Koulu tarvitsee todellisuuspedagogisen toimenpideohjelman – ulkoisen valvonnan vaihtoehtoinen psykologia

Yllytysmotivaatiosta tarvemotivaatioon

Maailma on muuttunut, myös kasvatuksen maailma; perheen ja koulun rinnalle on tullut voimalla kolmas kasvatuksen maailma, some, jonka vaikutuksia ihmisluonteeseen vielä arvailemme. Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen ulkoa ohjaavuuden karttakeppikoulusta ei ole enää liisteitäkään jäljellä. Opettajan ulkoisen ohjauksen työväline karttakeppi on muuttunut oppilaan hiireksi, joka somen kaaoksessa etsii itseään. Avoimet verkkoympäristöt ilman opettajan tai yhteisön opastusta ja tukea johtavat opiskelijoiden suorituserojen kasvuun, joka on jo nähtävissä. Kansalliset ja kansainväliset uusliberalististen intressit ohjaavat kasvatusta ja opetusta aiempaa enemmän. Kasvatuksen ihmis-käsityksen paradigmassa nojataan edelleen ulkoisen hallinnan perinteiseen psykologiaan. Pedagoginen teoria – ja siihen pitkälti pohjautunut koulun ja opetussuunnitelmien uudistus – on levännyt ja lepää edelleen opettajan työhön eli ulkoisen ohjauksen luonteeseen ja pedagogisen interaktion piirteisiin. Motivaation yllytyskeinona ja ylläpitäjänä turvaudutaan ulkoa ohjaavuuden rangaistus-palkinto metodiikkaan kannusten-vaste- ajattelun sijaan. Oppilaiden huomion hakeminen ja pitäminen motivoituneena on jatkuvaa taistelua opetuksessa. Tarpeisiin perustuvassa motivaa-tiossa valitsemme käyttäytymisemme tyydyttämättömien tarpeiden tyydyttämiseksi. Ja näiden tarpeiden tyydyttämiseksi käyttäytymisemme on määritettävä sisäisten voimien toimesta. Jos käyttäytymiseen vaikuttavat ulkoiset pakottavat tekijät estäen tarpeisiimme vastaamisen, se johtaa turhautumiseen ja usein myös ihmissuhteiden kariutumiseen. Todellisuuspedagogiikan tarkoituk-sena on auttaa oppilaita tunnistamaan valintojensa todellisuus ja valitsemaan laadullisesti onnistunut kokonaiskäyttäytyminen. Kokonaiskäyttäytyminen on todellisuuspedagogiikan keskeinen käsite. Se luokitellaan järjestäytyneisiin ja oppimisen ja opastuksen avulla uudelleenorganisoituihin käyttäytymisiin. Järjestäytynyt käyttäytyminen on aikaisempaa käyttäytymistä, jonka olet luonut tyydyttämään tarpeesi valitsemalla kannaltasi hyödyttömiä tapoja. Todellisuuspedagogiikassa opettaja tai opastaja auttaa tunnistamaan kaikki hyödyttömät järjestäytyneet käytökset. Kun olet tunnistanut hyödyttömät käyttäytymiset, ja työskentelet muuttamalla ne hyödyllisiksi ja elämän laadunkannalta paremmiksi käyttäytymisiksi tai luomalla täysin uusia syntyy uudelleen järjestyneitä kokonaiskäyttäytymisen muotoja. Todellisuuspedagogiikassa ajatus ulkoisten tekijöiden hallitsemisesta on tehoton muutoksen aikaansaamiseksi, sillä käyttäytymisvalinnat määräytyvät sisäisen valvonnan avulla. Todellisuuspedagogiikassa opettaja pyrkii lisäämään tietoisuutta näistä hallittavissa olevista mahdollisuuksista.

Yksilökonstuktivismista sosiokonstruktivismiin

Koulutuksen ja oppimisen ohjaus on kulkenut uusliberalistisen yksilökonstruktion valtavirrassa, jonka mukaan jokaisella on vapaus olla minä, minä persoona ja oikeus elää oman erityisen maailmansa kuplassa. Yksilökonstruktivistinen oppimiskäsitys sisältää suomalaisen koulun uskontunnustuksen, joka pitää niin opettajat kuin oppijat jatkuvassa epätietoisuuden tilassa, miten itseohjaus ja ”jokainen luo oman todellisuutensa” ajattelu pedagogiikassa toteutetaan. Yksilökonstruktiivinen ajattelu on osa opetussovellutusten ideologiaa, jolla koulujärjestelmää pyritään muuttamaan yrityksen ja erehdyksen menetelmällä. Yksilökonstruktivismi on johtanut selektiiviseen moninaisuuteen, jossa yhteyttä objektiiviseen todellisuuteen pidetään harhaoppina, joten tiedon esittämisessäkään ei enää pyritä antamaan edes illuusioita objektiivisesta todellisuudesta. Opettajan asemaa määrittää yksilökonstruktivismissa opetuksen järjestelijän roolimalli eikä suinkaan malli ihmisenä olemisesta. Opettajan tehtäviksi opettamisen sijaan tulee muun muassa oppimisprosessin fasilitointi, uteliaisuuden herättäminen ja emotionaalisen ilmapiirin luominen, jotka muodostavat opettajien uupumiseen johtavan tien. Loppujen lopuksi nämä muuntuvat oppimisprosessin ulkoiseksi säätelyksi, vaikka yksilökonstruktivismi pyrkii aktiivisesti välttämään ilmauksen käyttöä. Kaiken kaikkiaan tässä voi todeta, että konstruktivismin maisemaa varjostaa eräänlainen epätietoisuuden, epävarmuuden sumuverho. Opetussuunnitelman perusteiden 2016 uudistamistavoitteissa on listattu vuorovaikutteisuuden, laaja-alaisen osaamisen ja monipuolisten oppimisympäristöjen kaltaisia konstruktivistisesta diskurssista tuttuja käsitteitä, jotka ovat johtaneet koulun todellisuuden ihmettelyn tehtävästä hämmästyksen ja hämmennyksen tilaan.

Sosiokonstruktivistisen ajattelun syrjiminen on ollut valtavirtaa erityisesti 2000 luvun opetussuun-nitelman valmistelussa. Sosiokonstruktivistisen mukaan oppimista ei voida erottaa todellisuus-kontekstista, jossa se tapahtuu. Sosiokonstrukti-vistisesti ajatellen vuorovaikutus on olennainen väline tiedon yhteisöllisessä rakentumisessa, ja se voidaan nähdä ensisijaisena sekä väistämät-tömänä tiedon aspektina. Vuorovaikutusta tapahtuu aina ja jatkuvasti niin sosiaalisella kuin kulttuurisellakin tasolla ja se muovaa ihmisen identiteettiä, arvoja ja asenteita ja valintoja monita-soisesti.

Sosiokonstruktivissa koulu voidaan nähdä oppimisympäristön lisäksi myös lasten tietoisuutta, kielellisyyttä ja mielen merkityksellisyyttä kehittävänä instituutiona, kasvuyhteisönä, jonka kanssa sekä oppilaat että opettajat ovat vuorovaikutuksessa etsien hyödyllisiä kokonaiskäyttäytymisen muotoja. Tärkeimpänä ja tunnetuimpana sosiokonstiolinjauksena tunnetaan Vygotskin teorian ajatus lähikehityksen vyöhykkeestä. Lähikehityksen vyöhykkeellä Vygotski tarkoittaa ajatusta siitä, että yksilö pystyy ohjattuna ja opastettuna suorittamaan haastavampia tehtäviä, kuin ollessaan yksin. Alkujaan Vygotski tarkoitti yksilöllä lasta, jota aikuinen tai kokenut vertainen opastaa, ohjaa, tukee tai auttaa. Oppiminen tapahtuu, kun kyetään siirtymään lähikehityksen vyöhykkeellä tapahtuneesta toiminnasta itsenäiseen toimintaan. Tämä vyöhyke on tavallaan vaihe, jossa lapsi ei kykene suoriutumaan tehtävästä omin avuin mutta kykenee suoriutumaan siitä sosiaalisen ohjauksen avulla. Se on siis kahden kehitystason välinen alue, joka rajoittuu todellisen ja potentiaalisen tason väliin. Tämän todellisuuden jokainen lasten kasvamaan saattamisen kanssa ollut tietää ilman sen suurempaa teoretisointia. Koulussa opetuksen tulisi suuntautua tälle lähikehityksen vyöhykkeelle, jotta päästäisiin hyödyntämään niitä kykyjä, jotka ovat alkamassa kehittymään.
Tiedon prosessointi, kehittyminen ja oppiminen tapahtuvat aina ensin sosiokulttuurisessa viiteke-hyksessä ohjattuna ja opastettuna – jopa johdettuna- todellisuudessa ja vasta sitten yksilöllisesti. Opetussuunnitelmassa opiskelutilanteet tulisi pitää kytköksissä muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan, esimerkiksi monialaisen ongelmalähtöisen oppimisen avulla ihmettelemällä vaikka todellisuuden eriarvoisuutta lisääviä tekijöitä tai ihmissuhteiden kariutumista hyödyttömien valintojen seurauksena.

Välinpitämättömyys sisällöstä

Koulun kehittämisessä ei ole vuosiin ollut mitään väliä sisällöllisillä paradigmoilla, filosofialla, teorialla, periaatteilla ja taustasitoumuksilla tai metodologisilla periaatteilla, kunhan vain voidaan tuottaa ja opettaa ongelmien ratkaisuksi soveltuvaa tietoa? Koulun ohjausta koskevaan koulutus-poliittiseen ja viranomaisohjaukselliseen sisällölliseen filosofis-käytännölliseen muutokseen ei voida enää luottaa. Muutosvoiman on löydyttävä nykyparadigman ulkopuolella laitapuolen ulkopuolella olevien kulkijoiden piiristä. Heitä löytyy myös kasvatustieteellisen tutkimuksen joukosta, mutta vaiennettuna tai vaienneina ääninä. Onneksi, kun joukko kasvaa, syntyy vielä paine, jonka seurauksena vanha paradigma joko kumoutuu kokonaan ja korvautuu uudella tai vanhan paradigman rinnalle nousee uusi paradigma eli uudet lait ja säännöt. Nyt koulu tarvitsee todellisuus-terapeuttisen toimenpideohjelman.

Nykyisessä opetussuunnitelmassa ihmisen luonteen olemuspuoleen huomion kiinnittäminen on roskakoritavaraa. Kasvatuksen maailmaa eivät vieläkään tai juuri nytkään kiinnosta ’todellisuuden asiantilat’ ja niihin liittyvät valinnat, vaan se, miten näistä asioista puhutaan. 1990-luvun uusliberalistinen koulutuspolitiikka ja pedagoginen muutos kulkevat käsi kädessä iskusanoineen: markkinoiden vapaus, pedagoginen vapaus, mahdollisuuksien tasa-arvo, konstruktivismi, itse-säätely, yksilön oikeudet, autopoiesis, huippuosaaminen, kykyjen etsintä jne.

Kouluarvioinnissa luotetaan ulkoisen kontrollin lumoon

Koulussa luotetaan ulkoisen vaikuttamisen ja itsekehityksen lumoaviin paradigmoihin. Opetusta koskevassa puheessa ainoa hyväksyttävissä oleva sovelluskriteeri on toimivuus: se käy mikä toimii. Uusliberalistisen ajattelun erilaiset ekspertit ja maallikot, ammattilaiset ja harrastelijat, totuuden-puhujat ja valehtelijat, kutsutaan ottamaan osaa kilpailuun ja antamaan panoksensa koulun kasvatuskulttuurin rikastamiseen. Pedagogiset ohjeistukset – esim. opetussuunnitelmatyössä – sisältävät eri tyyppisistä teoreettisista lähteistä koottuja ideoita, jotka saattavat olla ainakin retorii-kan tasolla keskenään ristiriitaisia kuten nykyisen opetussuunnitelman yleisessä osassa. Vaikka ja jos pedagogisen keskustelun jakolinja ei enää olekaan ulkoisen säätelyn ja sisäisen sääntelyn välinen ero, vaan uudistuksen moottoreiksi kelpaa lähes mitkä tahansa pedagogiset ideat, joilla uskotaan olevan uudistusarvoa tai oppimisen tuloksellisuutta (ja kilpailukykyä) edistävä vaikutus. Pedagogista uudistusta ohjaavina periaatteina korostetaan eri tyyppisiä yksilökonstruktiivisia lähestymistapoja, mutta samanaikaisesti behavioristista tavoitemäärittelyä, sosiaaliteknologista oppimisympäristöjen manipulaatiota ja sivistyksen itseisarvoa korostavia periaatteita. Relativismista on tullut opetussuunnitelmallista uskontoa.

Valintoihin reagoiva toimenpideohjelma

Todellisuuspedagogiikka on tarveperusteisiin valintoihin perustuva eräänlainen ohjauksen muoto, joka näkee käyttäytymisen valintana. Siinä todetaan, että psykologiset oireet eivät esiinny heikkouksien tai vahvuuksien puuttumisen vuoksi, vaan johtuen siitä, että ihmiset valitsevat vastuuttomasti käyttäytymisensä tarpeitaan varten. Ulkoisesti motivoitunut käyttäytyminen perustuu sisäisen mielenkiinnon sijasta toisten ihmisten yllytykseen tai haluun matkia heitä. Tällaista ulkoisesti motivoitunutta käyttäytymistä kutsutaan ulkoisesti säädellyksi, laajemmin ulkoisen hallinnan paradigmaksi.
Sisäisen valinnan teoria on uusi henkilökohtaisen vapauden psykologia. Alun perin se kulki nimellä opastavan valinnan teoria, joka muodostaa perustan terveen järjen filosofialle ja sille ajatukselle, että ihmisillä on aina mahdollisuus hallita käyttäytymistään ja sitä, miten tällaisten valintojen tai käyttäytymisen tulos syntyy. Valinnan teoria kiteyttää ulkoisen kontrollin psykologian ja pedagogiikan toimintaperiaatteen seuraavasti: ”Rankaise oppilaita, jotka toimivat väärin, jotta he oppivat tekemään niin kuin sanot; palkitse heidät sitten, jotta he edelleen tekevät niin kuin haluat heidän tekevän”. Ulkoisen kontrollin maailmassa ihmiset ovat oppineet uskomaan, että valta omaan hyvinvointiin on itsen ulkopuolella, että muut voivat tehdä meidät onnellisiksi tai onnettomiksi ja tämä uskomus vie meiltä henkilökohtaisen vapauden. Jos tämä uskomus ja sen oppiminen ohjaa kasvatusta ja pedagogiikkaa 18 vuotta, emme ikinä voi saavuttaa hyvinvointia koulussa emmekä yhteiskunnassa.

Sisäisen valinnan teorian pedagoginen toimenpideohjelma yhdistää opiskelijat käytännön tosielämän aiheisiin, jotka opiskelija valitsee omien taipumustensa ja vahvuuksiensa mu-kaan. Jokaisella yksilöllä on valta muuttaa elämänsä parempaan tekemiensä valintojen perusteella. Jokainen voi tehdä oikeat valinnat ja ottaa suuremman vastuun toiminnastaan esittämällä itselleen seuraavat kysymykset, jotka ovat myös todellisuuspedagogiikan avain-kysymyksiä: Mitä haluat? Mitä teet saavuttaaksesi haluamasi? Toimiiko se? Mitkä ovat suunnitelmasi tai vaihto-ehtosi? Jokainen tekee valintoja, ja jokaisella valinnalla on jonkinlainen lopputulos tai seuraus, joka johtuu kyseisestä valinnasta.

Laatumaailmavalinnat

Valintateoria viittaa ”laatumaailman”, olemassaoloon, jonka voit valita. ”Laatu-maailman” kuvamme ovat roolimallejamme yksilön ”täydellisestä” esimerkkien maailmasta, ihmissuhteista suhteista, omaisuudesta, uskomuksista jne. Jokaisen ihmisen ”laatumaailma” on jonkin verran epätavallinen, jopa samassa alkuperäkontekstissa rakentunut. Kuvat laatumaailmassa rakentuvat kuitenkin tiettyihin perusteisiin. Meitä ohjaa viisi perustarvetta: rakkaus ja kuuluminen, itsearvostus ja vaikutusvalta, vapaus, ilo ja elämästä nauttiminen sekä selviytyminen ja terveys. Laatumaailman kuvien tulisi: vastata yhtä tai useampaa perustarpeistamme, jotka ovat muuttuvia ja muutettavissa, jotka ovat yksilöllisiä, usein ristiriidassa keskenään, jotka vaihtele voimakkuustasoilla ja vaihtelee saavutettavuustasoilla. Jotta opiskelija saisi mielekästä koulutusta, opettajien tulee tulla osaksi hänen laatumaailmaansa.

Valinnan teoria tarjoaa ”vertailupaikan”, jossa vertaamme käsitystämme ihmisistä, paikoista ja asioista, jotka ovat aina edessäsi, näihin ihanteellisiin kuviin (arkkityyppeihin) laatumaailman puitteissa. Koululuokassa on tärkeää, että opettajat ovat korostuneesti johtajia, jotka ”auttavat oppilaita kuvittelemaan laadun olemassaoloa koulussa ja suunnittelemaan laadukkaaseen elämään johtavat valinnat.

Todellisuuspedagogiikkaa toteuttavassa koulussa opettajien johtajuus korostuu. Opettaja johtajina merkitsee, että opettajien on vaadittava kaikilta johdonmukaisesti ihmisarvoista ja vastuullista käyttäytymistä: se on välttämätöntä, sitä piilo-opetussuunnitelmallisesti halutaan ja todellinen maailma odottaa sitä. Jos opettajat eivät pysty opastamaan hyödylliseen kokonaiskäyttäytymiseen, opetus epäonnistuu. Opettajalla on oikeus luoda parhaat käytännöt oppimisympäristöihin, oikeus pyytää ja odottaa asianmukaista käyttäytymistä ja oikeus saada apua tarvittaessa. Opiskelijoilla puolestaan on oikeus opettajaan, joka hallitsee oppimisympäristöä siten, että se on turvallinen, oikeus valita käyttäytyminen ja oikeus ymmärtää, että valintaan liittyvät seuraukset tapahtuvat automaattisesti. Todellisuuspedagogiikan toimenpideohjelma ei vaadi uusia taloudellisia resursseja muilta osin kuin koulun johtamisen ja opettajakoulutuksen osalta.

Ulkoisen kontrollinen korvaaminen

Ulkoisen pakottamisen ja kontrollin korvaaminen valinnan teorialla ja todellisuuspedagogiikalla lisää perustarpeista erityisesti ihmisten henkilökohtaista vapautta. Valintateoria käytännössä tarkoittaa ajattelutavan ja käyttäytymisen muuttamista a)ulkoisesta ohjauspsykologiasta, (palkinto-rangaistus) eli uskoa, että kokemuksesi ja käyttäytymisesi määräytyvät ulkopuolisten voimien vaikutuksesta ja avulla: (onni, olosuhteet, muut ihmiset ja ulkoiset tekijät) b) sisäisen valvonnan psykologiaan, (kannuste-vaste) eli uskoa siihen, että olet vastuussa valinnoistasi ja niiden seurauksista ja motivoitumaan toimintaan tämän periaatteen mukaan. Tämä vie sinut lähemmäksi vapauttasi ja sitä mitä haluat laatumaailmasi: parempia suhteita ja tyydyttävämpää elämää.

Sisäisen valinnan teoria on auttaa meitä siirtymään pois ”lapsia syyttävästä” lähestymistavasta kuuliaisuuteen ja elämän järjestystä vaativiin huolenaiheisiin, sillä ilman vaivaa elämä yleensä menettää järjestyksen ja suuntautuu kaaokseen. Vapauksista vetovoimaisin yksinkertaisin ja vaivattommin on vapaus kaaokseen.
Oppimisen valintateorian psykologia voi antaa kokonaan uuden näkökulman oppimiseen ja myöhempään elämään. Päättäessään käyttää valintateoriaa peruskoulussa opettajien on kerrottava oppilaille, että heillä on mielipiteensä siitä, mitä he oppivat ja miten he oppivat sen. Oppilaiden täytyy oppia tekemään valintoja sananvapauden saamiseksi. Opettajan ensisijainen tavoite on valmistaa opiskelijoita ”todelliseen maailmaan”. Todellisessa maailmassa tarvittavat taidot ovat ihmissuhdetaidot ja ryhmäongelmien ratkaiseminen. Pitkäkestoinen koulutus ei korosta räikeää muistamista, vaan enemmän kriittisen ajattelun taitoja ja ongelmapohjaista ihmisiksi oppimista. Kuten todellisessa maailmassa, opiskelijoita rohkaistaan etsimään apua ja auttamaan toisiaan tarpeen mukaan.

Todellisuuspedagogiikan seitsemän tapaa

Valinnan teoriassa ja todellisuuspedagogiikassa seitsemällä elävöittävällä lähestymistavalla korvataan ulkoisen kontrollipsykologian seitsemän tappavaa tapaa. Ulkoinen valvonta, melkein kaikkien ihmisten nykyinen psykologia, on tuhoavaa ennen kaikkea vuorovaikutussuhteille.
Käytettynä se tuhoaa yhden tai molempien kyvyn löytää tyydytystä kyseisestä suhteesta ja johtaa irtikytkentään toisistaan.
Yhteyden katkeaminen ihmisten välillä on lähde melkein kaikkiin ongelmiin, kuten oppimisvai-keuksiin, mielenterveys-ongelmiin, alkoholi- ja huumeriippuvuuteen, väkivaltaan, rikoksiin, koulussa epäonnistumiseen ja sukupuoliseen hyväksikäyttöön, avioeroihin muutamia mainiten.
Sisäisen valinnan teorian filosofia nojaa muutamiin keskeisiin ajatuksiin, joissa kuvastuu myös positiivisen psykologian löydökset.

1. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Kukaan ei ajaudu pahaksi, hankalaksi, kiusaajaksi, anastajaksi jne. Jokainen opiskelija voi menestyä.
2. Perustarpeet toimivat ihmisen käyttäytymisen yleisenä motivaation lähteenä. Ryan ja Deci (2000) kuvaavat psykologiset tarpeet energian lähteiksi, jotka toimiessaan aiheuttavat terveyttä ja hyvää oloa, mutta toimimattomana edistävät sairastumista ja pahoinvointia. Sisäiset psykologiset tarpeet ovat sisäisen motivaation ja persoonallisuuden kehittymisen perusta. Perustarpeiden tyydyttäminen on välttämätöntä luonnollisen kasvun, sosiaalisen kehittymisen ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta
3. Ihmisen kaikki käyttäytyminen on tarkoituksellista. Jokainen tekee ”parhaansa” täyttääkseen tarpeensa tällä hetkellä. Menneisyyden tapahtumat vaikuttavat siihen, millaisia olemme tällä hetkellä, mutta menneiden tapahtumien arvioinnilla emme voi juurikaan vaikuttaa siihen, mitä pitäisi tehdä nyt: kehittää tärkeää ihmissuhdetta.
4. Ihminen voi oppia paremman tavan vastata tarpeisiinsa, oppiessaan tekemään valintoja laatuperusteisesti ja valitsemaan kuva-albumiinsa kuvia hyvästä elämästä.
5. Ihminen on pystyvä tekemään valintoja jopa ympäristössä, joka rajoittaa hänen valintojaan ja vapauttaan.
6. Ihminen ei muutu, ellei siinä ole mitään, joka tuottaisi jotain onnistumista ja hyvää. Hyvän löytäminen tuottaa laatukuvia elämän kuva-albumiin.
7. Kaikki käyttäytyminen on kokonaiskäyttäytymistä, joka koostuu neljästä osasta: toimiminen, ajattelu, tunne ja fysiologia. Ihminen muuttuu muuttamalla sitä, mitä teemme ja mitä ajattelemme, jotka muuttaa tunteitamme ja fysiologiamme.
8. Ympäristö, joka vahvistaa positiivista käyttäytymistä, helpottaa muutosta enemmän kuin ympäristö, joka keskittyy negatiiviseen käyttäytymiseen.

Miten koulussa voitaisiin vapautua ulkoisen hallinnan todellisuudesta?

Sisäisen valinnan teorian eli uuden ns. vapauden psykologian (William Glasser) mukaan ulkoisen kontrollin korvaaminen sisäisen valinnan teorialla lisää erityisesti ihmisten henkilökohtaista vapautta. Tämä koskee esim. kaikkia koulussa toimivia ihmisiä. Vapauden määrittelemiseen tai uudelleen määrittelemiseen voidaan käyttää valinnan teorian kymmentä perusväittämää. Nämä väittämät koulun kulttuuriin sovitettuna toisivat tullessaan mahdollisuuden oppia uusia tapoja elää elämäämme, löytää tyydyttävämpiä tapoja käsitellä elämässämme olevia suhteita, saada syvällisempi ja toiveikkaampi käsitys henkisestä kärsimyksestä, löytää vaihtoehto monille koulutuksen tuhoisille käytännöille, tutkia tyydyttävämpää ja tuottavampaa lähestymistapaa opetukseen ja johtamiseen.

1) Voimme kontrolloida ainoastaan omaa käyttäytymistämme. ”Et voi hallita toisen henkilön käyt-täytymistä vain vastauksesi siihen käyttäytymiseen.” Miten tämä lähtökohta voitaisiin istuttaa kasvatuksen ja pedagogiikan ytimeen?
2) Kaikki mitä annamme tai saamme toiselta ihmiseltä, on informaatiota. Olisiko tällä lähtökohdalla vaikutusta opetukseen ja oppimiseen?
3) Kaikki pitkäkestoiset psykologiset ongelmat johtuvat rikkonaisista ihmissuhteista tai siitä, ettei ihmissuhteita ole. Voisiko tämän ajatuksen integroida kaikkeen sosiaaliseen kasvatukseen?
4) Ongelmallinen ihmissuhde on aina läsnä ihmisen elämässä. Voisiko hyvien ihmissuhteiden vaalimisen välttämättömyyttä kutsua onnellisuuden tavoittelun lähtökohdaksi?
5) Menneisyyden tapahtumat vaikuttavat siihen, millaisia olemme tällä hetkellä, mutta menneiden tapahtumien arvioinnilla emme voi juurikaan vaikuttaa siihen, mitä pitäisi tehdä nyt. Voisiko ihmissuhteista johtuvien ongelmien esim. kiusaamisen ratkaisua etsiä tästä hetkestä?
6) Meitä ohjaa viisi perustarvetta: rakkaus ja kuuluminen, itsearvostus ja vaikutusvalta, vapaus, ilo ja elämästä nauttiminen sekä selviytyminen ja terveys. Voisiko kasvun ja opetuksen suunnittelua, oppimisen motivaatiota ja toteutusta rakentaa tarveperusteiseksi?
7) Voimme tyydyttää perustarpeemme valitsemalla sellaisia kuvia mielen valokuva-albumiimme, jotka tyydyttävät erityiset halumme. Voisiko elämän laadullisuutta edistää opastamalla valintoihin, joista avautuu tie hyvään elämään?
8) Kaikki tekeminen on käyttäytymistä, joka koostuu neljästä osa-alueesta: toiminnasta, ajattelusta, tunteista ja fysiologiasta. Voisiko algoritmisestä ajattelusta lyötyä vastaus ja ratkaisu valintoihin, jotka auttaisivat onnistuneisiin valintoihin?
9) Käyttäytyminen on valittua. Voimme vaikuttaa suoraan ainoastaan toimintaan ja ajatteluun. Tunteita ja fysiologiaa voimme kontrolloida epäsuorasti toiminnan ja ajattelun kautta. Voisiko kokonaiskäyttäytymisen arvioinnin perustaa siihen, mihin suuntaan omaa ohjauspyöräänsä kääntää, sen mukaisia tunteita saa aikaan?
10) Käyttäytymistä kuvataan aina verbillä (yleensä infinitiivi tai gerundi) ja se nimetään parhaiten tunnistettavan osa-alueen mukaan esimerkiksi: ”valitsen jotain” sen sijaan, että sanottaisiin ”olen jotain”?

Vanhemmat ja sisäisen valinnan teoria ja todellisuuspedagogiikka

Vanhemmat ovat paras hoitaja lapsilleen. Siksi he ovat parhaita terapeutteja tai parhaita henkilöitä auttamaan lapsiaan kehittämään emotionaalista älykkyyttä. Suuri osa lasten valmennusohjelmasta on opettaa vanhempia auttamaan lapsiaan, jotta heidän ei tarvitse ”luottaa” ulkopuoliseen henkilöön. Menneisyydellä on tekemistä sen kanssa, mitä vanhempina olemme tänään. Toisin sanoen olemme valinnoillamme saattaneet itsemme tilanteeseen, jossa olemme tänään, mutta emme voi muuttaa menneisyyttä ja meidän on jätettävä se sinne, missä sen on oltava – menneisyydessä – ja keskityttävä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Siksi vanhempien on parasta työskennellä ensin itsensä kanssa ja auttaa heitä muodostamaan yhteys lapsiinsa ennen kuin lapset sanovat suhteensa irti vanhemmistaan. Riippumatta siitä, mitä teet, vältä kritisointia, syyttämistä tai valittamista. Opeta myös lapsesi välttämään kritisointia, syyttämistä tai valittamista ja varmista, että olet hyvä malli.

Sisäisen valinnan teoria tarjoaa mahdollisuuden tavanomaista syvällisempään vanhemmuuden tarkasteluun. Sisäisen valinnan koulussa vanhempien kokouksissa ja tapaamisissa paneudutaan todellisuusterapeuttisiin kysymyksiin. Seuraavien kysymysten avulla voit löytää elävöittävän suhteen itseesi ja oman elämäsi tarkastelun kautta kokemuksen opettaman suhteen lapsiin.

1. Jos koko elämäsi olisi suunniteltu etukäteen, niin että voisit oppia siitä jotakin, niin mikä olisi läksy, joka sinun oletetaan oppivan ja opettavan lapsillesi?
2. Kun katsot elämääsi taaksepäin, millaiset teot tuottivat tunnon itsearvostuksesta ja minä hetkinä tunsit olleesi eniten oma itsesi?
3. Jos katselet elämääsi kuva-albumina, millaisia kuvia olet valinnut albumiisi; kuvaavatko ne laatutilanteita, laatuihmissuhteita ja laatutekoja?
4. Kuka olisi elämäsi ”hyvä haltiakummi” , siis henkilö, joka yleensä elämämme varhaisvai-heessa rakasti meitä ehdoitta ja antoi aikaa ja huomiota?
5. Jos lapsi, jota rakastat pyytäisi sinua kertomaan tärkeimmän asian, jonka olet oppinut elämässäsi, niin mikä se olisi?
6. Mikä on päämäärä, jonka haluaisit saavuttaa yhdessä kuukaudessa, puolessa vuodessa, vuodessa?
7. Mistä löydät rohkeutta? Mistä pelosta haluaisit päästä eroon? Mikä haaste sinulla näiden suhteen on edessäsi tällä hetkellä?
8. Milloin koet voimakkaimmin uudistuneesi suhteessa toisiin ihmisiin? Mitä uudistumisesi koski?
9. Minkä unelman haluaisit toteutuvan jonakin päivänä? Riippuuko sen toteuttaminen sisäisistä vai ulkoisista tekijöistä ja kuka kantaa vastuun unelman toteuttamisesta?
10. Mitä elämä vaatii sinulta tällä hetkellä, jopa kaiken kärsimyksen keskellä?

Valintateoria ei salli ympäristön olevan tekosyy, vaan käsittelee sitä oppimismahdollisuutena. Polku vastuulliseksi henkilöksi tulemiseen on vaikea, ja siihen liittyy ongelmien kohtaaminen ja paras tapa oppia näistä ongelmista. On tarpeen tuntea, että omien päätösten tekemisessä kehittyvä voi-maantuminen voi vain lisätä itsetuntoa ja -arvostusta. Viime kädessä opettajan valinnat määrittävät, miten hän opastaa ja opiskelijan valinnat määrittävät, miten ja kuinka he menestyvät. Jokaiseen viikkoon olisi sisällytettävä tunti sisäisen valinnan todellisuusterapiaa.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu