Koulu kolmen vallankumouksen kourissa

Koulua koskevan keskustelun kiihkoisuus on häivyttänyt taakseen sen kysymyksen, joka liittyy nykyisen tilanteen kehityshistoriaan eli siihen miten tähän on päädytty. Tausta on maailma- ja yhteiskuntalähtöisessä muutoksessa, joka on vaikuttanut ihmisen kaikkiin elämänulottuvuuksiin.

Marshan MacLuhan kirjoittaa teoksessaan Ihmisen uudet ulottuvuudet 1964/1969: ”Kasvatuksen piirissä on opetusohjelman totunnainen jako aineisiin jo yhtä vanhentunut kuin keskiajan trivium ja quadrivium renessanssin jälkeen. Jokainen oppiaine, johon suhtaudutaan syvyyssuuntaisesti, liittyy toisiin aineisiin. Kun aritmetiikkaan opetetaan eri luokilla lukuteorian, symbolilogiikan ja kulttuuri-historian käsittein, se lakkaa olemasta pelkkää askartelua probleemin parissa. Jos koulujen opetus-ohjelmia jatketaan nykyisen katkelmallisen yhteydettömyyden kaavan mukaan, ne tuottavat kansalaisia, jotka taatusti eivät ymmärrä sitä kybernetoitua maailmaa, jossa elävät.” Lasten todelli-suuskäsitystä leimaa ikuisen nuoruuden illuusio.

Suuret keksinnöt muodostavat kehityskertomuksen ja kulkevat talouden pitkinä aaltoina, ja paradig-mallisesti siis hyppäyksittäin muuttavat olemassaolon ehtoja ja vaatimuksia. Koneet 1800 luvulla loivat vesivoiman ja mekaniikan ja sen myötä tekstiiliteollisuuden, hyöryvoima 1850 rautatiet ja terästeol-lisuuden, sähkö- ja kemia energian-lähteiden uudistamisen,  polttomoottori 1950 luvulla muutti liikenteen, tieto- ja viestintä-teknologia ja tiedonvälitys muutti kommunikaatiomuodot ja hyvinvointi-teknologia, bioteknoleogia 2000 luvulla loi illuusion ikuisesta nuoruudesta. Vaikka teknologia on monilta osin ollut merkittävässä asemassa ihmisen olemassaolomuotoihin, vaikuttavin on kuitenkin ollut YK:n ihmisoikeuksien julistus 1948 ja sen 24 artikla: ”Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin.” Se muutti raamatullista perususkomusta, että kovalla työllä otasi hiessä sinun on leipäsi ja elantosi hankittava. (1.Moos.3:17,19) Syvältä kouraisevan kaiverruksen olemassaolo määrittelyihin toi Lapsen oikeuksien julistus, joka  hyväksyttiin 20.11.1959. Julistus on hyvin yleisluontoinen, eikä sitonut valtioita oikeu-dellisesti. Vasta vuonna 1989 lapsen oikeudet kirjattiin valtioita sitovaksi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseksi, jonka lähes kaikki maailman valtiot ovat ratifioineet.

Tieteellis-tekninen vallankumous. Ensimmäisenä on yhteiskunnan tieteellisteknisen perustan muutos virtuaalitodellisuuteen. Sen seurauksena lapset näkevät mm. ennen viittätoista kehitysvuottaan tv-murhia ja ihmissuhteita repiviä sarja-ohjelmia, väkivaltaisia pelejä ja piirrosohjelmia. Toisaalta he näkevät myös kauneutta, sankaruutta ja hyveellisyyttä.  Tästä tulevaisuudenkuvasta puhui  Mashall McLuhan, 1964/1969  kirjassaan  Ihmisen uudet ulottuvuudet. McLuhanin tunnetuimpaan lauseeseen ”väline on viesti” (esim. kännykkä ja tietokoneistuneet luokat,  kannettavat) liittyy ajatus, että jokainen teknologia luo asteittain kokonaan uuden inhimillisen ympäristön, joka ei ole pelkkä passiivinen kääre, vaan on  aktiivinen prosessi, joka  vaikutta ihmisen elinoloihin syvällisesti vaikuttavalla tavalla. MacLuhan puhuu siitä, miten informaa-tioteknologia on muuttanut aistielämämme ja ajattelupro-sessimme. Se on luonut mieltymyksen kaik-keen syvyyssuuntaiseen kokemiseen. Kun tv-ajan kotona olevat lapset pääsevät vanhempiensa silmistä kuohahtavat ylitse tulvivat intohimot, jotka huuhtovat mennessään kotoisat leikkikehät. ”Tv-vuosikymmenten kokeneet nuoret ovat tietenkin imeneet itseensä vahvan tarpeen syvyyssuuntaiseen osallistumiseen”; kaikki muu vaikuttaa aneemiselta asiaan kuulumattomuudelta. Informaatioteknologia tuo lasten ja nuorten elämään kaiken kattavan tämänhetkisyyden.  He haluavat mukanaolijan roolin, eivätkä voi hyväksyä katkelmallista ja pelkästään visualisoitua päämäärää tai kohtaloa sen enempää kuin opetuksessa kuin elämässäkään. Neil Postman kirjoitti: ”Lapset ovat eläviä viestejä ajasta, jota emme näe.” Elämä ei ole ”hot”, vaan elämä on ”cool”.

Sosiologinen vallankumous. Toinen on sosiologinen vallankumous, joka on sirpaloittanut perherakenteet ja perheissä vallitsevat kasvatukselliset  pyrkimykset ja  koulun positionaalisen aseman yhteiskunnassa. Sosiologian mukaan ihmiset menettelevät jollakin tavalla, koska ovat oppineet menettelemään niin. On tapana puhua sosiaalistumisesta, jonka mukaan yksilöstä kehittyy yhteisön jäsen. Tähän tarvitaan erilaisia agentteja ja rakenteita, arvoja, normeja ja rooliodotuksia. Työ, perhe, vapaa-aika, työaika- ja ihmissuhteet ovat mullistuneet ja kiintopisteitä on entistä vähemmän. Hannah Arendt sanoo, että sosialisaatiossa ratkaistaan ”rakastaako ihminen maailmaa niin paljon, että ottaa siitä vastuun” Antti Eskolan ajattelun mukaan kokonaisuutena sosialisaatio tuo esiin sen, miten ihmisestä tulee ihminen vain ihmisyhteisön jäsenenä. Inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välillä. Biologiset valmiutemme eivät kerro miten meidän tulisi laittaa ruokamme, rakentaa talomme, nimittää toisiamme jne. Sen sijaan jokainen uusi sukupolvi syntyy ihmisten toimesta ”valmiiksi rakennettuun” maailmaan. Sosialisaatiossa havainnollistuu se paradoksi, että yhteiskunta on ihmisten tuottama, mutta samalla yhteiskunta tuottaa yksilöt.

Koulutussosiologisessa keskustelussa on puhuttu opettajan ja paikallisyhteisön välisistä suhteista, opettajakuvan historiallisesta muutoksesta, opettajan auktoriteetin problematisoitumisesta sekä opettajuuteen liittyvästä identiteettityöstä. Konkreettisia historiallisia opettajuuksia/opettajaihanteita koskevia muutoksia ovat esimerkiksi maaseutu yhteisön aktiiviseksi toimijaksi koulutettu kansan-kynttilä, yläluokkaista sivistystä ja säätyeroja uusintanut oppikoulun-opettaja, demokraattisia tasa-arvoihanteita toteuttava peruskoulunopettaja sekä koulun perinteisiä käytäntöjä kyseenalaistava muutosagenttiopettaja. Muutoksessa ovat myllertyneet   koululuokan toverisuhteet, johtajuus-kysymykset,  luokkahenki,  auktoriteettisuhteet sekä luokan ja koulun ilmasto. Arvoperustojen moninaistuminen ja valinnaisuus ovat ongelmallisia koulukasvatuksen toteuttamisessa.

Anneli Saikkala on viisaassa kirjassaan Perheen pelisäännöt, Hyvän elämän käsikirja (2011) kuvannut perhekuntien moninaisuutta niiden yhteiskunnallis-taloudellisen aseman mukaan mm. perusperheeksi, opettajaperheeksi, yksinhuoltajaperheeksi, uusioperheeksi, keskiluokkaiseksi perheeksi tai työläis-perheeksi. Saikkala on myös kuvannut perhetyyppejä sen mukaan, mikä niille on tärkeää, kymmenen perhetyyppiä: holhousperhekunta: (suojelu ja valvonta), liberaaliperhekunta: (vapautta ja huoletto-muutta), ismi-perhekunta: (ismin mukainen elämä), kulutusperhekunta: (ostaminen ja omistaminen), kertakäyttö-perhekunta: (helppous ja poisheittäminen), tehokkuus-perhekunta: (järjestyneesti ja tehok-kaasti), suoritusperhekunta: (tuloksia ja aikaan saannoksia), kilpailuperhekunta: (kirimistä ensimmäi-seksi) ja  hyvinvointiperhekunta: (rakkaus, kunnioitus, kimmoisuus). Tiivistyksenä siitä olipa perhe mitä tyyppiä tahansa, sen vaikuttavin oppimisen muoto on mallioppiminen.

Kasvatuksellinen rakkaus nyky-yhteiskunnassa tarkoittaa kahta sanaa: viihdyttää ja ravita. Kasva-tuksen keskeiset symbolit ovat  pelikoneet ja jääkaappi. Lisäksi kasvatuksen sukupolvirakenteet ovat hämärtyneet. Nykyihmiset kulkevat tunnesuhteet edellä.  Edellisen kasvattajaikä-polven arvojen, hyveiden ja vahvuuksien, itsehillinnän, sinnikkyyden ja perhepyhyyden  halveksunta näkyy vanhempien ihmisten kunnioituksen puutteena. Luuleeko joku, ettei lapsille välity viesti vanhusten hoidon välinpitämättömyydestä yhteiskunnassa, koska todellisuus koostuu suhteista kuten Pierre Bourdieu (1998) on todennut. Koulu on monelle lapselle hetkellinen paratiisi keskellä arkista huolta. Se toimii kasvualustana monenlaisille puolustusmekanismeille, kuten idealisoinnille, älyllistämiselle, aktivoitumiselle, itsetunnon kasvulle ja tunteiden lämpenemiselle. Monelle lapselle koulu on lämmön, ilon ja toivon paikka. Siellä kohtaa ystävällisesti puhuvia aikuisia ja kavereita, leikkiä, oppia muiden tavoille ja nauttia uuden oppimisesta. Koulussa voi kutoa oman elämänsä kudelmaa, vaikka langat välillä menee solmuun ja silmut putoilevat puikoista. Kudelma voi välillä mennä väärinpäin ja sitten taas oikeinpäin.

Psykologinen vallankumous. Kolmas on psykologinen vallankumous, joka koskee erilaisten psykologisten teorioiden antamia vastauksia ihmisenä olemisen ongelmaan, pelkoihin, onnelli-suuteen, suruun ja kärsimykseen ja elämän tarkoitukseen. Psykologian juuret ulottuvat niin kauas kuin ihmismieltä on tutkittu. Alkujaan psykologialla oli kolme erillistä missiota: tutkia mielen-terveyttä, vaalia lahjakkuutta sekä edistää yksilön mahdollisuuksia mielekkääseen elämään. Behaviorismi pitää karkeasti sanoen ihmistä laboratoriorottana, jossa positiivinen ja negatiivinen vahvistaminen hallitsee kaikkea. Freudilainen psykologia, joka edelleen on merkittävässä asemassa, mutta saa osakseen yhä vähemmän huomiota osakseen, etsii vastauksia lapsuuden kokemuksista ja syvyyspsykologisesta suunnasta ihmisen mieleen.  Humanistinen psykologia tarjoaa ihmisille mahdollisuuden ilmaista tunteitaan. Kognitiivinen psykologia on siinä mielessä ainutlaatuinen perinteisen psykologian muoto, joka opettaa, että ajatukset luovat yksilön todellisuuden. Hahmo-psykologia ei tarjoa ihmismielelle mitään erityistä rakennetta, vaan siinä korostetaan kokemisen luonnetta. Sosiaalipsykologiassa nähdään elämäntarkoituksen toteutumisen löytyvän sosiaalisen kääntymyksen kautta. Transaktioanalyyttisessä psykologiassa persoona jaetaan kolmeen osaan: vanhemmaksi, aikuiseksi ja lapseksi, joka mallina on selkeä ja jota on mallina on jaettu runsaasti.

Uuden paradigmallisen lähestymistavan tarjoaa positiivinen psykologia. Positiivista psykologiaa ei pidä sekoittaa elämäntaidon-oppaiden kyökkipsykologiaan, joissa kantavana terminä on positiivinen ajattelu. Positiivinen psykologia ei jätä huomiotta vaikeuksien ja traumojen huomattavaa vaikutusta vaan keskittyy käsittelemään niitä positiivisesta näkökulmasta. Traumaattisen kokemukset ja traa-giset tapahtumat eivät ole välttämättä ihmistä rikkovia tekijöitä, vaan kasvattavia ja eheyttäviä. (Maitlis 2009) (Peterson 2006, Ojanen 2007, Snyder, Lopez &Pedrotti 2011). Positiivinen psykologia pyrkii etsimään voimavaroja parantumiseen ihmisestä itsestään korostamalla ihmisen omia sisäisiä ja elämänkokemuksella saavutettuja vahvuuksia ja selviytymiskeinoja (Seligman 2005, Peterson 2006). Positiivinen psykologia pohtii kysymyksiä kuten: Mitä on hyvä elämä ja miten sitä voidaan edistää? Voiko vaikeista traumoista toipua ja voivatko ne jopa johtaa henkiseen kasvuun? Millaisia ovat ihmisen lahjakkuudet ja vahvuudet, ja miten luovuus heissä ilmenee? Millä edellytyksillä ihmisten välinen vuorovaikutus toimii parhaiten? (Czsikszentmihalyi 2006, Ojanen 2007, Baumgardner & Crot hers2010) Positiivisen psykologian isä korostaa positiivisessa psyko-logiassa neljä keskeistä tulkintaa: 1. Miellyttävä elämä, jossa mielihyvä ja positiiviset tunteet korostuvat. 2. Autenttinen elämä, jossa ihminen vahvuuksiensa avulla tekee elämästään tyydyt-tävää.3. Mielekäs elämä, jossa vahvuudet palvelevat jotakin ihmistä suurempaa periaatetta. 4. Täysi elämä, jossa edelliset ovat mukana, mutta sen lisäksi optimaalisen toiminnan periaate. Markku Ojanen (2007) toteaa, että egoistinen tulkinta jättää ihmisen avuttomaksi oman elämänsä ja tulevaisuutensa suhteen. Ihminen on kohtalonsa suhteen ajopuu.