Helsingin yliopisto vajosi tarinatieteen tasolle
Hämmennys tieteissä ja taiteissa
Oli aika, jolloin maailma yhtiöityi, kuutioitui, neliöityi, vinoutui, urautui, laatikoitui, pakkautui. Orgaanisuus katosi. Ihmiset pakattiin laatikoihin. Kantti kertaa kantti, talo, huone ja sänky. Kodista tuli sairaala.
Hämmennys valtasi maat ja mielet.
Taiteissa kadonnutta jäsennystä etsittiin moniaalta: esoteria, mytologia, symbolismi, romaani, avantgarde, sankaruus, kansakunta. Gallen-Kallela maalasi manalan, Kullervon, surevan äidin ja nation. Hilma af Klint etsi sentään älyä, mutta oliko hän ainoa.
Hajonnutta maailmaa yrittivät kyhätä yhteen myös tieteet. Adam Smith tyytyi orgaaniseen mielikuvaan, näkymättömään käteen. Taloustiede alkoi pursuta tasapainomatriiseja. 1900-luvulla itkettiin maailman kompleksisuutta ja nikkaroitiin systeemejä. Systeemisyys vajosi koomaan, kunnes koomasta sen herättivät ihmiskunnan uudet pelastajat, ilmastotietäjät. Systeemisistä muutoksista tuli heidän piilokielensä.
Joet oli padottu ja vedet kuutioitu, rakenna siitä systeemi.
Oppeja sikisi. Niitä kutsuttiin tieteiksi. Edistyksen, demokratian, hyvinvoinnin, talouskasvun, oikeusvaltion opit. Suuria kertomuksia toisteltiin kunnes ne tyhjenivät ja hajosivat. Oli pakko tyytyä pieniin tarinoihin. Syntyi tarinatalous ja turinatiede. Viimeisin sepite ovat ilmiöt. Suomen hallitusohjelmakin laadittiin ilmiöpohjaisesti, yksi piilovallan muoto sekin.
Tieteen kaksituhantinen missio, totuuden tavoittelu vajosi ilmiöiden ja tarinoiden alle.
Helsingin yliopiston Studia generalia
Helsingin yliopiston ja yksityisten tiedesäätiöiden Studia generalia tarjosi tarinaillan 30.3.2021. Esiintymään oli huolella seulottu parhaat tutkijat, vakuutti illan puhemies Tuomas Heikkilä. Tänä iltana tutkijat kertovat mikä on syvintä ja pisimmälle jalostunutta ymmärrystä, mitä on ymmärtämisen ja viestimisen keskeinen muoto. Näin professori Heikkilä johdatteli (tässä linkki illan esityksiin).
Syvin ymmärrys – mitä se siis on?
Silkkaa satua, tunteet ja tarinat taloutta rakentamassa, otsikoi vastauksensa liiketaloustieteilijä, kuluttajatutkija Ella Lillqvist. Uusi tiede nojaa tarinoihin, hän jatkoi. Tarina ei piittaa totuuksista. Tarinat ovat tapa esittää jokin ilmiö tietystä näkökulmasta. Tiede ja tutkija valitsee tietyn ilmiön ja näkökulman (mielitietyn). Valikoidut tarinat kertovat miten talous toimii. Yhdentekevää, perustuuko tarina tositapahtumiin, onko tarina fiktiota vai faktaa. Ratkaisevaa ei ole tarinan suhde todellisuuteen vaan se miten uskottavalta tarina näyttää. Ei siis totuudellisuus vaan se että joku saadaan uskomaan, samaistuu tunteilla ja kokee tarinan todeksi. – Kysyn: Miten tuo eroaa mainonnasta?
”Historiassa voittaa se, jolla on paras tarina.” Näin kiteytti kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä.
Tällaista tiedettä, tällaista ymmärrystä meille siis jaetaan Helsingin yliopiston ytimestä. Ottaako joku yliopiston vakavasti? Tällä hetkellä minä en ota.
Maailman rakosiin on helppo suoltaa tarinaa mitä tahansa, kymppiuutisten kevennysten tavoin. Yrityksellä on tarina. Hyväksikäytetyn nuoren tarina. Masentuneen ihmeselviäminen. Pankki pelasti vippikierteisen (juuri tästä Lillqvist puhui). Nuori sijoittaja osti ferrarin. Huipputieteen tarina. Suomen tarina. Mielitietty.
Tiede katsoo maailmanmenoa huvittuneena sivusta, selittää sen mielin määrin.
Tampereella kirjallisuustiede todisteli vuosien ajan kuinka vaarallisia kertomukset ovat. Tieteenpäivillä Maria Mäkelä luennoi monisataiselle yleisölle kertomusten vaaroista. Nyt Helsingin yliopisto heittää kirjallisuudentutkijat, omat ja vieraat ulos ja kääntää tieteen ylösalaisin, tarjoilee soopaa, syvintä tieteellistä ymmärrystä. Aprillia yhteiskuntatieteet.
Tieteen akateemikoksi mainittu Ilkka Niiniluoto ja akatemiat ovat kautta aikain valistaneet meitä kuinka tiede lähestyy totuutta, tiede nojaa faktoihin, politiikan on perustuttava tutkittuun tietoon, vuosi 2021 on tutkitun tiedon teemavuosi ja kuinka tiedeväen on nyt alettava neuvoa poliitikkoja.
Tarina, brändi, mielikuva, tunne, uskonto, turinatiede. Uusi tiede on uususkontoa, herännäisyyttä. Tiede on lars leevi lestadius, hernhut, jeesus, jumala. Lars Leevin tarina oli paras, historian voittaja.
Tiede on mielivaltaa. Tiede on päättynyt.
Studia Generalia -luennot ovat uusi mainostelevisio. Luentojen päämissio keväällä 2021 oli mainostaa tiedesäätiöitä ja rahastoja. Jokaiselle illalle oli etukäteen valmistettu video, joista jokainen päättyy ”suuri kiitos teille rakkaat säätiöt”. – Mitä siis on korruptio?
Yliopiston, säätiöiden ja rahastojen yhteispelillä ohjataan tieteen sisältöä, aiheiden valintaa, muotoilua, näkökulmia, mielitietyn valintaa. Tieteen ja tutkimuksen riippumattomuudesta puhuminen on epätotta ja naurettavaa.
Tässä tarinaehdotukseni professori Tuomas Heikkilälle:
Arkkienkeli Gabriel ilmestyi 30.3.2021 Neitsyt Marialle Helsingin yliopistolla. Taivaalle syttyi tähdet. 9 kuukauden kuluttua, viikko ennen laskettua aikaa jouluaattona syntyi jeesuslapsi. Itäiselle taivaalle syttyi kirkas tähti. Tähden valo johdatti paimenet seimen äärelle.
Tälla tarinalla voittaa historian.
Tarinaksi jalostunut tiede pelastaa vippikierteiset. Kansa laulaa hoosiannaa.
* * * * *
MIKSI TÄMÄN KIRJOITIN:
Ensinnäkin:
Oli vaikea uskoa todeksi sitä tiedenäkemystä ja tieteen ohjailun henkeä, jota Tuomas Heikkilä ja Ella Lillqvist propagoivat Helsingin yliopiston Studia generalia -illassa 30.3.2021 otsikolla Tutkimuksen tarinallisuus. Kiihtymyksen vallassa koin että moista tieteen nimissä esitettyä mielivaltaa vastaan on noustava.
Toiseksi:
Kesällä 2021 minut pyydettiin mukaan valmistamaan näyttely galleria Maariin Porvoossa. Näyttelyn nimesimme Todellisuuksien moneudeksi. Roolinani oli tuottaa tekstejä. Kokosin vihkosen Kenen todellisuus. Yllä oleva teksti on kahdenkymmenen muun kirjoitelman ohella yksi tuon vihkosen jutuista.
Linkki vihkoseen Kenen todellisuus.
Linkki Todellisuuksien moneus -näyttelystä kertovaan Uusimaa-lehden juttuun.
Kolmanneksi:
Näinä päivinäkin on ollut vaikea uskoa todeksi rajatonta itsekehua, omahyväisyyttä, ylimielisyyttä ja vallantäyteyttä, joka luonnehtii suurta osaa suomalaista sivistyneistöä ja sivistyneistön keskustelua, sitä tarinointia, historian voittajia. Konkretisoin kolmella esimerkillä:
– Anu Partasen kolumni Helsingin Sanomissa 13.7.2021 otsikolla Mitä me teemme vapaudellamme.
– Sitran vanhemman neuvonantajan Oras Tynkkysen esiintyminen Ylen aamussa 14.7. aiheena EUn ilmastopaketti ja EUn toimintatapa eli se kuinka EU Tynkkysen kertomalla tavalla jyrää läpi kaiken haluamansa ja tavallisemman kansan näkökannat jauhautuvat suon silmään.
– Kuuntelin pari SuomiAreenan keskustelua (toisessa puheenjohtajana Anu Partanen). SuomiAreena on näennäisen vilpittömään ja neutraaliin asuun puettua eliittipiirien poliittista vallantäyteyttä, ylemmyydentunnetta ja meidän muiden ajattelun johdattelua.
Kun kerran sivistyneillä ja suomalaismedialla on oikeus toimia noin omavaltaisesti ja muuta yhteiskuntaa jyräävästi, ei meidänkään sanoilla ole pidäkkeitä.
Kirjaseen Kenen todellisuus on lipsahtanut virhe: fyysikko Rovellin etunimi ei ole ole Marco vaan Carlo. Rovellin kirja Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää (kustantaja Ursa) on kirja jota tällä hetkellä arvostan eniten ja joka inspiroi eniten. Ehkä se on sitä Tuomas Heikkilän mainostamaa tieteellistä syväymmärrystä.
Näyttelyymme Todellisuuksien moneus poimin tai keksin lattiasta kattoon ulottuvan aforismien pylvään. Rovellin kirjan nimi on aforismien joukossa. Näyttelyssä kävijät saavat äänestää itseään miellyttäviä aforismeja tai maalauksia. Rovellin lause on kolmen suosituimman joukossa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ylimielisyys on ehkä avain. Nykytilanne tosiaan vaatii tiettyä ylimielisyyttä. Ehkä he hyvinkin pystyvät ottamaan viimeiset ratkaisevat askeleet tyhjän päälle.
Ongelmahan on periaatteessa tämä: machiavellinen eliitin jäsen haluaa tuhota sen, mitä ei voi hallita (sen lisäksi, että haluaa hallita kaikkea). Narsistinen eliitin jäsen taas kaasuvalottaa todellisuutta niin, että massojen hallinta sujuu mukavasti. Näin se on käynyt ennenkin historiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Mukava nähdä jonkun kirjoittavan aidosti kriittisen pakinan. Näitä narreja, jotka kuitenkin varovat tarkoin hyppäämästä kuninkaan varpaille, on nähty.
Tiede on monilta osin ajautumassa ideologioiden ja narratiivien vetojuhdaksi. Teorioilla ei ole enää merkitystä. Ei tarvitse kuin kerätä tai hankkia datasetti, hakea siitä korrelaatio ja keksiä selitys. Entä kausaliteetti? Entä miten havainnot kytkeytyvät olemassaolevaan teoriaan? Nääh, ei pilata hyvää tarinaa pikkumaisella nillityksellä! Näin se menee, eikö niin kaverit?
Kauas on ajauduttu luonnotieteiden muodostamista ideaaleista. Silti koko uuden tieteen uskonkäsitys oikeutetaan näillä nimenomaisilla ideaaleilla. Kirjoituksesi osuu naulan kantaan.
Ilmoita asiaton viesti
En nyt täysin ymmärtänyt blogistin näkemystä.
Tieteellinen tieto on sitä mitä tieteellisissä julkaisusarjoissa julkaistaan. Koska noissa sarjoissa julkaisemiseen on todella kova kilpailu, niin arveluttavat käsitykset joutuvat hyvin nopeasti hyökkäyksen kohteeksi ja päätyvät tappiolle. Valitettavasti tuon keskustelun seuraaminen edellyttää melkoista harrastuneisuutta.
Mutta tämä on eri asia kuin yksittäisen professorin tai muun tieteentekijän henkilökohtaiset mielipiteet. Tieteellistä tietoa kannattaa arvioida sillä mittarilla, joka sille on olemassa. Tuo mittari on julkaisuiden läpimeno tieteellisiin julkaisusarjoihin ja niiden saamat positiiviset viittaukset.
Sen verran täytyy kyllä olla blogistin linjoilla (jos blogistia ymmärsin), että tiede on aina jossain määrin poliittista. Tutkimuskysymysten valinta on aina kysymys, johon vaikuttavat tutkijan poliittiset näkemykset. Erityisesti talous- ja sosiaalitieteissä mahdollisia tutkimuskysymyksiä on rajattomasti ja kysymyksen valinta on aina ideologinen kysymys.
Taloustieteissä on esimerkiksi pitkään vallinnut niin sanottu ”homo economicus”-näkemys, joka on osoittautunut olevan todellisuuden kanssa yhtä hyvässä suhteessa kuin Neuvostoliiton ”homo sovieticus”. Molemmat todellisuudesta vieraat näkökulmat ovat aiheuttaneet paljon pahaa siksi, että ne ovat omille ideologioilleen mieleisiä näkemyksiä.
Ilmoita asiaton viesti
”Tuo mittari on julkaisuiden läpimeno tieteellisiin julkaisusarjoihin ja niiden saamat positiiviset viittaukset”. Juuri tämä mittari tuottaa ongelmia, koska se hylkää kulloinseenkin aikaan sopimattomat ja siten ”arveluttavat käsitykset”. Näyttäisi, että se edistää tiedettä, joka ei ole tekijälleen intohimo vaan löydösten ”sovittaminen” konsensukseen kiihtyvässä kilpailussa. Intohimoinen tiede ja taide ei etukäteen laskelmoi viitauksia tai julkaisuihin pääsyä ja usein tällaiset tieteen- ja taiteentekijät ovat aikalaistensa väheksymiä. Totuus on tarua ihmeellisempi.
Ilmoita asiaton viesti
Hmm… Tuota noin. Tuo kilpailu tieteellisistä meriiteistä on sen verran tiukkaa, että se on samaa luokkaa kuin kovien urheilukisojen karsintaosuus.
Henkilökohtaisesti pidän ”Intohimoinen tiede ja taide ei etukäteen laskelmoi viitauksia tai julkaisuihin pääsyä ja usein tällaiset tieteen- ja taiteentekijät ovat aikalaistensa väheksymiä.” -ajatusta aika lailla vääränä.
Syynä on se, että kun tuo ”tieteen- ja taiteentekijät ovat aikalaistensa väheksymiä”-ajatus syntyi, niin tieteeseen liittyvä kilpailu oli paljon vähäisempää kuin nykyisin. Nykyinen kilpailu on todella kovaa ja arveluttavilla tuloksilla ei enää pärjää vaikka kuinka olisi aikaan sopiva.
Mikäli etsisi vertailukohtaa, niin kyseessä on lähinnä yleisurheilukisojen kestävyyslajien avaaminen afrikkalaisille urheilijoille. Kisa muuttui totaalisesti tuon jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Näin se oli, että ennen tieteeseen liittyvä kilpailu oli vähäisempää. Mutta mielestäni kilpailu ei takaa sitä etteikö sen vauhdittamassa meriittien tavoittelussa tallaista ”lynkkausta” tapahdu. Kyllä se kilpailu karsii, mutta myös ”lapsi voi mennä pesuveden mukana”, kun tiede ei kuitenkaan ole niin yksiselitteistä kuin urheilu ja karsiminen juurikin voi perustua ns. yleiseen narratiiviin. Jos tieteen tai taiteen tekemisen lähtökohtana on meriitti tai kilpailu (kuten urheilussa), niin se on väärä lähtökohta ja antaa vain”tylsiä” tuloksia.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärsin Kahelinin lähestymistavan eri lailla. Hän ei mielestäni ottanut tarkasteltavaksi jonkin tieteen alan tieteellisen tilan arviointia. Hän rajoitti tarkastelun ja kritiikin Helsingin yliopiston tieteen tekemisen lähestymistapaan ja kauhistui sen vajoamista parin muotisuuntauksen mukana juoksijaksi. Näin toimiessaan yliopisto on hylännyt tieteen tekemisen perusteet.
Jos olen väärin ymmärtänyt, niin blogisti oikaiskoon käsitykseni. Kahelin ei minusta ottanut kantaa, että onko tämä maailmanlaajuinen ilmiö ja sitä kautta tilanne olisi vielä huolestuttavampi. Jos Kahelinilla on tästäkin oma käsityksensä, niin mielelläni kuulisin sen.
Ilmoita asiaton viesti
Lainaus: ”Tieteellinen tieto on sitä mitä tieteellisissä julkaisusarjoissa julkaistaan. Koska noissa sarjoissa julkaisemiseen on todella kova kilpailu, niin arveluttavat käsitykset joutuvat hyvin nopeasti hyökkäyksen kohteeksi ja päätyvät tappiolle.”
Todella mullistavat tieteelliset löydöt joutuvat usein mustalle listalle. Yksi tunnetuimpia tapauksia on Barbara McClintock. Hän löysi ns. hyppivät geenit jo 40-luvulla ja joutui naurunalaiseksi tiedeyhteisössä: että hyppivät geenit. Hän sai Nobel-palkinnon vasta vuonna 1983. Hänen löytönsä genetiikassa olivat erittäin merkityksellisiä, mutta hän uhmasi konsensus-tiedettä.
Lisäys hetkeä myöhemmin. Ahoinen on siis tavallaan oikeassa, että konsensus-tieteen vastaiset käsitykset joutuvat tappiolle. Mutta tässä maailmassa on kuitenkin niin, että aika on totuuden puolella. McClintockin kohdalla se vaati aikaa 40 vuotta.
Minulla on omakohtaisia kokemuksia arviointiprosesseista ilmastonmuutostieteen kohdalla. Arvioijat ovat jopa valehdelleet, että jokin asia löytyy tietystä julkaisusta, vaikka siitä ei puhuta julkaisussa yhtään mitään. Noin vuoden 2000 jälkeen ns. arvostetut alan julkaisut eivät ole hyväksyneet julkaistavaksi tutkimuksia, joissa on päädytty ilmastoeliitin vastaisiin johtopäätöksiin. Mm. emeritaprofessori Judith Curry on todennut, että hän ei laita yhtään julkaisua enää lehtiin, koska arvioijat voivat lytätä helposti minkä tahansa tutkimuksen, jos niin haluavat.
Ilmoita asiaton viesti
”Todella mullistavat tieteelliset löydöt joutuvat usein mustalle listalle.”
Tuo ei kuitenkaan ole sääntö vaan poikkeus. Mutta kieltämättä on totta, että moni aivan uudenlainen ajatus ei oikein tunnu saavan ilmaan alleen. Hyvänä esimerkkinä näiden uusien mRNA-rokotteiden taustalla oleva perustutkimus. Unkarilaistaustainen Katalin Kariko kiinnostui ilmiöstä ja on panostanut koko uransa aiheeseen. Hän ei missään vaiheessa ole saanut pysyvää paikkaa Yhdysvaltojen yliopistomaailmassa vaan roikkui mukana erilaisilla pätkäsopimuksilla (moni suomalainen tutkija kykenee varmasti samaistumaan häneen).
Samalla on totta, että monet aivan kummalliset teemat pääsevät vallalle tekijän kirjoitustaidon ja poliittisten suhdanteiden vuoksi, mutta tuo on tavallisempaa yhteiskuntatieteissä kuin muissa tieteissä. Mielestäni hyvä esimerkki on ”homo economicus”, joka on monen uusliberalistista talouspolitiikkaa suosivan mieliekonomistin eli Milton Friedmanin rakentama teoreettinen kuvitelma (tosin ei tuolla nimellä), mutta joka ei kestä minkäänlaista empiiristä tarkastelua.
Toisaalta useimmilla aloilla kilpailu on tosiaan niin kovaa, että julkaisuissa ja tuloksissa olevat virheet kyllä joku kaivaa esiin. Samanaikaisesti uusien tulosten tuottamiselle on hillitön paine.
Ilmoita asiaton viesti
Kelpo kirjoitus. Syvällinen ymmärrys jäi vaille selitystä eli mitä se on. Itse näen asian niin, että tieteellinen ylimielisyys on vakavaa, koska se sepittää ajatusmalleja asioista, joiden syvempää ymmärrystä meillä ei ole. Näitä asioita ovat kaikki mitä tunnemme.
Siksi tieteellinen totuus on vain väliaikainen havainto eikä se selitä pohjimmiltaan mitään vaan antaa parhaimmillaan vain mahdollisuuden hyödyntää havaintoja. Tämän tulisi aiheuttaa valtavasti nöyryyttä niissä, jotka esittävät tieteellisiä totuuksia ja tarinoita varsinkin lopullisena tietona.
Ilmoita asiaton viesti
”tieteellinen totuus on vain väliaikainen havainto eikä se selitä pohjimmiltaan mitään vaan antaa parhaimmillaan vain mahdollisuuden hyödyntää havaintoja”
Näinhän se menee. Tämänhetkinen tieteellinen käsitys on se paras ymmärrys asiasta, joka meillä nyt on. Se ei ole Jumalan antama totuus vaan parasta mitä asiasta tiedämme nyt.
Mutta siitä olen eri mieltä, että minusta monessa asiassa tämänhetkinen tieteellinen tieto todella selittää asioita. Kärjistettynä esimerkkinä se, että jos et kastele kotonasi olevia ruukkukasveja, niin ne kuolevat. Eli tiedämme, että jos et huolehdi viherkasviesi vedensaannista, niin niille käy huonosti. Tämä on samaa tavaraa kuin tieteellinen tieto.
Ongelma tulee vastaan niissä tapauksissa, joissa tuollaista selvää toistettavaa syy/seuraus-suhdetta ei ole. Hyvin usein kun mennään taloustieteisiin tai sosiaalitieteisiin, niin hommat menevät paljon epämääräisemmiksi. Mutta tuosta epämääräisyydestä huolimatta voimme osoittaa joitain asioita.
Yksi noista varsin aukottomista osoitettavista asioista on se, että luterilaisten/protestanttisten uskonnollisten liikkeiden into opettaa ihmiset lukemaan on ollut oleellisessa roolissa Euroopan nousussa menneinä vuosisatoina. Mutta tämä menee jo politiikan puolelle siksi, että oma asenteeni saa minut huomioimaan tällaisia asioita.
Ilmoita asiaton viesti
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on talouselämän huippuja tavattuaan huolestunut mielenterveyspalvelujen saatavuudesta.
Niinpä juuri. Koska kulttuuri tuo merkitystä elämään auttamalla ymmärtämään mistä tulemme, keitä olemme ja minne päädymme, moni Pallonlaajentaja – Olli Immonen, Touko Aalto, Hussein Al-Taee, Erkki Tuomioja, Antti Rinne, Petteri Orpo, Jussi Halla-aho – löytäisi vastauksen olevaisen kätkeytymättömyyden (Heidegger) arvoitukseen Etelä-Euroopan sotien jälkeisen ajattelun kehityksestä siellä ymmärretyn jättää Jumalan lahjoitukset kiinteään maaomaisuuteen omaan rauhaansa ja niiden himoitsemisen sijaan rohkaista yksilöitä arvostamaan omia juuriaan, ml. oma kieli, varsinkin kun huomattiin ns. vieraitten kielten olevan opittavissa.
Italialaiseen kulttuurihegemoniakeskusteluun perehtyneiden mielestä eri kulttuureissa pitäisi löytää kansan omia sanoja kuvaamaan tosiasiaa ettei ”vapaus ole asioiden “luonnollinen” tila. Miltei aina vahvat ovat alistaneet heikot ja voima ja normit ovat murskanneet ihmisen vapauden. Valtio on ollut niin heikko, että se ei ole kyennyt suojelemaan yksilöitä alistavilta normeilta tai niin vahva, että ihmiset eivät ole kyennet suojautumaan despooteilta.”
Miten kävisi meillä ”kenraalitason ajattelu” korvaamaan politiikan, Jumalan, suojelijan, pelastajan tai millä nimellä kukin ilmiötä kutsuukin?
Ilmoita asiaton viesti
Korjaan, Saarikko onkin valtiovarainministeri. Italiassa armeijan kenraali Figlioli johtaa koronarokotuksia koko maassa. Suomessa kenraalit harjoittelevat sotaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä tuo (tieteen) syvällinen ymmärrys on sitä, että tiede ei anna koskaan lopullista vastausta elämän mysteeriin niin innostavaa kuin se voi ollakin ja juuri siltä pohjalta se inspiroi. Tiede (tietyt tieteenalat) on tavallaan ”karannut käsistä” siinä, että se palvelee enemmän ”mekanismeja” kuin ihmistä ja siten se on tullut kuolleeksi. Se on eriyttänyt itsensä ”ruohonjuuritasolta” ja niiden luonnontieteellisten perustotuuksien (ihmeitten) ääreltä, joita sen juuri pitäisi seurata.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri noin : …että se palvelee mekanismeja,,, on käynyt . Suomessa esimerkiksi liikenteen tutkiminen on poliittisilla päätöksillä(kuten Neuvostoliitossa aikoinaan) mahdollistettu ainoastaan neljää liikennemuotoa koskevaksi, eussa sovitun viiden sijaan .https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/bionavigaattori/viisi-vs-nelja-liikennemuotoa-eu-tavoite-vs-suomen-malli-vuodesta-2011/ ja sen perusteella on tehty jo ennen EU liikennestrategiaa, niin aluehallintomalli ja liikenteen tutkimukset jo yli kymmenen vuoden ajan…. sivu 8/11 http://www.sisavesi.fi/wp-content/uploads/2018/04/2.8-Suomen-Sis%C3%A4vesiliikenne-poliitisia-p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6ksi%C3%A4-ja-kommentteja-vv-2005-2016.pdf . Mikä taas on johtanut sekä fossiilittoman liikenteen että Liikenne 12 suunnitelmat vastaavasti puutteellisiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Onpa tänne virinnyt antoisaa keskustelua. Jokainen kommentoija ansaitsee kiitoksen.
”Intohimoinen tiede ja taide”, sanoo joku. Missä nykyään onkaan intohimo, Marie Curien henki.
Yksi askarruttava kysymys koskee ”ymmärryksen syvällisyyttä”. Mitä on syvällisyys, mistä se lähtee, mihin se nojaa, miten se rakentuu, miten sen merkitys koetaan tai miten se niinsanotusti vaikuttaa? Lukitsevaa akateemista vastausta tai määrittelyä ei kannata kaivata mutta avointa monipuolista pohdintaa ja ’ketterää’ siirtymistä käytännön kysymyksiin.
Poimin lauseen Rovellilta: ”Jos Demokritoksen teokset atomioppeineen olisivat säilyneet Aristoteleen teosten sijasta, kulttuurimme älyllinen historia olisi voinut olla parempi.”
– Näppärä väite. Entä jos siinä on hiukkanen perää.
Rovelli sanoo myös: ”Kulttuurimme on lyhytnäköinen pitäessään luonnontieteet ja runouden erillään. Kumpikin avaa silmämme todellisuuden monimutkaisuudelle ja kauneudelle. Uraa uurtava tutkimus ja koskettava runous ovat voimakkaan näkemyksellisiä. Ne voivat päätyä samanlaisiin käsityksiin maailmasta.”
Aikoinaan ahmin Kari Enqvistin kirjoja ja sanontoja: efektiivinen kuvailu, emergenssi… Efektiivisessä kuvailussa maailma karkeistuu, makroistuu. Samasta kertoo Rovellin kirja. Aineen syvätasoa luonnehtii Rovelli kuvailun mukaan hiukkasten vapaa liike, (jokseenkin) satunnaisuus, ehkä monipaikkaisuus, ehkä hierarkiattomuus. Eikö tämä olisi mitä upein ihmisyhteiskunnan ja ihmiskulttuurin malli. Makromaailmaan edettäessä informaatiota katoaa, sanoo Rovelli. Informaation kato on yhtä kuin vallan synty. Jotkut, osa ihmisistä täyttää informaatiokadon luoman aukon ja alkaa määräillä muita, alistaa muita, typistää muita. Tätä on nykykulttuuri, nykymaailma. Aineen syvyyksistä, aineen olemuksesta, fysiikasta, luonnon tutkimuksesta voisi löytyä avoimen, vapaan, yksilölähtöisen (nominalistisen?) yhteiskunnan malli. Syvällisyys ei löydy nykyinstituutioista, tuskin valtiosta, tuskin EU:sta, tuskin teorioista, ei abstrakteista nykykäsitteistä, ei tarinoista, ei pienistä eikä suurista, harvoin jos koskaan nykytieteilystä. Esim. nykysosiologia, yliopistojen tempparianalyysi dekaaneja myöten tai politiikan tutkimus on pääosin itsetehosteista sanahelinää.
Näyttelyä porvoolaiseen galleriaan miettiessäni puhkoin pääni, miten esittäisin maailmankuvan nurinkäännön. Nostaisin malliksi ja lähtökohdaksi fysiikan maailmankuvan, aineen syväolemuksen. Piirsin tiimalasin, jossa pohjalla on hiukkaset ja hiekka, tiimalasin ahtaikossa me ihmiset pyristelemme arkeamme, yllämme tiimalasin huipulla mestaroivat kaiken maailman abstraktit teoriat, instituutiot, valtiokäsitys, hallitukset, yritykset jne. Tiimalasi pitää kääntää ja nyt on kääntämisen aika. Alas instituutiot, alas politiikan teoriat, alas epämääräinen puhe systeemisistä muutoksista. Palataan perustaan, piirretään kuvioita hiekkaan kuten teki Arkhimedes, ihmetellään kuun liikettä, varjojen kiertoa, mitataan maapallon ympärys tikulla kuten teki Eratosthenes.
Tuntui mahdottomalta pukea tuo pariin neliöön gallerian seinälle. Se olisi ollut hirvittävää akateemista kuivaketta, karkottanut jokaikisen tulijan. Niinpä tyydyin fragmentteihin (’aforismeihin’). Kiinostuksella odotan äänestyksen tulosta, mitkä fragmentit kolahtavat ihmisiin. Äänestysaikaa on 24.7. asti.
Konkretisoiva esimerkki: ”Ylikulutus on ilmasto-ongelmien juurisyy”, sanoo ministeri Krista Mikkonen. Onko näin? Entä jos ylikulutuksen takaa löytyy syvempiä syitä? Entä jos meidät ihmiset on salakavalasti ja/tai pakolla ohjattu kuluttajiksi? Muunlainen elämäntapa on tehty ja yhä tehdään mahdottomaksi. Mitä ovat olleet ja ovat kuluttajiksi ohjaamisen/pakottamisen yhteiskunnalliset mekanismit, vallan rakenteet ja käytännöt? Tällaisia kysymyksiä nyky(sosaali)tiede ei aseta eikä edes tiedosta. Surkeata tiedettä, surkeata. Tempparikikattelua koko yliopisto, sosiaalitieteet.
Ilmoita asiaton viesti
Surkeata, varsinkin liiketaloustieteet (etenkin ltt. markkinointi), joka ei perimmältään ole mielestäni ollenkaan tiede (riippuu tieteen määrittelystä) ja jota lienee osaltaan syyttäminen ihmisen ”kuluttajaksi” kutistamisesta jo ammoisista ajoista lähtien ja yhä lisääntyvässä määrin olemme myös oppineet olemaan kuluttajia. Itselleni tuo ”syvällinen ymmärrys” lienee enemmän ihmettelyä. Konkreettisella tasolla se ilmentynee kysymyksinä enemmän kuin vastauksina. Musiikissa voi soida matematiikka ja normaalijakaumaa lähestyvät satunnaisuudet kertovat, että maailma ei ole perimmältään kaaos, vaikka se nyt yhä enemmän siltä näyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Alkukesällä 2015 lähetin eräille vaikuttajille juuri ilmestyneen kirjani Rooma opettaa. Väitin siinä Platonin ajatuksen kolmijakoisesta ihannevaltiosta toteutuneen Suomessa siten, että 1) filosofit ajattelevat, 2) sotilaat turvaavat työrauhan, 3) rahvas huoltaa elintarvikkeita
Nyt täytyy kokemuksen perusteella korjata siten että 1) kenraalitaso ajattelee, 2) eduskunta maksaa laskut ja kouluttaa väkeä medialle kuten kansainvälisten asiain neuvoksen virassa heillä toiminut Vesa-Pekka Kangaskorpi osoittaa Keskisuomalainen konsernin kautta hallitessaan suurta osaa maan lehdistöstä, 3) poliitikot huolehtivat ruoasta, etenkin sdp: Sanna Marinin aamiaismurot tiedetään kuten myös Antti Rinteen pastareseptit jotka ovat ollet esillä naisten lehdissä sekä syksyllä 2015 Erkki Tuomiojan johdettavaksi HY:n yhteyteen perustettu Historioitsijat ilman rajoja- yhdistys tarjotessaan hänelle makoisia tilaisuuksia isännöidä diplomaattitason tarjoiluja.
Ilmoita asiaton viesti
Katri Kulmunia rankaistiin inkvisition kieliopeilla venäjän harrastamisesta, samon Keskisuomalaisen Kangaskorpea (alk.Kozlov) harjattiin eduskunnassa jotta kansan (valta?) saatiin mediailmaston vastuulliseksi. Sitä saa mitä pyytää. Pahat teot kostetaan kolmanteen polveen ja hyvät palkitaan. Hallitaan kummitustarinoilla.
Ilmoita asiaton viesti