Oikeus luonteeseen luovutettiin nihilismille

HS:n julkaistua sunnuntaina laajan artikkelin ”Näin peruskoulu pelastetaan, Peruskoulu kriisissä, mutta mitä tilanteelle pitäisi tehdä?” HS nimittää 92 ammattilaisen mielipiteitä ”koulukomiteaksi” ja ”jos Suomi muodostaisi yhden koulupiirin, tässä olisi sen peruskoulun opettajahuone.” Koko juttu on mediallinen silppusäkki syitä, seurauksia ja yksi temaattinen korjausehdotus: opettajille työrauha siihen tehtävään johon heidät on koulutettu eli opettamiseen, joka heiltä on muka viety käsistä. Emme tarvitse suomalaisen koulutusreformin toteuttamiseksi yksittäisiä ja rajoitettuja hankkeita, vaan koko koulun kulttuurista uudistamista pedagogisen hyvinvoinnin suuntaan.

Kirjoitin vuonna 1992 teoksen Mahdollisuudeksi avautuva koulu, Johdatus kommunikatiiviseen didaktiikkaan, tutoroituun oppimiseen ja viestintäjohtajuuteen. Kun nyt selailen tuota teosta huomaan, etteivät 22 vuotta sitten kirjoittamani asiat ole koulu- ja kasvatusmaailman organisoitumisessa paljon muuttuneet. Suurin muutos on tapahtunut kasvatusihanteiden väistymisessä taka-alalle: Mihin katosi oikeus luonteeseen? Kävikö niin, koulukasvatuksen tieteellistyessä kasvatustieteilijät kiinnostuivat enemmän tiedon luonteesta kuin ihmisluonteen kasvatuksesta. Opetussuunnitelmista häivytettiin ihmisihanteelliset tavoitteet ja koko luonteen käsite. Tämän seurauksena nihilismille annettiin tilaa.Nyt tiedämme, että se oli virhe. Ihminen tarvitsee turvakseen ihanteita ja luonnetta, inhimillisyyden korkeinta kerrointa, kasvaakseen täyteen mittaansa. Vaikka ihminen olisi millainen tiedollinen nero tahansa, hänen kunnioituksensa on kuitenkin hänen luonteensa varassa.

Syvien vahvuuksien koulu-hankkeen oppilaiden, vanhempien ja opettajien vahvuuksien itsearviointitulokset johtavat kysymään, mihin luonteenpiirteistä myötätunto, itsehillintä ja sinnikkyys katosi kasvatuksen ihanteista -06, -70, -80,-90 ja 2000 luvulla. Kuudessa Syvien vahvuuksien koulu-pilottikoulussa lasten, vanhempien ja opettajien vahvuuksien itsearvioinnin yhteenvedossa eniten mainintoja saivat rehellisyys, kiitollisuus, kauneuden arvostus, ystävällisyys, rakastavuus ja huumori. Vähiten mainintoja saivat sinnikkyys, uteliaisuus, kekseliäisyys ja näkemyksellisyys. Viiden eniten-vähiten mainitun 24 vahvuuden joukon ulkopuolelle jäivät tiedonjano, arviointi, sosiaalinen tilannetaju, anteliaisuus, oikeudenmukaisuus, reiluus, kansalaisuus ja itsehillintä. Itsearvioinnillisissa tuloksissa siis painottuvat elämän arvovahvuudet ja vähemmistöön jäävät elämän haasteelliset vahvuudet ja elämän strategiset vahvuudet. Ihminen tarvitsee turvakseen ihanteita ja luonnetta, inhimillisyyden korkeinta kerrointa, kasvaakseen täyteen mittaansa. Vaikka ihminen olisi millainen tiedollinen nero tahansa, hänen kunnioituksensa on kuitenkin hänen luonteensa varassa. Globaali ihminen tarvitsee turvakseen universaalit hyveisiin ja vahvuuksiin kiinnittyneet luonteenpiirteet. Näihin kuuluu: tiedolliset ja viisauteen liittyvät luonteen vahvuudet (kyky kiinnostua, avoimuus ideoille, kriittisyys, arvostelukyky, näkökulmien vaihtokyky ), rohkeus (urhoollisuus, kestävyys, aitous, kantti, integriteetti, innostuneisuus, vitaliteetti), inhimillisyys (välittävyys, anteliaisuus, rakkaudellisuus, ”kiva, mahtava tyyppi”), kohtuullisuus (harkitsevuus, nöyryys, vaatimattomuus, itsehillintä, armollisuus), oikeudenmukaisuus (sosiaalinen vastuullisuus, yhteistyökyky, reiluus, johtajuus) ja henkisyys eli transsendenssi (toiveikkuus, tarkoituksen ja merkityksellisen kokemiskyky, kauneuden ja erinomaisuuden kunnioituskyky, kiitollisuus, huumori, henkisyys) (Universaalit luonteen hyveet Peterson & Seligman, eds. Character Strenghts and Virtues: A Handbook and Classification, 2004) Ihmisen henkiseen rakenteeseen ja luonteenpiirteisiin sisältyy aidosti pyrkimys tietämättömyyden, tarkoituksettomuuden, taitamattomuuden ja voimattomuuden voittamiseen.Hyvä elämä hahmottuu ajassamme ja kulttuurissamme kapea-alaisesti omistamisen ja kuluttamisen kautta. Vallalla oleva olemisen ihanne ei kiinnitä riittävästi huomiota sen maailman laatuun, joka on jäämässä lapsillemme ja lastenlapsillemme. Elämä on tragikoomista näyttelemistä. Nyky-yhteiskunta on nollaihanteellinen yhteiskunta; se on kaiken suvaitsevuuden ja luonteettomuuden vahingoittama. Onko hyveettömyys yhteiskunnallisen sairauden tila vai moraalinen vajaus. Kumpaakin sopii epäillä. Jos media-artikkeli alkaa ohjata koulun kehittämistä, joutuvat lapset ja nuoret yhä syvemmälle kurjuuden markkinoille.