VTV:n paras tarkastus kautta aikain

VTV tuotti parhaan tarkastuksensa kautta aikain. Tosin se tapahtui vahingossa ja käänteisenä.

VTV:n johdon toiminta nosti näkyviin pitkän kehityskulun valtionhallinnossa. Kutsun sitä elitisaatioksi. Voisi sen muutoinkin nimetä: yhteiskunnan kahtiajako, ihmisten eriarvoistuminen, syrjäyttäminen, aateliston paluu, valtiokaappaus, ahneuden aikakausi.

Mikä on valtiontalouden tarkastusvirasto?

Keisari Aleksanteri perusti revisionilaitoksen Suomeen vuonna 1824. Tehtävänä oli tarkastaa valtion tilit. Työn tehokkuus varmistettiin palkkioilla: huolimattomuudesta muistutuksen tehnyt tilintarkastaja sai 20 prosenttia valtiolle tulevasta korvauksesta, revisionikomissaari (pääjohtaja) pidätti itselleen 5 prosenttia. Onkohan tasokorotus tehty?

Tarkastusvirasto on riippumaton, sanoo laki. VTV:n siirtyessä vuonna 2001 eduskunnan yhteyteen riippumattomuus varmistettiin huolella. VTV:ssä jotkut muistaa vieläkin kuinka akavalainen luottamusmies pantiin vaihtoon kun oli rohjennut ihmetellä VTV:n johdolle kaavailtuja valtaoikeuksia jopa laillisuuden perään kysyen. Luottamushenkilön ammattiura jäädytettiin.

 

Unohtukoot huulipunat ja bonukset

Elitisaation vastaiseksi lääkkeeksi ei riitä pikkuviilaus sisäisen tarkastuksen nippeleihin, ei VTV:ssä eikä muualla hallinnossa.

Vallan keskittyminen ja elitisoituminen läpäisee koko valtionhallinnon. Oheiseen kuvioon olen poiminut elitisoitumisen vaiheita ja muotoja. Päällikkövirastot. Tulosjohtaminen. Virkojen muuttaminen työsuhteiksi, mielivallan alaisiksi. Palkkausjärjestelmä. Sama ulotettiin yliopistoihin, siellä henkilöstö lannistettiin laajoilla irtisanomisilla. Nyt vireillä on yliopistolaitoksen alasajo upporikkaiden perustamien säätiöiden ja rahastojen tieltä. Tiedepolitiikka ja tiederahoitus politisoitiin strategisen tutkimuksen neuvostolla. Valtion ylläpitämä tutkimus lakkautettiin: Metla, MTTK, RKTL. Lakkautuksen suunnitteli kolmihenkinen porukka, joista yksi oli Sixten Korkman.

(Kotilaitteista johtuen kuvan luettavuus on heikko)

 

Yksinvaltaistaminen ulotettiin sellaisenaan VTV:hen. ”Palkkausjärjestelmän muutos ajetaan läpi, siitä olen matti”, julmuili VTV:n ylijohtaja minullekin. Prosessi verhoiltiin konsulttipeliin, yt-kokouksiin ja Mikko Koirasen kannustusretoriikkaan. Prosessin alkulaukaus oli kirjattu työmarkkinajärjestöjen tupo-sopimukseen, mukana SAK, EK, VM ja muut.

Eduskunnan huomenlahjaksi VTV sai kaikki yksinvaltaistavat mekanismit ja niiden päälle ulkoisen riippumattomuuden. Yksinvalta potenssiin kaksi. Onko vaikea arvata miten käy?

VTV:ssä on sen eduskunta-aikana ollut kolme pääjohtajaa: Tapio Leskinen, Tuomas Pöysti ja Tytti Yli-Viikari. Leskinen oli kiltti virkamies. Hänen, osin Pöystinkin aikana maailmanmatkailun hoiti ylijohtaja- ja suunnittelupäällikköporras. Ainoa syy käydä välillä Suomessa oli paitojen pesettäminen.

Maailman revisioväki on kekseliäs, ovat perustaneet elimiä lomittain ja poikittain, Intosai, Eurosai, Norden, alaryhmä, väliryhmä, projekti, kokous, Lima, Abu Dhabi. Kuka jaksoi lukea Intosain suosituksia ja oliko niistä hyötyä Rautavaaran väelle, tuskin.

Oheisessa kuviossa vaikeasti hahmottuva asia on kuvion oikea laita: maailman finansioituminen. Se tappaa konkretian, substanssin. Hallitsevaksi näkökulmaksi nousee rahataloudellinen ekonomistiikka. Maailmaa hallitaan finansseista käsin: sijoittajat, rahastot, säätiöt, pääomittaminen, vakausmekanismit rahastoineen, ‘elvytys’, pankkiunioni, velkaantuminen, valtiobudjettien ‘kestävyys’, ekonomistien eristäytyminen ja ylimieli. Valtio levittää finansioitumista mitä erilaisimmin tavoin: kestävyysvaje, EU:n talouskurikriteeristö, yliopistojen pääomittaminen, osakesäästötili, 300 euron osakepotti ensiparkaisijalle.

Ennen korona-aikaa EU:n talouskuripolitiikkaa höystettiin valvontaretoriikalla. Retoriikan suoltaminen annettiin VTV:n tehtäväksi kun sitä ei voitu antaa VM:lle, asianosaiselle. Pöysti väsäili.

Noin parin vuoden välein Pöysti laati (vaalikausi)lausuman eduskunnalle. Lausumissaan Pöystistä puhkesi poliitikko. VTV:n nimissä hän vaati muutoksia verolakeihin. VTV:n nimissä hän vaati eduskuntaa panemaan kiireesti toimeen (muistaakseni Kataisen) hallituksen vanhushuoltoa koskevan tavoiteohjelman (ei laki, ei päätös vaan poliittinen tavoiteohjelma), jolla tähdättiin 300 miljoonan euron säästöihin vanhusten hoidossa mm. eristämällä heidät koteihinsa. Ihmisten fyysisen elämän sisältö, ehdot ja muoto alkoi tulla määritellyksi finanssiretoriikan kautta.

Yritän siis sanoa, että vtv-kohun latistaminen huulipuna-, bonus- tai sisäisen tarkastuksen nippeliksi on peittelevää pintaa (vaikka huomionarvoisia ovatkin). Yksi tai kaksi ihmistä uhraamalla luodaan kuva rakenteiden tai systeemin – eduskunnan hallinto, poliittinen järjestelmä, valtionhallinnon elitisoituminen, demokratia – terveydestä. Nyt on jo nähtävissä, että puhdistumisrituaali koetaan otollisena ja jopa tervetulleena. Korpit kerääntyvät haaskan ympärille tyyliin ”valiokunta jota minä johdan”.

 

Kokemuksellinen ekskursio tarkastustoimintaan

Satunnaisluonteisesta selailusta viime päivien VTV-keskusteluun on tarttunut mieleen muutama lausahdus:

  • hallintoon kohdistuva tarkastustoiminta on vähentynyt
  • asiasisältöjen (substanssien) tuntemus on heikentynyt
  • Mikko Koirasen mukaan tarkastajien töitä ei ole sensuroitu
  • Koirasen mukaan kyse on siitä perustuvatko kannanotot tarkastuksissa saatuihin tietoihin vai mielipiteisiin.

Palautan mieliin läheltä nähtyjä tai omakohtaisia kokemuksia, joista itse kukin voi päätellä kuinka todesti yllä olevat väitelmät kuvaavat VTV:n toimintaa.

 

Laajakaista kaikille 2015 – tarkastus

Sain aiheeksi Laajakaista kaikille 2015 -hanketta koskevan tarkastelun. Harvinaisen innostava aihe, ajattelin. Ehdotin että tehdään kirjallinen kysely maakuntain liitolle. Laadin kysymykset. Kaikki liitot vastasivat nopeasti ja asiapitoisesti. Liitot toivat esille valokuiturakentamisen ja valtiontuen ongelmia ja parannusehdotuksia. Laadin lausunnoista yhteenvedon uskoen että yhteenvetoa täydennetään VTV:n kannustavilla kommenteilla. Koko tähän prosessiin (tarkastukseen) olisi riittänyt muutaman kuukauden työ. Mikä oli VTV:n esihenkilöiden kanta? Ei tämä oikein kuulu tarkastukseen. Tehty kysely, saadut lausunnot, laatimani yhteenveto ja muu teksti katosivat VTV:n pölyisiin kaappeihin. Kutsuuko tätä sensuroinniksi vai miksi, voi olla tulkintakysymys. Sensuroinnksi minä sen koin ja koen.

Nyt, kuusi vuotta myöhemmin esitän maakuntain liitoille kiitoksen heidän vaivannäöstään ja vastuullisesta suhtautumisesta valokuiturakentamiseen. Pahoittelen että lausuntonne menivät hukkaan. Ymmärrän jos keskuuteenne leviää tunne tyhjäkäynnistä ja välinpitämättömyydestä Helsingin päässä, mukaanluettuna VTV.

Koiraselta ja VTV:ltä kysyn, eivätkö maakuntain liittojen lausunnoissa esiintuodut tiedot Laajakaista-ohjelman etenemisestä ja parannusehdotukset tukimenettelyn ja töiden kulun suhteen ole ”tarkastuksissa saatuja tietoja”? Ne olivat tarkastuksen kohteen esilletuomia asiaintiloja. Eikö niiden selvittäminen juuri ole tarkastuksen ydintä? Eikö tarkastuksen tule perustua kohteen haastatteluun, kuulemiseen, kyselyyn? Miksi näistä havainnoista piti vaieta tai tulla sensuroiduksi?

Laajakaistatarkastus kylläkin jatkui ja aikaakin kului vähintään vuoden työpanos. Ilokseni sain työkaverin. Mutta jatkotyön sisällön ja merkityksen tajuaminen tuotti minulle vaikeuksia – pientä tilastopyörittelyä ja taulukointia ristiin rastin. Mitä käytännön merkitystä tällä on, ihmettelin.

Pari kertaa kävimme haastattelemassa LVM:n toimijoita. Jäi tunne että heitäkin kummastutti, ties huvitti. Ylijohtaja (taisi olla Vilkkonen) toisteli koko ajan että valokuitutoimijat ovat itse syypäitä ongelmiinsa, että kuituoperaattorien tai rakentajien ongelmat eivät kosketa eivätkä kiinnosta ministeriötä (LVM). Sen sijaan tärkeintä on varmistaa mobiilioperaattoreiden (Elisa, Sonera, Dna ym) menestys. Kokon palaverin ajan ministeriön juristinainen näpräsi omaa kännykkäänsä pöydän reunan suojissa.

Kanava-lehdessä 1/2021 on filosofian tohtori Tapani Jussilan kirjoitus ‘Mobiilihuuma on mennyt äärimmäisyyksiin’. Suomen puhelinpolitiikka on mobiilitekniikan pakkosyöttöä, Jussila sanoo.

Laajakaista-asiassa taisimme VTV:ssä olla tärkeämmällä asialla kuin arvasimmekaan. Valitettavasti VTV:n sisäinen sensuroiva henki tuhosi tämänkin tarkastuksen. VTV:n tarkastustoiminta on nössöäkin nössömpää. Yhtä tyhjän kanssa.

Kuluvana vuonna (2021) olen vilkaissut Savon Sanomia ja paikallislehtiä. Voi ei, valokuiturakentamisen kehittämistarpeisiin ei ole vastattu. Suuriääniseen tapaansa valtio kai taas puuhaa uutta ‘laajakaista kaikille’ -hanketta. Valtion toiminta on katteetonta itsekehuntaa, kansan kielellä pelleilyä, suuryhtiöiden kaappaustoiminnan takuumiehenä toimimista (Elisasta alkaen). Elisan osingot irtoavat 9.4. eli kuluvan viikon perjantaina, jaksatteko odottaa, LVM:n juristit.

Laajakaistaopittavaa varmaankin löytyisi muista maista tai ehkä Kinnulan kunnasta; siellä on lähdetty siitä että valtio pitääköön rahansa, tukensa ja ehtonsa, rakennamme itse.

 

Tarkastuksellista seikkailua metsissä, mailla, kalavesillä ja joilla

Erään VTV-esimieheni – vanhempaa sukupolvea – suurin huolenaihe oli metsien edullinen, tuloksekas ja luontoa myötäilevä hoito. Tästä asiasta hän kehitti tarkastusteeman toisensa jälkeen. Kuinka Osaran jättihakkuiden jäljet Lapissa voidaan vastedes välttää. Rovaniemen metsäntutkimusasemalla (Metla) kuulimme päivien ajan tohtori Erkki Lähdettä ja muita tutkijoita, kiersimme maastoa ja laitoksia. Minut usutettiin kirjoittamaan kertomus metsäpuiden siemenhuollosta. Joku metsähallituksen metsänhoitaja mainitsi sen vuosienkin kuluttua.

Kerran laadin tutkielman maatalouspolitiikasta, yritin kehitellä uudenlaista jäsennystä valtiontalouden näkökulmasta. Voi olla että otin pieniä vapausasteita mutta VM:n valtiosihteeri oli kiitellyt kiinnostavaksi.

Kerran sain puhuttua aiheeksi ‘kalanpoikasistutusten tuloksellisuuden’. Nojauduin RKTL:n (riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos) tutkija Kalervo Salojärven tutkimuksiin. Näköpiirissä häämötti tarkastustulos että poikasistutukset ovat monilta osin silmänlumetta ja valtion(kin) varojen hukkakäyttöä.

Samaiseen tarkastukseen lie liittynyt se että Taivalkoskella Iijoen varressa sijaitsevan kalanviljelylaitoksen johtaja halusi kierrättää minut jokaisella Pohjanmaan ja Lapin poikaslaitoksella. Matkan varrella syötiin – kohteliaisuudesta ellei muuten – Kiiminkijoen savunahkiaisia, kuultiin Lappland Hotelsin perustajan omakohtaiset tarinat ja tulinpa väkisin viedyksi Inarinjärven suurimman selän pienelle saarelle – miksi ihmeessä. Joku paikallinen halusi välttämättä näyttää millaisen lomapaikan valtion herrat Helsingistä olivat saareen itselleen pykänneet. – Totta, pihamaalla halonhakkaajat pilkkoivat aikansa kuluksi puita jaatisten illanistujaisia varten. Näin reviisori pääsee välillä katsahtamaan kulissien taakse muuallakin kuin Gogolin esseessä. Eläköitymispuheessaan Jaatinen (vesihallituksen pääjohtaja, Kemijoen patoajien perinneheimoa) oli kiitellyt tarkastajaa mielenkiinnosta. Eikä se Inarin poikaslaitoskaan turha ole. Juutuasta lypsetyillä mädillä ja poikasilla paikataan Stalinin tuhoamaa Inarinjärven siikakantaa.

Pyhäjoen rantojen asujamisto Ruotaselta Katinhäntään kanteli VTV:hen, pelkäsivät joen allastamista. Tutki tuota, sanoivat esihenkilöt minulle. Kykyni eivät olisi riittäneet mutta sain tueksi Aarnen ja Sepon, juristin ja laskijan. Vesilain vaatima intressivertailu on mielivaltaisesti laskettu, huomasi Seppo heti. Eduskunnan toimivallan väärinkäyttöä, todisti Aarne. Yksityisillä sopimuksilla ei voida saattaa eduskuntaa pakon eteen, väittipä MMM tai Vesihallitus mitä tahansa. Pohjanmaan jokien patoaminen päättyi siihen. Niinpä saammekin taas tänään – tätä lukiessasi 5.4.2021 klo 10.52 – nauttia Kyrönjoen hedelmällisistä tulvista ja valtoimenaan lainehtivasta merestä keskellä kesäisä peltoja.

Ohimennen sanoen: vastaava julkisen vallan jujuttaminen piiloutuu tänään MAL-sopimusten kaapuun (maankäyttö – asuminen – liikenne, valtio / suurimmat kaupungit). Aikamme viikareita tai koirasia tämä ei kiinnosta.

Iijoen ”tarkastuksesta” en uskalla puhua vieläkään. Soutuesitelmä sinänsä meni hyvin, piskuinen päätalohan siinä, valssin pyörteissä, tulipunahuulin.

Muistanko väärin, eikö Mikko Koiranen harjoitellut sensuuripäällikön roolia jo tuolloin, ennen kohoamistaan VTV:n johtamisjärjestelmän johtavaksi arkkitehdiksi. Yllä mainituissa metsien, maiden, vesien ja kalojen tarkasteluissa ei ole mitään erityistä, ei mitään sisältöä, sellainen saa riittää, hän julisti. Tarkastusharjoittelijan roolissaan Koiranen itse vaati Tapion taimituotannon yhtiöittämistä. Läpi meni mutta yhtiö nuljahti nurin. Hyvästi luontoa myötäilevä metsien hoito, lisää kemeraa valtiolta. Toinen samanhenkinen tarkastaja vaati muutoksia metsäverolakiin. Poliittisuudessaan samaa sukua kuin pääjohtaja Pöystin verolakivaatimukset. Ovatko ne mielipidettä vai tietoa?

Kuinka vankalla perustalla Koirasen yllä olevat väittämät – ei sensuuria, mielipiteiden sijasta tietoa – siis ovat?

Toki Koiranen sai aikaan sen että osa virastoa on jököttänyt vuosikaudet tyhjän panttina, saamatta tehdä mitään tai saamatta aikaan mitään. Kuulopuheiden mukaan näin jatkuu yhä tänään. Töistä katosi mieli, tuli mielekkyyskato. Ihmiset alkoivat masentua, sairastella, jotkut pitivät vuorotteluvapaita perä perään, joku keksi opintovapaan. Tiukkaa teki välillä minullekin mutta tukinkaataja kestää. Keksin kompensaatiota henkiselle köyhyydelle. Kokosin itselleni aineistoa, mietintöä, tutkimusta, artikkelia, selontekoa, lehtileikettä. Tuo aineisto on minulla tallessa tänäkin päivänä. Äsken sitä tutkailin – onko tämä totta, nykyhenkinen mediailmapiiri kohuineen, kulttuurikoktaileineen kalpenee aiempien aikojen henkisille tuotoksille, Johannes Salmisesta alkaen, tai Benedict Andersonin kuvitellut yhteisöt. Arvoisa SKS, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, minun arkistolleni teidän arkistonne ei pärjää. Kun ei kertomusluonnos VTV:lle kelvannut, aloin harjoitella kirjoittamista parempia aikoja silmälläpitäen. Sitä perua on tämäkin kirjoitus tässä. Kerran säikähdin kun neuvos kutsui luokseen. Mitähän nyt? Teetänkö sinulla liikaa ylitöitä, hän kysyi (tosin kysymys oli normiperusteinen). Kellokorttini näytti yli 100 ylityötuntia. Arkistoa kootessani normaalityöajan jälkeen kellokortti oli unohtunut päälle.

 

Valtiontalouden tarkastus – mitä se siis on?

Venäjänmaan keisari perusti revisio-oikeuden vuonna 1824. Ahaa, kolmen vuoden päästä 200 vuotta (Suomen vanhin virasto). Vuonna 1974 VTV täytti 150 vuotta. Urho Kekkonen kutsui koko väen keisarillisen Smolnan juhlahuoneistoon, kenraalikuvernöörin kämppään, kätteli jokaisen, piti puheensa ja asteli juttelemaan kahden naistarkastajan kanssa pitkän tovin, tiedättehän Kekkosen, lepikon pojan.

Re-visio, eikö se tarkoita toisinnäkemistä. VTV voisi ryhtyä toisinnäkijäksi tai toisinajattelijaksi. Sellaisiahan ei Suomessa tänään ole. Selvä markkinarako. Mutta kuinka toisinajattelua pitäisi johtaa? Pitääkö sitä ylipäänsä johtaa? VTV:n nettisivun mukaan Koiranen vastaa viraston johtamisjärjestelmästä, ehkä hän vastaa.

Suosittelen VTV:lle historian tai nykyliike-elämän opiskelua. Eikö yhtiölle valittu tilintarkastaja (yleensä KHT) suunnittele työnsä itse ja ole työstään lähinnä henkilönä vastuussa. Miksi näin ei toimita valtiolla ja VTV:ssä? Miksi pitää olla jumalaton hierarkia ja kuinka kalliiksi se tulee! Johtaja johtajan päälle. Ajantappo-ongelma. Miksi hoetaan vain viraston riippumattomuutta. Miksi ei puhuta virkailijan virkamies- tai virkanaisidentiteetistä, itsellisyydestä? Virkailija saa valtuutuksena Suomen kansalta eduskunnan kautta ja vain sieltä. Vain sieltä. Ei väliin tarvita omavaltaiseksi käyvää ’työnantajaa’, ei viikaria, ei koirasta, ei konstaria, ei pöystiä. Jokainen virkailija vastaa työstään lain, eduskunnan ja jumalan edessä. Valtion palkkausjärjestelmämuutoksella tämä asetelma käännettin nurin. Se oli ja on laiton teko, omavaltainen kaappaus, isku kansaa, demokratiaa, poliittista järjestelmää vastaan. Jos tässä maassa vielä oikeutta on, niin omavaltaisilla palkkaustavan muutoksilla synnytetyt suoritusarvioijat, pisteyttäjät, kehityskeskustelijat, oman palkkansa ylentäjät, takuupalkalle asettajat, sensuroijat, työnteon kieltäjät, työpaikalle porttikiellon asettajat, valtion työvälineiden käytön estäjät pitää saattaa oikeuden eteen. Kaikki he. Kaikki.

Käytännönläheinen ratkaisu on työpaikkademokratian palauttaminen. Laittomat ja epämääräiset johtoryhmät lakkautetaan. Palautetaan vaikka se entisaikain kollegio, ns. istunto ja esittelijän kunnioitus vastuineen.

Modernimpaa ja tulevaisuuteen katsovaa on avata tarkastustoiminta kaikelle kansalle. Lukot pois ovista. Valvontakamerat kaatopaikalle. Tehdään ”virastosta” avoin tila. Valtion varojen käyttö viimeisintä lappusta, laskelmaa ja selontekoa myöten asetellaan avoimeen tilaan kenen tahansa tutkittavaksi ja opittavaksi. Valtio palaa kansalaisvaltioksi.

Modernein tapa on avautua nettiin ja sosiaaliseen mediaan. Seinien aika on ohi. Tehdään nykyhetkeen istuvaksi se mitä Alavetelin pappi Anders Chydenius vaati Tukholman valtiopäivillä 1700-luvulla.

Palautetaan valtio kansalle.

 

Lukemistoa

Tapani Jussila: Mobiilihuuma on mennyt äärimmäisyyksiin. Kanava 1/2021.

Valtiontalouden tarkastuvirasto. Wikipedia.


Outi Alanko-Kahiluodon ja Mikko Koirasen haastattelu. Yle 2.4.2021.

+13

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu