Hyvinvointialue – yhteiskunnallisen jymäyttämisen kyhäys – vai?

Vuoden vaihtuessa Suomessa siirrytään alueellisiin hyvinvointipalveluihin, joita ei valittu vaan joihin ajauduttiin poliittisen väännön tuloksena.  Hyvinvointialueinstituutio on järjestelmä, jota kukaan tavallinen ihminen ei halunnut, eikä sitä tavalliset ihmiset ohjaa eikä hallinnoi; se on läpeensä yhteiskunnallisen jymäyttämisen rakennelma. Ennen uusia vaaleja ehditään nähdä, paraneeko palvelut, alkavatko ihmiset voimaantua.  Mutta olettaa voisi, että  jos voima voi muuttua, voimaantuminen on mahdollista, ja jos ihmisten suhde valtaan voi muuttua, voimaantuminen on mahdollista.

Voimaantuminen on prosessi, jossa yksilö kokee roolinsa merkityksellisenä ja jossa hänen luottamuksensa omiin kykyihin kasvaa. Ollakseen voimaantunut ihmisen  on pystyttävä ajattelemaan kriittisesti elinolojaan ollessaan yksin, yhteisössä, yhteiskunnassa ja organisaatioissa sekä mahdollisuuksiaan toimia niissä.  Kyse ei ole vain henkilöstä, vaan ihmisten ja yhteiskunnan rakenteiden välisestä vuorovaikutuksesta eli henkilöresursseista ja elinympäristön olosuhteista.

Voimaannuttamisen käsitteellä on tuotu hyvinvointipalveluajatteluun yksityisen ihmisen, kansalaisen, potilaan  oman roolin korostaminen. Voimaantunut yksilö kykenee ja haluaa käyttää voimavarojaan edistääkseen omaa ja läheisten hyvinvointia.  Voimaantuminen on elinvoiman löytämistä omasta itsestään ja vertaisryhmistä. Samalla se sisältää kriittisen ja arvioivan näkökulman niin yksityisen kuin julkisenkin puolen terveydenhoitojärjestelmän  palveluihin, järjestelmiin ja instituutioihin.

Potilaiden voimaannuttaminen on saanut huomattavaa huomiota terveydenhuollon alalla, ja siitä on tullut keskeinen osa kansallisten terveysviranomaisten, EU-elinten, Euroopan neuvoston ja WHO-European strategiaa. Se on    tunnustettu ensisijaiseksi tavoitteeksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden rinnakkaisissa ”pohdintaprosesseissa”, joissa keskitytään kroonisiin- ja riippuvuussairauksiin ja terveydenhuoltojärjestelmien kestävyyteen. Potilaiden voimaantuminen on keskeinen tekijä luotaessa kestäviä ja tasapuolisia järjestelmiä kaikille ihmisille.

Voimaantumisen nousuun terveydenhoidon agendalle on vaikuttanut havainto, että voimattomuuden syntyyn vaikuttaa yhä useammin lähtökohtaisesti ulkoisen kontrollijärjestelmän aiheuttama lamaannuttaminen; potilas ei jaksa, ei kykene, ei osaa, ei pysty. Kyse on yksilön institutionaalisesta lamaannuttamisesta, ”hyökyttämisestä”. Itseasiassa tässä on kyse siitä, että ulkoisia kontrollikeinoja käyttävä instituutio ottaa haltuunsa yksilön perustarpeiden määrittelemisen piittaamatta hänen mahdollisuudestaan, oikeudestaan ja keinoistaan vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.  Ongelmana on ollut vaikeus määritellä potilaiden voimaantuminen tavalla, joka on kaikkien ymmärrettävissä, koska voimaantuminen on pohjimmiltaan melko abstrakti, aineeton käsite.

Potilaan ”voimaantumisen” määritteleminen kaikille ymmärrettävällä tavalla ei liity pelkästään siihen, että voimaantuminen on käsitteenä abstrakti ja vaikeasti määriteltävä, vaan myös siihen, että potilaan voimaantumisen ja potilaan osallistumisen eroa on usein vaikea hahmottaa. Yleisesti ottaen vasta, kun potilas on voimaantunut ja valtaistunut, hän voi myös osallistua.  Niiden erona on, että ensin mainittu (potilaan voimaantuminen) on yhteinen perusta, joka mahdollistaa jälkimmäisenä mainitun (potilaan osallistumisen). Potilaiden osallistumisen käsite viittaa nimenomaan potilaiden oikeuteen olla keskeisessä asemassa terveydenhuollon prosesseissa, koska osallistuminen tarkoittaa muutakin kuin tiedon saatavuutta tai terveysosaamista. Siinä on kyse potilaan ja terveydenhuollon palveluntarjoajan välisestä vuorovaikutuksesta, ja se kattaa monenlaisia näkökohtia.

Terveydenhoitojärjestelmän kannalta potilaan voimaannuttaminen on potilaaseen keskittynyt toimi, jossa potilas haluaa ja kykenee ottamaan vastuuta omasta elämästään. Voimistaminen on enemmän kuin interventio, tekniikka tai strategia; se on visio auttaa ihmisiä muuttamaan käyttäytymistään ja tekemään terveytensä kannalta hyödyllisiä päätöksiä. Voimistumisen potentiaali on valtava; se voi muuttaa yksilöiden, mutta myös kokonaisten populaatioiden ja yhteisöjen käyttäytymistä. Siksi voimaantumistyyppiset strategiat ja hankkeet voivat parantaa kokonaisten yhteiskuntien terveyttä.

Käsite potilaan voimaantuminen liittyy potilaan tukemiseen hänen perehtyessään sairauteensa. Tämä merkitsee sitä, että potilaan voimaantumisella voi olla vaikutusta seuraaviin tekijöihin:

  • mikrotasolla (potilaan tasolla): parempi terveydentila, parempi tyytyväisyys hoitovaihtoehtoon, parempi elämänlaatu ja henkinen tila;
  • mesotasolla (terveydenhoidon yksikkö tasolla): terveys- ja sosiaalipalvelujen laatu, tarpeita paremmin vastaavien toimien suunnittelu, hoito ja kuntoutus
  • makrotaso (yhteiskunnallisella tasolla): parempaa päätöksenteon priorisointia, suunnittelua ja kustannustehokkuutta.

Keskeistä on, että potilaan voimaantuminen ”mikrotasolla” tuottaa ”makrovaikutuksia”. EU:n rahoittamassa ja Euroopan potilasfoorumin (EPF) toteuttamassa  EMPATHiE-hankkeessa  koroste-taan sitä, että ”voimaantuneella potilaalla” on määräysvaltaa omaan päivittäiseen hoitoonsa” ja ”he saavat itseluottamusta, paremman itsetunnon ja selviytymiskeinoja sairauden fyysisten, emotionaalisten ja sosiaalisten vaikutusten hallitsemiseen jokapäiväisessä elämässä”.  EMPATHiE-hankkeessa kehitettiin käsitteellinen kehys potilaiden voimaannuttamiseen.

Tärkeimmistä havainnoista EMPATHiE vahvisti, että potilaiden voimaannuttamiseen tähtäävät toimenpiteet johtavat yleensä positiivisiin tuloksiin (verrattuna tavanomaiseen hoitoon). EMPATHiE-hankkeessa korostettiin, että potilaan voimaantumisen muita vaikutuksia olivat potilastyytyväisyyden ja ammatillisen tyytyväisyyden paraneminen, elämänlaadun paraneminen, parantuneet kliiniset tulokset ja terveyspalveluiden parempi käyttö.

Voimaantuminen voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: 1) Psykologinen voimaantuminen: Kuinka paljon itse vaikutat omaan terveyteesi ja voimaantumiskäyttäytymiseesi? (Millaiset uskomukset ohjaavat toimintaasi?) 2) Sosiologinen voimaantuminen: Kuinka paljon vaikutat siihen, toimivatko järjestöt ja yhteisöt, joihin kuulut voimaannuttavalla tavalla? (Onko kaikilla osallisuusvaltaa?) 3) Yhteiskunnallis-poliittinen voimaantuminen: Kuinka paljon vaikutat siihen, että palvelujär-jestelmät (yhteiskunta, hyvinvointialue, kunta) toimivat sinua voimaannuttavalla ja valtaistavalla tavalla ja ohjaako ihmisoikeusajattelu ja ihmisarvoajattelu suhdettasi yhteiskunnalliseen päätöksentekoon?

Voimaantumisen ohella puhutaan toisinaan myös valtaistumisesta. Valtaistuminen merkitsee mahdollisuutta ajaa omia asioita, kriittistä tietoisuutta ympäristöstä ja mahdollisuutta osallistua yhteiskunnan tasolla päätöksentekoon ja toimeenpanoon. Jotta valtaistumista voisi tapahtua esimerkiksi paikallisyhteisössä ja yhteiskunnassa, tarvitaan kollektiivista toimintaa. Tällaiseen toimintaan osallistuvat voivat nostaa esiin koko ryhmään kohdistuvia nurjia asenteita. Toiminta voi nostaa ryhmään sekä aktiivisesti että passiivisesti kuuluvien henkilöiden tietoisuutta yhteenkuuluvuudesta ja samalla lisätä henkilökohtaista voimaantumisen tunnetta. Todellinen valtaistuminen tarkoittaa uudenlaisen identiteetin löytymistä, jossa hyljeksityt ominaisuudet määritellään uudelleen niin, että ne muuttuvat arvokkaiksi.

Terveydenhuoltojärjestelmän rahoituksella on merkitystä (esim. krooninen alirahoitus, riittävän määrän terveydenhuollon ammattilaisten puute jne.) terveydenhoidon palveluihin, mutta suurempi  järjestelmän haaste  liittyy enemmän  terveydenhuollon tarjoamiseen ja palvelujen laadulliseen järjestämiseen.  Hoidon lyhentäminen, digitalisoituminen ja keskeyttäminen on suuri ongelma potilaille, joiden on usein pakko ”taistella järjestelmää vastaan” vain  saadakseen  tarvitsemansa hoidon.

Voimaannuttamistoimilla/-käytännöillä pyritään antamaan potilaille (ja heidän omaishoitajilleen tarvittaessa) mahdollisuus osallistua heidän tilaansa koskeviin päätöksiin siinä määrin kuin he niin haluavat. tulla tilansa ”yhteishoitajiksi” yhteistyössä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa; ja kehittää itseluottamusta, itsetuntoa ja selviytymistaitoja sairauden fyysisten, emotionaalisten ja sosiaalisten vaikutusten hallitsemiseksi jokapäiväisessä elämässä

Uudessa eurooppalaisessa terveydenhoidon agendassa potilaat ovat keskeisessä asemassa laatulähtöisen, henkilökeskeisen, oikeudenmukaisen ja kestävän terveydenhuollon ratkaisujen tunnistamisessa ja muotoilussa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu