Muuttaako korona koulua?

Koronaepidemia on paljastanut suomalaisen koulun pedagogisen muutosvalmiuden ja -kyvykkyyden pakon edessä. Totta ei olekaan ollut se, että koulujen toiminnan muutos olisi yhtä vaikeaa kuin hautausmaapaikan vaihtaminen.
Nyt keskustelu koulujen avaamisesta ja oppilaiden paluusta luokkahuoneisiin käy kiivaana. Mutta mitä on tapahtunut eristäytymisen aikana muuta kuin oppimisympäristön vaihtuminen ensin luokkahuoneista kotiin ja nyt takaisin luokkahuoneisiin. Onko kaikki ennallaan? Korona ei saa tartuttaa ja sairastuttaa oppimisen tasa-arvon perusteita. Koulu tarvitsee myös rokotteen, jonka kehittämiseen olisi nyt keskityttävä.
Koronaepidemia mittasi kaiken kasvatuksemme perusviitekehyksiä kahden kasvuun liittyvän motivoitumisen tekijän, ulkoisen kontrollin ja sisäisen valinnan suhteen. Kysymys on tuskallinen koululle, joka on pakko- ja velvollisuuspainotteinen, sillä ulkoisen kontrollin korvaaminen sisäisen valintaan perustuvalla kasvun ja oppimisen filosofialla ja periaatteilla lisää erityisesti ihmisten, siis myös lasten ja nuorten henkilökohtaista motivoitumisen ja käyttäytymisen vapautta. Kyse on arkisesti sanottuna paljon puhutusta itseohjautuvuuden ja -vastuun tarkastelusta, johon korona on tuonut uuden tutkimuksellisen näkökulman.
Toinen koulua koskeva suuri kysymys koronan jälkeen on laatu. Laatu voi luoda tilan ja tunnelman, jossa opettajat, vanhemmat, virkamiehet, yhteisön edustajat ja johtajat toimivat yhdessä, jotta opiskelijat saavat resursseja, joita he tarvitsevat nyt ja tukevaisuudessa. Inhimillisen laadun ja laadunhallinnan kehittämisellä on ratkaiseva merkitys prosessin parantamisessa, mukaan lukien ”johtaminen”, ”visio”, ”arviointi”, ”työrauha”, ”prosessin ohjaus ja parantaminen”, ”toiminnan suunnittelu”, ”laadunhallinnan parantaminen”, ”työntekijöiden osallistuminen”,” tunnustaminen ja palkitseminen”, ”pedagogiikka”, ”opiskelijan keskittyminen” ja ”muiden sidosryhmien keskittyminen” koulun tarpeisiin.
Järvenpääläinen rehtori kirjoittaa facebookpostauksessaan: ”Tämä aika on tuonut eteeni rehtorina myös yllättäviä asioita. Monet sellaiset oppilaat joista olimme alkuun huolissamme ja jotka eivät oikein koulussa pysty keskittymään syystä tai toisesta opiskeluun, pärjäävätkin paremmin etäopetuksessa. Miksi? Ei tarvitse sosiaalisesti pärjätä lapsijoukossa. Ei tarvitse näytellä sitä naamaria kaveriporukassa, johon kuuluu opiskelun ja opettajankin halveksinta. Ei tarvitse pelätä kiusaamista. Ei tarvitse opetella sosiaalisia taitoja jne. Saa opiskella rauhassa. Opiskelusta on lupa tykätä.”
Oppilaiden paluu kouluun, mittaa siis muutakin kuin oppimisympäristöllisen muutoksen kodin eristyksestä luokkahuoneisiin. Kunhan joskus päästään ”normaalioloihin” olisi havahduttava kysymään, olisiko ulkoisen hallinnan sijaan kouluilla tarjottava oppilaille uusi koulun laatumaailma, jossa sisäiset valinnat loisivat kukoistavia oppimistarinoita. Millaisiin havaintoihin siis voitaisiin nojata:
1. Lapset ja vanhemmat ovat joutuneet huomaamaan, että voimme kontrolloida ainoastaan omaa käyttäytymistämme. Tämä näkökulma on nostanut esiin itseohjauksellisuuden ja vahvuuksista itsehillinnän merkityksellisyyden oppimisessa ja kokonaiskäyttäytymisessä.
2. Etäopetus on nostanut esiin tarkkaavaisuuden merkityksen oppimisessa. Olemme joutuneet huomaan, että kaikki, mitä annamme tai saamme toiselta ihmiseltä, on informaatiota.
3. Etäyhteydet ovat nostaneet esiin, että kaikki pitkäkestoiset psykologiset ongelmat johtuvat rikkonaisista ihmissuhteista tai siitä, ettei ihmissuhteita ole. Lapset ovat konkreettisesti joutuneet kohtaamaan perheiden sisäisten suhteiden laadun tai laaduttomuuden.
4. Eristäytyminen on johtanut huomaamaan, että ongelmalliset ihmissuhteet ovat aina läsnä ihmisen elämässä. Tästä seuraa kysymys, millaisia ovat suhdetavat. Elävöittäviä suhdetapoja ovat: Tukeminen, 2. Rohkaiseminen, 3. Kuunteleminen, 4. Hyväksyminen, 5. Luottaminen, 6. Kunnioittaminen ja 7. Neuvotteleminen. Kuolettavia suhdetapoja puolestaan ovat: 1. Arvostelu, 2. Syyttäminen, 3. Valittaminen, 4. Kalvaminen, 6. Rankaiseminen: joku joutuu kärsimään havaittavissa olevasta lievästä, virheellisestä tai huonosta käyttäytymisestä tai 7. Lahjonta..
5. Eristäytyminen on vaikuttanut siihen, miten suhtaudumme menneisyyden tapahtumiin, epäonnistumisiin ja onnistumisiin. Esimerkkinä on tullut esiin, että oppimisessa aikaisemmin vaikeuksia kohdanneet oppilaat on nousseet kukoistukseen etäopiskelun aikana. Menneisyyden tapahtumat vaikuttavat siihen, millaisia olemme tällä hetkellä, mutta menneiden tapahtumien arvioinnilla emme voi juurikaan vaikuttaa siihen, mitä pitäisi tehdä nyt eli kehittää tärkeitä ihmissuhdetta.
6. Pedagogisessa ajattelussa sivussa olleet geneettiset tarpeet, niiden tyydyttyminen tai tyydyttämättä jättäminen, ovat nousseet tietoisuuteemme. Meitä ohjaa viisi perustarvetta: rakkaus ja kuuluminen, itsearvostus ja vaikutusvalta, vapaus ja autonomia, ilo ja elämästä nauttiminen sekä selviytyminen ja terveys. Kysymys on siitä, miten koulujen kulttuurissa ja pedagogiikassa nämä tarpeet huomioidaan.
7. Vastuu yksilöllisistä valinnoista, haluista ja toiveista ja kokonaiskäytöksestä on johtanut havaitsemaan, että voimme tyydyttää perustarpeemme valitsemalla mielemme valokuva-albumiin sellaisia kuvia, jotka ovat totta ja mahdollistavat hyvinvoinnin tavoittelemisen.
8. Elämä poikkeusoloissa on nostanut myös huomaamaan, että kaikki tekeminen on käyttäytymistä, joka koostuu neljästä osa-alueesta: toiminnasta, ajattelusta, tunteista ja fysiologiasta. Ohjauspyörä on viime kädessä omissa käsissämme. Kysymys on siitä, miten kasvatuksessa yhdeksän kouluvuoden aikana olemme huolehtineet tämän periaatteet merkityksestä
9. Onko koulujemme kulttuuriin kuulunut ajattelu, että kaikki käyttäytyminen on valittua. Millainen asema todellisuustietoisuudella tässä tunnekyllästetyssä kulttuurissamme on. Voimme vaikuttaa suoraan ainoastaan toimintaan ja ajatteluun. Tunteita ja fysiologiaa voimme kontrolloida vain epäsuorasti: toiminnan ja ajattelun kautta.
10. Mikä on motivaation ja vastuullisuusajattelun pedagoginen perusta: ulkoinen kontrolli vai sisäinen valinta. Olemmeko edes tulleet ajatelluksi, mikä merkitys näillä lähestymistavoilla on ihmiseksi kasvamisessa. Viime kädessä käyttäytymistä kuvataan aina verbillä ja se nimetään parhaiten tunnistettavan osa-alueen mukaan esimerkiksi: ”valitsen koronan” sen sijaan, että sanottaisiin ”sain koronan”.
Näihin periaatteisiin nojaavan opetuksen päämääränä on helpottaa lasten itsensä löytämistä ja edistää henkilökohtaista kehitystä onnellisuuden saavuttamiseksi. Tämä voidaan saavuttaa ainoastaan vahvistamalla yksilön vastuuntuntoa ja rakkautta itseään kohtaan. Sisäisen valinnan pedagogiikassa opettajan on myös autettava oppilaitaan kehittämään strategioita, jotta he voivat sopeutua yhteiskuntaan, tuntea itsensä voimakkaammaksi ja ymmärtää, että myös yhteiskunnan ”patologiset” näkökohdat ja niiden vaikutus huomioidaan.

Juhani Räsänen
Kasvatustieteen maisteri,
emeritusylitarkastaja/oppisopimusjohtaja,
tietokirjailija
www.syvienvahvuuksienkoulu,fi
Järvenpää

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu