Uniper-sopimus: Torjuntavoitto vai vuosisadan kuppauskaappaus
Aalto-yliopiston professori Vesa Puttonen ennakoi eilen Ylen A-studiossa tänään (21.9.2022) julkistettua Uniper-sopimusta, että se on torjuntavoitto. Voihan sen nähdä niinkin, mutta laajemmassa kuvassa Saksan hallitus teki katalan tempun Fortumille – se ei antanut ajoissa Uniperille lupaa nostaa hintoja asiakkaille, joilla oli vanhat kiinteähintaiset maakaasusopimukset Unperin kanssa, ja näin antoi Saksan kupata kaiken veren Uniperistä (ja enemmänkin) ja sitten kaappasi sen halvalla.
Uniperin ongelma oli vanhat kiinteähintaiset maakaasun myyntisopimukset, joissa ilmeisesti ei ollut minkäänlaisia ehtoja sen varalta, että maakaasun hinta nousee merkittävästi. En tiedä, että missä vaiheessa Uniper otti yhteyttä Saksan ongelmastaan. Kuitenkin vasta kesä-heinäkuussa Fortum, Suomen hallitus ja Saksan hallitus alkoivat virallisemmin neuvotella Uniperin kohtalosta. Syntyneessa sopimuksessa Saksa lupautui rahoittamaan Uniperin jatkuvia tappioita 30 prosentin omistusosuutta vastaan ja lupasi, että Uniper voi alkaa korottaa vanhojen kiinteähintaisten sopimusten hintoja 90 prosenttisesti lokakuun alusta alkaen.
Viimeistään silloin Fortumin ja Suomen hallituksen olisi pitänyt ymmärtää Saksan hallituksen juonen. Kun päivittäiset tappiot jo silloin olivat 100 miljoonaa päivässä, jokainen kertolaskutaitoinen ymmärtää, että elo-syyskuun odotettavissa olevat tappiot (seitsemän miljardia) vaikuttavat negatiivisesti Uniperin osakehintaan. Ilmeinen tarkoitus oli siis ajaa Uniperin arvo niin alas, että se on lähes ilmaiseksi ostettavissa kun aika on kypsä.
Aika oli kypsä tänään. Saksa osti Fortumin osuuden Uniperistä 500 miljoonalla eurolla. Hinta ilmeisesti vastasi Uniperin osakkaiden nykyistä arvoa. Uniperin osake oli 25-30 euron välimaastossa vuodesta 2018 aina vuoden 2021 puoliväliin. Sen jälkeen se nousi 40 euron tasolle pudotaakseen ilmeisesti Venäjän hyökkäyksen jälkeen 18 euron tasolle, josta se pian toipui 22-24 euron tasolle, kunnes todellinen alamäki alkoi kesäkuussa. Kesäkuun alussa hinta oli lähes 16 euroa, heinäkuun alussa noin 7 euroa ja eilen himpun yli 4 euroa.
Kurssikehityksen valossa hinta oli varsin edullinen Saksalle. On tietysti mahdotonta tietää tarkalleen, että mikä Uniperin arvo olisi nyt, jos Saksa olisi heti Venäjän kaasutoimitusten ongelmien jälkeen sallinut Uniperin nostaa vanhojen kiinteähintaisten sopimusten hintoja kustannuksia vastaaviksi. Hyvinkin osakekurssi olisi ollut vähintään 22-24 euron tasolla. Siis jos Saksa sai nyt Fortumin osuuden Uniperistä 500 miljoonalla, se hyvinkin tällä viivyttelyllään säästi kaksi miljardia ellei enemmän. Mutta silloin Uniper todennäköisesti ei olisi ollut ostettavissa.
Kun pieni maa antaa suuremmalleen tilaisuuden kupata ja kaapata, on kai liian sinisilmäistä odottaa ettei seurauksena ole kuppauskaappaus. Toivottavasti tästä opitaan sen verran, että tämä pysyy koko vuosisadan suurimpana kuppauskaappauksena Suomen talouselämässä.
Varmasti Suomi ja Fortum, vaikka pieni maa onkin olisi toiminut samalla tavalla kuten Saksa nyt jos tilanne olisi ollut päinvastainen.
Ilmoita asiaton viesti
Saksan valtio olisi ollut alta aikayksikön perustuslakituomioistuimessa vastaajana.Ja onko kukaan koskaan edes pyytänyt lupaa hintojen korottamiseen?
Hätätilaasteikolla taas vaihe 3 olisi tarkoittanut sitä, että verkkoviranomainen
olisi asettunut sääntelemään kuka saa ja kuinka paljon.Tämä olisi koskenut kaikkea kaasun jakelua.Toistaiseksi kaikki saavat sen mitä tarvitsevat.
Ilmoita asiaton viesti
Saksan hallitushan lupasi heinäkuun neuvotteluissa, että hintaa voidaan korottaa. Kuvittelen, että se tietää mitä tekee. Vai oliko tämä lupaus pelkkä harhautus?
Ilmoita asiaton viesti
Veikkaan, että kaasun hinta nousee tämän jälkeen varsin vikkelästi ja runsaasti.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kautta aikojen surkeimman liiketoimen kiertopalkinto siirtyi Soneralta Fortumille. Kuinka ollakaan valtio molemmissa suurimpana omistajana. Kerran voi olla huono tuuri, kahdesti ”onnistuessa” selitys löytynee muusta kuin sattumasta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ja kumpikin Saksassa. Voiko olla pelkkää sattumaa?
Ilmoita asiaton viesti
Sattumaa on se, että talousjohtaja oli sama Sonerassa kuin Fortumissa. Fortumissa vastasi myös riskeistä 🤔. Suomessa ajatellaan, että talousjohtaja katsoisi, että liiketoiminta on voitollinen, mutta ei näytä aina olevan tarkoitus. Tiedä sitten siirrettiinkö sivuun, koska Blackrock äänesti hallituksen luottamusta vastaan.
Sanoman tappiot teki isä Rauramo ja poika Rauramo jatkoi perinteitä toisessa yhtiössä. Ilmeisesti riskinottaminen on koettu tärkeämmäksi päämääräksi.
Saksa sinänsä on paska maa. Ainakin erään keihäänheittäjön mielestä. Meni sinne Jippiikin iloisesti. Ei siellä voi onnistua.
Ilmoita asiaton viesti
Rauramo on pahoillaan kun hukkasi 7 miljardia. Kerjuukeppiä vuolemaan pitäisi mies laittaa
Ilmoita asiaton viesti
Fortum ottaa tappiota Uniperin saksalaisomistukseen siirrosta noin 6,5 miljardia euroa.
Tappio jää aikanaan veronmaksajien maksettavaksi.
Ilmoita asiaton viesti