Presidentti ja luonne

Sanan luonne etymologia juontuu kuitenkin kreikan sanasta χαρακτήρ, joka tarkoittaa kaiverrusta,´kharatto´eli kaivertaa. Luonne on siis ikään kuin kaiverrettu ihmiseen, kasvatuksen ja kokemuksen kautta muodostunut pysyvä piirteiden kokonaisuus. Luonne on sielunelämän perusominaisuukien kokonaisuus, karakteri, yksilön kaikkien kehittyneiden ja kehittymättä jääneiden luontumusten kokonaisuus; suppeammassa merkityksessä erotukseksi temperamentista  yksilön omalaatuisuus hänen toimintaansa ja tahtoansa ajatellen. Se on merkki, joka on kaiverrettu;  se on omistuskirjoitus, piirre, tyyli, omistus. Luonne on siis luonteeltaan omistuksellinen.  Niinpä niistä suhteista, jotka ovat ominaisia meille yksilöinä suhteessa toisiin yksilöihin, on tarkoituksenmukaista käyttää nimitystä luonne.

Suomen sana luonne tulee sanasta luonto, joka puolestaan tulee kantasanasta ´luoda´, eli aiheuttaa, saada aikaan, panna alulle, josta on muitakin johdannaisia, kuten luoja, luomus, luomi, loimi ja luotin. Käsitteenä luonteella tarkoitetaan nykyään tavallisesti persoonallisuuden pysyvimpiä tai arvostetuimpia piirteitä. Luonne on enemmän energiaa kuin käyttäytymistä ja se vaatii ymmärrystä, voimaa ja tahtoa sekä pitkäjänteisyyttä. Luonne on käyttäytymistä, jonka itse on hyväksynyt. Luonnetta voidaan muokata harjoittamalla moraalisesti hyviä tottumuksia, hyveitä.

Hyveet ovat mielen, tahdon ja sydämen ominaisuuksia, joista luonteen vahvuus ja persoonan tasapainoi-suus löytävät lähteensä. Se mikä kullekin luonnetyypille on helppoa ja mieluisaa voi olla niin itsestään selvää, ettei sitä tule edes ajatelleeksi vahvuutena. Siksi useimmista voi tuntua, että ei oikein saa itsestään irti koko potentiaaliaan. Vahvuus nousee esiin vaikeuksia kohdatessa.

Luonne on siis ikään kuin kaiverrettu ihmiseen, kokemuksen kautta muodostunut pysyvä piirteiden kokonaisuus. Luonne on se erityisjärjestys, johon ihmisen energiat ovat asettuneet hänen tavoitellessaan päämääriään. Se säätelee hänen toimintansa näiden päämäärien mukaan, ja me sanomme ihmisen toimivan ”vaistomaisesti”, kun hän käyttäytyy luonteensa edellyttämällä tavalla. Herakleitoksen mukaan luonne on ihmisen kohtalo. Psyykkinen yleisenergia muuntuu psykososiaaliseksi erityisenergiaksi juuri sosiaaliluonteen välityksellä. (E. Fromm 1932, 1941, 1947, 1970.) Luonteen hyveet ovat lähellä sitä, mitä kutsuisimme hyveiksi nykyäänkin. Aristoteles luettelee luonteen hyveinä rohkeuden, kohtuullisuuden, anteliaisuuden (kohtuullisuus rahan antamisessa ja ottamisessa), suurisieluisuuden (oikea suhtautuminen vaurauteen ja valtaan), ylpeyden (sen vaatiminen, mikä kuuluu itselle), maltillisuuden (kohtuullisuus suhteessa vihaan), miellyttävyyden, totuudellisuuden ja nokkeluuden.

Luonnetta voidaan muokata harjoittamalla moraalisesti hyviä tottumuksia, hyveitä. Havardin mukaan hyveet ovat mielen, tahdon ja sydämen ominaisuuksia, joista luonteen vahvuus ja persoonantasapainoisuus löytävät lähteensä. Luonteella kuvataan yksityisen persoonallisuuden erikoislaatua,sitä mikä erottaa hänet muista persoonallisuuksista. Persoonallisuus on luonteenkasvatuksen avullajalostettu yksilöllisyys, henkilöllisyys tämän sanan syvällisessä merkityksessä. Luonne on yksilönsielullinen omalaatuisuus, yksilön viettien, taipumusten, tunteiden ja tahtotoimintojen määräämä,tavallisesti kasvatuksen, ympäristövaikutusten ja harrastusten kehittämä. Frank Outlaw on sanonut: ”Tarkkaile ajatuksiasi; niistä tulee sanoja. Tarkkaile sanojasi; niistä tulee tekoja. Tarkkaile tekojasi; niistä tulee tapoja. Tarkkaile tapojasi; niistä tulee luonne. Tarkkaile luonnettasi; siitä tulee kohtalosi.”

Herakleitos piti luonnetta ihmisen kohtalona. Hän kirjoitti myös: ”Sinä et pysty löytämään sielun alkua tai loppua, vaikka menisit kuinka pitkälle tahansa: niin syvä on sielun laki.” Luonteenpiirteet nostavat esiin tyyppejä, jotka eroavat toistaan. Luonteeseen kuuluu sekä pään että sydämen ominaisuudetja se on ihmisen psyykkinen sormenjälki. Luonteen psykoanalyyttinen tutkiminen on nostanut esiin ulottuvuuden, jossa on keskitytty tutkimaan ystävällisiä, usein alitajuisia, suhteellisen pysyviätunteita, jotka sen mitä ihminen pitää tyydyttävänä tai epätyydyttävänä, mihin hän perustaa suhteensa omaan itseensä ja muihin. Syvyyspsykologista luonteen tutkimusta täydensi Eric Fromm, jokakuvaa luonteen sen perusteella, miten yksityinen ihminen täyttää sellaiset hengissä pysymisen tarpeet kuten ravinnon hankkimisen, suojan ja turvallisuuden ja eksistentiaaliset tarpeet, kuten elämänviitekehyksen luomisen, kiintymyksen, yhteenkuuluvuuden, yhtenäisyyden tunteen, kiintymyksen ja myötätunnon. Näitä tarpeita voidaan täyttää erilaisin luonteenomaisin tavoin, jotka vaikuttavat oppimiseen, luovaan kehittymiseen ja eheyteen, tai psyykkiseen ristiriitaan ja psykopatologiaan. Frommin sosiaalipsykoanalyyttisen teorian mukaan luonteen ytimeen kuuluvat tavat, joilla nämä tarpeet täytetään asioiden, muiden ihmisten, luovan ilmaisun ja merkityksen kokemisen osalta. Luonnetta ei voi määritellä pelkästään järjestelmänä tai tunne-elämän pyrkimyksenä; molempia tarvitaan. Ihminen on kuitenkin vaikeuksissa, jos nämä kaksi aluetta ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

Luonne on käsitteenä vanhempi kuin persoonallisuus, joka on peräisin roomalaisilta. Luonne tarkoittaa jollekin asialle tai ilmiölle ominaisia merkittäviä toiminnallisia piirteitä, jotka pysyvät eri tilanteissa. Usein luonteella tarkoitetaan tietoisen tai tuntevan olennon, kuten ihmisen tai eläimen käytöksen ja mielentilan yksilöllisiä piirteitä. Luonteen vahvuudet ovat perusta elinikäisen terveyden (koherenssi) ylläpitämiselle. Tutkimuksellisesti voidaan osoittaa, että luonteen vahvuuksilla on voimaantumiseen vaikuttava tehtävä.

Ne tavat, miten olemme ja toimimme, kuvastavat luonnettamme. Luonne ei kuitenkaan ole ihmisensyvin olemus, hänen todellinen itsensä. Luonne kehittyy alun perin suojelemaan ihmistä ulkomaailman aiheuttamilta turhautumisilta ja tasapainottamaan ympäristön vaatimusten ja sisäisten viettitarpeiden välistä ristiriitaa. Luonteemme näkyy mielenliikkeissä, asenteissa, ajattelussa, tunteissa ja kaikessa käyttäytymisessämme. Se ilmenee myös kehomme asennoissa, liikkeissä ja liikkumattomuudessa. Luonteen ilmeneminen on olemukseltaan kokonaisvaltaista.

Luonne määrittelee tekojen luonteen. Luonne on enemmän kuin mielen osoittamaa teknistä ja tiedollista osaamista. Luonne sulkee sisäänsä hyvä tahdon ja tuo sen hienovaraisesti julki. Luonteen kehittäminen edellyttää ihanteiden olemassaoloa. Matematiikan tai jonkin kielen osaaminen ei ole merkki luonteen kehityksestä. Luonne on se erityisjärjestys, johon ihmisen energiat ovat asettuneet hänen tavoitellessaan päämääriään. Se säätelee hänen toimintansa näiden päämäärien mukaan, ja me sanomme ihmisen toimivan ”vaistomaisesti”, kun hän käyttäytyy luonteensa edellyttämällä tavalla. Ihmisen luonteen laatu on suorassa suhteessa hänen sitoutumiseensa erinomaisuuteen missiosta riippumatta. (Vince Lombardi.)

Herakleitoksen mukaan luonne on ihmisen kohtalo. Psyykkinen yleisenergia muuntuu psykososiaaliseksi erityisenergiaksi juuri sosiaaliluonteen välityksellä. (E. Fromm 1932, 1941, 1947, 1970.) Luonteen hyveet ovat lähellä sitä, mitä kutsuisimme hyveiksi nykyäänkin. Luonnetta voidaan muokata harjoittamalla moraalisesti hyviä tottumuksia, hyveitä. Alexandre Harvardin (Virtuous Leadership, New York, 2007) mukaan hyveet ovat mielen, tahdon ja sydämen ominaisuuksia, joista luonteen vahvuus ja persoonan tasapainoisuus löytävät lähteensä. Luonnettaan on verrattain helppo peitellä, joskus sen voi voittaakin, mutta sangen harvoin tukahduttaa. ”Kun hän lopulta päätti riisua naamionsa, oli jo liian myöhäistä; se oli ehtinyt kasvaa häneen kiinni” (Wieslaw Brudzinski).

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu