Kasvuyhteisöt kontrollipsykologian kourissa

Kun päivittäin luen ja kuulen hädästä, joka liittyy vanhempana olemisen osaamiseen, postaan tähän opastusta, jota valinnan teoria tarjoaa sekä kouluille että myös suoraan vanhemmille ja asiasta kiinnostuneille, ja jota saa jakaa. Vuonna 2020 ilmestyi kirjani Valitsen vahvuuden, Uuden koulun luonne, periaatteet ja mahdollisuudet, Ulkoisesta hallinnasta opastavaan vahvuuspedagogiikkaan.  Sittemmin kirjoitin testamentin Suomen kouluille: Koulun laadun teoria ja käytäntö, Koulu inhimillisenä organisaationa vuonna 2023. Siinä hahmottelen kouluihin valinnan teorian ja todellisuuspedagogisen lähestymistavan keskeiset tekijät, joita sovelletaan kouluissa eri puolilla maailmaa yli viidessäkymmenessä maassa. Maailman maiden joukossa Suomi on ulkoisen kontrollin keinoja, kuria ja järjestystä, palkintoja ja rangaistuksia korostava maa, jossa sisäisen kontrollin keinoja, kokonaiskäyttäytymisen vapautta ja vastuuta, opastusta ja kannustusta ei tutkita eikä haluta todentaa, koska koko yhteiskunta ja opetushallinto on ulkoisen kontrollipsykologian pauloissa. Aivan äskettäin erään yliopiston kasvatustieteen dekaani ilmoitti minulle, etteivät he ole kiinnostuneita uusista suuntauksista, koska heidän professorinsa ovat suuntautuneet toisaalle. Valinnan teorian mukaan motivaatiomme ja käyttäytymisemme perustuvat yritykseemme tyydyttää (geneettiset) perustarpeemme; (1) rakkaus ja kuuluminen; (2) itsearvostus ja vaikutusvalta; (3) vapaus autonomia (4) ilo ja elämästä nauttiminen sekä (5) selviytyminen ja terveys. Ne ovat universaaleja; kaikilla ihmisillä on nämä samat perustarpeet. Ne ovat päällekkäisiä; esimerkiksi hauskuus ja kuuluminen kulkevat usein käsi kädessä, ja yhteisöön kuuluminen voi auttaa varmistamaan, että selviytymistarpeet täytetään. Ne voivat olla ristiriidassa muiden tarpeiden kanssa. Ne ovat luontainen osa ihmisen psyykeä; ovat synnynnäisiä, ei valittuja. Ne ovat tyytyväisiä hetkestä toiseen.

Valinnan teoria on sisäisen kontrollin psykologiaa, joka selittää miksi ja miten ihminen tekee valintoja, jotka määrittävät hänen elämänsä suunnan. Se on täysin päinvastaista ulkoisen kontrolliin perustuvalle psykologialle. Kun ihminen korvaa ulkoiseen kontrolliin perustuvan psykologian valinnan teorialla, hän kysyy yhä uudelleen itseltään: Lähentääkö vai loitontaako se mitä aion tehdä minua muihin ihmisiin? (Glasser 1998)

Perustarpeet toimivat siis ihmisen käyttäytymisen yleisenä motivaation lähteenä. Ryan ja Deci (2000) kuvaavat psykologiset tarpeet energian lähteiksi, jotka toimiessaan aiheuttavat terveyttä ja hyvää oloa, mutta toimimattomana edistävät sairastumista ja pahoinvointia.

Sisäiset psykologiset tarpeet ovat sisäisen motivaation ja persoonallisuuden kehittymisen perusta. Perustarpeiden tyydyttäminen on välttämätöntä luonnollisen kasvun, sosiaalisen kehittymisen ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta. On syytä huomauttaa, että nykyaikainen kasvatus ja opetus  käsittää suurelta osin ehdottoman positiivisen huomion harjoittamisen, mikä tarkoittaa, että opastajan/opettajan/ vanhemman  odotetaan hyväksyvän lapsen/oppijan sellaisena kuin hän on ja osoittavan hänelle kunnioitusta ja ymmärrystä aina, riippumatta siitä, mitä hän on tehnyt. Valinnan teoria ja todellisuusterapian opastava  valinnan pedgogiikka välttelee ajatusta ehdottomasta positiivisesta suhtautumisesta, vaikka opastajan  odotetaan silti tarjoavan turvallisen ja kunnioittavan ympäristön oppilaalle. Sen sijaan opastaja toimii eräänlaisena ”todellisuuden oppaana”  osoittaen  käyttäytymisen, joka auttaa  opastettavaa saavuttamaan tavoitteitaan, ja tunnistaa, millaisia ​​valintoja hänellä on käytettävissään. Suomalainen opetussuunnitelma, josta OKM ja OPH vastaavat,  ei tunnusta tarveperusteista opetuksen ja kasvatuksen lähtökohtaa.

Sisäisen valinnan teoria ja vanhempia koskeva todellisuuspedagogiikka tarjoaa mahdollisuuden tavanomaista syvällisempään kasvattajuuteen kouluissa ja vanhemmuuden tarkasteluun. Valinnan teorian ja todellisuuterapian tavoitteena on rakentaa jokaiselle oma elämisen laatumaailma yksi tarpeisiin perustuva valinta kerrallaan.

Sisäisen valinnan todellisuuspedagogisessa koulussa vanhempien kokouksissa ja tapaamisissa paneudutaan todellisuusterapeuttisiin kysymyksiin. Lähtökohtaisesti totean, että vanhemmat ovat paras hoitaja lapsilleen. Siksi he ovat parhaita henkilöitä auttamaan lapsiaan kehittämään itsensä tuntemista ja selviytymistä elämässä. Suuri osa lasten todellisuuspedagogisesta toimenpideohjel-masta sopii myös kouluille ja perhetyöhön vanhempien opastukseen. Kyse on siis koulun ja kodin yhteistyöstä ja vanhempien opastuksesta auttamaan lapsiaan. Koulun kulttuurissa tulee aina olettaa, että opiskelijaa motivoi halu olla hyvä. Tulee aina olettaa, että opiskelijaa voidaan parhaiten auttaa hyväksyvällä, tuomitsemattomalla asenteella opettajalta. Aina tulee olettaa, että opiskelijat ovat rationaalisia ja pystyvät ratkaisemaan omat ongelmansa jonkin verran todellisuutta vaatimuksia kuvaavalla opastuksella.

Menneisyydellä on tekemistä sen kanssa, mitä vanhempina olemme tänään. Toisin sanoen olemme valinnoillamme saattaneet itsemme tilanteeseen, jossa olemme tänään, mutta emme voi muuttaa menneisyyttä ja meidän on jätettävä se sinne, missä sen on oltava – menneisyydessä – ja keskityttävä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Siksi vanhempien on parasta työskennellä ensin itsensä kanssa ja auttaa heitä muodostamaan yhteys lapsiinsa ennen kuin lapset sanovat suhteensa irti vanhem-mistaan.

Riippumatta siitä, mitä teet, vältä kielteisyyttä. Rajoja voi asettaa myös myönteisesti.  Opeta myös lapsesi välttämään kritisointia, syyttämistä tai valittamista ja varmista, että olet hyvä malli. Sinulla on mahdollisuus valita joko seitsemän elävöittävää tai seitsemän kuolettavaa tapaa opastaa lapsiasi. Seitsemän elävöittäjää tapaa ovat tukeminen, rohkaiseminen, kuunteleminen, hyväksyminen, luottaminen, kunnioittaminen, neuvotteleminen. Seitsemän kuolettajaa ovat arvostelu, syyttäminen, valittaminen, kalvaminen, uhkaileminen, rankaiseminen, lahjominen. Ota vastuu opastuksestasi ja opeta vastuun ottamista kokonaiskäyttäytymisestä, ajattelusta, teoista, tunteista ja fysiologiasta.

Seuraavien kysymysten avulla voit löytää elävöittävän suhteen itseesi ja oman elämäsi tarkastelun kautta kokemuksen opettaman suhteen lapsiin.

  1. Jos koko elämäsi olisi suunniteltu etukäteen, niin että voisit oppia siitä jotakin, niin mikä olisi läksy, joka sinun oletetaan oppivan ja opettavan lapsillesi?
  2. Kun katsot elämääsi taaksepäin, millaiset teot tuottivat tunnon itsearvostuksesta ja minä hetkinä tunsit olleesi eniten oma itsesi? Mitä kertoisit lapsillesi teoista, jotka ovat kohottaneet omaa itsearvostustasi?
  3. Jos katselet elämääsi kuva-albumina, millaisia kuvia olet valinnut albumiisi; kuvaavatko ne laatutilanteita, laatuihmissuhteita ja laatutekoja? ? Mitä kertoisit näistä laatuvalinnoista lapsillesi?
  4. Kuka olisi elämäsi ”hyvä haltiakummi” , siis henkilö, joka yleensä elämämme varhaisvai-heessa rakasti meitä ehdoitta ja antoi aikaa ja huomiota? Mitä luonteen ominaisuuksia tällä ”haltijakummilla” olisi?
  5. Jos lapsi, jota rakastat pyytäisi sinua kertomaan tärkeimmän asian, jonka olet oppinut elämässäsi, niin mikä se olisi? Voisiko siitä olla elämänohjeeksi lapsillesi?
  6. Mikä on päämäärä, jonka haluaisit saavuttaa yhdessä kuukaudessa, puolessa vuodessa, vuodessa? Liittyisikö se lapsesi hyvinvointiin?
  7. Mistä löydät rohkeutta? Mistä pelosta haluaisit päästä eroon? Mikä haaste sinulla näiden suhteen on edessäsi tällä hetkellä? Voisitko kertoa siitä lapsellesi?
  8. Milloin koet voimakkaimmin uudistuneesi suhteessa toisiin ihmisiin? Mitä uudistumisesi koski? Vaikuttiko se millään tavalla lastesi elämän laatuun?
  9. Minkä lapsiisi liittyvän unelman haluaisit toteutuvan jonakin päivänä? Riippuuko sen toteuttaminen sisäisistä vai ulkoisista tekijöistä ja kuka kantaa vastuun unelman toteuttamisesta?
  10. Mitä elämä vaatii sinulta tällä hetkellä, jopa kaiken kärsimyksen keskellä? Mitä opettaisit lapsillesi kärsimyksestä ja siihen suhtautumisesta. Löytäisitkö hyveistä ja vahvuuksista vastauksia suhtautumisessa vastoinkäymisiin ja kärsimykseen.

Valintateoria ja todellisuuspedagogiikka ei salli ympäristön olevan tekosyy millekään vastuut-tomalle kokonaiskäyttäytymiselle, vaan käsittelee sitä oppimismahdollisuutena. Polku vastuulliseksi henkilöksi tulemiseen on vaikea, ja siihen liittyy ongelmien kohtaaminen ja paras tapa oppia näistä ongelmista. On tarpeen tuntea, että omien päätösten tekemisessä kehittyvä voimaantuminen voi vain lisätä itsetuntoa ja -arvostusta. Viime kädessä opettajan valinnat määrittävät, miten hän opastaa ja opiskelijan valinnat määrittävät, miten ja kuinka he menestyvät. Jokaiseen viikkoon olisi sisällytettävä tunti sisäisen valinnan todellisuusterapiaa. Jos aihepiiri lähemmin kiinnostaa, niin yv. on tervetullut.

Viime kädessä lasten ja nuorten kasvun ongelmat ovat seurausta peruskoulujärjestelmämme rakenteellisesta sokeudesta. Sisäisen motivaation kasvun perusta on laajennettava niin, että sen rakentuminen alkaa kaikissa kasvuyhteisöissä, nonformaalissa (kodeissa), formaalissa (kouluissa) ja nonformaaleissa (työyhteisöissä). Tämä tarkoittaa koulun rajojen ja vastuun laajentamista ns. joustavaan koulujärjestelmään, jonka vastauksen antaminen kasvatuksen ja opetuksen tuloksista laajentuisi perinteisen koulun rajoja laajemmalle.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu