Helsingin yliopisto vajosi tarinatieteen tasolle

Hämmennys tieteissä ja taiteissa

 

Oli aika, jolloin maailma yhtiöityi, kuutioitui, neliöityi, vinoutui, urautui, laatikoitui, pakkautui. Orgaanisuus katosi. Ihmiset pakattiin laatikoihin. Kantti kertaa kantti, talo, huone ja sänky. Kodista tuli sairaala.

Hämmennys valtasi maat ja mielet.

Taiteissa kadonnutta jäsennystä etsittiin moniaalta: esoteria, mytologia, symbolismi, romaani, avantgarde, sankaruus, kansakunta. Gallen-Kallela maalasi manalan, Kullervon, surevan äidin ja nation. Hilma af Klint etsi sentään älyä, mutta oliko hän ainoa.

Hajonnutta maailmaa yrittivät kyhätä yhteen myös tieteet. Adam Smith tyytyi orgaaniseen mielikuvaan, näkymättömään käteen. Taloustiede alkoi pursuta tasapainomatriiseja. 1900-luvulla itkettiin maailman kompleksisuutta ja nikkaroitiin systeemejä. Systeemisyys vajosi koomaan, kunnes koomasta sen herättivät ihmiskunnan uudet pelastajat, ilmastotietäjät. Systeemisistä muutoksista tuli heidän piilokielensä.

Joet oli padottu ja vedet kuutioitu, rakenna siitä systeemi.

Oppeja sikisi. Niitä kutsuttiin tieteiksi. Edistyksen, demokratian, hyvinvoinnin, talouskasvun, oikeusvaltion opit. Suuria kertomuksia toisteltiin kunnes ne tyhjenivät ja hajosivat. Oli pakko tyytyä pieniin tarinoihin. Syntyi tarinatalous ja turinatiede. Viimeisin sepite ovat ilmiöt. Suomen hallitusohjelmakin laadittiin ilmiöpohjaisesti, yksi piilovallan muoto sekin.

Tieteen kaksituhantinen missio, totuuden tavoittelu vajosi ilmiöiden ja tarinoiden alle.

 

Helsingin yliopiston Studia generalia

Helsingin yliopiston ja yksityisten tiedesäätiöiden Studia generalia tarjosi tarinaillan 30.3.2021. Esiintymään oli huolella seulottu parhaat tutkijat, vakuutti illan puhemies Tuomas Heikkilä. Tänä iltana tutkijat kertovat mikä on syvintä ja pisimmälle jalostunutta ymmärrystä, mitä on ymmärtämisen ja viestimisen keskeinen muoto. Näin professori Heikkilä johdatteli (tässä linkki illan esityksiin).

Syvin ymmärrys – mitä se siis on?

Silkkaa satua, tunteet ja tarinat taloutta rakentamassa, otsikoi vastauksensa liiketaloustieteilijä, kuluttajatutkija Ella Lillqvist. Uusi tiede nojaa tarinoihin, hän jatkoi. Tarina ei piittaa totuuksista. Tarinat ovat tapa esittää jokin ilmiö tietystä näkökulmasta. Tiede ja tutkija valitsee tietyn ilmiön ja näkökulman (mielitietyn). Valikoidut tarinat kertovat miten talous toimii. Yhdentekevää, perustuuko tarina tositapahtumiin, onko tarina fiktiota vai faktaa. Ratkaisevaa ei ole tarinan suhde todellisuuteen vaan se miten uskottavalta tarina näyttää. Ei siis totuudellisuus vaan se että joku saadaan uskomaan, samaistuu tunteilla ja kokee tarinan todeksi. – Kysyn: Miten tuo eroaa mainonnasta?

”Historiassa voittaa se, jolla on paras tarina.” Näin kiteytti kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä.

Tällaista tiedettä, tällaista ymmärrystä meille siis jaetaan Helsingin yliopiston ytimestä. Ottaako joku yliopiston vakavasti? Tällä hetkellä minä en ota.

Maailman rakosiin on helppo suoltaa tarinaa mitä tahansa, kymppiuutisten kevennysten tavoin. Yrityksellä on tarina. Hyväksikäytetyn nuoren tarina. Masentuneen ihmeselviäminen. Pankki pelasti vippikierteisen (juuri tästä Lillqvist puhui). Nuori sijoittaja osti ferrarin. Huipputieteen tarina. Suomen tarina. Mielitietty.

Tiede katsoo maailmanmenoa huvittuneena sivusta, selittää sen mielin määrin.

Tampereella kirjallisuustiede todisteli vuosien ajan kuinka vaarallisia kertomukset ovat. Tieteenpäivillä Maria Mäkelä luennoi monisataiselle yleisölle kertomusten vaaroista. Nyt Helsingin yliopisto heittää kirjallisuudentutkijat, omat ja vieraat ulos ja kääntää tieteen ylösalaisin, tarjoilee soopaa, syvintä tieteellistä ymmärrystä. Aprillia yhteiskuntatieteet.

Tieteen akateemikoksi mainittu Ilkka Niiniluoto ja akatemiat ovat kautta aikain valistaneet meitä kuinka tiede lähestyy totuutta, tiede nojaa faktoihin, politiikan on perustuttava tutkittuun tietoon, vuosi 2021 on tutkitun tiedon teemavuosi ja kuinka tiedeväen on nyt alettava neuvoa poliitikkoja.

Tarina, brändi, mielikuva, tunne, uskonto, turinatiede. Uusi tiede on uususkontoa, herännäisyyttä. Tiede on lars leevi lestadius, hernhut, jeesus, jumala. Lars Leevin tarina oli paras, historian voittaja.

Tiede on mielivaltaa. Tiede on päättynyt.

Studia Generalia -luennot ovat uusi mainostelevisio. Luentojen päämissio keväällä 2021 oli mainostaa tiedesäätiöitä ja rahastoja. Jokaiselle illalle oli etukäteen valmistettu video, joista jokainen päättyy ”suuri kiitos teille rakkaat säätiöt”. – Mitä siis on korruptio?

Yliopiston, säätiöiden ja rahastojen yhteispelillä ohjataan tieteen sisältöä, aiheiden valintaa, muotoilua, näkökulmia, mielitietyn valintaa. Tieteen ja tutkimuksen riippumattomuudesta puhuminen on epätotta ja naurettavaa.

Tässä tarinaehdotukseni professori Tuomas Heikkilälle:

Arkkienkeli Gabriel ilmestyi 30.3.2021 Neitsyt Marialle Helsingin yliopistolla. Taivaalle syttyi tähdet. 9 kuukauden kuluttua, viikko ennen laskettua aikaa jouluaattona syntyi jeesuslapsi. Itäiselle taivaalle syttyi kirkas tähti. Tähden valo johdatti paimenet seimen äärelle.

Tälla tarinalla voittaa historian.

Tarinaksi jalostunut tiede pelastaa vippikierteiset. Kansa laulaa hoosiannaa.

 

* * * * *

MIKSI TÄMÄN KIRJOITIN:

Ensinnäkin:

Oli vaikea uskoa todeksi sitä tiedenäkemystä ja tieteen ohjailun henkeä, jota Tuomas Heikkilä ja Ella Lillqvist propagoivat Helsingin yliopiston Studia generalia -illassa 30.3.2021 otsikolla Tutkimuksen tarinallisuus. Kiihtymyksen vallassa koin että moista tieteen nimissä esitettyä mielivaltaa vastaan on noustava.

Toiseksi: 

Kesällä 2021 minut pyydettiin mukaan valmistamaan näyttely galleria Maariin Porvoossa. Näyttelyn nimesimme Todellisuuksien moneudeksi. Roolinani oli tuottaa tekstejä. Kokosin vihkosen Kenen todellisuus. Yllä oleva teksti on kahdenkymmenen muun kirjoitelman ohella yksi tuon vihkosen jutuista.
Linkki vihkoseen Kenen todellisuus.
Linkki Todellisuuksien moneus -näyttelystä kertovaan Uusimaa-lehden juttuun.

Kolmanneksi:

Näinä päivinäkin on ollut vaikea uskoa todeksi rajatonta itsekehua, omahyväisyyttä, ylimielisyyttä ja vallantäyteyttä, joka luonnehtii suurta osaa suomalaista sivistyneistöä ja sivistyneistön keskustelua, sitä tarinointia, historian voittajia. Konkretisoin kolmella esimerkillä:
Anu Partasen kolumni Helsingin Sanomissa 13.7.2021 otsikolla Mitä me teemme vapaudellamme.
– Sitran vanhemman neuvonantajan Oras Tynkkysen esiintyminen Ylen aamussa 14.7. aiheena EUn ilmastopaketti ja EUn toimintatapa eli se kuinka EU Tynkkysen kertomalla tavalla jyrää läpi kaiken haluamansa ja tavallisemman kansan näkökannat jauhautuvat suon silmään.
– Kuuntelin pari SuomiAreenan keskustelua (toisessa puheenjohtajana Anu Partanen). SuomiAreena on näennäisen vilpittömään ja neutraaliin asuun puettua eliittipiirien poliittista vallantäyteyttä, ylemmyydentunnetta  ja meidän muiden ajattelun johdattelua.

Kun kerran sivistyneillä ja suomalaismedialla on oikeus toimia noin omavaltaisesti ja muuta yhteiskuntaa jyräävästi, ei meidänkään sanoilla ole pidäkkeitä.

 

+10

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu