Suomalainen blokkauskulttuuri – aikamme august ahlqvistit

Frakiton räätälinpoika Aleksis Kivi oli koko ikänsä matkalla, maalta kaupunkiin, rahvaasta sivistyneistöön. Perille hän hän ei päässyt. Helsingin sivistyneistössä ei ollut hänelle sijaa. Kiven masentajista suuriäänisin oli August Ahlqvist. Tuusulantien varteen Kivi kuoli 38-vuotiaana.

Ahlqvisteja meillä on tänäänkin. Nyt heihin törmäämme varsinkin twitterissä.

Kivi oli puoliherra, pakeni häpeissään ristinummelle, sanoo Kai Häggman Karkurit-kirjassa. Rahvaan torin reunalla hän nuokkuu tänäänkin. Tänään vastassamme on uusi sääty, joka kutsuu itseään oppineistoksi.

Blokkaus tarkoittaa keskustelusta poisheittoa. Blokattuna et pääse osalliseksi oppineiden tietämyksestä.

Lähtökohtana tässä kirjoituksessa käytän omia kokemuksiani. Tätä saa kutsua autofiktioksi. Yritän tehdä myös yleistäviä päätelmiä. Kokemusten käyttöön tutkimisen aineistona on moraalinen ja tieteellinen oikeutus. Akatemialla ja Tampereen yliopistolla on peräti kokemuksen historian projekti (linkki), erityisrahoitettua huippututkimusta, palkittuja tutkijoita lie kymmenittäin, vuodet kuluvat. Kokemus on siis jotain arvokasta. Niinpä meilläkin on siihen oikeutus.

Blokkauskulttuurissa on kaksi osapuolta, blokkaajat ja blokatut. Myös blokkaajat puhuvat kokemuksistaan, usein moraalisen paatoksen kera.

Miten suhtautuvat toisiinsa blokkaus ja jopa sillä kehuskelu sekä toisaalta sosiaalinen liikkuvuus, säätykierto? Snellman-palkittu Anu Kantola toistelee joka käänteessä sosiaalisen liikkuvuuden yleisyyttä Suomessa ”tulihan minustakin professori” (siis oma kokemus). Miten tähän istuu blokkauskulttuuri?

Fennomaanit hakivat tukea rahvaasta (sanoo Häggman), kiersivät mökeissä ja keräsivät runoja. Meidän aikamme blokkaajat eivät tunnusta rahvaan olemassaoloa. Olemmeko me alamaisia vai kansalaisia? Suomeksi sanottuna: nyt ei ole aika mennä mökille.

Aleksis Kivi ei päässyt kaupunkiin, me emme pääse sieltä pois.

Havaintojeni mukaan innokkaimat blokkaajat löytyvät sivistyneistön ja oppineiston maailmasta. Miksi blokkailun tarve ja halu pesiytyy heidän pariin? Tieteenhän kuuluu olla yhteiskunnallisesti vaikuttavaa. Mitä on blokkaaminen yhteiskunnallisena ilmiönä tai mitä se kertoo tutkimusmaailman ilmapiiristä?

Blokkauskulttuurissa leikkaa pari syväjuonnetta. Twitter-tyyppisen alustan myötä kuka tahansa oli pääsemässä vuorovaikutukseen kenen kanssa tahansa, ilman HS-kaiuksia. Ihmiskunnan historiassa tämä lie ollut ensikertainen tilanne. Yleinen äänioikeuskin on tällaisen vuorovaikutuksen rinnalla höttöä.

Mitä teki parempi väki. Alkoi paiskoa ovia kiinni, heittää ulos, lukita ovet, blokata.

Sofokles, Euripides ja Aiskhylos kirjoittaisivat tilanteesta mieliä järkyttävän tragedian, demokratian kajastuksen ja tuhon.

Jokainen blokattu on yksin. Ihmeissään ja häpeissään. Siitä ei synny joukkovoimaa. Lapinlahteen katoavat Kosti ja Aleksis, ensin Aleksi sitten Kosti. Kullervon kosto ja sotaanlähtö oli herrojen myytti. Ulossulkemalla oppineisto ja muut uussäädyt pitävät itsensä muiden yllä.

Seuraava blokkaajakooste on syntynyt satunnaishavainnoista – ei elämää kannata ovenpaiskojien jäljittämiseen käyttää. Keskityn nimiin jotka tavalla tai toisella liittyvät instituutioihin.

Minut blokanneita:

– Koneen Säätiö
– Juho Saari
– Hanna Ylöstalo
– Atte Ahokas
– Petra Laiti
– muita, vähemmän tuntemiani nimiä ehkä 3 – 6.

Mitä nimilista kertoo
a) oman toimintani moitittavuudesta,
b) blokkaajien toiminnan moitittavuudesta,
c) suomalaisesta blokkauskulttuurista. 
Keskityn lähinnä kysymykseen c.

 

Koneen Säätiö

Koneen Säätiö on tiettävästi Suomen varakkain tiedettä rahoittava säätiö. Miksi tällainen säätiö blokkaa yksittäisiä ihmisiä? Lienenkö ainoa, sitä on mahdoton tietää? Koneen Säätiö on tiedemaailman instituutio (kuten muutkin säätiöt). Meitä vaaditaan arvostamaan tiedettä ja tieteentekijöitä mutta näinkö te meitä kohtelette. En ole ollut missään tekemisissä Koneen Säätiön kanssa. Rahaa heiltä en ole hakenut enkä hae. Jossain viattomassa yhteydessä ehkä kerran ihmettelin kuinka tutkijat mm. yliopistolla esiintyessään aina muistavat mainita Koneen Säätiön rahoittajanaan, onpa heillä hyvä muisti.

Säätiöiden blokkausalttius on pantava merkille senkin takia että tiederahoitusta ja tiedehallintoa liu’utetaan yksityistoimijoille pois kansan näkyviltä: säätiöt, yritykset, lahjoittajat, verovapaus lahjoituksista ja osinkotuloista, työelämäprofessorit, yliopistojen hallinto, strategiointi ja pääomitus, muutakin. Millä kaikilla tavoilla he vetävät rajaa rahvaaseen? Tavat voivat olla huomaamattomia. Omalta osaltani oudoksuin kun säätiölähtöinen ympäristötiedon uutiskirje oli lakannut tulemasta vaikka twitterissä kehuivat kuukausikirjeen taas lähteneen.

Koneen Säätiön nettisivuilta löydämme ihania periaatteita:

Säätiö panostaa kokeilevuuteen.
Apurahansaajamme – rohkeat tekijät – ovat innostavia ja intohimoisia osaajia.
Säätiö etsii ja tarjoaa vaihtoehtoja valtavirralle.
Toisin katsominen ja kyseenalaistaminen lisäävät ymmärrystämme maailmasta.
Rohkeus on myös erilaisten rajojen ylittämistä – joskus rikkomistakin.
Uskomme monialaisuuteen, tieteen- ja taiteenaloja rajoja ylittäviin kohtaamisiin ja odottamattomien näkökulmien yhdistämiseen.
Haluamme myös itse ylittää rajoja, olla avoimia uuden edessä ja ottaa riskejä.
Arvojamme ovat toisin katsominen ja kuunteleminen, moninaisuuden ja monialaisuuden arvostaminen, raja-aitojen ylittämiseen kannustaminen sekä luottaminen kokeilevuuteen, keskeneräisyyteen ja ennalta määrittelemättömään tulevaisuuteen.
Katsomalla tietoisesti muilta huomaamatta jääviin tieteen ja taiteen katvealueisiin säätiö on pystynyt tukemaan monipuolista ja moniäänistä tieteen ja taiteen tekemistä Suomessa.
Miten Koneen Säätiö voi vastata kritiikkiin siitä että säätiön apurahaperusteet johtavat tutkijayhteisöjen hajaannukseen (Politiikasta.fi -sivusto). 
Miten toimia yhdessä tieteen ja taiteen arvon puolustamiseksi, kun politiikassa on toimijoita, joiden etua palvelee sen kiistäminen.
Hellyyden ja hoivan siirtäminen säätiön raameihin on vahvasti valtavirtaa vastaan kulkeva, houkuttava ajatus.
Mitä voisimme tehdä hyvinvoinnin jälleenrakentamiseksi tieteen ja taiteen yhteisöihin?
Tarvittaneen vähemmän rohkeusretoriikkaa ja lisää lempeyttä.

Lisää lempeyttä – tosi hyvä. Mieleen tulee Aulikki Oksasen iki-ihanat laulut 1960-luvulta. Katvealueita ja moniäänisyyttä mekin haluamme nostaa.

Rajanveto rahvaaseen ei ole säätiöiden yksinoikeus. Rehevänä se kukkii myös yliopistolla. Helsingin yliopiston Tiedekulmassa oli 10.3.2020 tilaisuus ’Tietoa päätöksentekoon’. Akateemikkojen ja kanslerin suulla saimme kuulla kuinka kansalaiset ovat ”people not assessing on overhead view”. Tämän kertoi kansleri. Olemme vailla yleisnäkemystä, vailla kokonaiskuvaa. Onneksi sellainen löytyy tieteentekijöiltä. Toivomme heille menestystä overhead view’n valtavirtaistamisessa. Toki kaikkia ei tarvitse tavoittaa, riittää kun overhead view hipaisee päätöksentekijöitä, ohjaa heidät Sofi-tielle.

Mihin katosi Science in society? Mitä on tieteen humaani eettisyys, tai peräti lempeys? Kuka kerää kansan runoja tänään, kiertäisi mökeissä? Vai onko mökeille meno kielletty?

 

Eriarvoisuuden kampitusta

Sosiologian tutkijayhteisö on Suomessa kirjava ja tasokas (olisi hyvä tutkielman aihe). Juho Saaren Eriarvoisuusvarasto-sivuston he palkitsivat Sosiologia-palkinnolla. Hetken sain nauttia Varastosta minäkin. Muutaman kerran yritin kysyä voisiko Varaston keskustelu hakea voimaa tieteenfilosofian ja tieteenkritiikin suunnalta. Kerran tulin maininneeksi Saaren nimen. Parissa minuutissa tuli ulosheitto Eriarvoisuusvarasto-sivustolta (myöhemmin kai myös twitter-blokki). Saari kylläkin myönsi tehneensä menettelyvirheen ja kehotti hakemaan jäsenyyttä uudelleen, tekninen esto oli tosin unohtunut päälle. Siitä voimme iloita että Eriarvoisuusvarastosta blokatut ovat keskenään ei-eriarvoisia. Tämä on uustehokas tapa hoitaa eriarvoisuutta. Tehometodin siis kehitti Tampereen yliopiston sosiaalitieteiden tiedekunnan nykyinen dekaani ja edesmenneen Juha Sipilän hallituksen pääideologi, ehtiköhän Sipilä hyödyntää tamperelaismetodiikkaa? Tampereen yliopiston uusiuduttua (Makarowin säätiö-johdolla) olen välttänyt käymästä entisessä opinahjossani. Tuo ahjo oli kerran toivottanut minut tervetulleeksi ilman pääsykoetta ja sieltä olin silloin uskonut saavani tieteenhengen voimaa syrjäseutujen hyväksi ja eriarvoisuutta vastaan.

Eduskunnan ja tutkijain Tutkas-seuran seminaarissa ’Tutkittu tieto ja päätöksenteko’ virisi 18.2.2020 keskustelu juhosaari-ongelmasta. Ensiksi ongelman mainitsi esitelmöitsijä Jaakko Kuorikoski, sen jälkeen panelisti valtiosihteeri Martti Hetemäki sekä jokunen tieteilijä Pikkuparlamentin yleisöstä (video). En ehkä olekaan yksin.

Ministerit kuten Sipilä, Ohisalo, Marin, Andersson perustelevat toimensa viittaamalla parhaisiin asiantuntijoihin. Mitä ovat ”asiat”? Mitä on ”tunteminen”, tuskin se lempeyttä tarkoittaa? Voisiko sanojen sisältöä ja ‘asiayhteyttä’ joskus miettiä? Kun huippu tuntee asian, tarkoittaa se että me muut emme tunne. Tiedollinen sääty-yhteiskunta rehottaa, tiedon- ja tieteenkritiikit ovat siitä kaukana. Valtiorahoitteinen tiedeneuvonnan Sofi-hanke rakentaa systemaattista menettelyä ‘päättäjien’ valistamiseksi. Heillä, neuvojilla on valistajan pätevyys. Varokaa päteviä, neuvoisin kansanedustajia. Kuunnella ja keskustella voi, mutta järkeä on kaikilla kuten Suomessa vaiettu filosofi Ranciere opettaa.

Suomi on tiedollisesti ja sosiaalisesti lukittu, väittääpä Anu Kantola mitä tahansa. Ei ollut Kivelläkään asiaa Helsingin sivistyneistöön.

Tiedollinen avautuminen on Suomen suurin haaste vuodesta 2020 eteenpäin.

 

Historian tutkimus Tampereen yliopistossa ja muualla

Mysteeriblokkaus, ei syystä hajuakaan. Vuosia sitten saatoin pari kertaa kommentoida Jussi Jalosen näkemyksiä historian tutkimisesta tai tapahtumista (aiheena saattoi olla mm. sisällissota 1918). Uskon kommenttieni olevan sisältölähtöisiä. Ehkä (historian)tutkijain sisäpiiriin kuulumattoman, ei-akateemisessa virassa olevan ei ole lupa tehdä kysymyksiä professionaaleille. Tieteenhän piti olla keskustelevaa. Ketkä keskustelevat? Ulkopuolisten on mahdoton sitä tietää. Eikö meillä ole kysymisen oikeutta. Joskus tuntuu, että aikamme sulkeutunein instituutio on tiedemaailma. Toki Suomalaisella Tiedeakatemialla on yksi poikkeava käytäntö; esitelmätilaisuudet ovat yleisölle avoimia ja kysyäkin saa jos rohkenee. Muutoin Tiedeakatemiakin on kutsuttujen sisäpiiri, vuosikokoukseen pääsee vain frakissa, Aleksis Kivi ei olisi päässyt.

Historian tutkija Jalosen uusi tuotos kertoo Ayn Randista, Björn Wahlroosin suosikkifilosofista. Ehkä näkemyksemme maailman menosta istuvat huonosti yhteen. Annetaan tutkija Jalosen kantaa huolensa tieteen puhtaudesta ja tasosta.

Blokkaakohan historioitsija Oula Silvennoinen? Kerran luonnehdin hänen Kirjoitustaan uppoavasta lännestä (Historiallinen Aikakauskirja 3/2018) poliittiseksi sanansuolloksi.

 

Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin näkemys kansalaisuudesta

Tutkijakollegium järjesti Tiedekulmassa lokakuussa 2018 keskustelun otsikolla ’Kansalaisuus ja vaikuttaminen’. Onpa hyvä aihe, tuo on kuultava. Paneelin puheenjohtaja, tutkijakollegiumin jäsen toisteli sanontaa ”lihaa syövät valkoiset miehet”. Paneeli vaikutti olevan koostettu samanhenkisistä (allfemale, miltei). Koin keskustelun vastaavan huonosti otsikkoa (tai omia odotuksiani siitä). Laitoin twitteriin kysymyksen onko tiedeväellä oikeus käyttää tuollaista kieltä. Tämä lienee ollut syy blokata minut. Blokkaajana oli Helsingin yliopiston kollegiumin huippututkija Hanna Ylöstalo.

Yliopiston henkilöstöön kuulumattoman on mahdoton tietää mikä on tieteellisen keskustelun eettinen koodisto nykyään. Tutkijain käyttämästä kielestä, sanoista, käsitteistä ei ole lupa kysyä. Mistä sitten saa kysyä? Eivätkö kieli, käsitteet, puhunnan eettisyys ja kunnioittavuus ole keskeistä tieteen perustaa? Mitä tarkoittaa perustuslaissa mainittu tieteen vapaus? Kenen vapautta se tarkoittaa? Tarkoittaako se myös julkisen tiedekeskustelun vapautta? Kysymisen vapautta? Voisiko tiedemaailman arvostettu elin – Akatemia, Tiedeakatemia, TSV, STN, rehtorien neuvosto, Professoriliitto, Helsingin yliopisto, tutkijakollegium, eettinen neuvosto – laatia tieteellisen keskustelun eettisen ohjeiston, jotta me tyhmät emme erehdy kysymään vääriä kysymyksiä.

 

Puutarhan puhtaanapitoa

Parisen vuotta sitten – kun Atte Ahokas ei vielä ollut blokannut minua ja saatoin lukea hänen tviittejään – hämmästyin hänen tavastaan puhua vanhemmista ihmisistä. Mielestäni se oli ihmisyyttä loukkaavaa. En häntä sanallakaan kommentoinut silloin enkä koskaan myöhemmin. Sukupolvista Ahokas puhui könttänä, yleistäen syytöksensä kaikkia koskevaksi – mielestäni sellainen on karkea virhe, epätotta, epäoikeutettu syytös. Samanlainen syyttely rehotti Helsinki Demoksen vaalipaneelissa Oodissa, johon Ahokas oli kutsuttu. Itse kukin saa tietenkin ajatella ja puhuakin mitä ikinä haluaa mutta Ahokkaan puheet noina aikoina koin erittäin vieraannuttaviksi.

Pahempaa on se, että valtainstituutiot käyttävät Ahokasta puhetorvenaan. Helsingin kirjamessuilla 2019 Ahokas oli kutsuttuna vähintään kahdessa paneelissa (joihin osuin). Paneeleissa hän toisteli keskeistä sanomaansa: puutarhaan kasvaa rikkaruohoja ja ne on ajoittain kitkettävä pois (blokattava). Minut hän on kitkenyt, olen siis rikkaruoho. Miksi minä olen rikkaruoho, olisi mukava kuulla. Sittemmin Ahokasta ovat puhetorvenaan käyttäneet mm. Helsinki Demos ja Sitra.

On epäoikeudenmukaista että yhteiskunta-analyysissään huterantuntuinen ja ihmisiä mielestäni väärin syyllistävä kutsutaan joka paikkaan kun samaan aikaa meitä muita ei kutsuta ikinä mihinkään eikä muutoinkaan noteerata tipan vertaa, päinvastoin pannaan halvalla.

 

Ketä valtio edustaa ja kuuntelee

Tviitissäni oli kolme sanaa. Se oli suora lainaus ja lainausmerkeissä. Palautin mieleen sanat ”En kuuntele 60-70 -vuotiaita” (tuo tviitti lie sittemmin piilotettu). Sanat lausuessaan kyseinen tviittaaja oli valtion (eduskunnan) palkkalistoilla ja ministerin avustaja. Tämäkö on henki Suomen valtiojohdossa.

Olen oppinut varomaan keskustelua saamelaissivistyneistön kanssa, mieluummin olet yrittämättä. Sanon tämän saameystävänä, jollainen aiemmin koin olevani. Kati Rapian tavoin olin matkannut halki aapojen saamelaiseen kultturikonferenssiin Sajokseen, jossa ensiesitelmän piti Petra Laiti. Oddasat-uutiset kuuntelen joka ilta. Kirjoitin iki-ihastuneen ylistyksen Saamelaisveri-elokuvasta (linkki), lempeää jatkoa oli aikomus kirjoittaa. Oma sosiaalinen taustani ei eroa poronhoitajista tuntureilla. Paimenessa olen oikeasti ollut Kalevalan Kullervon lailla. Tulla blokatuksi on kuin kivi Kullervon eväsleivässä. Siihen katkesi kynän terä jolla aiemmin kirjoitin ajatelmia saamelaisuudesta (linkki).

 

Muitakin blokkaajia on päätellen siitä että joskus, vaikkakin harvoin törmää ilmoitukseen ”this twiit is not available”. Inkluusiosta ekskluusio, ei mukaan vaan ulos. Viittaan Acemoglun ja Robinsonin kirjaan Why Nations Fail, jossa he todistelevat että menestyneet valtiot tai kansakunnat ovat olleet sisäänottavia. Antoisaa lukemistoa on myös Ari Turusen kirja Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit. Piskuinen twitter (visertely) on paljastanut millaista itseriittoisuutta ja ulossulkevuutta löytyy niinsanotun sivistyneistön piiristä Suomessa.

Ulossulkevuus kukoistaa myös valtamedioissa. Tarjoapa kirjoitelman aihetta Politiikasta.fi -sivustolle tai Helsingin Sanomille. Turha odottaa vastausta. Vaikenemisesta ei jää jälkeä kuten twitterissä.

 

Blokkauskulttuuri – mitä siitä ja sen osapuolista opimme

Historia kiertää kehää. Kai Häggmanin mukaan 1800-luvun lopulla alamaiset alkoivat muuntua kansalaisiksi, säädyt rakoilivat.

Tänään säädyt ovat palanneet, nyt piiloisina. On oppineiston sääty. On yritys- ja palkkiojohtajien sääty. On valtion päällikkövirastojen sääty. On ammattipoliitikkojen sääty. Ihmiset ovat alamaisia. Nyt ei ole aika mennä mökille, käskyttää valtionhoitaja. Emme pääse edes pakoon.

Blokkailu ja sillä jopa ylpeily kertoo:
a) alamaisten nurinoita ei kuunnella,
b) alamaiset häpäistään, heidät nimetään öyhöttäjiksi, jaakoiksi (Tiedekulmassa), vihapuhujiksi, populisteiksi, viemärirotiksi (professori),
c) alamaiset blokataan, rakennetaan muureja kuten amerikoissa tai balkanilla.

Internetin piti olla tasavaltaistumisen aalto mutta siitä tulikin säätyistymisen alusta.

Blokkaajasäätyläiset uskovat että heidän elämänhistoriansa, elinympäristönsä ja kokemuspiirinsä on universaali, ainoa olemassa oleva maailma, kaikkia koskeva, maailman ohjaamiseen ja ihmisten alamaistamiseen oikeuttava. He uskovat olevansa tie, totuus ja elämä. Väärä luulo, epätotta.

Esimerkkinä voimme vilaista tiedeneuvontahanke Sofiaa. Toimijoidensa, ainakin osan, mielestä hanke näyttäytyy viattomuuden ja yleisen hyödyn perikuvana. Sen lähtökohtia, sisältöä, menettelytapoja ja vaikutuksia olisi silti hyvä avata, suhteuttaa, filosofoida. Kenties jopa valtiosäännön näkökulmasta. Eikö ole erikoista että hallinto (OKM, ministeriö, apunaan yliopistojen johto, akatemiat) masinoi ”päättäjien” opastamisen oikealle tielle. Eikö hallinnon, ministeriön tullut olla ”päättäjien” apuelin. Nyt asetelma käännetään nurin. Science for policy, he sanovat. Aiemmin sanottiin Science in society. Yliopistojen johto tottelee hallinnon (OKM) käskyjä: strategian on oltava 10-vuotinen, tiedeneuvonta on sen keskeinen väline. (Voisi myös kysyä: mitä vastaan he varautuvat, 10 vuotta, pelkäävätkö he Kautokeinon kapinaa.)

Helsinki Litissä 2019 vieraili kirjailija Andre Aciman, sanoi että ei kuulu mihinkään vaan on yhtä aikaa kaikkialla, Turkissa, Egyptissä, Italiassa, Syyriassa, New Yorkissa, Britanniassa, Savoyn lavalla. Näin on, universaaliutta on se että ei vedetä rajaa, ei blokata ihmisiä, ei ketään, ei yhtäkään.

 

Palvelupaketti tuleville blokkaajilleni

Tulevien blokkaajieni avuksi kokoan tähänastiset tviittini yksiin kansiin, ties kirjaksi. Kuka tahansa löytää niistä syyn blokata minut. Kirjan genre on kokeilevuus, jäljittelen Purokurua tai Ylijuonikasta kykyni mukaan. Tällaisena se sopisi Koneen Säätiön apurahakohteeksi mutta sehän ei ole minulle käytettävissä. Kirjan esikuvana käytän Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kivi-editioita: Kullervo, Canzio, Karkurit ja muut. Kullervon kostosta kirjoitinkin jo aiemmin (linkki).

Tviittejä on tuhansia, kokoaminen on kesken. Tässä jo näytteeksi tviittini ajalta 1.1.- 20.4.2020 (linkki).

 

Päivän tarjous blokkaajilleni

Lahjoitan jokaiselle minut blokanneelle ilmaisen kirjan. Kirja on itse kirjoittamani nimeltään Ihmisten ja mannerten liikunnot – kuvat ja mielikuvat (linkki). Lahja koskee myös tulevia blokkaajia. Blokkaamalla säästät.

 

Muita innovaatioita

Kirjoittamalla keksii. Myös tviitti-tykkääjistäni voisin laatia kommentaarin. Business Finland avustaa hanketta 100 000 eurolla, emme jää Huonoa Äitiä huonommaksi. Avustusta haemme myös Akatemialta, taiteen keskustoimikunnalta ja Koneen Säätiöltä. Jotain voimme jo paljastaa: viimeisin tykkääjämme on Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe. Määrällisesti eniten tykkäyksiä olemme saaneet työelämäprofessori Pekka Saurilta. Kertomansa mukaan Sauri ei ole koskaan blokannut ketään, mistä hyvästä hän ansaitsee kulttuuriministerin Suomi-palkinnon, tiedonjulkistamisen palkinnon tai vuoden tiedetoimittajapalkinnon, ehkä nämä kaikki. Twitter-seuraajia Saurilla on enemmän kuin maakuntamedioilla yhteensä. Mitähän jaakkoja Saurin seuraajista löytyykään. Kaiken hän sietää, kaiken hän kestää.

Ryhdymme myös kirjakaupaksi. Sysäyksen antoi valtion ja kuntien oppikirjajakelu, joka tappaa kirjakaupat muualta paitsi Turusta ja Helsingistä.

Voit tilata kirjaani ‘Ihmisten ja mannerten liikunnot – kuvat ja mielikuvat’ omalla sähköpostillasi osoitteesta juhani.kahelin@essee.net. Esseitä saamasi pitää.

 

Lähteet ja lukemisto

Aleksis Kivi: Karkurit. Kriittinen editio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017. 

Kai Häggman: Sääty-yhteiskunnan murros 1800-luvun Suomessa. Teoksessa Karkurit.
Kokemuksen historian huippuyksikkö. Tampereen yliopisto ja Suomen Akatemia.
Koneen Säätiö.
Heljä Franssila: Raivostuttava rohkeus. Koneen Säätiön nettisivu. 7.2.2020.
Antu Sorainen & Jaakko Ruuska: Mikä on säätiöiden tehtävä? Politiikasta.fi 9.1.2020.
Tutkittu tieto ja päätöksenteko. Tutkaksen seminaari eduskunnassa 18.2.2020. Video. 
Tietoa päätöksentekoon. Sofi-hanke. Yliopistokiertue Helsingin yliopistolla 13.3.2020.
Kansalaisuus ja vaikuttaminen. Tutkijakollegiumin seminaari Helsingin yliopistolla, syksy 2018. Video.
Jussi Jalonen: Ayn Rand – kapitalismin valtiatar.
Andre Aciman Helsinki Lit -tapahtumassa. Yle Areena.


Palvelupaketti tuleville blokkaajille

Omia kirjoitelmia:
Kirja Ihmisten ja mannerten liikunnot – kuvat ja mielikuvat. 

Kullervon kosto. 

Saamelaisveri – ajatelmia elokuvaan liittyen
Saame, Suomi ja Lapinmaa – pieni matkakirja
Tviitit ajalta tammikuu – huhtikuu 2020.

juhanikahelin

Valt. lis. Jos haluat tulostaa, mene sivustolle <a href="http://www.essee.net" title="www.essee.net">www.essee.net</a>. Jutut koottuina myös: <a href="https://essee.wordpress.com/" title="https://essee.wordpress.com/">https://essee.wordpress.com/</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu