Inhimillisen vuorovaikuksen eliminoiminen opetuksessa ja kasvatuksessa

Digiteknologia on tullut kouluihin jäädäkseen – niin myös työelämään ja vapaa-ajalle. Toisinaan se toimii hyvin ja toisinaan huonosti. Kokemus riippuu tuhannesta eri asiasta alkaen kokijan maailmankatsomuksesta. Opetusteknologiamarkkinoilla onkin tarjolla paljon digitaalista sälää. Entä jos en pysykään mukana? Entä jos en oikein tiedä mihin teknologian suhteen ollaan matkalla? Entä jos lapsemme menevät pesuveden mukana. Tuskin kukaan tietää, vaikka olisi hyvä tietää.

David Byrne on muusikko ja taiteilija on kirjoittanut varoituksen sanoja inhimillisen vuorovaikutuksen katoamisesta, josta jo vanhat kreikkalaiset varoittivat. Hän sanoo: ”Meitä vaivaavat ja uppouttavat sovellukset ja laitteet, jotka vähentävät hiljaa mielekkään vuorovaikutuksen määrää keskenään” Mikä olisi merkittävämpi varoituksen sana koulumaailmalle. Kuitenkin inhimillisen vuovaikutuksen määrä ja laatu ovat kaikkien suhteiden arvon mitta. Samalla se on myös kaiken inhimillisesti merkittävän tuloksen mitta, myös kasvatuksen ja opetuksen; sanalla sanoen ihmisyyden.
Byrne kirjoittaa: ”Kehityksellä ja innovaatiollan viimeisen vuosikymmenen aikana on ollut sanoinkuvaamaton yleisohjelma. Kyse on ollut mahdollisuuden luomisesta maailmaan, jossa on vähemmän inhimillistä vuorovaikutusta. Epäilen, että tämä suuntaus ei ole bugi (ohjelmointivirhe) – se on ominaisuus.” Tätä väitettä vstaan on vaikea kieltää edes arjen kokemusten valossa.

Kuluttajateknologia ja some, josta Byrne puhuu, ei väitä tai tunnusta, että ihmisten suoraan käsiteltävän tarpeen poistaminen on sen ensisijainen tavoite, mutta se on tulos yllättävän monissa tapauksissa. Vaikka ja jos se ei olisikaan suunniteltu ensisijainen tavoite, ja vaikka sitä ei ollut suunnattu tietoisesti, todisteiden perusteella tuo johtopäätös vaikuttaa väistämättömältä. Läppäsi- ja kännykkäriippuvainen pedagogiikka on siitä todisteena puhumattakaan lapsista jotka iltaisin isän ja äidin näkemättä peiton alla pelaavat ja viestittelevät toisilleen.

Byrne jatkaa: ”Ihmisen vuorovaikutus koetaan usein insinöörin ajattelutavasta monimutkaisena, tehottomana, meluisana ja hitaana. Osa ”kitkattoman” tekemistä on saada ihmisosa pois tieltä. Kyse ei ole siitä, että maailman tekeminen tämän ajattelutavaksi olisi huono asia, vaan siitä, että kun on yhtä paljon valtaa muuhun maailmaan kuin teknologiasektorilla on ihmisiin, jotka eivät ehkä jaa tätä maailmankuvaa, on olemassa oudon epätasapainon vaara.” Valinnan teorian kehittäjä William Glasser on samaa mieltä. Vaikka teknologinen kehitys on ollut huimaa, ihmissuhteiden kehitys ei ole kulkenut samaa janaa pitkin.

”Meille yhteiskuntana kontaktien ja vuorovaikutuksen — todellisen vuorovaikutuksen — vähäisempi suvaitsevaisuus ja erilaisuuteen ymmärtäminen sekä kateuden ja vihamielisyyden merkitys. Kuten viime aikoina on esitetty, sosiaalinen media itse asiassa lisää jakoja voimistamalla kaikuvaikutuksia ja antamalla meille mahdollisuuden elää kognitiivisissa kuplissa. Meille syötetään sitä, mistä jo pidämme tai mitä samalla tavalla taipuvaiset ystävämme pitävät (tai todennäköisemmin nyt siitä, mitä joku on maksanut meille nähdäkseen sisältöä jäljittelevässä mainoksessa). Tällä tavoin olemme itse asiassa vähemmän yhteydessä – paitsi ryhmämme jäseniin.” Sama köyhyys liittyy sosiaalisten verkostojen vuorovaikutukseen.

Byrne ei ole yksin. Hän viittaa kahteen yhteiskuntatieteelijään Holly Shakyan UC San Diegossa ja Nicholas Christakisin Yalessa, aiemmin tänä vuonna tutkimus osoitti, että mitä enemmän ihmiset käyttävät Facebookia, sitä huonommin he tuntevat elämäänsä. Vaikka nämä teknologiat väittävät yhdistävän meidät, varmasti tahaton vaikutus on se, että ne myös ajavat meidät erilleen ja tekevät meistä surullisia ja kateellisia. Mutta tavallaan he ovat ristiriidassa sen kanssa, keitä olemme ihmisinä. Olemme kehittyneet sosiaalisina olentoina, ja yhteistyökykymme on yksi menestyksemme suurista tekijöistä.

Byrne sanoo: ”Väitän, että sosiaalinen vuorovaikutus ja yhteistyö, joka tekee meistä sen, mitä olemme, on jotain, jota työkalumme voivat lisätä, mutta eivät korvata.” Seuraavasta väitteestä on jo näyttöä Suomessa äänestysaktiivisuuden vähenemisenä: ”Väitän, että myös demokratia on vaarassa. Vähemmän vuoro-vaikutusta, jopa satunnaista vuorovaikutusta, tarkoittaa, että heimokuplassa voi elää – ja tiedämme, mihin se johtaa.” Halumme elää jatkuvaa mukavuuselämää satunnaisia onnettomuuksia ja outoja käytösilmiöitä lukuunottamatta tekee elämästä hauskaa ja nautinnollista. Mitä meille sitten tosiallisesti jää, kun ihmisten vuorovaikutusta on yhä vähemmän. Katoaako rakkaus jos poistamme ihmiset yhtälöstä, olemme vähemmän täydellisiä ihmisinä ja yhteiskuntana. Byrnen yhteenvetona on :”Meitä” ei ole olemassa eristyksissä olevina yksilöinä. Me yksilöt olemme verkostojen asukkaita; Me olemme suhteita. Näin me menestymme ja kukoistamme.”

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu