Ollaanko Järvenpäässä vihaisia vai suuttuneita.

”Kuka tahansa voi esimerkiksi tulla vihaiseksi, mutta olla vihainen oikealle henkilölle, oikeaan aikaan, sopivassa määrin, oikean asian suhteen ja oikealla tavalla – onkin sitten paljon vaikeampaa” – Aristoteles –
Järvenpäähän on syntynyt vuosien varrella rakenteellista poliittista katkeruutta, johon toivottavasti olemme lopultakin heräämässä. Suuttumus on muuttumassa vihaisuudeksi. Se on seurausta poliittisen valtaplokin tavasta ajaa päätöksiä läpi seurauksista piittaamatta. Viime vaalikauden alussa luotiin järjestelmä ja pohja muista piittamattoman voittamisen käyttäytymiselle, mutta katkeruus on syventynyt vuosien varrella. Esimerkkejä riittää. On hyvä, että nostamme lopultakin unohdettujen ja häviäjien kokemukset ja tunteet esille ja ymmärrämme, mistä vihaisuus ja katkeruus kumpuaa. Eikä siihen riitä toiveet dialogisesta tavasta käydä keskustelua tai ”nyt riittää kirjoittelu”. Kyse ei ole enää suuttumuksesta. Analyyttisemmin some tekstit vertautuvat vihaan. Molemmat vihapuheen muodot liittyvät rakenteelliseen epätasa-arvoon ja valtasuhdesuhdehierarkioihin poliittisten ryhmien ja ihmisten välillä. Katkeruus seuraa pettymyksistä, joihin liittyy poliittisia häviöitä, henkilökohtaista loukkausta, nöyryytystä ja häpeää sekä epäoikeudenmaisuuskokemuksia. Rakenteellinen katkeruus ja syrjintä on paljon tuhoavampaa kuin suora solvaaminen, huutelu tai nimittely. Haasteena on se, että poliittisille voittajille, voittojen hinta alkaa selvitä lopullisesti vasta nyt – jos nytkään, koska he ovat kokeneet voittonsa palkitseviksi. Tämä tunne näyttää siivittämän ajankohtaista virkavalintaa.
Katkeruuden tunnistaakin siitä, että se on jatkuvasti läsnä eikä päästä irti otteestaan. Pahimmillaan se alkaa sävyttää ihmisen asennetta koko elämään ja muihin ihmisiin ja ympäristöön. Kukaan ei tunnu voivan sille mitään. Tämä tunne on vaarallinen. Esimerkkinä tästä koko ympäristöön kohdistuvasta vihaisuudesta on purkuvimma ja ahdas rakentaminen. Ihmiset alkavat käyttäytyä nurkkaan ahdistetun eläimen tavoin. Se hyökkää. Entä jos on haavoitettu kunnolla? Rakenteellinen katkeruus on syvä ja usein anteeksiantamaton. Se vertautuu ympäristön raiskaamiseen joko liian ahtaalla rakentamisella tai muulla maisemallisella tuhoamisella. Ei ole yhdentekevää esim. miten Sävelpuiston rakentuminen ratkaistaan. Joku voi tietysti sanoa, että mitäpä sillä on väliä, mutta ympäristön puiteviestintä on sanatonta ja vaikuttaa joka hetki tässä ja nyt. Silloin rakentava suhtautuminen on hankalaa. Dialogia toiveet saa heittää roskakoriin. Riskinä on, että vihaa ja katkeruutta voi aina populistit käyttää hyväkseen ja luoda uuden vihan ja katkeruuden kierteen, joka tuhoaa niin pienempiä kuin suurempiakin maailmoja. Populismin ominaisuuksiin kuuluu, että tavoite pyhittää keinot. Tavotteisiinsa populistit pyrkivät keinoja kaihtamatta. Populismille ulkoiset syntipukit ovat tärkeitä, sillä niiden varassa yhteinen innostus voidaan säilyttää. Populismin syntyyn tarvitaan vain muutamia höyrypäitä ja heitä ohjaavia taitavia ihmisiä, jotka ottavat ohjat käsiinsä ja tarjoavat tulkintamallin, jonka mukaan ala-arvoisin periaatteiden mukaan toimimisessa ei ole mitään pahaa. Paha taas kätkeytyy vallan rakenteisiin ja organisaatioihin niin saumattomasti, että sen olemusta on vaikea tunnistaa. Se on kuin sienirihmasto. Näin kävi jo Yhdysvalloissa ja niin kävi natsisaksassa pian sata vuotta sitten. Sivustakatsojauus luo tilaa populismille. Onneksi meillä on vaalit ja valinnan mahdollisuus.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu