Irtipäästäjät
Matkalla mielikuviin. Leikkivä fantasia, salaperäinen sanatorio, ajatusmatka antiikin ja keskiajan tieteellisiin teksteihin.
Noin kuvasivat Eeva Åkerblad ja Tanja Tiekso esitystään kirjamessuilla.
Tuo on nähtävä, tuo on kuultava. Asetun lähelle eturiviä. Arvaan kuka on kukin. Huulensa on punattu. Imen heiltä jokaisen sanan:
Päästää irti, olla reunalla, liepeillä. Päästää irti myös omista ajatuksista, omista ideoista. Irtautua kontrollista.
Antaa kynän viedä, tekstin puhua. Mitä kuvia nousee mieleen. Syntyy nyrjähdyksiä. Leiki sanoilla, kielellä.
Vastustaa akateemista tutkimusmaailmaa, julkaisujen suoltamista.
Olla kaukana tieteellisistä, poliittisista ja yhteiskunnallisista kamppailuista. Lakien ja säätelyn ulkopuolella. Eristäytyneisyys, yhteyden katkeaminen. Ei väitteitä, ei todistelua.
Hitautta, pienten asioiden havaitsemista.
Hoitolassa alkaa löytyä uudenlaisia yhteyksiä. Kumpi on hoitaja, kumpi hoidettava. Muutun itse toimijaksi.
Annan itseni harhailla kirjoittamalla. Kiepauksia sinne tänne, kiertely, hyödyttömyys.
Joutilaisuuden ja levon ylistys. Epäteho. Nautinto. Pysähdyn, oon, yllätyn. Uneksuntaa rakastan.
Päällekkäisyys, limikkäisyys. Ajallista ja tilallista kerrosta. kerran – aina. koskaan – ei ikinä.
Hiljaista on. Tulisiko joku esiin.
Männyntaimi havahtuu.
Kirjallisuus ei siis ole kuollut. Kirjallisuus syntyy toisaalla, lähtee irti. Kuvat ja mielikuvat – nuo sanat annoin taannoin kirjaseni alaotsikoksi. Meitä siis on, kiinnittymättömiä. Yllä olevien sanojen kuuleminen asettui mielestäni koko messumaailmaa vastaan, kohosi ylle, pelasti. Ne elähdyttivät minut. Sykähdyttivät.
Vastustaa akateemista tutkimusmaailmaa – siinä syy matkalle lähtöön.
Lähipäivinä päästän irti, lähipäivinä irrotan ja hellitän – lupaa Eeva itselleen.
Noita sanoja ei sinulla tai minulla ole lupa sanoa. Trolleja olisimme.
Ketkä ovat tehneet maailmasta totisen?
Oodissa käteeni osuu Johan Huizingan kirja Leikkivä ihminen vuodelta 1938. Kuinka ihmeessä tämä kirja on painettu unohduksiin. Painamisen täytyy olla tarkoituksellista. Meistä tehdään vakavia, tunnottomia, suorita, saavuta, urita, tappele, vaikene, messurivissä istu hiljaa, kuule ja usko. Poikkean antikvariaattiin, Sofiaan, menen Sivulliseen, onko teillä Leikkivää ihmistä, kysyn. Ei löydy kirjaa, ei, ei, ei. Etsin niin että löydän. Kirja on tutkittava, viivattava, uudeksi luotava.
Tiedekulma täyttyy kun David Graeber kertoo kirjasta Alussa oli… ihmiskunnan uusi historia. Kaksi Davidia (Graeber ja Wengrow) päätyivät miettimään ihmiskunnan kehitystä leikin lailla:
Kirjoitustyö alkoi harrastuksena, joka vei ajatukset pois ’vakavammista’ akateemisista velvollisuuksistamme, kokeiluna, melkeinpä leikkinä. Sääntöjä ei ollut. Kirjoitimme miten huvitti ja silloin kun sattui huvittamaan. Pian emme enää tienneet kumpi alunperin keksi minkäkin idean tai löi pöytään mitkäkin faktat. Lopputulos ei ole tilkkutäkki vaan synteesi. Ajattelutapamme lähenivät toisiaan kunnes yhtyivät yhdeksi virraksi. Emme halunneet intellektuaalisen matkamme loppuvan. Käsitteitä olisi hyvä edelleen kehitellä. Jatkoimme dialogia käyden, versioita sinkoili edestakaisin.
Papyruksen, maailmalle leviävän bestsellerin kirjoittaja Irene Vallejo kertoo Davidien lailla: Papyrus rakentuu akateemisen työn ylijäämille ja on akateemisuuden kritiikki. Irene katselee maailmaa ihmisen ja maan tasalta.
Väitöskirjaa tehdessä eteen tuli koko ajan tarinoita, ihmisiä, kommentteja ja anekdootteja, joita en voinut käyttää akateemisessa tekstissä. Minulla oli valtava määrä kysymyksiä. Vihkoni pursuavat muistiinpanoja. Haluan päästä vaiennettujen äänien jäljille. Haluan kirjoittaa pitkää polveilevaa esseetä, joka liikkuu vapaasti tutkimuksen ja taiteen välillä.
Eeva Åkerbladin tuskaa Huolenpidoissa:
hoitaja on hypännyt ikkunasta.
Aamulla saan kirjelmän: Olemme saaneet tietoomme, että on tapahtunut hoivaa ja huolenpitoa muiden kuin kylpylämme henkilökunnan toimesta. Toivomme että vastedes huomioon kylpylämme järjestyssäännöt. Haluamme tarjota Teille kuin muille asiakkaillemme ensiluokkaisen elämyksen.
Leikki on meiltä ja maailmasta viety. Meitä pidetään vankeina kuin olisimme sote.
Ikkunastako hyppäisimme. Ehkä sitäkin. Päästämme itsemme irti.
Hoidokit muuttuvat hoitajiksi.
Kirjat
Johan Huizinga: Leikkivä ihminen ja muuta
David Graeber & David Wengrow: Alussa oli… ihmiskunnan uusi historia.
messusarjan aiemmat:
Kuplasuomi
Kirjallisuuspolitiikka
Kommentit (0)