Hyvinvointialueilla valinnan paikka -uhrataanko veromarkkoja arkielämän ongelmien psykologisointiin?

Maailmassa on toteutunut neljä vallankumousta: tieteellistekninen, sosiologinen, psykologinen ja arvojen vallankumous; vain yksi on jäänyt puuttumaan eli ihmissuhteiden vallankumous. Sen toteuttaminen on vaikeaa, koska ihmissuhdeongelmat diagnosoidaan psykologisiksi ongelmiksi, joiden tuloksettomaan käsittelyyn näyttää riittävän rahaa. Perinteisillä terapioilla on arvonsa, mutta ihmissuhdelaiskuuden hoitoon ei kannattaisi uhrata veromarkkoja, koska muitakin interventioita on käytettävissä. Yksi näistä on sisäisen kontrollin opastus- ja neuvontamenetelmä, jossa ihmissuhteita ei  psykologisoida, vaan jokainen saatetaan vastuuseen käytöksestään. Tätä opastus- ja neuvontame-netelmää kutsutaan tarveperusteiseksi  todellisuuspohjaiseksi lähestymistavaksi. Se perustuu psykiatri William Glasserin (1925 – 2013)  työpaikkaideoiden, todellisuusterapian ja valinnan teorian kehittäjän filosofiaan ja periaatteisiin. Hänen innovaationsa yksilölliseen neuvontaan, työympäristöön ja kouluun korostavat henkilökohtaista valintaa, henkilökohtaista vastuuta ja henkilökohtaista muutosta. Sen käyttöönotto eri puolilla maailmaa perustuu siihen, että se on sekä ratkaisukeskeistä että kustannusvaikuttavaa tuottaen säästöjä rahoituskriisissä olevaan terveydenhoitojärjestelmään.  Se asemoituu opastus- ja menettelytavoiltaan ja ratkaisukeskeisyydellään  vastakkain tavanomaisten valtavirtajärjestelmien kanssa, jotka keskittyvät pikemminkin luokittelemaan psykologiset oireet ”sairaiksi” ja määrittelemään lääkkeitä mielenterveyden ja onnettoman elämän häiriöiden hoitoon. Se perustuu siihen, että elämä koostuu jatkuvasta valintojen virrasta ja ongelmat ovat aina keskuu-dessamme. Se mihin voimme vaikuttaa olemme me itse. Valinnoissa on kyse on  tavasta nähdä elämän sosiaalinen alue, jossa valinnat tapahtuvat:—–kenen kanssa vietät eniten aikaasi?—–millaisia ovat asenteesi?—–, —–miten pitkään valvot? —–tupakoitko?—–juoruiletko?—–ketä ihailet ja fanitat—–, —–miten vietät lomasi?—–miten usein säälit itseäsi? —–miten paljon murehdit?——miten paljon kärsivällisyyttä sinulla on?——miten onnellinen olet?—–kenen kanssa puhut ongelmistasi?——mitä syöt ja milloin?——mitä ajattelet juuri ennen nukahtamista?—ja ennen kaikkea millaiset ovat ihmissuhdetapasi? On vissi ero, mihin voit vaikuttaa ja mitä määrätä. Jääkaapin lokerikkoja et voi määrätä, mutta se, mitä niihin panet, voit vaikuttaa.

Todellisuuspohjainen ihmissuhteiden opastus- ja neuvontamenetelmä lähtee siitä, että jokainen vastaa kokonaiskäyttäytymisestään, kun joka  tapauksessa meille tapahtuu kaiken aikaisesti neljä asiaa: mitä me teemme, mitä ajattelemme, mitä tunnemme ja mitä tapahtuu kehossamme. Kokonaiskäyttäy-tyminen valitaan, mutta meillä on vain suora valvonta toimivien ja ajattelevien komponenttien suhteen. Voimme vain kontrolloida tunteitamme ja fysiologiaamme epäsuorasti sen kautta, miten haluamme toimia ja ajatella. Se haastaa ihmiset ilman psykologista diagnosointia tekemään valintoja oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa eteen. Menetelmässä ei hyväksytä menneisyyden ongelmissa piehtaroimista eikä ongelmien näennäisselityksiä. Menetelmässä opitaan valitsemaan ihmissuhteita elävöittävien ja kuolettavien suhdetapojen eroja, joista viimemainitut tuottavat traumaattisia kokemuksia ja aiheuttavat käsittelemättömien asioiden elinikäisen stressin. Ratkaisevassa osassa ovat ihmisten tarpeet. Ihmisen geeneihin koodatut viisi perustarvetta ohjaavat lukemattomia erilaisia tapoja käyttäytyä hänen pyrkiessään mielihyvään ja välttämään tuskaa. Nämä geneettiset perustarpeet: 1)rakkaus ja yhteenkuu-luminen, 2) itsearvostus ja vaikutusvalta, 3)vapaus, autonomia, 4)ilo ja elämästä nauttiminen, 5)selviy-tyminen ja terveys luovat käyttäytymisellemme tarkoituksen. Tärkeintä osaa näyttelevät elämässä rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeet.

Todellisuuspohjainen lähestymistapa ei markkinoi itseään minkään tietyn mielenterveystilan tai psykologisen ongelman hoitona. Se on joskus osa kattavampaa hoitosuunnitelmaa, eikä sitä välttämättä käytetä yksinään. Sitä kritisoidaan usein vakiintuneen aseman vastaisuudesta ja mielen sairauksien diagnosoinnin ja hoidon pätevyyden kieltämisestä.  Tästä huolimatta todellisuusterapiaa käytetään auttamaan eri ikäisiä ihmisiä, jotka kamppailevat erilaisten ongelmien kanssa. Sen ratkaisujen piiriin kuuluvat mielenterveysongelmat, kuten mielialahäiriöt tai ahdistuneisuushäiriöt, käyttäytymisongelmat lapsilla, teini-ikäisillä tai aikuisilla, päihteiden käyttöhäiriöt tai käyttäytymisriippuvuudet, parisuhde on ristiriidassa ystävien, perheen tai kumppanien kanssa, eksistentiaalinen ahdistus tai ihmiset, jotka etsivät merkitystä tai täyttymystä ja ongelmanratkaisu tiettyihin ongelmiin työssä, elämässä tai ihmissuhteissa.

Kun ajan henkeen kuuluu paineistaa ihmisiä ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, olisi suotavaa, että myös terveydenhoitojärjestelmät panostaisivat menetelmiin, joiden avulla ihmiset voisivat asettaa tavoitteitaan tyydyttämättömien tarpeidensa täyttämiseksi sekä luomaan merkityk-sellisempiä yhteyksiä ihmissuhteisiinsa auttamalla heitä tekemään vastuullisia päätöksiä, jotka tuovat heidät lähemmäksi toisiaan ja  tavoitteitaan niin kotona,  kouluissa kuin työpaikoillakin. Hyvinvointi-alueiden johdolla on tässä valinnan paikka.

Juhani Räsänen

Kasvatustieteen maisteri,

voimaantumistutkija/kouluttaja,

tietokirjailija

Järvenpää