Missä on ryhtisi, kunniatyö

Demokratia ei ole äänestelyä vaaleissa.
Demokratiaa on alttius kunniatekoihin. Oikeus kenen tahansa.

Kirjoitan tätä Sibelius-puiston kupeella, Eila Hiltusen fagottien katveessa, Oskar Merikannon sävelsoinnuin (sävelsi Nälkämaan laulun), sattumoisin jopa Merikannontiellä.

Lähdemme etsimään kunnian tekoja ei vain vaaroilta maan vaan aalloilta historiain.

Meidänpä vapautta vaarat on nää
meidän on laulua lahtien päät.
Meidänpä mainetta mainivat nuo
koskien ärjyt ja surkeat suot.

Niemien päihin emme mene. Emme mene mäntyniemeen, emme tamminiemeen. Raukat vain menköhöt niemien taa, sofit ja rosat, kulttuurin kantajat, suomen sankarit.

Esikuvallisen neidon löydämme antiikin Ateenasta. Näytelmäksi neidon elon muotoili Sofokles. Sofokles eleli neljä vuosisataa ennen Gazan seimeen Marian synnyttämää Jeesus-lasta.   

Ateenan naapurin Theban kuninkaalla oli tytär Antigone. Antigoneella oli sisko Ismene sekä kaksi veljeä.

Kuningas, Antigoneen isä, törttöili kuin Vornanen ihkussa tänään. Häpeissään kuningas, silloinen pressa syöksyi omaan miekkaansa. Isän kuoleman jälkeen veljekset sopivat johtavansa Thebaa vuorovedoin ja yhdessä. Tappeluksi meni. Toinen viekotteli naapurin sotajoukon kukistamaan veljensä. Taistelussa veljet surmasivat miekoin toinen toisensa. Kuninkaaksi nousi veljesten ja Antigoneen eno. Uusi kuningas oli koppava kuin natopenttilät tänään, määräsi kapinaan nousseen veljenpoikansa ruumiin jätettäväksi taistelukentälle korppien ruuaksi. Siihen aikaan se oli suurin häväistys. Jos joku määräystä rikkoo, hänet kivitetään kuoliaaksi.

Aamuvarhain Antigone pyytää siskonsa linnan pihalle kertoakseen vihansa ja suuttumuksensa. Viha on voimista jaloin.

Käyn hautaamassa veljemme kunniallisesti, hän sanoo siskolleen. Sisko kauhistuu. Mutta Antigone ei pressaenonsa uhittelusta piittaa.

Kuultuaan Antigoneen teosta kuningas koventaa rangaistusta, määrää tytön teljettäväksi elävältä hautakammioon. Näin myös tapahtui. Silloinen pressa toimi kuin Netanjahu, Putin ja suomalaiset sidosryhmänsä tänään.

Ennen pitkää kuningasta alkoi kaduttaa, olihan Antigone hänen oman poikansa kihlattu. Hän käski hakea tytön takaisin. Mutta Antigone oli kammiossaan jo ehtinyt hirttäytyä. Sekamelskassa kuningas menettää muunkin lähipiirinsä, katuu ja tunnustaa erheensä:

Oi minne kurja nyt silmäni luon.
Hävitystä hurjaa on ympärilläin.
Kaikki raukes.
Yön synkkänä kohtalo päälleni laukes.

Koppavan kuninkaan synkkyys siirrettynä Suomen nykypäivään voisi kuulua:

Surullisten laulujen maa, suomeni oi
on mielemme viety, tuntomme kunnia riistetty meiltä
ovat arvonsa vieraat, kulttuuriväkensä huttua päissä.
Alakuloa, tyhjää oloa ympärilläin
oi minne kurja nyt silmäni luon.

Antiikissa oli tapana lausua näytelmän opetus. Sofokles sijoitti sen kuoron suuhun:

Kyll onnen on ainoa alku ja tie
vain jumalain pelko ja ja malttava miel.
Mut ylpeä korskasta kielestään
saa koston vitsoja, kunnes hän
ikämiehenä voi vast oppia malttia mielen.

Tänään tämä sofistinen Puhdistus kuuluisi:

Onnen on ainoa alku ja tie
ihmisten kuulo ja tunto, käsien työ
uhmasi nosta, älä kuolosta piittaa
missä on ryhtisi, kunniatyö
meidän on uudesta luotava maa.

Millaisiin kunniatekoihin taivumme tänään?

* * *

Lähteistö

Nälkämaan laulu, uusi ’metallinen’ versio, kuuntele ja katso video

Nälkämaan laulun sanat (Ilmari Kianto).

Sofokleen Antigone-näytelmä.

Yllä olevat Antigone-näytelmän tekstit on poimittu Kaarlo Koskimiehen suomennoksesta vuodelta 1910.

Sibelius-monumentti.

* * *

Tämä kirjoitus on osa Ontologia -teemaa johon johdatteli kirjoitukseni Elina Sallisen kirjasta Kehät.