Koulutuspolitiikassa kolme vaadetta: ihmissuhteet, elämänlaatu ja valintakykyisyys

Odotettavissa on, että tulevan oikeistohallituksen koulutusta koskevat linjanvedot tulevat olemaan  myrkyllisiä kolmen tekjän, ihmissuhteiden, elämänlaadun ja valintakyvyn tasa-arvon suhteen.  Ammattikoulutuksen lyhentäminen  kumoaa kaikki sellaiset pyrkimykset, jotka auttaisivat nuoriamme selviytymään (ei sopeutumaan) ennustamattomaksi kuuluvassa maailmassa. Nostan kolme aihealuetta joihin tulisi paneutua,  ne ovat: ihmissuhteet, oppiminen ja valinnan taidot.

Ensimmäinen on ihmissuhteet. Juuri nyt tärkeintä olisi nostaa esiin ihmisten välisen kanssakäy-misen ja sosiaalisen kanssakäymisen ja mielenterveyden eheyden kannalta välttämättömät taidot. Ihmissuhteiden ohjaksissa ei voi olla kukaan muu kuin jokainen itse, mutta koululaitoksen on opetettava, millaiset suhdetavat parantavat tai heikentävät ihmissuhteita.  Tämä kysymys palautuu myös perheisiin ja koko yhteiskuntaan. Kun elämäntahti- ja vauhti kiihtyy voimme valmistautua kohtaamaan uusia vaikeuksia myös merkityksellisten ihmissuhteiden solmimisessa ja ylläpitä-misessä. Yhteiskuntamme hajoaa kuolettaviin ihmissuhteisiin kaikilla yhteiskunnallisilla toiminnan alueilla ja olemisen tasoilla. Tutkimukset kertovat, että kun sukupolvet eivät ymmärrä toisiaan, he samalla viestivät omasta yksinäisyydestään ja ystävyyssuhteiden luomisen ongelmista. On huomattava, että mielenterveyden ja hyvinvoinnin ongelmista  kärsivät  ihmiset varhaislapsuudesta vanhuuteen kärsivät   merkityksellisten ihmissuhteiden puutteesta. Kun nopeutamme ja etäännytämme nuorten elämän ihmissuhteiden vaihtumistahtia ja digitalisoitumista koulujärjes-telmän toimin, ei enää aidolle ystävyys- ja ihmissuhteiden solmimiselle jää aikaa. Kysyä sopii, onko meidän vain opittava hyväksymään yksinäisyys ja epäluottamus – tai sitten on löydettävä uusi tapoja joilla ystävyyssuhteita luodaan ja ylläpidetään.  Keskeisessä osassa ovat tarpeemme, jotka  ohjaavat meitä sisäisesti tyydyttämään perustarpeemme, joita ovat selviytyminen ja terveys, rakkaus ja kuuluminen, voima ja vaikutusvalta, vapaus ja autonomia, hauskuus ja nautinto, siten ettemme loukkaa muita ja että valintamme suuntautuu omaan hyvinvointiin. Koulun on opetettava lapsia ja nuoria tekemään valinta kuolettavien ja elävöitävien suhdetapojen suhteen. Kuolettavat  tavat tuhoavat lopulta ihmissuhteet, kun taas välittävät tavat rakentavat ihmissuhteita. Elävien suhdetottumusten toteuttaminen vie enemmän aikaa ja energiaa, mutta palkkio on sen arvoinen.

Toinen on oppiminen ja laatu. Pelkkä oppiminen ei enää riitä, on opittava tavoittelemaan sekä osaamisen että elämisen laatua. Miksi laatua; siksi, että sekin tieto ja osaaminen, jonka luulimme aikaisemmin hallitsevamme, on kadonnut taivaan tuuliin ja kiinnittynyt digitalisoituneeseen ”pilveen” ja tietoälyn omaisuudeksi. Jäljelle jää LAADUN tavoittelu kaikissa muodoissaan. Koulumaailmassa vaalitaan helposti ajatusta, että mittaaminen ratkaisee laadun ongelmat, joka on suuri harha. Jo Aristoteles pohti laatukäsitettä ja osoitti sille kaksi merkitystä: (a) Laatu ilmaisee, miten jokin kohde erottuu toisista kohteista ja (b) miten kohde koetaan hyvänä tai pahana.  Laatu kuvaa sitä, mikä on kohteelle ominaista, ja erityisesti sellaista, mikä koetaan hyvänä. Kun jokin asia yhdistetään laatuun, halutaan tuoda esille asian myönteisiä piirteitä. Laatu on hyvän ja onnistumisen käsite. Inhimillisen laadun ja laadunhallinnan kehittämisellä on ratkaiseva merkitys koulun arvojen ja pedagogisten prosessin parantamisessa, mukaan lukien ”johtaminen”, ”visio”, ”arviointi”, ”työrauha”, ”prosessin ohjaus ja parantaminen”, ”toiminnan suunnittelu”, ”laadunhallinnan parantaminen”, ”työntekijöiden osallistuminen”,” tunnustaminen ja palkitseminen”, ”pedagogiikka”, ”opiskelijan keskittyminen” ja ”muiden sidosryhmien keskittyminen” koulun tarpeisiin. Elämänlaatu ja elämänlaaduttomuus kokemuksena kuvaa hyvin sitä, mistä laadussa on kysymys.

Kolmas valinta. Opetuksen on tartuttava ongelmallisen ja epävarman maailman kaaosmaiseen informaation ja tiedon ylitarjontaan. Mutta mitä tärkeämmäksi arvo-ongelmat tulevat, sitä haluttomampi koulumme ovat tarttumaan niihin. Ei ole näin ollen ihme, että nuorten kulku ja ehyen identiteetin rakentuminen tulevaisuuteen haahuilee ja kaartelee sinne tänne heidän kimpoillessaan esteestä toiseen ohjaamattomien ohjusten tavoin. Selviytyminen vaatii peräkkäisten valintojen tekemistä.

Monista mahdollisuuksista on opittava tekemään valintoja eettisten arvojärjestelmien parissa. Kun runsaudenpula pahenee, ihminen joka ei ole selvillä eettisestä arvojärjestelmästään, rampautuu nopeasti arvoinvalidiksi. Koulu ei voi enää paeta ja vetäytyä arvojen kilpailusta. Kun kasvattajat niin kodeissa kuin koulussakin ovat vetäytyneet arvovalinnallisesta pelistä, he ovat jättäneet areenan somemaailmalle ja lapsille ja nuorille itselleen. Ei ole mahdollista enää, että koulu irrottautuu moraalitodellisuudesta, Miljoonat nuoret kulkevat nykyisen opetusmyllyn läpi joutumatta kertaakaan todella etsimään arvomaailmojensa ristiriitoja, punnitsemaan elämänpäämääriään tai edes keskustelemaan näistä asioista aikuisten ja tovereidensa kanssa todella ja vilpittömästi. Tuskin on tehokkaampaa tapaa tuottaa mielenterveyden ongelmia, joita mitkään tukijärjestelmät eivät kykene paikkaamaan. Nuorten kypsymiseen kuuluu lisääntyvä kiinnostus etäisen tulevaisuuden tapahtumiin. Kasvulla ei ole kiveen hakattuja siltoja tulevaisuuteen, sillat ovat arvosiltoja, joita pitkin tulevaisuuden elämänkerta on rakennettava. Lasten ja nuorten olisi hyvä oppia näkemään, millaisia arvosiltoja pitkin vanhemmat sukupolvet ovat selviytymistietään  kulkeneet. Koululaitoksen edessä on kaikkien suunnitelmien ja toteutuksen inhimillistäminen, pedagoginen sosiaalinen kääntymys, joka vastaa sisäiseen tyhjyyden tuntemukseen. . Alvin Toffler kuvaa kouluja ”moduulirakenteisiksi huvipuistoiksi”, joissa kaikki on lyhytaikaista ja siirrettävissä. Emme kai halua, että lapsemme ja nuoremme ajautuvat ja jatkuvan ”etsijäkäyttäytymisen” tielle.