslimin murhasta Irakin lakien mukaan.
Natsien syyteoerusteet Nürnbergissä ja sen jälkeisissä oikeudenkäynneissä ovat hieman komplisoidummat. Kansainvälistä rikosoikeutta oltiin kehittämässä, ja tiettyjä periaatteita oli olemassa. Pääasia oli saada valtion johto tuomiolle antamistaan määräyksistä.
Liian harva hirtettiin.
Ilmoita asiaton viesti
”Natsien syyteoerusteet Nürnbergissä ja sen jälkeisissä oikeudenkäynneissä ovat hieman komplisoidummat. Kansainvälistä rikosoikeutta oltiin kehittämässä, ja tiettyjä periaatteita oli olemassa. Pääasia oli saada valtion johto tuomiolle antamistaan määräyksistä. Liian harva hirtettiin.”
Mitenköhän tässä mahtoi vaikuttaa se, että USA halusi säästää keisarinvallan Japanissa.
Ilmoita asiaton viesti
Muistelen että myös 18- vuotiaana tyttönä konekirjoittajana keskitysleirissä työskennellyt nainen tuomittiin Saksassa nyt jo vanhuksena muutama vuosi sitten vankeusrangaistukseen. Saksassa kai yritetään tuomita vielä kaikki vanhukset, jotka ovat kulkeneet keskitysleirin ohi. Samaan aikaan aikoinaan voittajan puolella toimineet murhamiehet saavat viettää vanhuutensa rauhassa. Tuo kertomasi venäläisten ehdotus SS-miesten summittaisesta ampumisesta kertoo sikäläisestä ”oikeudenkäytöstä”.
Kuten itsekin totesit, pelkkä ryhmään kuuluminen ei ole tuomitsemisperuste. Tuo puuron keittäminen ja muu avustaminen vaatisi kai todisteet ja niitä ei mahdollisesti ole löytynyt. Minulla ei ole tippaakaan sympatioita ISIS:iä kohtaan, mutta tuntuu että monilla kommentoijilla on vain ilman näyttöä oleva ennakkokäsitys siitä, että Suomen viranomaiset eivät ole olleet mitenkään kiinnostuneita ISIS-vaimojen tekemisistä eivätkä ole niitä pyrkineet selvittämään.
Ilmoita asiaton viesti
Aika kevyeltä vaikuttaa viranomaisten touhu, kun muualla Euroopassa noille tuomioille näyttää löytyvän perusteet.
Voihan olla, että Haavisto sotki välit kurdeihin, eikä tietoja sieltä haluta antaa. Suomi on kuitenkin pieni peluri ja ISIS-akkoja oli vähän Suomesta.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän periaatteessa koko natsi-Saksan armeija olisi voiti laittaa syytteeseen osallistumisessta rikolliseen sotaan. Käytännössähän se ei ollut miljoonarmeijan tapauksessa mahdollista. Niinpä liittoutuneet tyytyivät pääsyyllisten etsintään ja rankaisemiseen. Huomattava osa saksalaisista sotilaista osallistui sotaan enemmän tai vähemmän pakosta ja osin teki mitä teki käskystä.
ISIS oli täysin terroristijärjestö ja länsimaalaisten osallitsuminen sen toimintaaa oli täysin vapaaehtoisesti. Siinä on vissi ero.
Ilmoita asiaton viesti
No ainakin nimestä päätellen suomalaiset Waffen SS tyypit olivat vapaaehtoisia (Finnisches Freiwilligen-Bataillon der Waffen-SS)
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa vallitsee täysin kieroutunut hoivamentaliteetti, ja rikokset sivuutetaan kunhan niiden tekijöinä ovat ISIS-maahanmuuttajat.
Ilmoita asiaton viesti
Tätä samaa olen ihmetellyt mutta syynä on suvaitsevaiston suojeluksessa oleva brutaali islam.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä asia taitaa nyt olla Supon ja sisäministeriön heiniä, jos halutaan alkaa Isis-äitien rikoksia selvittää. Nykyhallituksella luulisi olevan halua resursoida tutkintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta Isis terroristit eivät ole äärioikeistoa. Siksi heitä ei voi tuomita. Toinen heitä puoltava seikka on se että he ovat muslimeja. Silloin viranomaiset eivät voi toimia rasismisyytösten pelossa.
Ilmoita asiaton viesti
COPYPASTE
Kansallinen terrorismin uhka-arvio 2023
Terrorismin uhka Suomessa on edelleen neliportaisen asteikon tasolla kaksi eli kohonnut. Suojelupoliisi on tunnistanut äärioikeistolaisia ja radikaali-islamistisia toimijoita, joilla on todennäköisesti halu ja kyky väkivaltaisten iskujen tekemiseen. Todennäköisimmän uhkan aiheuttavat näiden ideologioiden yksittäiset kannattajat ja pienryhmät. Lyhyellä aikavälillä iskut ovat epätodennäköisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiinnostavan harhainen väite ottaen huomioon, että kaikki Suomessa terrorismirikoksesta tuomitut ovat olleet muslimeja.
Ilmoita asiaton viesti
Pelkään että sillä on voinut olla merkitystä, että terrorismirikoksissa syytteen nostamisesta päättää valtakunnansyyttäjä. Valtakunnansyyttäjä ilmoitti virkaan astuessaan keskittyvänsä viharikoksiin (tms.). Ehkä painopiste on ollut noissa, terrorismin sijaan.
Muitakin vastuullisia varmasti on. Minun tuntumani on ollut se, että ISIS:in kaaduttua Suomen viranomaisilla ei ollut käytännössä mitään intoa selvittää, mitä kaikkea noilla alueilla oli tapahtunut, ja miten suomalaiset olivat olleet osallisina.
Ilmoita asiaton viesti
Eivätkö isis-hemmot/hempukat olleet vihaisia, myös puheissaan.
Ilmoita asiaton viesti
Noin voi sanoa. Myös joissain pyhien kirjojen teksteissä kieli on aika ”vihaista”.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan itse kukin voi tehdä rikosilmoituksen helposti verkossa, niin ei tarvitse vain täällä ulista!
https://poliisi.fi/tee-rikosilmoitus
Ilmoita asiaton viesti
Lue ylempi Juho Laatun kirjoittama kommentti.
Ilmoita asiaton viesti
Niin? Ainahan virallinen syyttäjä päättää syytteen nostamisesta, kunhan ensin kuka tahansa kansalainen on tehnyt ilmoituksen.
Ilmoita asiaton viesti
Olet ihan kuutamolla oikeudenkäytöstä. Rikosilmoitus tai tutkintapyyntö ei ole mikään automaatti, joka johtaisi syytteeseen. Ei edes silloin, kun rikos on varmasti tapahtunut.
Jos nyt ajatellaan Isis-rouvia, niin eipä tuossa tavan kansalaisella ole paljon aihetta tehdä ilmoitusta, koska selvästikään ei ole tavan ihmisten tiedossa edes näiden rouvien henkilöllisyydet.
Ilmoita asiaton viesti
Rikosilmoitus tehdään poliisille, joka tutkii, onko syytä viedä juttu syyttäjälle.
Ilmoita asiaton viesti
Ei rikosilmoitusta tehdessä ole luonnollisestikaan tarpeen tietää epäillyn henkilöllisyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei luonnollisestikaan tarvitse tietää tekijän henkilöllisyyttä eikä sitäkään, mitä hän on mahdollisesti tehnyt.
Teen rikosilmoituksen: Joku on tehnyt jonkun rikoksen joskus, alkakaa tutkia!
Ilmoita asiaton viesti
Eipä, mutta mitenhän tekisit näistä muijista ilmoituksen viittaamatta mitenkään henkilöön?
Ilmoita asiaton viesti
Kertomalla mitä epäilee tapahtuneen, missä ja milloin, noin suunnilleen. Se on minusta aivan ymmärrettävä vaatimus jotta asiaa alettaisiin tutkia.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä (Tenka Issakainen #3971726) tulikin ”korkean tason ulahdus”.
Siis meidän on matkustettava Syyriaan penkomaan mitä nämä arvoisat ISIS-naiset ovat tehneet. Tämä kai on vähintä, mitä vaaditaan, että voimme tehdä sen rikosilmoituksen.
Suomessahan törmätään aina ”koska Pekka Haavisto” ja asia on sillä kuitattu; kaikki hyvin ei aihetta enempään.
Kuten Saku-Miska Rentola toteaa kommentissa nri: #3971662) asia lienee Supon ja sisäministeriön heiniä.
”Pessimistisenä optimistina” haluan uskoa, ettei siellä (Supossa ja s-ministeriössä) asian suhteen ole vain kädet taskussa seisoskeltu.
Ilmoita asiaton viesti
Niin no, meillä Suomessa nyt on, joidenkin mielestä ehkä valitettavasti, tämmöinen länsimainen oikeusjärjestelmä.
Rikosilmoituksen tekemistä varten ei kuitenkaan kansalaisen itse tarvitse alkaa kerätä näyttöä.
Ilmoita asiaton viesti
joka HS.n jutun mukaan poikkeaa lähes kaikista muista länsimaista.
Ilmoita asiaton viesti
En kyllä usko että orjuuttamisesta, lasten vaarantamisesta tai terrorismin tukemisesta on muuallakaan Euroopassa ilman esitutkintaa, syytettä ja näyttöä tuomittu.
Ilmoita asiaton viesti
Ei varmasti, mutta ongelmana on se, että muualla on aktiivisesti tutkittu, meillä taas ei. Kysymys kuuluu, että pitääkö mielestäni nämä Isis-rouvat vain armahtaa?
He ovat omasta vapaasta tahdostaan lähteneet rakentamaan raakalaismaista kalifaattia ja tukemaan terroristimiehiään , mikä ainakin lienee täysin kiistatonta. Ja samalla vieneet lapsensa ja/tai kasvattaneet hankkimiansa lapsia omaksumaan Isisin arvot.
Ilmoita asiaton viesti
Jo pelkkä aamupuuron keitto on osallisuutta, vrt. Auschwitzin kirjanpitäjä.
Ilmoita asiaton viesti
Riittääkö tuomioon jos ei oo kokannut vaan on lätänny matolle vaan jotain kuivattuja taateleita ja kamelinmaitoa?
Ilmoita asiaton viesti
Onhan tuokin mahdollistanut sen, että urhea siippa on nirhannut vääräuskoiselta kaulan poikki tai jaksanut käydä vähän raiskailemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ohisalolla on jesidinaisten verta käsissä.
Ilmoita asiaton viesti
Karjalainen lähti laukalle. 🐎
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaisiin kohdistuva rasismi on nostettava esiin. Nyt on tuntuma se, että ”toisten rasismi on sitä parempaa rasismia”.
Ilmoita asiaton viesti
Valtion ei tulisi menettää valikoivan oikeudenkäytön vuoksi kansalaisten luottamusta. Puhutaanpa sitten positiivisesta diskriminaatiosta tai oikeuslaitoksen tasapuolisuudesta – asiasta tarvittaisiin a) keskustelua ja b) empiiristä aineistoa.
Neuvostoliitossa tasa-arvosta ja oikeudesta vitsailtiin: ”kaksi lintua oli oksalla, etenkin se toispuolinen”.
– mahtaaako tuo osua Suomeen?
Ilmoita asiaton viesti
Kun ulkoministeri antaa poliittista ohjausta, yksin virkamiehiä ei pidä syyttää…
Ilmoita asiaton viesti