Haltijapedagogiikka-varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen laadullistajana

Haltijapedagogiikka määritellään kasvatusfilosofiana, joka hyödyntää haltijoiden vertauskuvallista viisautta ja voimia lapsen kasvun ja kehityksen tukemisessa. Haltijapedagogiikkaa käytetään useissa suomalaisissa varhaiskasvatusyksiköissä ja kouluissa, ja se on saanut paljon kiitosta sen innovatii-visesta ja lapsilähtöisestä lähestymistavastaan. Haltijapedagogiikkaa ovat tutkineet mm. Elina Laaksonen-Rautalammi, suomalainen kasvatustieteilijä ja filosofian tohtori. Haltijapedagogiikan tutkimusta on tehty myös lasten kuntoutuksen ( Minna Salminen: Varhaiskasvatustieteilijä ja dosentti), oppimisvaikeuksien  (Marja Laaksonen: Varhaiskasvattaja ja kirjoittaja) sekä lastenpsykiatrian piirissä (Pirjo Ruoho-Killi: Kasvatustieteilijä ja dosentti).

Lähtökohtana perinteisessä varhaiskasvatuksessa ovat olleet lasten vertaissuhdetaidot. Kyky asettua toisen lapsen asemaan ja ymmärtää hänen tunteitaan. Empaattiset lapset osaavat olla huomaavaisia ja tukea toisiaan vaikeissa tilanteissa. Lasten vertaissuhteissa yhteistyö on tärkeää. Yhteistyötaitoihin kuuluu kyky työskennellä yhdessä muiden lasten kanssa, jakaa tehtäviä ja ratkaista ongelmia yhdessä.  Vertaissuhteissa syntyy joskus ristiriitoja ja konflikteja. Lapset tarvitsevat taitoja, joilla he voivat käsitellä näitä tilanteita rakentavasti. Tämä voi sisältää esimerkiksi neuvottelutaitoja ja kompromissien tekemistä.  Hyvä viestintä on tärkeää vertaissuhteissa. Lapset oppivat ilmaisemaan itseään selkeästi ja kuuntele-maan toisiaan. Tämä ei koske vain aikuisia, vaan myös lapset voivat olla kasvatuksellisesti näkeviä. Kasvatuksellinen näkeminen tunnistaakin halun kasvuun ja pyrkii vahvistamaan sitä nimen-omaan älyllisellä, mielikuvituksen elämänalueella.

Haltijapedagogiikka, joka nojaa positiiviseen psykologiaan, vahvuuksien pedagogiikkaan, voimaan-tumisen teoriaan, muutoksen teoriaan, kehitysteoriaan  ja valinnan teoriaan sekä todellisuusterapiaan,  lähestymistapa kannustaa lapsia tunnistamaan ja käyttämään omia sisäisiä voimavarojaan, mikä auttaa heitä kasvamaan tasapainoisiksi ja onnellisiksi yksilöiksi. Monitieteisyys lähtökohtana haltijapedago-giikka eroaa perinteisestä kasvatuksesta keskittymällä enemmän lapsen sisäiseen kasvuun ja kehitykseen, kun taas perinteinen kasvatus keskittyy usein enemmän ulkoiseen tietoon ja suoritukseen. Haltijapedagogiikka näkee lapsen aktiivisena toimijana omassa kasvussaan, kun taas perinteinen kasvatus saattaa nähdä lapsen passiivisem-pana tiedon vastaanottajana. Kokonaistavoitteena on lapsen kyky määritellä omalla toiminnallaan oman ikäkau-tensa ehtojen mukaan omaa elämäänsä laatua.

Haltijapedagoginen paradigma lähtee siitä, että maailmassa on kaikenikäisiä onnettomia ihmisiä, aikuisia ja lapsia, mutta he eivät ole sairaita, vaan epäonnistuneita sosiaalisessa elämänkentässä tapahtuneista valinnoista. Haltijapedagogiikka nojaa vahvasti tarveperusteisuuteen. Sen yksi keskeisistä periaatteista on, että olemmepa tietoisia siitä tai emme, toimimme koko  ajan tarpeiden täyttämiseksi lapsuudesta vanhuuteen saakka. Joten jos elämä on epätyydyttävää tai olemme itse tai lapsemme ahdistuneita tai vaikeuksissa, yksi perusasia tarkistaa on, onnistummeko täyttämään psykologiset perustarpeemme rakkauden ja  kuulumisen, itsearvostuksen ja vaikutusvallan, vapauden ja luovuuden, ilon ja hauskanpidon ja suoriutumisen ja terveyden suhteen. Tässä yhteiskunnassa selviytymistarpeet täyttyvät varsin  normaalisti – vaikeuksiin joutuu se, kuinka tyydytämme neljä muuta ”psykologista” tarvetta. Haltijapedagogisessa ohjauskäytännössä tärkein tarve on rakkaus ja kuuluminen, sillä läheisyys ja yhteys välittämiimme ihmisiin ovat edellytys kaikkien tarpeiden tyydyttämiselle. W.Edvards Deming on sanonut ”Mitä paremmin tunnemme jonkun ja mitä enemmän pidämme siitä, mitä tunnemme, sitä kovemmin teemme töitä kyseisen henkilön hyväksi.” Tämä koskee myös lapsiamme ja nuoriamme. Valintateorian termeissä teemme lujasti töitä niiden kanssa,  joista välitämme ja jotka välittävät meistä (rakkaus ja kuuluminen). Niiden kanssa, joita kunnioitamme ja jotka kunnioittavat meitä (itsearvostus ja vaikutusvalta). Niiden kanssa, jotka antavat meidän ajatella itse ja tarjoavat meille valintoja (vapaus ja luovuus).Niiden kanssa, joiden kanssa nauramme (ilo,hauskuus ja nautinto) ja niiden kanssa, jotka tarjoavat meille edellytykset fyysiselle ja henkiselle turvallisuudelle (selviytyminen ja terveys). Nämä ihmiset auttavat meitä täyttämään perusinhimilliset tarpeemme, ja heistä tulee siten osa laatumaail-mojamme ja lastemme laatumaailmaa.

Valinta ja todellisuus yhdessä muiden kognitiivisen käyttäytymisen hallintakäytäntöjen kanssa on käytäntö, jossa hyödynnetään sitä, mitä osuvasti kutsutaan sisäisen valvonnan psykologiaksi, sillä se ratkaisee tulevaisuutemme, mitä meillä on sisällämme.  Haltijapedagogiikassa tätä lähestymistapaa tarjotaan korvaamaan ulkoinen kontrollipsykologia, joka on valitettavasti lähes kaikkien ihmisten nykyinen psykologia [elämänfilosofia]. Tämä pakottavan, rankaisevan psykologian perinne on tuhoisa positii-visille ihmissuhteille. Kun joku käyttää sitä henkilökohtaisessa suhteessa, se tuhoaa aina toisen tai molempien kyvyn löytää molemminpuolista tyydytystä tai tyydytystä kyseisestä suhteesta ja johtaa siihen, että ihmiset irtaantuvat niistä, joihin he haluavat olla yhteydessä. Yhteensopimattomuus on lähes kaikkien inhimillisten ongelmien lähde, ja se ilmenee nykyisin erityisesti varsin varhain lasten ja vanhempien vuorovaikutussuhteiden yhteensopimattomuutena ja perinteisesti mielenterveysongel-mista, huumeiden väärinkäytöstä, väkivallasta, rikollisuudesta, koulun epäonnistumisesta, puolisoiden ja lasten hyväksikäytöstä, muutamia mainitakseni. Vaikka useimmat meistä huomaavat välittömästi, että varhaiskasvatukselliset hoitotottumukset ovat sellaisia, joista haluaisimme syytetyn, niin se ei todennäköisesti aina ole niin. Erityisesti niin kasvatukselliset kuin tukevat hoitotottumukset hajoavat, kun haluamme jonkun muun tekevän jotain.

Haltijapedagogisessa lähestymistavassa haltijat symboloivat erilaisia positiivisia ominaisuuksia ja voimavaroja, ns. elävöittäviä suhdetapoja,  jotka ovat tärkeitä lapsen hyvinvoinnille ja henkiselle kasvulle. Haltijapedagogiikka rohkaisee aikuisia – vanhempia ja ammattilaisia – toimimaan ohjaajina ja opastajina, jotka auttavat lapsia löytämään ja kehittämään näitä voimia itsessään. Haltijapedagogiikassa korostetaan,  että vaikeudet ovat voitettavissa ja että ne ovat tilaisuuksia oppia ja kasvaa.

Haltijapedagogiikka ja vertaiskasvatus ovat molemmat tärkeitä pedagogisia lähestymistapoja, mutta niillä on erilaisia painotuksia ja tavoitteita. Molemmat lähestymistavat voivat täydentää toisiaan, mutta haltijapedagogiikka tarjoaa erityisiä etuja, jotka voivat rikastuttaa lasten kokonaisvaltaista kehitystä ja oppimiskokemusta ja ennen kaikkea varhaisia hyödyllisten elämänvalintojen taitoja. Haltijapedagogiikassa kannetaan erityistä huolta siitä, millaiseksi lapsen laatumaailma muodostuu; eli millaisia kuvia hän kerää ”mielensä kuva-albumiin”. Laatumaailmaa kuvataan ”henkilökohtaiseksi kuva-albumiksi”, joka sisältää kaikki ihmiset, asiat, ideat ja ihanteet, jotka olemme havainneet kasvamisen lumotulla polulla parantavan elämämme laatua. Usein se, että muut eivät noudata sääntöjä, saa meidät haluamaan hallita heitä. Haltijapedagoginen konspti ei ole yksinomaan varhaiskasvatuk-sellinen tavoitteiltaan, vaan se on sekä filosofialtaan että toteutukseltaan myös vanhempia voima-varaistava lähestymistapa. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa se parhaimmillaan toteutuu vanhempien oppimana ja ammattilaisia tukevana.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu