Kiusaaminen on muuttunut julmuudeksi

Joka syksyinen kiusaamisen nostaminen koulujen ongelmaksi on yksi ilmiön väistämisen muoto, vaikka aikuisten ihmisten huono käytös työpaikoilla pöyristyttää. Juha Siltalan (2004) mukaan työelämä on muuttunut – huonontunut.
Kiusaaminen on ”joka paikan” ryhmäilmiö: se tapahtuu yleensä ryhmässä ja perustuu ryhmän jäsenten välisiin, liittoutumiin, valtaan ja sosiaalisiin suhteisiin. Ongelmien ilmaisemisen pelko häkämyrkyttää 24 tuntia vuorokaudessa. Koulukiusaamistutkimuksissa on havaittu pienryhmiä, joiden normeissa kiusaaminen ”kuuluu asiaan”. (Salmivalli, 1998) Työterveyslaitos käyttää kiusaamisesta termiä ”henkinen väkivalta” ja määrittelee ilmiötä seuraavasti: ”Henkinen väkivalta on pitkään jatkuvaa, toistuvaa kiusaamista, sortamista, mitätöintiä tai muuta kielteistä käyttäytymistä, jonka kohteena ihminen kokee itsensä puolustuskyvyttömäksi. Se voi kohdistua yhteen tai useampaan henkilöön.” (Työterveyslaitos.) Miksi sitä ei kutsuta suoraan julmuudeksi?
Laki antaa osviittoja sille, milloin kiusaaminen todennetaan rikolliseksi tai oikeudellisesti vääräksi teoksi. Usein kiusaaminen kuitenkin nimetään moraalisesti ja eettisesti pahaksi teoksi tai jopa julmuutta osoittavaksi pilaksi. Harvoin kiusaamista kutsutaan kiduttamiseksi.
Kidutus Wikipedian mukaan on ”tahallista fyysisen tai henkisen kivun aiheuttamista, jonka tarkoituksena on uhrin rankaiseminen tai pelottelu, tietojen tai tunnustuksen kiristäminen tai pelkästään kuulustelijan viihdyttäminen.” Dialogi-lehden mukaan kidutuksen perimmäinen tavoite on uhrin persoonan tuhoaminen. Lievempiä huonon kohtelun muotoja ovat halventava ja epäinhimillinen kohtelu tai epäasiallinen kohtelu. Ruumiillisten vammojen lisäksi kidutus voi aiheuttaa masennuksen, ahdistuksen ja muistivaivojen kaltaisia henkisiä ongelmia. Nämä sopii kiusaamisen seuraus-ten tunnusmerkistöön.
Näyttää siis siltä, että määritelmällisesti on olemassa kiusaavaa kiduttamista ja kiduttavaa kiusaamista. Olkoonpa sitten kyse kummasta tahansa, kyse on julmasta kohtelusta, jota käytetään keinona jonkin päämäärän tai uskomuksen toteutumisen saavuttamiseksi. Nykyajassa on erityiseen muotiin tullut etäkiusaaminen, uusi julmuuden ja kiduttamisen muoto, jonka todentaminen on entistä vaikeampaa.
Julmuuden juhlat on saatava loppumaan. Se voi tapahtua vain nimeämällä teot sellaiseksi kuin ne ovat ja ottamalla inhimillisten ja ihmisyyden vaati-mukset todesta niin yhteiskunnassa, työpaikoilla, kouluissa, järjestöissä ja kodeissa. Vastuun hajauttaminen kiusaamisesta, kiduttamisesta ja julmuu-desta on ilmiön todellisen olemuksen väistämistä kaikissa suhdeympäris-töissä.
Psykologinen viehtymys julmiin tekoihin ei riitä selittämään niitä. Kaikki eivät kiusaa, kiduta tai rampauta toisiaan. Jonathan Clover sanoo teoksessaan Ihmisyys, että ”julmuuksia harrastavat ihmiset ovat usein emotionaalisesti kitukasvuisia.” Jotkut tutkijat käyttävät termiä ”paskiainen”. Kyse on ”julmuuden rakastamisesta”, ”moraali-identiteetin murenemisesta”, ”inhimillisten reaktioiden heikentymisestä”, tai ”raaoista piloista”. Julmuuteen suistuminen tapahtuu usein silloin, kun kasvatuksellisesti inhimillisyyden suojaksi rakennetut luonteen hyveet ja vahvuudet ovat jääneet opetussuunnitelmallisesti toteutumatta ja syystä tai toisesta murtuvat. Vastaako opetus-hallitus tähän vaateeseen?
Julmuuden kieli on yhtä universaalia kuin hyveiden ja vahvuuksien kieli. Kummatkin ovat riippumattomia ideologioista, uskonnoista tai yhteiskunnallis-poliittisista rakenteista. Erot syntyvät siitä, missä yhteiskuntapoliittinen ja erityisesti kasvatuksellinen eettinen ja moraalinen maisena haalistuu ja inhimilliset reaktiot ja tavat sivuutetaan olankohautuksella tai jättämällä ne omien syntymekanismiensa ja oman kehityksensä varaan.
Suomalainen työelämä ja kasvatusjärjestelmä tarvitsevat demokratisoi-tumista ja ääneen lausuttuja universaaleja hyveitä ja vahvuuksia sekä moraalisia arvoja ja ihanteita. Nykyinen opetussuunnitelma jättää tässä toivomisen varaa. Kysymys kuuluu: Miksi? Jos kouluissa sivuutetaan ”ihmisten uskonnoksi” luonnehdittujen universaalien hyveiden ja vahvuuksien opetus, ihmisyyden suojaksi rakennetut luonteen hyveet ja vahvuudet jäävät vahvistumatta ja kiusaaminen ja julmuudet saavat jatkua ja siirtovaikutukselliset odotukset yhteiskunnan hyvinvoinnin kohenemiseen jäävät myöhempien aikojen ennustusten varaan.
Koulu tarvitsee todellisuuspedagogisen ohjelman koskevaan erityisesti teiniän kuohuvia vuosia. Ohjelman tulee perustua vahvoihin teoreettisiin kivijalkoihin: voimaantumisen teoriaan, sisäisen valinnan teoriaan, vahvuuksien psykologiaan, muuttuvan ajattelun teoriaan. Todellisuuspedagogiikkaa toteuttavassa koulussa opettajien johtajuus korostuu. Opettaja johtajina merkitsee, että opettajien on vaadittava kaikilta johdonmukaisesti ihmisarvoista ja vastuullista käyttäytymistä: se on välttämätöntä, sitä piilo-opetussuunnitelmallisesti halutaan ja todellinen maailma odottaa sitä. Jos opettajat eivät pysty opastamaan hyödylliseen kokonaiskäyttäytymiseen, opetus epäonnistuu. Opettajalla on oikeus luoda parhaat käytännöt oppimisympäristöihin, oikeus pyytää ja odottaa asianmukaista käyttäytymistä ja oikeus saada apua tarvittaessa. Opiskelijoilla puolestaan on oikeus opettajaan, joka hallitsee oppimisympäristöä siten, että se on turvallinen, oikeus valita käyttäytyminen ja oikeus ymmärtää, että valintaan liittyvät seuraukset tapahtuvat automaattisesti. Todellisuuspedagogiikan toimenpideohjelma ei vaadi uusia taloudellisia resursseja muilta osin kuin koulun johtamisen ja opettajakoulutuksen osalta. Tämänkin kirjoituksen takana on kiusaaminen ja sen muistaminen, sillä ne ovat kulkeneet käsi kädessä tänne yli 80 ikävuoteen asti.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu