Suomen metsät – hyvä ja paha tieto. Entä hyljitty tieto?

Tieteenpäivillä 2021 on naivi ja pelottava teema: hyvä ja paha tieto. Otsikon mukaan tieto on hyvää tai pahaa, siis arvottavaa. Kuka arvottaa tiedon? Tieteenpäivien teema paljastaa tiedon olevan poliittinen asia. Yhdelle hyvä, toiselle paha.

Tiedollisen hahmotuksen ailahtelevuudesta näytteen tarjoaa Ylen tilaama, jo kolmeen kertaan tv:ssä esitetty ohjelma Suomalaiset ikimetsät (linkki). 

Tieto itsessään tuskin on hyvää tai pahaa mutta tiedon valikointi voi olla. Kriittinen kuulija kysyy, puuttuuko jotain, mitä jätetään esittämättä tai mitä ei ole tutkittu. Nähdään mitä halutaan nähdä, eikä nähdä mitä ei haluta nähdä. Nämä sanat ovat Ikimetsä-keskustelun terävimmät sanat. Ne lausui Esa Härmälä (tämä ei ole kannanotto hänen puolestaan vaan tieteenfilosofinen ihastelu). Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava, sanoi Wittgenstein.

Ikimetsät-ohjelma jumittuu yhteen viholliskuvaan. Viholliskuvaan voi olla aihetta, sitä en kiistä. Mutta jumittajilta jää huomaamatta jotain olennaisempaa. Jumittajien tilannekuva on vanhahtava ja nykyoloihin nähden heppoinen. Juuri nyt on menossa prosesseja jotka voivat olla metsien, myös ikimetsien sekä pienen asujan kannalta vähintään yhtä tuhoisia kuin ”antaumuksella tuhoaminen”. Tämän kirjoituksen liitteeseen (alla) olen koonnut mainintoja nykyprosesseista.

Lisäksi olen koonnut nettinäyttelyn ja pienen runoelman, jossa yritän nostaa esiin maaseutuasujan taiteellista herkkyyttä, näkökulmaa joka Ikimetsät-ohjelmasta puuttuu. Tässä linkki runoelmaani Unohdetut herkkäsielut.

Metsäkeskustelussa on nyt kaksi osapuolta: luontoväki ja metsätalousväki. Keskustelusta puuttuu metsiä hoitava hiljainen kansa, pienten metsien omistajat ja he jotka näkevät metsät kuvanveiston kaltaisena taiteen aineksena, metsän estetiikkana. He tai me olemme osa veistosta, omien käsiemme työtä. Ikimetsä tai aarniometsä ei ole ihmiskäden tekemä. Ikimetsä ei ole sen kummempi arvo kuin pihametsikkö, itse asiassa päinvastoin. Kauniiksi muotoiltu metsä on hyvän olon lähde, omatekemä, olemme sen osa, se antaa itsetuntoa, hyvän tekemisen tuntoa.

Ikimetsä-ohjelman tuottajat, kuvaajat ja esittäjät (Yle) yleistävät omat arvokäsityksensä kaikkia koskevaksi. He levittävät ihmiskuvaa, joka ei ole kaikkien ulottuvilla (ei ehkä tarvitsekaan olla), ei kosketa kaikkia, ei ole kaikkien jakama.

Koen kuuluvani unohdettuun osapuoleen, siihen joka saa tyydytystä metsän muotoilusta. Ryteikköisessä metsässä koen pahaaoloa. Suomea pitkin liikkuessa surettaa, miten ihmiset voivat olla noin välinpitämättömiä, antavat metsiensä rehottaa miten sattuu. En ole retkeilijä siinä määrin kuin Ikimetsä-ohjelman tekijät. He näkevät maailman pelkkänä retkeilynä ja matkailuna (heillä lienee siihen varaa). Lappiin en ole päässyt paria hiihtopäivää lukuunottamatta. Kerran pari kesässä menen kaukaiseen (matkaa 500 km) pikkumetsikkööni, otan vesurin käteen, se on minun retkeni, vuoden kohokohtani.

Esa Härmälän yllä oleva lausuma on yleispätevä. Se ei koske vain metsiä. Yhtä lailla se koskee asuntojen hintoja Helsingissä, EU:ta, leipäjonoja, kansan onnellisuutta, (hyvin)vointia, Suomen menestystarinaa, Antti Tuiskua, Väinö Linnaa. Lausuma koskee tutkijakuntaa, mediaväkeä, etujärjestöjä, monia poliitikkoja, tiedeväkeä, niinsanottua tiedeyhteisöä. Tutkimusaiheiden valinta, tiedonmuodostus ja tiedon esittäminen on valikoivaa. Yle sen viimeistään todistaa.

Ikimetsä-ohjelmassa asioita arvotetaan häpeämättömästi. Löytyykö ohjelmasta yhtäkään lausetta johon ei olisi ympätty vahvaa arvotusta. Tässä ohjelman arvotuksia (hyppää yli):


aivan välttämätöntä, erityisarvo, virkistys ennen muuta, tankata luonnon tarjoamaa voimaa, noussut ennennäkemättömän suosituksi, mittaamattomat virkistysarvot, saanut valtavasti uusia ystäviä, suositumpia kuin koskaan, matkailijat ja retkeilijät etsivät mahdollisimman koskematonta luontoa, etsivät luonnonrauhaa, luontomatkailu kasvaa nopeimmin maailmassa, kärkikohteet, lumovoima, Suomi vietiin maailman kartalle ikimetsiä kuvaavilla teoksilla, puistometsät ovat arvokkaita luontokohteita ja kaupunkilaisille tärkeitä ulkoilukohteita, kaupunkipuistojen ikääntyvien vaahterametsien arvkkuus, merkittävä, täysin korvaamattomat alueet, retkeilijöille hienoimmat luontoelämykset, läpipääsemätön taimikko (toisin kuin ikimetsä) taitat nilkkasi, puupelto, virkistysarvot täysin niukat, turha etsiä, vain 3 % suojeltu, rauha hiljaisuus ja koskemattomuus, aihkipuu mahtipuu jättiläinen, todella hienolta näyttää, todella hienoja aarniometsiä, haapa – aivan keskeinen monimuotoisuuden kannalta, metsiemme väriläiskä, ikihaavat jyhkeitä ilmestyksiä, kotimainen peruspuu (haapa), tärkeä arvo, pysäyttävä aikakäsitys, korkein kunnioitus, mahtavimmat, menetetty mittaamattoman paljon, tuhottu antaumuksella, alusta asti tuhoon tuomittuja, suon vaikeakulkuisuuden onni, lupaavasti onnistuttu, sitkeä petoviha, upeat linnut, elämän runsaus, myyttiset ja tarunhohtoiset, kaikkea hauskaa kömpii esiin, ojitettu rankasti ilman että edes arvostettiin, valtava ahdinko, valtaosa hienoimmista luononmetsistä, uhka, erittäin raskas maaperän käsittely, raskaasti aurattuja, virkistysarvojen turvaamisesta turha puhua, täysin mimaalisia, kukapa vapaaehtoisesti kompastelisi ja taittaisi nilkkojaan, maankäsittely yksityismailla huomattavan voimakasta (osoittelevan syyllistävyyden takia kaipaa näyttöä), valtakunnan suosituimpia retkeilyalueita, uutta ikimetsää ehkä ei enää koskaan, nuoret taimikot eristävät, suomalaisten metsäsuhde on muuttunut ja edelleen muutoksessa, kokoanaisvaltainen hyvän olon lähde, hyvänolon kokonaisuus, itseisarvo, 5 minuutin metsä, löytyykö todellisia metsiä uppoutua ja sukeltaa tuntikausiksi, metsäsuhteemme kaipaa päivitystä 2020-luulle, suuria haasteita, suuri vastuu.

Tällaista puhetta alusta loppuun. Väkisin alkaa kysyä mikä on tämän ohjelman motiivi. Onko annettu kuva monimuotoinen? Ohjelman toistelluin sana on monimuotoisuus. Toteuttaako ohjelma katsantokantojen monimuotoisuutta itsessään? Heikosti, tuskin lainkaan.

Pitkin ohjelmaa tulee tunne että jokin ryhmä, väestön osajoukko yleistää oman maailman- ja metsäkuvansa kaikkia koskevaksi ja monopolisoi metsän omaa kuvaansa vastaavaksi. Sellainen pelottaa.

Ohjelmassa ei mainita tietolähteitä. Ohjelman väittämät ovat paljolti uskonvaraisia. Ohjelmassa on kohtia joita voi pitää ns. faktavirheinä tai valittuina faktoina, mitä mainitaan mitä ei. Tämä tyyli on näyte Merja Ylä-Anttilan ja Erätaukosäätiön hehkuttamasta Ylen Hyvin sanottu, bra sagt -politiikasta!

Suomalaisten metsäsuhde muuttuu, ohjelma julistaa tosiasiana. Puhutte suomalaisten eli meidän kaikkien nimissä. Mistä te meidän kaikkien metsäsuhteet tiedätte? Tiedättekö te minun metsäsuhteeni? Näköjään ette. Pohjanmaalla nuori nainen sanoi haluavansa asua peltolakeuksien keskellä, koska siellä ihmisen käden jälki näkyy niin voimakkaana. Yhdelle pyhin arvo on koskematon ikimetsä, toiselle peltolakeus ja ihmisen käden jälki. Tätäkö on Ylen ohjelmapolitiikka (ja tiede): mielivaltaisia yleistyksiä, julistuksia, syyllistämistä. Jos tämä on tieteeseen pohjaavaa, tutkittua tietoa, hyvää tietoa, niin käännyn toisaalle.

Ohjelmassa kerrotaan, mistä kaikkialta ikivanhoja metsiköitä löytyy. Vanhoja vaahterametsiä sanotte löytyvän jopa kaupunkien puistometsistä. Ne ovat arvokkaita, tärkeitä, merkittäviä, sanotte. Jätätte sanomatta, että kaupunkisuunnittelun keinoin ja poliittisin päätöksin Helsingin kaupunki tuhoaa mitä monimuotoisinta ja lahopuisinta vaahterametsää Kumpulan rinteessä. Kaupunki jopa rehvastelee teoillaan. Miksi ette syyllistä Helsingin kaupunkia? Te valikoitte syyllistettävät mielivaltaisesti. Te tuomitsette kuin olisitte oikeuden istuin. Tätä on faktojen mielivaltainen valikointi.

Vaikeakulkuisessa taimikossa taittaa nilkkansa toisin kuin aarniometsässä, ohjelma opastaa. Kiitos faktavalistuksesta.

Metsäkeskustelun jumittumisella kahteen osapuoleen (luontoväki, metsätalousväki) on pitkä historia, osin se on tieten tahtoen luotu. 1960-luvun tietämissä maaseudun asujamistosta tehtiin vihan kohde. Metsäteollisuus ja kaupunkien luontoväki löysivät toisensa vaikka olivatkin olevinaan vastapuolia. Maaseutuasujamiston olemassaolo haluttiin kieltää, heitä alettiin väheksyä, vapauttaa turpeesta, pakata siirtotyövoimaksi (Aulikki Oksanen tästä kauniisti lauloi, kiitos hänelle). Metsäteollisuuden tukemana valtio siitti luontoväen jonka toimintaa valtio alkoi rahoittaa ja josta nopeasti sikisi maaseutukansan kieltäjä ja vihaaja. ”Ovat perseestä” kuuluu sivistynyt nykysanonta.

Luontoväelle annettiin oma leikkilaatikko, suojelupläntttien ja niitä koskevien ohjelmien nikkarointi. Koskaan ei kysytty, ei varsinkaan tieteessä, olisivatko maaseudun pieneläjät voineet tehdä saman ‘suojelutyön’ sosiaalisesti, ekologisesti ja esteettisesti luontevammin.

Luontoväki on kävellyt pieneläjien yli. Naturassa ylikävely näkyi selvimmin (kuka oli ministeri). Metsätalousväki puolestaan pakotti avohakkuisiin ja esti pienomistajia hoitamasta metsiään pehmeästi. Joku vielä väittää, että Suomessa luotetaan instituutioihin. En luota.

Suomessa on kautta vuosikymmenten ollut porukka joka suuntaa vihansa maaseutuihmisiin. Porukassa on ollut kiertoa. Nyt viha on pesiytynyt luontoväkeen, vihreiden johtajistoon ja näköjään Yleen. HS:ssä viha on muhinut aina.

Suomalaiskeskustelusta ja tieteestä on hävinnyt sosiaalihistoria, sosiaaliantropologia, humaani ympäristötutkimus, kansan viisauden kunnioitus, ns. kansansivistysaate, runonkeruu, metsän estetiikka. Missä ovat lönnruutit? Ties yliopiston hallintokammareissa, rehtoraatissa Fabiaaninkadulla.

Omaehtoisen elämänmodon Suomesta ovat hävittäneet
1) jokivesistöjen tuho ja siihen liittyneet väestön karkotukset Kemijoen Isohaaran padosta 1948 alkaen,
2) metsien raa’at hakkuut Osaran aukoista Lapissa 1950-luvulla alkaen,
3) uusimpana liike-elämälähtöinen tuulivoiman rakentaminen, tuoreena esimerkinä Kannonkoski (liite alempana)
4) metsien hallinnan salakavala muutosprosessi juuri nyt. Rahastot, pääomasijoittajat ja eläkeyhtiöt Varma-blokkaajasta alkaen iskevät maaseudun metsiin (katso liite alempana).

Citysivistyneistön, tiedeväen, luontoväen ja Ylen tietämys luontoa muuttavista toimista on pahasti ajastaan jäljessä. Joko he eivät tiedä tai eivät välitä. Ehkä he ovat juonessa mukana, elvyttävät. Pörssisijoittamisella saa rahat retkeilyyn Lapin aarniometsissä, pääsee kokemaan luonnon lumovoiman.

Metsäymmärrys on aste asteelta kapeutunut. Jos Ikimetsät-ohjelmaa uskomme, enää on jäljellä vain biologia. Ei biologiassa vikaa ole mutta yksin se ei riitä. Jos biologia höystetään syyllistävällä katsannolla kuten nyt, lähestytään rodunjalostusta, ei metsän vaan ihmisen.

Ikimetsä-ohjelma kutsuu haapaa kotimaiseksi peruspuuksi; haapa on metsien väriläiskä, jyhkeä ilmestys, arvokas. Peruspuu tuo mieleen perussuomalaisen. Jyhkeä kotimainen ilmestys.

Tvitterissä moni kysyy miksi Yle ja ohjelman tekijät eivät osallistu keskusteluun ohjelmasta? Piiloutuvatko he instituution ja verokasan suojiin (Ylevero, 500 miljoonaa)?

Maaseudun pilkassa Yle ei ole ensi kertaa asialla. 2019 Yle julkaisi toimittajiensa tekemän kuvaston Maaseudulla on kahdet kasvot (linkki). Tämän kirjoitukseen loppuun olen poiminut kaksi näytettä tuosta kuvastosta.

Mikä on Ylen johdon ja toimittajakunnan sosiaalinen (siis sosiaalinen, ei poliittinen) edustavuus? Löydätkö Ylen johtajistosta enää muuta kuin ek:ta, evaa, paltaa, suomiareenaa, tvhubia, yliopistoelitismiä, erätaukoa, sitraa, säätiötä, eduskuntaa, puhenaista. Se mikä Unkarissa toteutuu näkyvin poliittisin päätöksin, tehdään Suomessa sirotteina kabineteissa. Lopputulos on sama, suomalainen ikimetsä.

Ikimetsä lannoitetaan kaunopuheilla. Merja Ylä-Anttila lanseerasi rehevin sanoin Sitran ja Erätaukosäätiön kanssa vihapuheen vastaisen kampanjan ‘Hyvin sanottu, bra sagt’. Ylen oma vihapuhunta toteutuu joko suorana (kuten Ikimetsä-ohjelmassa) tai epäsuoremmin niin että ohjelmistot täytetään yhdenhenkisillä image-ihmisillä, muut unohdutetaan.

Yleen näyttäisi seuloutuneen kultturitietäjien joukko joilla on pysyvät vakiopaikat Ylen ohjelmistossa, esim. Ylen aamussa. Sama piiri istuu vuodesta toiseen kameran edessä, huulten puna kirkastuu, olo heillä on hyvä – monimuotoisuutta tämäkin. Minna Salami saattaisi kutsua tätä länsimaiseksi propagandismiksi? Entä Maggie Nelson, miten hän tämän näkisi, hän puhuu tiedon eri puolien kiertymisestä ympyräksi kuten tapahtuu naisen sukupuolielimessä.

Sinänsä Ikimetsän kaltaiset ohjelmat voisivat olla mukiinmenevää ajattelun virittelyä. Yksisilmäisyyteen ja epätieteellisyyteen vajotessaan niiden sosiaalinen kaiku on kuitenkin pelottava, ilmastoa pahempi. Ohjelmien myötä citysivistyneistö tempautuu hurmokselliseen vihaan alempiarvoisia ja tyhmiä kohtaan. Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja tviittasi taannoin surkuttelevan kuvan kainuulaistalosta. Tuota pikaa häntä säesti minnacanth -palkittu helsinkiläinen: ”ovat perseestä”, siis kainuulaiset.

Unohdettu, laiminlyöty ja ulossuljettu tieto

– runojen laulanta lahdelmissa, metsän muotoilu, kuvanveisto, kauneuden taju
– ihmisten käden jäljen arvostus
 – metsän estetiikka, luonto kauneuden aineksena
– ihminen luonnon osana, luontoon kuuluvana ja luontoa muokkaavana
– vähävoimaisen asujamiston karkotukset, väheksyntä, unohtaminen
– metsien omistuksen laajat kaaret, hallinnan merkitys metsien käsittelyssä
– blokkauskulttuuri, cancelismi (Risto Murrosta alkaen)

Lähteitä ja lukemistoa

Suomalaiset ikimetsät. Yle 2020.


Maaseudulla on kahdet kasvot. Miten romanttiset mielikuvat ja todellisuus kohtaavat.
Yle1.8.2019. Elina Kaakinen, Pasi Takkunen.

Unohdetut herkkäsielut – kuvasto ja runoelma (Juhani Kahelin)

Hyvin sanottu. Kunnioittaen keskusteleva Suomi. Yle 


Myös eduskunta on hankkeessa mukana. Anu Vehviläinen.

Ylen hanke kannustaa keskustelemaan. HS 17.11.2020.


”Todellinen rimanalitus”. HS 29.12.2020

Tuulesta temmattu. Iltalehti 28.12.2020. (tuulivoimahanke Kannonkoskella)

Rahastot napsivat metsätiloja. Maaseudun Tulevaisuus 29.11.2020.

Tämäkö on monimuotoisuutta? Järkälemäinen laatikko. Pasila, Tripla. Yle 9.9.2019.


Minna Salami: Aistien viisaus. 


Maggie Nelson: Argonautit.

Ludwig Wittgenstein 


Liite: Luontoa muokkaavia ja muita kummallisuuksia

Metsien omistajuudet. Rahastot käyttäytyvät metsänomistajina eri tavoin kuin yksityiset metsänomistajat. Ongelmiksi voivat muodostua lyhytnäköiset metsänkäsittelyt. Lyhyellä sijoitushorisontilla metsistä otetaan aggressiivisesti irti tuottoa. Tästä voi seurata metsien käyttöön liittyviä konflikteja, hakkuujälkiin suhtaudutaan vähemmän suopeasti. Yhtiöillä on merkittävä veroetu. Niiden pääomaverokanta on 20 kun se perhemetsänomistajilla on 30 tai 34 prosenttia. (MT 29.11.2020)

Ulkomainen tuulivoimateollisuus. Pyhä-Häkin kansallispuiston viereen on aikomus pystyttää kuusikymmentä noin Pariisin Eiffel-tornin korkuista tuulimyllyä. Vastaavan korkuista voimalapuistoa ei ole missään päin Eurooppaa. Torneja ajavat aksalaisyhtiö ABO Wind, metsäjätti UPM ja Kannonkosken kunta. Mitä järkeä on raiskata monimuotoinen luonto harvinaisine lajeineen teollisuusalueeksi. Metsäkukkuloille sijoitettavat parin sadan metrin korkuiset myllytornit 300 metriin ulottuvine roottorinlapoineen muuttavat maiseman kokonaan. Alueella pesii mm. kaakkuri, myös maakotka- ja suurpetohavaintoja tehty. (Iltalehti 28.11.2020)

Pasilan Tripla – järkälemäinen laatikko. Tämäkö on monimuotoisuutta. Betoninen digiboksi. Kaupunki kaavoittaa ehdot. Hiljaisesti livautetaan. Vertautuu Itä-Berliinin ja Kouvolan arkkitehtuuriin. ”Ratkaisut vaativat selkeää otetta ja linjaa”, sanoo arkkitehti. (Mikähän olisi ikimetsän selkeä ote ja linja.) Yle 9.9.2019.

Helsingissä vanhojen asuntojen hinnat nousivat vuoden aikana (marraskuuhun 2020) 8,2 %. Tämän jos minkä täytyy olla huolenaihe faktaväelle, valtuuston puheenjohtaja Kivekkäälle tai Hypon Brotherukselle ja Paunalle. Eikö mitä. He puhkesivat riemuun. Katsokaa nyt, kaupunki rulaa. On rakennettava kiireesti lisää asuntoja Helsinkiin (viis hinnasta). Voisiko 8,2 prosentin vuosinousussa nähdä muita faktoja tai päätelmiä: hirvittävä velkaorjuus, EKP:n luoma hintakupla, asuntojen monotonisuus, ei monimuotoisuus)? Siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava. Ei nähdä mitä ei haluta nähdä.

Faktapolitiikka. Ikimetsä-ohjelman esityksen jälkeen citytietäjien kuoro huusi: eivätkö faktat muka ole oikein, kertokaa mikä niissä on väärin. – Kenen arvot ja näkemykset ovat faktaa? Faktoista inttäminen on taitavaa vallankäyttöä, usein harhauttavaa. Yksittäisiä faktoja olennaisempi on faktapolitiikka. Faktat voivat olla oikein mutta silti tarjottu kuva voi olla osittainen, ajattelua salakavalasti johdatteleva. Aina kun joku vetoaa faktoihin, on syytä valpastua. Meidät on iskostettu uskomaan mm. kansantalouden tilinpitoa, tosioikeisiin faktoihin. Antaako tilin pito olennaisen kuvan elämisemme tunnoista? Ei. 
Fakta on tapa jättää kertomatta, vaieta ja vaientaa. Fakta on tapa ohjata keskustelu toisaalle. Fakta on tapa tehdä mitä tahansa päätelmiä.

Citysivistyneistön, Ylen ja tiedeväen tietämys luontoa muuttavista toimista on ajastaan pahasti jäljessä.