Helsingin yliopiston rehtori syyllistää heikompia ja myös viattomia

Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom kirjoitti kuinka vihapuhe murentaa ja näivettää tieteellisen keskustelun (HS 27.1.2024). Esitän muutaman vastakysymyksen.

Lindblomin kirjoituksesta löytää tuskin lausettakaan, johon ei pätisi jokin näistä:

  • Hulvaton yleistäminen syyllistää myös viattomia, vaientaa
  • Syyn ja seurauksen mielivaltainen olettama
  • Terveen epäilyn ja yhteiskuntalähtöisen tiedekritiikin ohittaminen
  • Jos Lindblomin väitteen kääntää nurin, onko se vähemmän pätevä
  • Historiantajun puute
  • Sosiaalisen tajun puute, tajuttomuus
  • Sosiaalitieteellisen kekseliäisyyden puute, haluttomuus
  • Vakiintuneita (valta)rakenteita pönkittävä

 

Tiedeväeltä ja tiedeinstituutioilta on kadonnut tieteen lukutaito

Moni tieteilijä on kiitellen jakanut Lindblomin kirjoitusta. Jakajiin ovat liittyneet myös Helsingin yliopisto sekä yliopistojen rehtorien neuvosto UNIFI ry. Jos yllä olevissa kysymyksissä on vähänkään aihetta, niin voi vain kysyä, mihin tiedeväeltä on kadonnut tieteen lukutaito. Suosittelen heille oppikirjaksi Peter Burken kirjaa Tiedon sosiaalihistoria (2023) sekä Gaudeamuksen kirjaa Skeptisismi – epäilyn ja etsimisen filosofia (2016).


Mielivaltainen kausaaliolettama

”Kotimaisilla kielillä käytävä tieteellinen debatti on näivettymässä tutkijoihin erityisesti sosiaalisessa mediassa kohdistuvan vihapuheen vuoksi.” (Lindblom)

Lauseessa on erittäin vahva syy-seurausolettama. Mihin tämä nojaa? Entä jos kyseessä on korrelaatio. Jospa vihapuheella ja keskustelun näivettymisellä on yhteinen kasvualusta? Voiko tieteen näivettymisen syy olla toisaalla tai tieteen ja tiedeyhteisön itsensä sisällä? Tylsistyminen, uupuminen, työolosuhteet, kilpailu, loputon huomion tarve. Entä tieteen ohjailurakenteet, yliopiston hallinto, yliopistolaki, opiskelijain ja tutkijain ehdollistaminen pavlovin koiriksi, yhteiskunnan yleinen masentavuus, itsevaltaisten säätiöiden tunkeutuminen tieteen määrittäjiksi ja tutkijoiden ehdollistajiksi.

Tieteenfilosofi Feyerabendin oppien mukaisesti voimme kääntää rehtorin väittämän vastakohdakseen: tiedeyhteisön käytös näivettää tieteellisen ja yhteiskunnallisen debatin. Onko tämä väittämä vähemmän totta kuin rehtorin väittämä? Onko tätä tutkittu?

Onko tiede ja tieteellinen debatti niin hauras että kaduntallaajien vihapuhe näivettää sen?


Kuka määrittää tiedekritiikin ja vihapuheen rajan?

Tutkijoihin kohdistuvasta vihasta kuulee puhetta alinomaa. Kirjoja sataa kaatamalla Tiedonjulkistamisen neuvottelukuntaa myöten (tehtäväkuva?). Harvemmin jos koskaan kuulee lausuttavan sanaa tieteenkritiikki. Silloinkin tiedekritiikki tarkennetaan tiedeväen sisäiseksi, vertaiseksi. Pitää olla ”vakavasti otettava”.

Kysyn vakavikoilta ovatko seuraavat lauselmat vihapuhetta vai maallikkotason yritelmiä tiedekritiikiksi:

– Aikamme politiikan tutkimus ja kommentointi rinnastuu entisaikain hovinarreihin.
– Sosiologit kelluvat ilmiöissä ja tekevät kyselyjä ’voittehan varmasti hyvin’ tai jopa kalsareitten väristä.
– Yhteiskunta on kone joka sammuttaa ihmisten mielen ja ilon. Ymmärretäänkö tämä tieteessä?
– Ideologisesti työttömien kokemuksen aitous ja oikeutus kielletään, ehdokas Haavistosta alkaen.

– Taloustieteen aksioomat ja ihmiskuva ovat ideologisia eivätkä sovellu tieteen konstruointiperustaksi.

– 1600-luvun lopulla vallitsi tietämyskriisi (kertoo Peter Burke). Kriisin hoidoksi kehiteltiin (1) geometrinen metodi, (2) suora havainnointi, nyttemmin empirismiksi nimetty, (3) lähdeviitteet. Empirismi ei toimi tänään, se on jopa haitallista ja torjuttavaa. ’Faktat’ eli ’tosiasiat’ ymmärretään naivisti, pintaa lipoen, tämä koskee myös faktantarkistusta. ’Faktoista’ puuttuu historian taju. Mikä on tuottanut nykyisen faktamaailman, kansantalouden tilinpidot, finanssivallan, kestävyyden, kokonaisheikentymättömyyden. ’Faktat’ ovat myös sokeita syrjäytettyjen ihmisten tuntemuksille.


Kotimaankielisyys – vihjaava rajaus

”Kotimaisilla kielillä käytävä…” (Lindblom).

Kotimaisten kielten käyttäjätkö näivettävät keskustelun? Onko tuo viittaus ”persulandian kaikkein sakeimpaan kolkkaan” (erään koomikon määrittely). Sivistynyt keskustelu käydään Firenzessä leru-kielellä.

Lukkarin työn jatkaja, Suomen akatemia opettaa meille lukutaitoa. Vielä on meillä opittavaa, peiteilmaisujen ymmärrys.


Vihapuheen vanuvuus ja sallittavuus

Rehtori Lindblomin hallinnollinen alainen, varadekaani kutsui Ylen pääuutisissa pari päivää ennen vaaleja yhtä presidenttiehdokasta inhokiksi. Uutisissa tätä ei rajattu hänen tai joidenkuiden mielipiteeksi, vaan se esitettiin kaikkien tietämänä yleisenä faktana. Eikö tämä ole vihapuhetta, maalitusta, vaaleihin vaikuttamista, vaalihäirintää? Oikeustajuni sanoo (olkoon väärä) että kyseessä on rikos joka on saatettava rikostutkintaan. Yliopistoko Suomessa ratkaisee vaalit?

( Varalta sanon, että vaaleissa äänestin Olli Rehniä. Toisen vaalipäivän aion käyttää uusien lainakirjojeni – Eletty reformaatio, Hiljaa lipuvat varjot, Mahdottomien kukkien puutarha, Valohämy – selailuun. Vaalipäivänä avaan TV:n vain katsoakseni tiedeohjelman Maa, elämän planeetta. )

Suomessa kohistaan rasismista ja fasismista. Miksei tasapuolisuuden nimissä kohista wassismista, wasismista?

Kuuluuko Helsingin yliopiston tehtäväkuvaan koota ja julkaista kansalaisbarometreja, läpivalaista meitä ihmisinä? Olemmeko me heidän mittauskohteitaan kuin saamelaiset ennen? On vaikea välttyä epäilyltä, että yliopiston puolisobarometri vei Pekka Haavistolta kymmeniä tuhansia ääniä. Jos tässä on vähänkään (vaikeasti todistettavaa) perää, niin onko vaalitulos legitiimi? Pitäisikö vaalit uusia?

Yliopistolle nämä teot tuskin ovat lipsahduksia, eivät edes tieteen pyhimmässä. Esimerkki: Tutkimusraportin Kahdeksan kuplan Suomi johdannon ja loppuluvun ainakin minä koin halvallapanona joitain kansanryhmiä kohtaan. Synnyinseutuni oli (ja on) Savon syvin periferia, lyhytselkäisten hevosten maa – Anu Kantolan sanonta.

Yliopiston taholta tuleva halveksunta, vihapuhe, maalittaminen ja yksipuolinen politikointi vaikuttaa niin syvään juurtuneelta, ylimieliseltä ja toistuvaiselta, että mielestäni on täysin perusteltua että Helsingin yliopiston rehtori vaihtuu hetimmiten.


”Tieteen ja tieteilijöiden vapaus on keskeinen arvo – suorastaan vaade …”
(Lindblom)

Mikä painoarvo on sanalla ’keskeinen’? Keskeinen suhteessa mihin? Toisten vapauteen? Eikö vapaudet ole perustuslaissa kirjattu universaalisti, yhdenvertaisesti? Jos jokin vapaus – tieteen tai muu vapaus – mainitaan erikseen, niin tuskin se kohottaa sitä muita vapauksia keskeisemmäksi. Kuka katsoo oikeudekseen määritellä vapauksille erilaiset painoarvot?

Toinen kysymys on mitä tieteen vapaus on käytännössä. Eikö kukaan ihmettele sanaa tiedepolitiikka. Politiikka ja tiede hybridoidaan. Entä strategisen tutkimuksen neuvosto – ikään kuin Neuvostoliiton paluu. Entä tutkijoiden nöyristely ja ilottelu säätiöiden edessä? Säätiö on rahan valtaa, ei kansan valtaa. Rahanvallan paluu, säätyvallan paluu.

Syksyllä 2023 kuuntelin paneelia Tiedekulmassa. Oudoksuin kun jokainen asiantuntijaksi julistautuja saa rahoituksen säätiöltä tai neuvostolta. Rahoittaja päättää mitä tutkitaan, mitä ei tutkita. Tieteen vapautta?


”Yksimielisyyden vaade tuntuu kasvaneen vuosi vuodelta, ja erilaisia näkemyksiä esittäviä tutkijoita syytetään kansallisen yhtenäisyyden tietoisesta murentamisesta.”
(Lindblom)

Tässä on kaksi syytöstä. Keihin ne kohdistuvat? Mitä ovat väittämien aineistot? Mistä havainnot on kerätty? On mahdoton tietää ketä milloinkin ja mistäkin syytetään. Tällainen vaientaa meitä tallaajia.

Ketkä viime aikoina ovat vaatineet kansallista yhtenäisyyttä ja yksimielisyyttä? Presidenttiehdokkaat. Onko yksikään ehdokas perännyt monimielisyyttä? Ehdokkaiden liberaalius ei ole totta, päinvastoin.

Kansallisen yhtenäisyyden murentaminen? Tämäntapaista puhetta kuullaan myös yliopistoväen suusta. Kuplakirjakin keksi ainoaksi visioksi uuden kansallisen tarinan. Tieteestä puuttuu observations diverses.


Yliopistojen sillanrakentajan roolia horjutetaan ”nyt ennenkuulumattomalla tavalla”
(Lindblom)

Keiden välille yliopistot rakentavat siltaa? Keitä ovat sidosryhmät? Sitä sanaa tiedeväki viljelee holtittomasti. STN:n SustAgeablelta olen pari kertaa kysynyt keitä heidän sidosryhmänsä ovat. Ei vastausta.

Helsingin yliopistossa on kehitetty uusi mitta-asteikko, luotu innovaatio. Paljonko on ’ennen kuultu’, entä ’ennen kuulumaton’? Tieteellistä eksaktiutta.


”Sosiaalinen media tuo jokaisen käyttäjän silmille vahingollista ja vihamielistä sisältöä.”
(Lindblom)

Ketkä kuuluvat joukkoon jokainen. Ylen ohjelmissa ja tieteessäkin käytetään sanontoja ”jokainen”, ”kaikki”, ”koko maailma tuntee”, ”koko Suomi”, ”kiihtyvä muutos”, ”me kaikki”, ”järjestelmämme”, ”moderni”. Epätieteellistä puhetta, yleensä epätotta.

( Twitterissä olen vuosien ajan seurannut tuhatkuntaa ihmistä. On vaikea keksiä tai muistaa missä olisin törmännyt vihapuheeseen, ellei muutamaa blokkaajaa sellaisiksi lueta. )


”Yhteiskuntamme, päättäjämme ja järjestelmämme kyllä kestävät poikkeavatkin näkemykset…”
(Lindblom)

Keitä ovat me?
Entä ”järjestelmämme”. Yliopistojärjestelmä? Poliittinen järjestelmä? Konsortiojärjestelmä? Säätiöjärjestelmä?

Jos järjestelmän kesto on taattu, niin se tarkoittanee, että poikkeavat näkemykset, toisin kokeminen,  toisinajattelu ovat turhia. Tällainen masentaa ja vaientaa. Näin toimitaan Venäjällä. Näin toimitaan Kiinassa. Mukiskaa keskenänne, te kahelit, meitä ette hetkauta. Järjestelmä on tärkeämpi kuin tiedolliset sivuhypyt. Tämä on konservatismin, elitismin ja vallan määritelmä. Yliopisto varmistaa instituutioiden ikiseisonnan. Yliopisto juhlii omaa kestävyyttään. Kestävyysvaje ei yliopistoa vaivaa.

Miten yliopiston tehtäväkuva on kirjoitettu yliopistolakiin. Tahallisen epämääräistä, ympäripyöreää ja maailmoja syleilevää. Yliopistoissa valta keskitettiin pienelle joukolle. Tämä joukko voi ohjastaa yliopiston toiminnan jokseenkin miten vaan. Tämäkö on demokratiaa? Aiheesta lisää alempana / työelämäprofessorius.

Lopullisen vakuutuksen poliittisen järjestelmän mahdille talouden kuntoon saamisessa tarjoaa Vesa Vihriälä.


Kokemusasiantuntijuus

Rehtori Lindblom käyttää perusteluna myös omia kokemuksiaan. Omiin kokemuksiin nojaaminen on siis tieteessä sallittua. Pitääkö Lauri Törhösen väitöskirja arvioida uudelleen tästä näkökulmasta?

Omakohtainen esimerkki kokemuksellisuudesta:
Taannoin yliopiston Tiedekulmassa oli paneeli, järjestäjänä ja vetäjänä yliopiston tutkijakollegiumin tutkija. Onpa kiinnostava aihe, menen kuulolle. Paneelin vetäjä käytti toistuvasti sanontaa ”lihaa syövä valkoinen mies”. Hämmästyin. Kysyin vetäjältä twitterissä, kuuluuko tuollainen puhunta ja käsitteistö tieteeseen ja nettiin. Seuraus: ulosheitto, blokkaus. Mielestäni kysymys oli neutraali ja viaton. Tuollaista blokkausta en unohda koskaan.

Tämän kirjoituksen suurin syy on kuvatunlainen blokkaaminen. Sellaisen kokee yhteiskunnasta ja tieteilyn maailmasta ulosheittona. Emme palaa.


”Vähemmistöt”
(Lindblom)

Keitä sanalla vähemmistö kulloinkin tarkoitetaan? Mahdoton tietää, arvailla voi? Boomerit ovatkin pian enemmistö – ja kansallinen uhka, kertoi E2:n kysely.

Tällaisten sanojen käyttäjät luulevat että kaikki ymmärtävät sanojen viittauskohteen juuri kuten he. On paljon sanoja joiden sisältö ymmärretään eri ’tahoilla’ eri tavoin. Sana tasa-arvo viittasi aiemmin sosiaaliseen tasa-arvoon mm. tulojen suhteen, tänään jotain muuta. Tieteilyn tehtävä olisi avata sanojen sisältöjen ja viittausten muutoksia eikä viljellä muutoksia kaikkien tietäminä itsestäänselvyyksinä.


”Erityisesti talouspolitiikan sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkijoihin kohdistuva vihapuhe surkastuttaa demokratiaa…”
(Lindblom)

Jopahan jotain. Eivät ole ekonomistit aiemmin ulkopuolista suojelua tarvinneet. Mistä moinen avulius? Uuskonsortiot? Eliittikonsortiot? Säätiökonsortiot? Sukukonsortiot?

Onko Reses, taloustieteen kritiikin yksi haarake vihapuhetta. Vihaiselta kuulosti kritiikin vastaanotto 8.2.2023 Tiedekulman teemaillassa ’Ovatko ekonomistit aikamme haasteiden tasalla’. Roopen ei tarvinnut vihotella, naureskelu riitti.

Demokratian tulevaisuutta tutkituttavalle Strategisen tutkimuksen neuvostolle konsortiot olisi kelpo aihe. Ehkä neuvosto perustaa konsortion tutkimaan konsortioita. Edellisestä valtatutkimuksesta onkin aikaa jokunen vuosikymmen. Silloin tutkimus lässähti kun Suomen akatemia asetti vallan tutkimaan valtaa. Kausaliteetti, reliabilteetti ja validiteetti kiertää kehää.


Työelämäprofessius – salaliitto kautta aikain

Mikä lie työelämäprofessorien määrä tänään, yli vai alle sadan. Suomen salamyhkäisin järjestelmä kautta aikain. Missä ovat tämän menettelyn normiperusteet, säädöstöt, laki, päätäntäoikeus, verovarojen käytön oikeus ja moraali, demokratia? Kuka valikoi, millä perusteella? Yliopiston nimeä, varoja, laitteita ja ilmapiiriä käytetään hyväksi. Työlämäprofessori voi näköjään istua 5 tai 10 vuotta ja sen jälkeen jatkaa vierailevana tutkijana. Millainen tulo professorille kertyy eva- ja etlaeläkkeen lisäksi? Yliopistosta on tehty etujärjestöjen piilotoimistoja. Runebergin päivänä 2024 Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamaa täyttää Apteekkariliiton puheenjohtaja, Helsingin yliopiston työelämäprofessori. Tässä maassa ei ole enää mitään häpyä. Eliittikonsortion valta ja teot ovat rajattomia. Onko meillä oikeus käyttää yliopiston infraa, saada siitä palkkaa ja media juoksee lääpällään. Meidän aikamme menee siihen että saisi aanelosen tulostettua tai koottua kirjan josta ylenantiaamu, huomentasuomi, kulttuurikokteil, a-studio ja economicum vaikenevat yhteistuumin.


Käsitteiden leväperäisyys

Rehtori Lindblom viljelee käsitteitä jotka ovat tavalla tai toisella kiistanalaisia, historiallisesti muuntuvia, moniymmärteisiä: vapaa demokratia, vapaa media, tieteen vapaus, ilmiö, kansallinen yhtenäisyys, päätöksenteko. Kumma kyllä, rehtori on unohtanut  yhden sanan: moderni.


”Argumentointi, haastaminen ja eri mieltä oleminen kuuluvat yhteiskunnalliseen keskusteluun, etenkin tieteeseen.”
(Lindblom)

Economicumissa katselin ekonomistikkojen salillista, humisevaa seurustelua. Yhdessä hiljennyimme kuulemaan arviointineuvoston esoteriaa. Peräpään valvoja oli paikalla.


Tiedekulman palauttaminen syvätieteelle

HY:n Tiedekulma oli alkuvuosina syvällisten keskustelujen foorumi. Kaikella on aikansa ja kohtalonsa. Teoreettinen inspiroivuus ja syvätieteellisyys on kadonnut. Tilalle on tullut poliittissävyistä johdattelua tai tyhjäkäyntiä, myös suoraa tai peiteltyä vaalivaikuttamista. Yliopisto ja ulkopuoliset valtakonsortiot lyöttäytyvät aika ajoin yhteen. Esimerkki: syksyllä 2023 oli yliopiston ja Sanoma-konsernin yhteinen keskustelusarja. Ensi aiheena oli Nato. Kuinka Nato-asiassa onnistuttiin, juontaja kysyi. ”Sehän meni juuri niin kuin pitikin”, riemuitsi Anu Kantola. Niin kuin pitikin. Tieteilyn nimissä julistetaan politiikan päämäärät. Ei pelkoa että yliopisto olisi rauhanliike, aktivisti. Yliopisto levittää ja legitimoi militarismin ilmapiiriä. Militarismin hengen johtajaksi tähyää Suomen filosofinen yhdistys.

Teoreettinen etsintä etsiytyy yliopiston ulkopuolelle. Näinhän on historiassa ennenkin käynyt – onneksi. 1500-luvun molemmin puolin yliopistot olivat filosofisen etsinnän suhteen kuolleessa tilassa. Niin myös tänään. Erasmus kieltäytyi yliopistollisista viroista, kiersi vapaana Eurooppaa. Olkaamme siis liidokkeja.

Tiedekulman tila soveltuu yliopiston hallituksen pysäköintihalliksi.


Arkhimedes

Arkhimedes piirteli geometrian kuvioita hiekkaan Syrakusan rannalla. Älä sotke ympyröitäni, hän tiuskaisi lähestyvälle roomalaissotilaalle. Sotilas iski hänet kuoliaaksi.

Kuviot katosivat aaltoihin. Tänään sotilaita ovat itseään suojelevat ja kuoreen vetäytyvät ammattikunnat ja instituutiot.


Sosiaalisen kierron sammuttelu

1960-luvun tietämissä lie koettu sosiaalisen kierron pieni pyrähdys. Tieteen sisältöihin kierto ei ulottunut. Sisällöt pysyivät vieraina jo tuolloin, varsinkin taloustieteeksi nimetty. Tänään opinnointi ja työelämä tuottaa mielenkatoa, masennusta, pavlovin koiriksi ehdollistumista (’työmarkkinat), itsensä alentamista, almatuuvia. Nöyryytys betonoitiin yliopistolakiin 2010.


Kulttuurisen kierron pysäytys   

Kulttuurisen kierron sammutus on työläämmin havaittava, kätketympi ja moninainen. Taiteilun ehdollistamisella on 60-vuotinen perinne: taiteen edistämiskeskus, apurahojen varaan heitettyys, säätiöt ja konsortiot, taiteen valtainstituutiot, musikaalitalous, true crime, tylsyysmedia. Selaa Helsingin Sanomia, mitä löydät? Ei sykähdyttävää ajatusta, sen sijaan sunalaista munattomuutta, ruuskaista tätyilyä, ahlroothin taivasta, biisi piisin päälle, naistenlehtihömppää, uus- tai postmodernia tasa-arvoa, kanervien chick littiä, hipsterisoopaa. Samaa suoltavat Ylenantiaamu, Huomenta Suomi, puoliseiskat, kulttuurikokteilit. Satamäärin olen näitä tallentanut, todisteeksi.


YLEISEMPIÄ NÄKÖKOHTIA

Yllä sanotulle olin kirjoittanut yleisemmän pohjustuksen. Koska kirjoitukseni pituus ylittää jo nyt dosentin kantokyvyn, tyydyn muutamaan fragmenttiin:

Kirja Tiedon sosiaalihistoria (2023) kuvailee tietoeliittien ja muun väestön suhteita, tiedon politiikkaa, tietämyshistorian käänteitä. Ohessa ote kirjan sivulta 72.

Instituutioihin muodostuu intressiryhmiä, jotka pelkäävät älyllisen pääomansa menettämistä. Kiinteine pätevyysalueineen instituutiot muodostuvat keksimisen esteiksi: maallikoiksi leimaaminen, ei-vakavasti otettavat, vihapuhesyytökset, blokkaaminen, ulosheitot. Älyllinen keskustelu kaikkoaa instituutioista (esimerkki).  – Vaikuttaako tutulta.

Kiitän tutkijoita jotka Hgin kirjamessuilla järjestivät tietoiskun Tiedon sosiaalihistoria -kirjasta. Sen avulla kirjan löysinkin.

Vapaat ajattelijat (ei yliopistot) kehittelivät 1600-luvun lopun tietämyskriisiin hoitoehdotelmia (Burke):

1) maailman hahmotus geometrian periaattein
2) pyrkimys havainnoida asioita suoraan, tänään empirismiksi kutsuttu
3) lähdeviitteiden käyttöönotto.

Tässä pari ehdotelmaa oman aikamme tietämyskriisin hoidoksi:

1) Interrogaatio. Vastakohdan kautta kysyminen. Tietona pidetyn kääntäminen nurin.
2) Intersektioanalyysi. Onhan vesilaissakin intressivertailu (käytännössä mielivallan mahdollistaja).

Lukijan iloksi jää miettiä mitä Tiedon sosiaalihistorian seuraavat otsikot tai sanat pitävät sisällään:

tiedon politiikka
tiedon instituutiot
tiedon sosiologioiden hautautuminen
tiedon antropologia
tiedon epäily
pragmaattinen skeptisismi
totuuden sosiaalihistoria
tiedon esoteeriset vartijat
etäännytys, irtiotot
marginaali-ihmiset tietämyksen uudistajina
idolat (Bacon)
mielivalta
kollektiivinen mentaliteetti
tiedekultti
observations diverses
mundus intellectus
search / research / skeptimai
aakkoset tasa-arvon alustana
tietämyksen kriisit


Skeptisismi
epäilyn ja etsimisen filosofia
sai alkunsa Juha Sihvolan aloitteesta, kirjoittajina mm. Ilkka Niiniluoto ja Sara Heinämaa. Ohessa kuva kirjan taka-kannesta.

Poimintoja kirjasta:

 – Teos on omistettu epäilevän ja etsivän filosofian perinteelle (sivu 7).
– Kysymykset ovat häkellyttävän ajankohtaisia (s8).
– Mitä hyväksymme tietona ja miksi (s8).
– Antiikissa skeptisismi oli myös elämänfilosofinen suuntaus, joka arvosteli oman yhteisön tapojen ja lakien asettamista kaiken mittatikuksi  (s11)
– Toimitaanko ilmenevän todellisuuden ehdoilla (s14).
– Renessanssin aikaan akateeminen filosofia ei ollut kovin luovaa (Tuomas Aho s292).
– Episteemiset käsitteet ovat epävarmoja ja horjuvia (Montaigne s293).
– Tutkin tiedon mjelekkyysehtoja ja eri tiedon muotojen suhteita (Sara Heinämaa s359).
– Fenomenologiassa torjutaan perinteisiä oppirakennelmia  ja muodinmukaisia käsitteellistyksiä (sama, s362).
– Joskus on voitava pidättyä tieteen rakenteita ja menetelmiä koskevista ennakkokäsityksistä (sama, s378).
– Jokaiselle väitteelle, teorialle tai näkökulmalle, joka on todeksi uskottu, on olemassa argumentteja osoittamaan, että vastakkainen vaihtoehto on ainakin yhtä hyvä tai parempi (Feyerabend s395).


Niin & näin

Miksi Helsingin yliopisto ei julkaise professorien juhlaluentoja syksyltä 2023? Julkaisihan sentään Jyväskyläkin. Kuuntelin Helsingin luennoista sosiaalialkuiset. Yksi luento järkytti. Ajattelin tarkistaa sen videolta, mutta kun ei löydy.

Mitä sosiaalipsykologian nimissä tänään puuhataan? Mutta kiitos teille, Rasmus ja Jan-Erik.

Sosiaalihistorian luento kuulosti ylieksaktilta. Elähdyttääkö?

Rehtori Lindblom halajaa oppiaineeksi organisaatiopsykologiaa. Motiivin voimme arvailla. Konsortio kirittää. Samaan aikaan yliopisto ajaa alas antiikin opintoja. Normaalia opetussuunnittelua, sanoo dekaani Pirjo Hiidenmaa. Kuinka ollakaan: Skeptisismi -kirja ponnistaa antiikista (Pyrrhon). Lindblomin edeltäjä Ilkka Niiniluoto oli kirjaa luomassa, samoin Sara Heinämaa ja moni muu. Taisi olla kirja aiheena kirjamessuillakin. Ratakadun vintillä kirjasta juteltiin, mukana Ilkka ja Malin. Tänään syvätiede pannaan matalaksi. Näin vajoaa tiede.

Vararehtorikautenaan Lindblom järjesti miljoonia Tradeka-lähtöiseen HELSEEDiin.

Miksi tiedon ja totuuksien sosiologiat ovat hautautuneet? Veblen. Tieteen valtavirrat ovat löytäneet missionsa toisaalta ja toisin. Tiedeväki ylenkatsoo reunaihmisiä, paistattelee twitterissä, Stagella, a-studiossa, Helsingin Sanomissa. Reunaväen syyllistäminen kirkastaa kuvaa.

”Ymmärrys ja ajattelu kehittyvät ainoastaan lukemalla syventäviä tekstejä, pohtimalla ja vertaamalla perusteluja sekä kirjoittamalla ja jäsentämällä tekstiä itse.” (Mannerström & Lönnqvist)

Onneksi ajattelun maailmassa on seikkailijoita. Suuret kiitokset akateemisista jämistä irtautujille: Irene Vallejo, David Graeber, David Wengrow, Eeva Lindblad, Jacques Ranciere, Pierre Rosanvallon, Bataille, Veblen, Peter Burke, Erasmus, kaikki heidän kaltaisensa. Teette tieteestä ilon.


Lukemisto

Sari Lindblom: Sosiaalisen median vihapuhe murentaa tieteellistä keskustelua. HS 27.1.2024. 

Tiedon sosiaalihistoria.

Skeptisismi. Epäilyn ja etsimisen filosofia.

Tutkijaliitto / teoreettisen keskustelun kysyntä. HS 23.1.2024.

Rasmus Mannerström & Jan-Erik Lönnqvist: Tekoäly kyseenalaistaa oppimisen ja tutkintojen merkityksen. HS 2.2.2024.

HELSEED

Sami Pihlström (SFY): Olen jo pitkään, ainakin kymmenkunta vuotta… Kanava 1/2022.

Vesa Vihriälä: hyvät edellytykset hankalien päätösten tekemiseen. Twitter 4.2.2024.

juhanikahelin
Sitoutumaton Helsinki

Kirjasessa 'Männyntaimi ylevöi - runollisuus maailmoissa' kerron käynneistäni maailman etäkolkissa ja valokuvista: kuubalaistyttö sokeritehtaan raunioilla, flamingot Atacaman suolajärvillä, teleskoopit Andien huipulla, avioparin tyyneys Tahirin aukion museossa, Tutankhamon Kuninkaiden laaksossa, pallopelit Sansibarin rannoilla, orjamuseo, kannabisviljelmä Kanadassa, Tyko Brahen jäljillä Venin saarella, tupakki USAn ulkoministeriön rapuilla, impivaara Suomessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu