Runotar opastaa ekonomisteja, filosofeja, poliitikkoja

Elina Sallinen palkittiin Kritiikin kannuksilla teoksesta Kehät. Minkään muun palkinnon en ole kokenut osuneen yhtä oikeaan kuin tämä.

Elinan kirjan ensi kerran käteensä ottava luultavasti pettyy. Näin kävi minullekin. Joko taas, Poesian ja Nuoren voiman lirkuttelua, tästä en saa mitään, en jaksa.

Mutta ei. Kuuntelen Elinan juttelua palkintoa jaettaessa ja sitten Ylen aamussa. Maailma järisee. Mitä Elina kertoo tavastaan havainnoida ja hahmottaa maailmaa. Sanat kaatavat läntisen – ties itäisenkin – maailmankuvan. Niin sen koen.

Kaatuva maailmankuva: Ihmiskunnan henkinen ilmasto on masentava, sietämätön. Pahinta on että toisenlaista ei ole näkyvillä, päinvastoin kaikki ryntäävät pahanolon osingoille, oppineita ja  sivistyneitä myöten. Ei ainoatakaan poikkeamaa. Jos toisinnäkemistä jossain on, se pidetään piilossa ja sitä pannaan halvalla.

Nyt vaatimattomasti hymyävä runoilijatyttö pukee sanoiksi sellaista mikä on pikkuruista ja piiloista mutta tarttuu pieneen ja suureen. Elinan ajattelun koen voittavan monet tieteet, talouspuhunnan, ekonomistit, filosofian valtavirran, poliitikot, kansan edustajat. Elina muotoilee uuden olemisen opin, ontologian ja sen myötä uuden vapauskäsityksen.

Annetaan hänen itsensä puhua (poimittu Ylen aamun suorasta lähetyksestä):

Näen maailman kehinä. Teoksen rakenne perustuu melko abstraktille ajatukselle että on tällaisia planetaarisia ja avaruudellisia kehiä ja että se kirja on eräänlainen taso niiden kehien keskellä, jolloin kirjan pinnalla ja sivuilla näkyy vain tietyt kohdat niistä kehistä. Voi kuvitella että kirjoitusta on enemmän mutta kirjassa näkyy vain tietty osa kehien kielestä, puheesta, havainnot joissain paikoissa. Mistä se tulee, se havainnon kiinnostus. Aiheet ovat jollain tavoin arkipäivän havaintoja mutta arkihavainto vaihtelee kullekin mitä se tarkoittaa ja mitä se on. Kirjassa on paljon pienen huomaamista. Havainnon kiinnostus tekstien pinnalla ja yhteiselossa, limittymisessä. Teoksen rakenteesta muodostuu kuva huolesta maailmaa kohtaan. Se ei ole pelkästään toteavaa vaan jättää kuvittelulle tilaa. Lukijalle jää tilaa kuvitella erilaista, kuvitella havaintojen väleissä. Tematiikka lähtee kiertymään tosi konkreettisesta, havainnoista, kokemusmaailmasta, se on jonkin muun huomaamista. Isovaarin koulun katon läpi kasvaa mäntyjä. Koulun vieressä on kenttä, jolla lapsena luisteltiin. Reunoiltaan kenttä nyt pajuttuu, muuttuu metsäksi. Kauheen kiehtova kuva. Ihmetys kaikista niistä ihmisistä ja muista, jotka olleet siellä ja jollain tapaa vielä läsnä ja jotenkin kaikuisesti siinä, pajujen paikassa. Taiteen tekemisen kannalta tehokas tekeminen ja kahdeksan tuntia päivässä ei välttämättä ole se jossa taiteen havainnot syntyy. Koetus, taiteelle ominaista hitaan ajattelun ja havainnon työskentelyä. Eikä se ole pelkästään taiteelle ominaista vaan muutenkin yhteiskunnassa. Lukeminen on hidasta, taide tarvii tosi paljon aikaa, mahdollisuutta toimia hitaasti, ajatella hitaasti ja ennemmin syvällisesti kuin pintatasolla ja nopeasti. Oma paikkani on että kuljen metsässä tai istun suolla tai puistossa, olen siinä paikassa sisällä.

Tuo voi kuulostaa tavanomaiselta. Pelkistäisin sanojen ytimen kolmeen:
1) Näen maailman kehinä.
2) Havaintojeni kohteet valitsen vapaasti.
3) Havaintojen tyhjät välit kuvittelen itse.

Kuvitella vapaasti. Mikä näkymä! Kuvitella maailma joka voi olla muuta kuin nykyinen maailma. Kuvittelun kyky meiltä on viety. Meidät on totutettu tollottamaan ja tollottomaan, tollottomaan uutisia, aatookkia. Jokunen tutkija pitää kuvittelukyvyn katoamista ihmiskunnan suurimpana menetyksenä. Esimerkiksi David Graeber ja David Wengrow kirjassaan Alussa oli – ihmiskunnan uusi historia. Taisi Hararikin mainita kuvittelukyvyn ihmisen parhaana piirteenä.

Antaa havaintojen tulla vapaasti, luoda itse kuvansa maailmasta, katsella avaruudellisia kehiä, linnun lentoa.

Elina puhuu planetaarisista ja avaruudellisista kehistä. Hyvä oivallus. Tuskin hän tarkoittaa kehiä fysiikan mielessä vaan kokemuksellisina, kuvittelullisina. Sanat ensi kerran kuullessani mieleeni toki tuikahti Alexandrian Museionin maakeskiset kehäelmät. Ei se mitään, pääasia että ajatus lentää ja antaa värinsä vaikka suolle.

Edeltävinä viikkoina olin ottanut talteen lukuisia tutkijain, varsinkin ekonomistien kirjoitelmia. Ne veivät mielenrauhani, vihastuttivat. Voiko ihmisen näkemys ja ymmärrys maailman rakenteista, maailman elementeistä, olevan opista (ontologiasta) olla noin kivettynyttä, urautunutta, kapeaa, lineaarista kiitoa johonkin mitä kukaan ei tiedä ja ketä se kiinnostaisi. Mikä pahinta: he kertovat ’ymmärryksensä’ meille ainoana totuutena. Meidän pitäisi ottaa heidän puheensa, käyränsä ja promillensa ainoana oikeana totuutena.

Naiviuden uhallakin pelkistän ekonomistien lineaariontologian (olevan opin) pariksi kuvioksi ja laitan rinnalle maailman näkemisen kehämäisenä (ehkä Elina Sallisen sanoja mukaillen).

 

Ekonomistinen lineaariontologia: 

 

Riippuvuuden, olemattomuuden ontologia:
(Sami Pakarinen, Elinkeinoelämän Keskusliitto)

 

Kehämäiseksi koetun maailman ontologia: 

Riippuvuuden ja olemattomuuden olotila (Pakarisen kuvio) on lineaariontologian ja siihen nojaavan talouspolitiikan luomus. Ne ovat syy ja seuraus. Ihmiset, kaikki muut paitsi ekonomistinen toimijajoukko eli vakavasti otettavat sysäytyvät syrjään, ei-oleviksi. Sattumoisin juuri 29.4. Sitran Eeva Hellström kertoi Kansallisteatterin kahvilassa kuinka Sitrassa olivat käyneet läpi talouden ennakoinnit kautta maailman ja, kas, yhdessäkään ei näy tavallista ihmistä. Talouden malleista me olemme kadonneet, olemme olemattomia. Toimijuudesta poistettujen ihmisten elämä syöksyy mielelliseen tyhjyyteen. Heille, meille ihmiskunnan henkinen ilmasto näyttäytyy masentavana, maailma kaaoksena, sotkuisena ja sotina. Elämme sodistumisen kautta.

Ontologia on siis oppi olevasta, maailman elementeistä. Ontologinen kysyminen häivytettiin Suomesta ja muualtakin satakunta vuotta sitten. Eino Kailan loogisen empirismin ajoista se alkoi, jatkui logiikkana, analyyttisenä filosofiana, senkaltaisena. Tämä filosofiaksi kutsuttu on pohjustanut ekonomistisen ja talouspoliittisen ylenkatseen tänään. Filosofia on, kuten Ilkka Niiniluoto sanoo, muiden tieteiden aputiede. Ylenkatse kuvastaa tieteiden, politiikan ja talouselämäksi kutsutun oliomaailman irtautumista älyllisesti yksioikoiseksi, yksiuraiseksi tyhjyyteen syöksynnäksi. Liekö ihmiskunnan historiassa koskaan aiemmin vallinnut näin yksioikoista maailmankuvaa.

Yritän poimia Elinan kirjasta säkeen tai pari. Ei, niitä kertyy liikaa. Pieneen ja suureen tarttuvia:

Tulvillaan menneiden hahmojen unta
Pidän erityisesti ihmisistä joita ei enää
Hän oli huoneessaan ensimmäinen ja viimeinen asukas
Lintu vedestä uupunut

Kautta aikain Elina on ensimmäinen joka pukee sanoiksi sen mistä näen painajaisia harva se yö.

Palkintotilaisuuteen hän saapuu hieman myöhässä, on hengästynyt, lie juossut. Juna oli hidastellut. Mäntyjä, kuusia, koivuja, mäntyjä, junan liike tekee kuvan levottomaksi. Hymy on herkässä.

Tulin Hyrynsalmelta. Eilen kävelin suolla. Suon keskellä kasvaa iso puu, puussa roikkuu naavaa.

Havainnot ovat pisteitä avaruuksien kehillä. Kehien ja havaintojen väleihin jää tyhjää, arvoituksellista, kuviteltavaksi.

Olemisen oppi (ontologia) lähtee pienestä havainnosta, pienestä ihmisestä, tosi konkreettisesta. Se ei liitele aatteiden sfääreissä, sanojen ja kategorioiden utupilvessä, ei tukholman hevosrattailla.

Maailma ei ole sinulle annettu, ei valmiiksi määritelty eikä rajattu, ei totalitaristinen. Vapaasti luotava maa. Yhden tai kahden rivin säkeet luovat oman näkemisen, muut ja soiden puut. Tämä ei ole maa johon meidät on lukittu. Tämä ei ole kaaos johon hukumme. Tämä on avaruuden maailma ja maailman avaruus.

Kerrankin kirja joka ei Kirjailijaliiton tavoin narise apurahoista tai arvonlisäverosta. Miten kirjallisuuden arvonlisää voi verottaa jos sellaista ei ole.

Jos Kotiseudun Sanomia on uskominen, säkeitään Elina kirjoittaa syvällä suomen kylällä. Siellä ei apurahoille ole käyttöä, vesi haetaan lähteestä.


Sukupolvet

Elina mainitsee isovaarin, mäntyjä kasvavan koulun, pajuttuvan luistinkentän. Tulvillaan menneiden hahmojen unta. Pidän erityisesti ihmisistä joita ei enää. Hän oli huoneessaan ensimmäinen ja viimeinen asukas. Kauheen kiehtova kuva.

Nyt panen omiani. Mistä painajaiset tulee. Sukupolvien kokemus polveilee:

1900-luvun alku. Avojalkaiset, kinkerikierrätetyt, elämän etsittyys.
1930 – 1960. Raivaajat, rakentajat. Antaumus. Ilo.
1960-luvulta eteenpäin. Mauno Koivisto. Ei-olevat.
1980-luvulta eteenpäin. Järjestelmien valta. Arvokato. Ihmiskato.
2000-luku. Kierteet. Mykkyys. Voimattomuus. Ahdistus. Pirsto. Kauheen kiehtova kuva.

Pohdinnan aineksia heille – anut, timot ja aleksanterit – jotka tietävät Suomen menestystarinan ja Euroopan menestystarinan.

_ _ _

Tekstiöinnin voisimme lopettaa tähän. Katso Ylen aamu. Anna mielen viedä. Varaa nenäliina.

Pohjustan tekstini jatkoa kahdella sanalla. Jatkoa olin jo kirjoittanut parikymmentä liuskaa. Pakko on palastella, fragmentoida, jättää välejä.

Lähdemme havainnoimaan viisauksien maailmaa. Mitä sieltä löydämme? Älyllisen kirkastumisen? Haudasta nousun? Kakofonian? Havainnoimme vapaasti. Tutkimme palasia, tähtiä kehillä. Jos juoni juohtuu, hyvä niin.

Havaintopisteitämme avaruuden kehillä:

  • Antigone -neito. Sofokleen näytelmä, Ateena 400-luvulla eaa.
  • Platonin leikittely ideoilla ja olioilla
  • Holger Thesleff -seminaari 15.3.2024 Helsingin yliopistolla
  • Elina Sallinen: Kehät
  • Markku Keinänen ja Jani Hakkarainen: Ontologia, metafysiikka
  • Markku Keinänen: Filosofi S. Albert Kivinen
  • Vesa Vihriälä: Surullisten laulujen maa
  • Olli Rehn: Suomen kannattaa ottaa oppia Ruotsin julkisesta taloudesta
  • Timo Miettinen: Entä jos kauppa ja taloudellinen yhteistyö eivät johdakaan rauhaan
  • Sami Pakarinen: Ristillä riippuvat ihmiset (kuvio)
  • Alexander Stubb: Arvopohjainen realismi. Pragmaattinen realismi
  • Ilkka Niiniluoto: Osallistuvan filosofian perinne Suomessa
  • Panu Raatikainen: Hyödytön, hyödyllinen teoreettinen filosofia.

Osanne olette saava, jokainen.

juhanikahelin
Sitoutumaton Helsinki

Kirjasessa 'Männyntaimi ylevöi - runollisuus maailmoissa' kerron käynneistäni maailman etäkolkissa ja valokuvista: kuubalaistyttö sokeritehtaan raunioilla, flamingot Atacaman suolajärvillä, teleskoopit Andien huipulla, avioparin tyyneys Tahirin aukion museossa, Tutankhamon Kuninkaiden laaksossa, pallopelit Sansibarin rannoilla, orjamuseo, kannabisviljelmä Kanadassa, Tyko Brahen jäljillä Venin saarella, tupakki USAn ulkoministeriön rapuilla, impivaara Suomessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu