Olemmeko vapauden runsaudessa menettäneet kyvyn vastoinkäymisistä oppimiseen

Koronapandemia muunnoksineen on nostanut vakavan huolen kohteeksi lasten ja nuorten fyysisen, sosiaalisen, mielenterveydellisen ja henkisen pahoinvoinnin tilan. Lapset ja nuoret, jotka ovat kasvaneet monenlaisen vapauden runsaudessa kohtaamatta todellisuutta, jossa elämä on jatkuvaa vastusten voittamista vaatii kyvykkyyttä, jota kutsutaan resilienssiksi. Resilienssillä tarkoitetaan enemmän kykyä selviytyä vastoinkäymisistä kuin sitä, että tavoiteltaisiin onnellisuutta sinänsä. Vapauden runsaudessa ja ylihuolehtivassa todellisuudessa lapset kehittävät oppittua avuttomuutta haasteiden edessä sen sijaan, että he kehittäisivät selviytymismekanismeja tai luottamusta kykyynsä neuvotella haasteista. Resilienssillä ei ole mitään yhteyttä haavoittumattomuuden kanssa. Jokainen voi haavoittua. Sen sijaan sillä on, että lapset saavat myös taitoja levittää tietoisuutta siitä, että hätä ja vaikeudet ovat yhteisiä kokemuksia ja osa ihmisyyttä. Resilienssi on yksi positiivisen psykologian, valinnan teorian, muuttuvan ajattelun ja vahvuuspedagogiikan suosituimmista aiheista.
Resilience–käsitteelle ei ole selkeää, yksiselitteistä suomenkielistä vastinetta. Se on käännetty mm. joustavuudeksi (Rutter, 1986), selviytymiseksi (Kypärä & Mäki, 2000) ja pärjäämiseksi (Peura, 2004). Yksilön resilienssi merkitsee iskusta kärsineen ja siitä yli päässeen lannistumattomuutta, iskusitkeyttä, joustavuutta, palautumis-kyisyyttä, elpymistä, toipumista, sietoja-, selviytymiskykyä. Yhteisön resilientti puolestaan sisältää ennakointia, tarkkailua sekä kykyä reagoida vastuksiin. Näiden kaikkien ominaisuuksien pitää olla läsnä järjestelmässä jatkuvasti. Järjestelmän tulee olla koko ajan valmis reagoimaan ja järjestelmän tulee päivittää tietojaan, osaamistaan ja resurssejaan oppimalla onnistu-misista ja epäonnistumisista. Perhe-resilientti taas tarkoittaa perhesinnikkyyttä, ja se on rinnastettu voimaantumiseen, Voimaantumisen tunteella on vahva siirtovaikutus: pärjään vaikka elämä olisikin pelkkää kärsimystä; elämä on tarkoituksellista, vaikka se on vaikeaa. Resilienssi ei ole yksittäinen taito tai perheen tai koulun piirre, vaan toimintaprosessien kokonaisuus. Resilienssinäkökulma voi vaikuttaa siihen miten me katsomme lapsia, nuoria, perheitä, kouluja ja koko yhteiskuntaa. Olemmeko aineellisen ja digitalisoituneen vapauden runsaudessa unohtaneet Resilienssi on ominaisuus, joka kehittyy, kun elämässä koetaan sopiva määrä vaikeuksia ja vastoinkäymisiä ja vaikeuden kohdatessa saadaan sen käsittelyyn riittävästi opastusta ja tukea, saadaan kokemus, että vaikeuksista voi selviytyä. Lapsissa ja nuorissa on itsessään olevat suojaavat tekijät, hyveet ja vahvuudet, jos niitä vahvistetaan. Resilienssi kiinnittyy lapsiin ja nuoriin luonteenpiirteiden ja persoonan kautta tehden elämästä ja tulevaisuudesta heille mielekästä edeltävistä elämänvaiheista huolimatta. Tällä hetkellä tärkeämpi tapa tapa lähestyä resilienssiä on yhteisöllinen ja tarkastella lapsen tulevaisuutta sosiaalisen ympäristön vaikutusten kautta (Saurama 2002). Resilienssiä opettavat opettajat voivat muuttaa oppilaidensa elämän suuntaa. Resilienssin opettaminen luokkahuoneessa ei ole helppoa, mutta se on ratkaisevan tärkeää. Resilienssin opettaminen on ulkoa muistamisen, laskennan ja muiden perinteisten oppimis-menetelmien ulkopuolella. Se vaatii vuorovaikutusta ja sitoutumista. Resilienssissä on kyse tulemispro-sessista , jonka lapset ymmärtävät, kun he luovat vakaan uskon asemastaan maailmassa. Lapsuus muovaa monia ydinideoitamme ja tapojamme. Jokainen vuorovaikutus tai suhde vaikuttaa meihin, mukaan lukien vanhempien, lähisukulaisten, sisarusten ja opettajien välinen dynamiikka. Se, miten oppilas reagoi emotionaalisesti tilanteeseen, voi olla jäänne lapsuuden kokemuksista. Tästä johtuen lapsuuden traumaattisilla skenaarioilla voi olla suuria seurauksia aikuisiässä.
Nyt on hetki nostaa resilienssi keskeiseksi aiheeksi käsitellä vapauden runsautta haasteiden ja vastoin-käymisten näkökulmasta. Resilienssi ei ole annettu ominaisuus, se voi kehittyä, on opittavissa. Itseasissa nyt tarvitaan resilienssipedagogiikkaa, joka on opetuksen lähestymistapa, joka koskee kasvuyhteisöjen suhtautumista vastoinkäymisiin ja strategioita vastoinkäymisistä selviytymiseen. Resilienssin kehittyminen edellyttää riittävästi kohtuullisia vaikeuksia elämässä. Vaikeuksia kohdatessa riittävästi opastusta ja tukea ja kriisiapua, jos kohtaa järkyttävän kokemuksen. Resilienssi on pohjim-miltaan uskomus siihen, että vaikka et voi hallita kaikkea elämässäsi, on monia näkökohtia, joita voit hallita, mukaan lukien asenne. On hyvä muistaa, että tarvitsemme resilienssiä olipa pandemiaa tai.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu