Todellisuuden ja valinnan pedagogiikka

Todellisen maailman muutos

Ikiajoista lähtien elämää on pidetty vaiheistettuna kolmeen maailmaan: syntymisen maailmaan, oppimisen maailmaan ja työskentelymaailmaan. Tällaiseen lineaariseen jakoon ei enää kukaan usko. Kukaan ei tiedä, miltä nämä maailmat näyttää vuonna 2050. Muutosvauhti on kuitenkin todellisuutta. Enää ei hakkeroida pelkästään tietoja vaan myös ihmisiä, kuten Vastaamon tapauksessa tapahtui.
Maailmankuulu historioitsija ja kirjailija, Noah Harari on nostanut esiin ajatuksen ihmisestä biologisena algoritmina. Tämä tarkoittaa, että jokaisella meistä on fyysinen perusalgoritmi, joka sitten muuntuu geeniemme ja elintapojemme mukaan. Algoritmin ominaisuuksista on helppo johtaa isot suuntaviivat hyvään elämään ihmisellekin: löydä tarkoitus, optimoi stressitasosi, tunne itsesi, opi uutta ja keskity olennaiseen. Algoritmi tekee vain sitä, mitä olemme opettaneet sen tekemään – algoritmiemme mukaan me teemme valintoja. Perusalgoritmiamme muokkaavia tekijöitä on niin paljon, että kahta samanlaista ei ole. Algoritmit määrittelevät elämääsi. Ne ovat kuin kuvaus tai ohje, jota seuraamalla tehtävä, prosessi tai ongelmanratkaisu ja siihen kuuluvat valinnat suoritetaan. Esimerkkinä voidaan käyttää vaikka keittokirjan reseptiä, joka kertoo vaiheet ja ainesosat, joilla saadaan aikaan haluttu lopputulos.

Aivomme tulkitsevat maailmankuvaan sopimattomat tapahtumat helposti taustameluksi, joka poistetaan muistikuvasta. Me siis valitsemme kuvia elämämme kuva-albumiin, joita vanhana selailemme. Näin me keräämme jatkuvasti kokemuksia tukemaan vanhoja kokonaisuuksia. Vain harvoin olemme valmiita muuttamaan maailmankuvaamme.
Vanhan maailmankuvan hylkääminen tapahtuu helpoiten teini-iässä, jolloin aivoihin ei vielä ole syntynyt vahvoja kokonaisuuksia. Vanhempana täyskäännös vaatii jo valtavan suuren, järisyttävän tapahtuman tai pitkän tapahtumaketjun, jotta vanha maailmankuva hylättäisiin. Pentti O. Haikonen sanoo: ”Ajattelu ei kuitenkaan ole ohjelmakäskyjen mekaanista suorittamista, vaan se on merkityk-sillä operoimista. Ja merkitysten mukanaolo tuo mukaan myös tunteet. ”

Algoritmit tarkkailevat sinua jatkuvasti – juuri nyt ne tarkkailevat, missä käyt, mitä ostat, kenen kanssa puhut, ketä tapaat. Pian ne valvovat jokaista askeltasi, hengenvetoasi ja sydämenlyöntiäsi. Ne opettelevat massadatan ja koneoppimisen avulla tuntemaan sinut yhä paremmin ja ne tekevät puolestasi valinnat, jos et tunne itseäsi. Näin elät tekniikan luomassa matriisissa, ja elämä ratkeaa saumoistaan ja eri elämänvaiheiden välillä ei ole enää jatkuvuutta. Se joka hallitsee algoritmeja, hallitsee jatkossa yhä enemmän ihmisten ajatuksia ja tunteita. Silloin eri tahoilla on mahdollisuus käyttää yhä enemmän valtaa. Se voit olla joko sinä tai ulkoiset hallitsijat.

Koulu muutoksen maailmassa?

Viimeinen asia, mitä oppilaat opettajaltaan kaipaavat, on lisää tietoa. He eivät myöskään kaipaa koulua, jossa opettajat ovat sallineet itsensä keskittyä siihen, että he sysäävät tietoa oppilaiden eteen ja kannustavat ”ajattelemaan itse”, koska pelko minkä tahansa vastuullisuuden puolesta merkitsee autoritaarisuutta. Elämän tarkoitus ei ole kuitenkaan hyllytavaraa, eikä ole käsikirjoitusta, eikä mikään ulkopuolinen pysty antamaan kenellekään elämän tarkoitusta. Koulu tarvitsee todellisuuspedagogiikkaa. Todellisuuspedagogiikan toimenpideohjelman tarkoitus on rakentaa koulu, joka mahdollistaa yksilöiden kykyä muokata omaa elämäänsä sen sijaan, että algoritmit tai henkilökohtainen historia muokkaisi niitä. Välttämällä halua syyttää toisia tai elää menneitä sattumuksia ihmiset voisivat löytää onnen lähinnä valitsemalla käyttäytymistä, joka parantaisi heidän suhteitaan ja lisäsi heidän mahdollisuuksiaan onneen ja laatumaailmaan. Todellisuuspe-dagogiikka opettaa, että hallitsemme elämäämme paljon paremmin kuin tajuamme ja että me valitsemme kaiken, mitä teemme, mukaan lukien onnettomuutemme. Todellisuuspedagogiikka on voimaantumisen pedagogiikkaa niin, että valtaistaminen tarkoittaa vallan antamista oman elämän hallintaan ja voimaantuminen psyykkistä voimaa ottaa ”oman elämänsä ohjat haltuun”. Voimaantunut ihminen kykenee toteuttamaan suunnitelmiaan ja saavuttaa tavoitteensa.

Kaikki on kokonaiskäyttäytymistä

Tulevaisuutemme on ennen kaikkea itsetuntemuksen perustuva henkilökohtaisen valinnan asia.
Todellisuuspedagogiikan tarkoituksena on auttaa oppilaita tunnistamaan valintojensa todellisuus ja valitsemaan laadullisesti onnistunut kokonaiskäyttäytyminen. Kokonaiskäyttäytyminen on todelli-suuspedagogiikan keskeinen käsite. Se luokitellaan järjestäytyneisiin ja oppimisen ja opastuksen avulla uudelleenorganisoituihin käyttäytymisiin. Järjestäytynyt käyttäytyminen on aikaisempaa käyttäytymistä, jonka olet luonut tyydyttämään tarpeesi valitsemalla kannaltasi hyödyttömiä tapoja. Todellisuuspedagogiikassa opettaja tai opastaja auttaa tunnistamaan kaikki hyödyttömät järjes-täytyneet käytökset. Kun olet tunnistanut hyödyttömät käyttäytymiset, ja työskentelet muuttamalla ne hyödyllisiksi ja elämän laadunkannalta paremmiksi käyttäytymisiksi tai luomalla täysin uusia syntyy uudelleen järjestyneitä kokonaiskäyttäytymisen muotoja. Todellisuuspedagogiikassa ajatus ulkoisten tekijöiden hallitsemisesta on tehoton muutoksen aikaansaamiseksi, sillä käyttäytymis-valinnat määräytyvät sisäisen valvonnan avulla. Todellisuuspedagogiikassa opettaja pyrkii lisää-mään tietoisuutta näistä hallittavissa olevista mahdollisuuksista. Todellisuuspedagogiikka sisältää pedagogiset lähestymistavat, jotka kannustavat opiskelijoita omaksumaan entistä paremmin oman oppimistarpeensa asettamisen ja toimimaan aktiivisesti keskenään näiden tavoitteiden saa-vuttamisessa. Opetus on automaattisesti kulttuurimaista, koska kaikki opiskelijat ovat aktiivisesti mukana ilmaisemassa, jakamassa ja vahvistamassa kokemuksiaan koulussa ja luokkahuoneessa. Positiivinen asenne ja positiivinen kohdentaminen ovat välttämättömiä aineksia maksimaalisen oppimismahdollisuuden saavuttamiseksi. Todellisuuspedagogiikan toteuttaminen viimeisillä luokilla edellyttää irrottautumista aritmeettisestä arvosanaluokituksesta.

Kasvatuksen maailman muutos

Myös kasvatuksen maailma on muuttunut. Perheen ja koulun rinnalle on tullut voimalla kolmas kasvatuksen maailma, some, jonka vaikutuksia ihmisluonteeseen vielä arvailemme. Kasvatuksen ihmiskäsityksen paradigmassa nojataan edelleen ulkoisen hallinnan perinteiseen psykologiaan. Pedagoginen teoria – ja siihen pitkälti pohjautunut koulun ja opetussuunnitelmien uudistus – on levännyt ja lepää edelleen opettajan työhön eli ulkoisen ohjauksen luonteeseen ja pedagogisen interaktion piirteisiin. Motivaation yllytyskeinona ja ylläpitäjänä turvaudutaan ulkoa ohjaavuuden rangaistus-palkinto metodiikkaan kannusten-vaste- ajattelun sijaan. Oppilaiden huomion hakeminen ja pitäminen motivoituneena on jatkuvaa taistelua opetuksessa. Tarpeisiin perustuvassa motivaa-tiossa valitsemme käyttäytymisemme tyydyttämättömien tarpeiden tyydyttämiseksi. Ja näiden tarpeiden tyydyttämiseksi käyttäytymisemme on määritettävä sisäisten voimien toimesta. Jos käyttäytymiseen vaikuttavat ulkoiset pakottavat tekijät estävät tarpeisiimme vastaamisen, se johtaa turhautumiseen ja usein myös ihmissuhteiden kariutumiseen.

Mitä pitäisi tehdä, kun edessä on uusi tilanne, kun sekä yhteiskunta ja sinä itse olet jatkuvassa muutoksen teiniässä, jossa kaikki kuohuu. Vieraudesta tulee uusi normaali. Aikaisempien kokemusten luotettavuus opastajina vähenee. Jokainen joutuu luopumaan toistuvasti tuntemistaan asioista ja tottua tuntemattomaan. Aikaisemmin aikuisten esimerkkiä saattoi seurata turvallisin mielin, koska he tunsivat todellisuuden melko hyvin ja esimerkkiä saattoi turvallisin mielin seurata. Kiihtyvän muutosvauhdin ansiosta koskaan ei voi olla varma vanhoista neuvoista, koska ns. ajaton viisaus on jo vanhentunut asenne. Sitä mukaa, kun muutosvauhti kasvaa, ”ihmisenä olemisen” merkitys muuttuu. Heikkoudet ja vahvuudet, hyveet ja paheet saattavat vaihtaa paikkaa. Kehotus ”kuunnella itseään” ei auta, jos pään sisällä ei ole mitään mitä kuunnella. Tekniikkaan ei voi enää luottaa, paitsi jos satut tuntemaan itsesi ja tietämään mitä haluat elämältä, tekniikka voi auttaa saavuttamaan haluamasi.

Todellisuuspedagogiikka on teoria-menetelmän yhdistelmä, jonka avulla luodaan yhteinen perusta tukevalle, turvalliselle ja huolehtivalle oppimisympäristölle ja terveiden ihmissuhteiden rakenta-miselle niin, että ne samalla edistävät oppilaiden vahvuuksia ja koulun menestystä kohti laatukoulua.
Ulkoiseen hallintaan perustuvat johtamiskäytännöt, luokkahuonemenettelyt- ja opetustekniikat korvataan todellisuuspedagogisilla metodeilla, jotka määrittelevät opiskelijan menestyksen määrittelyn ja halun. Opettajat ja hallinto perustuvat yhteistyöjohtajuuteen, joka antaa opiskelijoille mahdollisuuden saavuttaa suurin mahdollinen menestys. Vanhempia kannustetaan myös oppimaan todellisuuspedagogiset periaatteet, joten koti ja koulu tukevat opiskelijaa yhteensopivalla tavalla.

Maailman vanhin neuvo on modernein neuvo

Motivaation 5 askelta
1.) Koe tavoite omaksesi. Motivoiva kysymys: Mitä todella haluat muuttaa? 2.) Koe tavoite tärkeäksi ja arvokkaaksi. Motivoiva kysymys: Mitä kaikkia ihania asioita tästä muutoksesta seuraisi? 3.) Usko, että saavutat tavoitteen. Motivoiva kysymys: Miksi luulet, että onnistut?
4.) Koe, että edistyt. Motivoiva kysymys: Minkä ajattelit olevan seuraavan askeleesi kohti muutosta? 5.) Valmistaudu takapakkeihin. Motivoiva kysymys: Miten aiot jaksaa eteen päin, kun ratkeat vanhoihin tapoihisi?

Algoritmit kehittyvät syntymästä alkaen ohjaamaan valintojamme. Perusalgoritmiamme muok-kaavia tekijöitä on niin paljon, että kahta samanlaista ei ole. Jäljelle jää tietysti maailman vanhin neuvo: tunne itsesi, tunne suhteesi, tunne kehityshistoriasi, tarpeesi ja mitä haluat elämältä. Tämä neuvo ei koskaan ole ollut tärkeämpi kuin 2000-luvulla, koska tälle vaihtoehdolle on aina uusia ja uusia kilpailijoita, jotka yrittävät hakkeroida mielesi luomalla yhä uusia algoritmeja, jotka ohjaavat valintojasi. ”Kuka minä olen?” on polttavampi ja monimutkaisempi kysymys kuin koskaan aikaisemmin. Onnistuaksesi tässä tehtävässä koululla on mahdollisuutensa, jos se auttaa sinua ”tunne itsesi” tehtävässä. Tämä on maailman vanhin neuvo.

Tunne itsesi tarkoittaa, että näemme yhteyden tunteiden, ajatusten ja toimintojen välillä. Tämä vaatii huolellisuutta ja myötätuntoisesti rehellistä itsensä heijastusta, joka on äärimmäisen harvinaista nopeatempoisessa maailmassa. Tunne itsesi antaa sinulle ” mitä ” – kun tiedät itsesi, tunnet vahvuudet ja haasteet, tiedät mitä teet, mitä haluat ja mitä muuta.

Valitse itse tarkoittaa automaatio-ohjauksen keskeyttämistä arvioitaessa, kerätä tietoja ja pysähtymistä ”reaktiosta” vastaukseen. Se vaatii herkän tasapainon itsekuria ja itsetuntemusta kohtaan – rehellisesti ja myös paremmin joka päivä. Valitse itse tarjoaa ” kuinka ” – miltä se näyttää, miten ryhtyä toimiin, miten vaikuttaa itseesi ja muihin, miten ”operationaalistaa” näitä käsitteitä.

Anna itsesi tarkoittaa sitä, että tietoisuus ja valinnat ovat palveluksessasi omaa tarkoitusta varten ja tukemalla muita tekemään samoin. Elämällä tarkoituksellisesti, käyttäen elämämme hetkiä huolellisesti, vaatii meitä tuntemaan tarkoituksenmukaisuutemme ja sitoutumaan empaattisesti ympäröivään maailmaan. Anna itse antaa sinulle” miksi ” – Tunnista ja vastaa asianmukaisesti muiden tunteisiin. Kun annat itsesi, olet selkeä ja täynnä energiaa, joten pysyt keskittymällä siihen, miksi vastaat tiettyä tapaa, miksi liikkua uudessa suunnassa ja miksi maailmassa tarvitaan myötätuntoa.

Todellisuuspedagoginen toimenpideohjelma yhdistää opiskelijat käytännön tosielämän aiheisiin, jotka opiskelija valitsee omien taipumustensa ja vahvuuksiensa mukaan. Jokaisella yksilöllä on valta muuttaa elämänsä parempaan tekemiensä valintojen perusteella. Jokainen voi tehdä oikeat valinnat ja ottaa suuremman vastuun toiminnastaan esittämällä itselleen seuraavat kysymykset, jotka ovat myös todellisuuspedagogiikan avainkysymyksiä: Mitä haluat? Mitä teet saavuttaaksesi haluamasi? Toimiiko se? Mitkä ovat suunnitelmasi tai vaihto-ehtosi? Jokainen tekee valintoja, ja jokaisella valinnalla on jonkinlainen lopputulos tai seuraus, joka johtuu kyseisestä valinnasta.

Yksilökonstuktivismista sosiokonstruktivismiin

Koulutuksen ja oppimisen ohjaus on kulkenut uusliberalistisen yksilökonstruktion valtavirrassa, jonka mukaan jokaisella on vapaus olla minä, minä persoona ja oikeus elää oman erityisen maailmansa kuplassa. Yksilökonstruktivistinen oppimiskäsitys sisältää suomalaisen koulun uskontunnustuksen, joka pitää niin opettajat kuin oppijat jatkuvassa epätietoisuuden tilassa, miten itseohjaus ja ”jokainen luo oman todellisuutensa” ajattelu pedagogiikassa toteutetaan. Yksilökonstruktiivinen ajattelu on osa opetussovellutusten ideologiaa, jolla koulujärjestelmää pyritään muuttamaan yrityksen ja erehdyksen menetelmällä. Yksilökonstruktivismi on johtanut selektiiviseen moninaisuuteen, jossa yhteyttä objektiiviseen todellisuuteen pidetään harhaoppina, joten tiedon esittämisessäkään ei enää pyritä antamaan edes illuusioita objektiivisesta todellisuudesta. Opettajan asemaa määrittää yksilökonstruktivismissa opetuksen järjestelijän roolimalli eikä suinkaan malli ihmisenä olemisesta. Opettajan tehtäviksi opettamisen sijaan tulee muun muassa oppimisprosessin fasilitointi, uteliaisuuden herättäminen ja emotionaalisen ilmapiirin luominen, jotka muodostavat opettajien uupumiseen johtavan tien. Loppujen lopuksi nämä muuntuvat oppimisprosessin ulkoiseksi säätelyksi, vaikka yksilökonstruktivismi pyrkii aktiivisesti välttämään ilmauksen käyttöä. Kaiken kaikkiaan tässä voi todeta, että konstruktivismin maisemaa varjostaa eräänlainen epätietoisuuden, epävarmuuden sumuverho. Opetussuunnitelman perusteiden 2016 uudistamistavoitteissa on listattu vuorovaikutteisuuden, laaja-alaisen osaamisen ja monipuolisten oppimisympäristöjen kaltaisia konstruktivistisesta diskurssista tuttuja käsitteitä, jotka ovat johtaneet koulun todellisuuden ihmettelyn tehtävästä hämmästyksen ja hämmennyksen tilaan.

Sosiokonstruktivistisen ajattelun syrjiminen on ollut valtavirtaa erityisesti 2000 luvun opetussuun-nitelman valmistelussa. Sosiokonstruktivistisen mukaan oppimista ei voida erottaa todellisuus-kontekstista, jossa se tapahtuu. Sosiokonstruktivistisesti ajatellen vuorovaikutus on olennainen väline tiedon yhteisöllisessä rakentumisessa, ja se voidaan nähdä ensisijaisena sekä väistämät-tömänä tiedon aspektina. Vuorovaikutusta tapahtuu aina ja jatkuvasti niin sosiaalisella kuin kulttuurisellakin tasolla ja se muovaa ihmisen identiteettiä, arvoja ja asenteita ja valintoja monita-soisesti.

Sosiokonstruktivissa koulu voidaan nähdä oppimisympäristön lisäksi myös lasten tietoisuutta, kielellisyyttä ja mielen merkityksellisyyttä kehittävänä instituutiona, kasvuyhteisönä, jonka kanssa sekä oppilaat että opettajat ovat vuorovaikutuksessa etsien hyödyllisiä kokonaiskäyttäytymisen muotoja. Tärkeimpänä ja tunnetuimpana sosiokonstiolinjauksena tunnetaan Vygotskin teorian ajatus lähikehityksen vyöhykkeestä. Lähikehityksen vyöhykkeellä Vygotski tarkoittaa ajatusta siitä, että yksilö pystyy ohjattuna ja opastettuna suorittamaan haastavampia tehtäviä, kuin ollessaan yksin. Alkujaan Vygotski tarkoitti yksilöllä lasta, jota aikuinen tai kokenut vertainen opastaa, ohjaa, tukee tai auttaa. Oppiminen tapahtuu, kun kyetään siirtymään lähikehityksen vyöhykkeellä tapahtuneesta toiminnasta itsenäiseen toimintaan. Tämä vyöhyke on tavallaan vaihe, jossa lapsi ei kykene suoriutumaan tehtävästä omin avuin mutta kykenee suoriutumaan siitä sosiaalisen ohjauksen avulla. Se on siis kahden kehitystason välinen alue, joka rajoittuu todellisen ja potentiaalisen tason väliin. Tämän todellisuuden jokainen lasten kasvamaan saattamisen kanssa ollut tietää ilman sen suurempaa teoretisointia. Koulussa opetuksen tulisi suuntautua tälle lähikehityksen vyöhykkeelle, jotta päästäisiin hyödyntämään niitä kykyjä, jotka ovat alkamassa kehittymään.
Tiedon prosessointi, kehittyminen ja oppiminen tapahtuvat aina ensin sosiokulttuurisessa viiteke-hyksessä ohjattuna ja opastettuna – jopa johdettuna- todellisuudessa ja vasta sitten yksilöllisesti. Opetussuunnitelmassa opiskelutilanteet tulisi pitää kytköksissä muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan, esimerkiksi monialaisen ongelmalähtöisen oppimisen avulla ihmettelemällä vaikka todellisuuden eriarvoisuutta lisääviä tekijöitä tai ihmissuhteiden kariutumista hyödyttömien valintojen seurauksena.

Välinpitämättömyys sisällöstä

Koulun kehittämisessä ei ole vuosiin ollut mitään väliä sisällöllisillä paradigmoilla, filosofialla, teorialla, periaatteilla ja taustasitoumuksilla tai metodologisilla periaatteilla, kunhan vain voidaan tuottaa ja opettaa ongelmien ratkaisuksi soveltuvaa tietoa? Koulun ohjausta koskevaan koulutus-poliittiseen ja viranomaisohjaukselliseen sisällölliseen filosofis-käytännölliseen muutokseen ei voida enää luottaa. Muutosvoiman on löydyttävä nykyparadigman ulkopuolella laitapuolen ulkopuolella olevien kulkijoiden piiristä. Heitä löytyy myös kasvatustieteellisen tutkimuksen joukosta, mutta vaiennettuna tai vaienneina ääninä. Onneksi, kun joukko kasvaa, syntyy vielä paine, jonka seurauksena vanha paradigma joko kumoutuu kokonaan ja korvautuu uudella tai vanhan paradigman rinnalle nousee uusi paradigma eli uudet lait ja säännöt. Nyt koulu tarvitsee todellisuus-terapeuttisen toimenpideohjelman.

Nykyisessä opetussuunnitelmassa ihmisen luonteen olemuspuoleen huomion kiinnittäminen on roskakoritavaraa. Kasvatuksen maailmaa eivät vieläkään tai juuri nytkään kiinnosta ’todellisuuden asiantilat’ ja niihin liittyvät valinnat, vaan se, miten näistä asioista puhutaan. 1990-luvun uusliberalistinen koulutuspolitiikka ja pedagoginen muutos kulkevat käsi kädessä iskusanoineen: markkinoiden vapaus, pedagoginen vapaus, mahdollisuuksien tasa-arvo, yksilökonstruktivismi, itsesäätely, yksilön oikeudet, autopoiesis, huippuosaaminen, kykyjen etsintä jne.

Kouluarvioinnissa luotetaan ulkoisen kontrollin lumoon

Koulussa luotetaan ulkoisen vaikuttamisen ja itsekehityksen lumoaviin ristiriitaisiin paradigmoihin. Opetusta koskevassa puheessa ainoa hyväksyttävissä oleva sovelluskriteeri on toimivuus: se käy mikä toimii. Pedagogiset ohjeistukset, ns. kasvatustieteelliset algoritmit– esim. opetussuunnitelma-työssä – sisältävät eri tyyppisistä teoreettisista lähteistä koottuja ideoita, jotka saattavat olla ainakin retoriikan tasolla keskenään ristiriitaisia kuten nykyisen opetussuunnitelman yleisessä osassa. Vaikka ja jos pedagogisen keskustelun jakolinja ei enää olekaan ulkoisen säätelyn ja sisäisen sääntelyn välinen ero, vaan uudistuksen moottoreiksi kelpaa lähes mitkä tahansa pedagogiset ideat, joilla uskotaan olevan uudistusarvoa tai oppimisen tuloksellisuutta (ja kilpailukykyä) edistävä vaikutus. Pedagogista uudistusta ohjaavina periaatteina korostetaan eri tyyppisiä yksilökonstruk-tiivisia lähestymistapoja, mutta samanaikaisesti behavioristista tavoitemäärittelyä, sosiaalitek-nologista oppimisympäristöjen manipulaatiota ja sivistyksen itseisarvoa korostavia periaatteita. Relativismista on tullut opetussuunnitelmallista uskontoa.

Valintoihin reagoiva toimenpideohjelma

Todellisuuspedagogiikka on tarveperusteisiin valintoihin perustuva pedagogisen ohjauksen ja opastuksen muoto, joka näkee käyttäytymisen tarpeisiin pohjautuvana valintana. Siinä todetaan, että psykologiset oireet eivät esiinny heikkouksien tai vahvuuksien puuttumisen vuoksi, vaan johtuen siitä, että ihmiset valitsevat vastuuttomasti käyttäytymisensä tarpeitaan varten. Ulkoisesti motivoitunut käyttäytyminen perustuu sisäisen mielenkiinnon sijasta toisten ihmisten yllytykseen tai haluun matkia heitä, tai ulkoisen ohjauksen algoritmeihin. Tällaista ulkoisesti motivoitunutta käyttäytymistä kutsutaan ulkoisesti säädellyksi, laajemmin ulkoisen hallinnan paradigmaksi.
Sisäisen valinnan teoria on uusi henkilökohtaisen vapauden psykologia. Alun perin se kulki nimellä opastavan valinnan teoria, joka muodostaa perustan terveen järjen filosofialle ja sille ajatukselle, että ihmisillä on aina mahdollisuus hallita käyttäytymistään ja sitä, miten tällaisten valintojen tai käyttäytymisen tulos syntyy. Valinnan teoria kiteyttää ulkoisen kontrollin psykologian ja pedagogiikan toimintaperiaatteen seuraavasti: ”Rankaise oppilaita, jotka toimivat väärin, jotta he oppivat tekemään niin kuin sanot; palkitse heidät sitten, jotta he edelleen tekevät niin kuin haluat heidän tekevän”. Ulkoisen kontrollin maailmassa ihmiset ovat oppineet uskomaan, että valta omaan hyvinvointiin on itsen ulkopuolella, että muut voivat tehdä meidät onnellisiksi tai onnettomiksi ja tämä uskomus vie meiltä henkilökohtaisen vapauden. Jos tämä uskomus ja sen oppiminen ohjaa kasvatusta ja pedagogiikkaa 18 vuotta, emme ikinä voi saavuttaa hyvinvointia koulussa emmekä yhteiskunnassa.

Laatumaailmavalinnat

Valintateoria viittaa ”laatumaailman”, olemassaoloon, jonka voit valita. ”Laatu-maailman” kuvamme ovat roolimallejamme yksilön ”täydellisestä” esimerkkien maailmasta, ihmissuhteista suhteista, omaisuudesta, uskomuksista jne. Jokaisen ihmisen ”laatumaailma” on jonkin verran epätavallinen, jopa samassa alkuperäkontekstissa rakentunut. Kuvat laatumaailmassa rakentuvat kuitenkin tiettyihin perusteisiin. Meitä ohjaa viisi perustarvetta: rakkaus ja kuuluminen, itsearvostus ja vaikutusvalta, vapaus, ilo ja elämästä nauttiminen sekä selviytyminen ja terveys. Laatumaailman kuvien tulisi: vastata yhtä tai useampaa perustarpeistamme, jotka ovat muuttuvia ja muutettavissa, jotka ovat yksilöllisiä, usein ristiriidassa keskenään, jotka vaihtele voimakkuustasoilla ja vaihtelee saavutettavuustasoilla. Jotta opiskelija saisi mielekästä koulutusta, opettajien tulee tulla osaksi hänen laatumaailmaansa.

Valinnan teoria tarjoaa ”vertailupaikan”, jossa vertaamme käsitystämme ihmisistä, paikoista ja asioista, jotka ovat aina edessäsi, näihin ihanteellisiin kuviin (arkkityyppeihin) laatumaailman puitteissa. Koululuokassa on tärkeää, että opettajat ovat korostuneesti johtajia, jotka ”auttavat oppilaita kuvittelemaan laadun olemassaoloa koulussa ja suunnittelemaan laadukkaaseen elämään johtavat valinnat.

Todellisuuspedagogiikkaa toteuttavassa koulussa opettajien johtajuus lapsen tarpeiden tyydyttäjänä korostuu. Opettaja johtajina merkitsee, että opettajien on vaadittava kaikilta johdonmukaisesti ihmisarvoista ja vastuullista käyttäytymistä: se on välttämätöntä, sitä piilo-opetussuunnitelmallisesti halutaan ja todellinen maailma odottaa sitä. Jos opettajat eivät pysty opastamaan hyödylliseen kokonaiskäyttäytymiseen, opetus epäonnistuu. Opettajalla on oikeus luoda parhaat käytännöt oppimisympäristöihin, oikeus pyytää ja odottaa asianmukaista käyttäytymistä ja oikeus saada apua tarvittaessa. Opiskelijoilla puolestaan on oikeus opettajaan, joka hallitsee oppimisympäristöä siten, että se on turvallinen, oikeus valita käyttäytyminen ja oikeus ymmärtää, että valintaan liittyvät seuraukset tapahtuvat automaattisesti. Todellisuuspedagogiikan toimenpideohjelma ei vaadi uusia taloudellisia resursseja muilta osin kuin koulun johtamisen ja opettajakoulutuksen osalta.

Ulkoisen kontrollinen korvaaminen

Ulkoisen pakottamisen ja kontrollin korvaaminen valinnan teorialla ja todellisuuspedagogiikalla lisää perustarpeista erityisesti ihmisten henkilökohtaista vapautta. Valintateoria käytännössä tarkoittaa ajattelutavan ja käyttäytymisen muuttamista a) ulkoisesta ohjauspsykologiasta, (palkinto-rangaistus) eli uskoa, että kokemuksesi ja käyttäytymisesi määräytyvät ulkopuolisten voimien vaikutuksesta ja avulla: (onni, olosuhteet, muut ihmiset ja ulkoiset tekijät) b) sisäisen valvonnan psykologiaan, (kannuste-vaste) eli uskoa siihen, että olet vastuussa valinnoistasi ja niiden seurauksista ja motivoitumaan toimintaan tämän periaatteen mukaan. Tämä vie sinut lähemmäksi vapauttasi ja sitä mitä haluat laatumaailmasi: parempia suhteita ja tyydyttävämpää elämää.

Sisäisen valinnan teoria on auttaa meitä siirtymään pois ”lapsia syyttävästä” lähestymistavasta kuuliaisuuteen ja elämän järjestystä vaativiin huolenaiheisiin, sillä ilman vaivaa elämä yleensä menettää järjestyksen ja suuntautuu kaaokseen. Vapauksista vetovoimaisin yksinkertaisin ja vaivattomimmin on vapaus kaaokseen.
Oppimisen valintateorian psykologia voi antaa kokonaan uuden näkökulman oppimiseen ja myöhempään elämään. Päättäessään käyttää valintateoriaa peruskoulussa opettajien on kerrottava oppilaille, että heillä on mielipiteensä siitä, mitä he oppivat ja miten he oppivat sen. Oppilaiden täytyy oppia tekemään valintoja sananvapauden saamiseksi. Opettajan ensisijainen tavoite on valmistaa opiskelijoita ”todelliseen maailmaan”. Todellisessa maailmassa tarvittavat taidot ovat ihmissuhdetaidot ja ryhmäongelmien ratkaiseminen. Pitkäkestoinen koulutus ei korosta räikeää muistamista, vaan enemmän kriittisen ajattelun taitoja ja ongelmapohjaista ihmisiksi oppimista. Kuten todellisessa maailmassa, opiskelijoita rohkaistaan etsimään apua ja auttamaan toisiaan tarpeen mukaan.

Todellisuuspedagogiikan seitsemän tapaa

Valinnan teoriassa ja todellisuuspedagogiikassa seitsemällä elävöittävällä lähestymistavalla korvataan ulkoisen kontrollipsykologian seitsemän tappavaa tapaa. Ulkoinen valvonta, melkein kaikkien ihmisten nykyinen psykologia, on tuhoavaa ennen kaikkea vuorovaikutussuhteille.
Käytettynä se tuhoaa yhden tai molempien kyvyn löytää tyydytystä kyseisestä suhteesta ja johtaa irtikytkentään toisistaan.
Yhteyden katkeaminen ihmisten välillä on lähde melkein kaikkiin ongelmiin, kuten oppimisvai-keuksiin, mielenterveys-ongelmiin, alkoholi- ja huumeriippuvuuteen, väkivaltaan, rikoksiin, koulussa epäonnistumiseen ja sukupuoliseen hyväksikäyttöön, avioeroihin muutamia mainiten.
Sisäisen valinnan teorian filosofia nojaa muutamiin keskeisiin ajatuksiin, joissa kuvastuu myös positiivisen psykologian löydökset.

1. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Kukaan ei ajaudu pahaksi, hankalaksi, kiusaajaksi, anastajaksi jne. Jokainen opiskelija voi menestyä.
2. Perustarpeet toimivat ihmisen käyttäytymisen yleisenä motivaation lähteenä. Ryan ja Deci (2000) kuvaavat psykologiset tarpeet energian lähteiksi, jotka toimiessaan aiheuttavat terveyttä ja hyvää oloa, mutta toimimattomana edistävät sairastumista ja pahoinvointia. Sisäiset psykologiset tarpeet ovat sisäisen motivaation ja persoonallisuuden kehittymisen perusta. Perustarpeiden tyydyttäminen on välttämätöntä luonnollisen kasvun, sosiaalisen kehittymisen ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta
3. Ihmisen kaikki käyttäytyminen on tarkoituksellista. Jokainen tekee ”parhaansa” täyttääkseen tarpeensa tällä hetkellä. Menneisyyden tapahtumat vaikuttavat siihen, millaisia olemme tällä hetkellä, mutta menneiden tapahtumien arvioinnilla emme voi juurikaan vaikuttaa siihen, mitä pitäisi tehdä nyt: kehittää tärkeää ihmissuhdetta.
4. Ihminen voi oppia paremman tavan vastata tarpeisiinsa, oppiessaan tekemään valintoja laatuperusteisesti ja valitsemaan kuva-albumiinsa kuvia hyvästä elämästä.
5. Ihminen on pystyvä tekemään valintoja jopa ympäristössä, joka rajoittaa hänen valintojaan ja vapauttaan.
6. Ihminen ei muutu, ellei siinä ole mitään, joka tuottaisi jotain onnistumista ja hyvää. Hyvän löytäminen tuottaa laatukuvia elämän kuva-albumiin.
7. Kaikki käyttäytyminen on kokonaiskäyttäytymistä, joka koostuu neljästä osasta: toimiminen, ajattelu, tunne ja fysiologia. Ihminen muuttuu muuttamalla sitä, mitä teemme ja mitä ajattelemme, jotka muuttaa tunteitamme ja fysiologiamme.
8. Ympäristö, joka vahvistaa positiivista käyttäytymistä, helpottaa muutosta enemmän kuin ympäristö, joka keskittyy negatiiviseen käyttäytymiseen.

Miten koulussa voitaisiin vapautua ulkoisen hallinnan todellisuudesta?

Sisäisen valinnan teorian eli uuden ns. vapauden psykologian (William Glasser) mukaan ulkoisen kontrollin korvaaminen sisäisen valinnan teorialla lisää erityisesti ihmisten henkilökohtaista vapautta. Kysymys on siitä, miten vapautua ulkoisen ohjauksen algoritmien vallasta. Tämä koskee esim. kaikkia koulussa toimivia ihmisiä. Vapauden määrittelemiseen tai uudelleen määrittelemiseen voidaan käyttää valinnan teorian kymmentä perusväittämää. Nämä väittämät koulun kulttuuriin sovitettuna toisivat tullessaan mahdollisuuden oppia uusia tapoja elää elämäämme, löytää tyydyttävämpiä tapoja käsitellä elämässämme olevia suhteita, saada syvällisempi ja toiveikkaampi käsitys henkisestä kärsimyksestä, löytää vaihtoehto monille koulutuksen tuhoisille käytännöille, tutkia tyydyttävämpää ja tuottavampaa lähestymistapaa opetukseen ja johtamiseen.

1) Voimme kontrolloida ainoastaan omaa käyttäytymistämme. ”Et voi hallita toisen henkilön käyt-täytymistä vain vastauksesi siihen käyttäytymiseen.” Miten tämä lähtökohta voitaisiin istuttaa kasvatuksen ja pedagogiikan ytimeen?
2) Kaikki mitä annamme tai saamme toiselta ihmiseltä, on informaatiota. Olisiko tällä lähtökohdalla vaikutusta opetukseen ja oppimiseen?
3) Kaikki pitkäkestoiset psykologiset ongelmat johtuvat rikkonaisista ihmissuhteista tai siitä, ettei ihmissuhteita ole. Voisiko tämän ajatuksen integroida kaikkeen sosiaaliseen kasvatukseen?
4) Ongelmallinen ihmissuhde on aina läsnä ihmisen elämässä. Voisiko hyvien ihmissuhteiden vaalimisen välttämättömyyttä kutsua onnellisuuden tavoittelun lähtökohdaksi?
5) Menneisyyden tapahtumat vaikuttavat siihen, millaisia olemme tällä hetkellä, mutta menneiden tapahtumien arvioinnilla emme voi juurikaan vaikuttaa siihen, mitä pitäisi tehdä nyt. Voisiko ihmissuhteista johtuvien ongelmien esim. kiusaamisen ratkaisua etsiä tästä hetkestä?
6) Meitä ohjaa viisi perustarvetta: rakkaus ja kuuluminen, itsearvostus ja vaikutusvalta, vapaus, ilo ja elämästä nauttiminen sekä selviytyminen ja terveys. Voisiko kasvun ja opetuksen suunnittelua, oppimisen motivaatiota ja toteutusta rakentaa tarveperusteiseksi?
7) Voimme tyydyttää perustarpeemme valitsemalla sellaisia kuvia mielen valokuva-albumiimme, jotka tyydyttävät erityiset halumme. Voisiko elämän laadullisuutta edistää opastamalla valintoihin, joista avautuu tie hyvään elämään?
8) Kaikki tekeminen on käyttäytymistä, joka koostuu neljästä osa-alueesta: toiminnasta, ajattelusta, tunteista ja fysiologiasta. Voisiko algoritmisestä ajattelusta lyötyä vastaus ja ratkaisu valintoihin, jotka auttaisivat onnistuneisiin valintoihin?
9) Käyttäytyminen on valittua. Voimme vaikuttaa suoraan ainoastaan toimintaan ja ajatteluun. Tunteita ja fysiologiaa voimme kontrolloida epäsuorasti toiminnan ja ajattelun kautta. Voisiko kokonaiskäyttäytymisen arvioinnin perustaa siihen, mihin suuntaan omaa ohjauspyöräänsä kääntää, sen mukaisia tunteita saa aikaan?
10) Käyttäytymistä kuvataan aina verbillä (yleensä infinitiivi tai gerundi) ja se nimetään parhaiten tunnistettavan osa-alueen mukaan esimerkiksi: ”valitsen jotain” sen sijaan, että sanottaisiin ”olen jotain”?

Vanhemmat ja sisäisen valinnan teoria ja todellisuuspedagogiikka
Vanhemmat ovat paras hoitaja lapsilleen. Siksi he ovat parhaita terapeutteja tai parhaita henkilöitä auttamaan lapsiaan kehittämään itsensä tuntemista ja emotionaalista älykkyyttä. Suuri osa lasten todellisuuspedagogisesta toimenpideohjelmasta sopii myös vanhempien opastukseen. Kyse on vanhempien opastuksesta auttamaan lapsiaan, jotta heidän ei tarvitse ”luottaa” ulkopuolisiin algoritmeihin. Menneisyydellä on tekemistä sen kanssa, mitä vanhempina olemme tänään. Toisin sanoen olemme valinnoillamme saattaneet itsemme tilanteeseen, jossa olemme tänään, mutta emme voi muuttaa menneisyyttä ja meidän on jätettävä se sinne, missä sen on oltava – menneisyydessä – ja keskityttävä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Siksi vanhempien on parasta työskennellä ensin itsensä kanssa ja auttaa heitä muodostamaan yhteys lapsiinsa ennen kuin lapset sanovat suhteensa irti vanhemmistaan. Riippumatta siitä, mitä teet, vältä kritisointia, syyttämistä tai valittamista. Opeta myös lapsesi välttämään kritisointia, syyttämistä tai valittamista ja varmista, että olet hyvä malli. Sinulla on mahdollisuus valita joko seitsemän elävöittävää tai seitsemän kuolettavaa tapaa opastaa lapsiasi. Seitsemän elävöittäjää tapaa ovat tukeminen, rohkaiseminen, kuunteleminen, hyväksy-minen, luottaminen, kunnioittaminen, neuvotteleminen. Seitsemän kuolettajaa ovat arvostelu, syyttäminen, valittaminen, kalvaminen, uhkaileminen, rankaiseminen, lahjominen.

Sisäisen valinnan teoria ja vanhempia koskeva todellisuuspedagogiikka tarjoaa mahdollisuuden tavanomaista syvällisempään vanhemmuuden tarkasteluun. Sisäisen valinnan todellisuuspedago-gisessa koulussa vanhempien kokouksissa ja tapaamisissa paneudutaan todellisuusterapeuttisiin kysymyksiin. Seuraavien kysymysten avulla voit löytää elävöittävän suhteen itseesi ja oman elämäsi tarkastelun kautta kokemuksen opettaman suhteen lapsiin.

1. Jos koko elämäsi olisi suunniteltu etukäteen, niin että voisit oppia siitä jotakin, niin mikä olisi läksy, joka sinun oletetaan oppivan ja opettavan lapsillesi?
2. Kun katsot elämääsi taaksepäin, millaiset teot tuottivat tunnon itsearvostuksesta ja minä hetkinä tunsit olleesi eniten oma itsesi? Mitä kertoisit lapsillesi teoista, jotka ovat kohottaneet omaa itsearvostustasi?
3. Jos katselet elämääsi kuva-albumina, millaisia kuvia olet valinnut albumiisi; kuvaavatko ne laatutilanteita, laatuihmissuhteita ja laatutekoja? Mitä kertoisit näistä laatuvalinnoista lapsillesi?
4. Kuka olisi elämäsi ”hyvä haltiakummi , siis henkilö, joka yleensä elämämme varhaisvai-heessa rakasti meitä ehdoitta ja antoi aikaa ja huomiota? Mitä luonteen ominaisuuksia tällä ”haltijakummilla” olisi?
5. Jos lapsi, jota rakastat pyytäisi sinua kertomaan tärkeimmän asian, jonka olet oppinut elämässäsi, niin mikä se olisi? Voisiko siitä olla elämänohjeeksi lapsillesi?
6. Mikä on päämäärä, jonka haluaisit saavuttaa yhdessä kuukaudessa, puolessa vuodessa, vuodessa? Liittyisikö se lapsesi hyvinvointiin?
7. Mistä löydät rohkeutta? Mistä pelosta haluaisit päästä eroon? Mikä haaste sinulla näiden suhteen on edessäsi tällä hetkellä? Voisitko kertoa siitä lapsellesi?
8. Milloin koet voimakkaimmin uudistuneesi suhteessa toisiin ihmisiin? Mitä uudistumisesi koski? Vaikuttiko se millään tavalla lastesi elämän laatuun?
9. Minkä lapsiisi liittyvän unelman haluaisit toteutuvan jonakin päivänä? Riippuuko sen toteuttaminen sisäisistä vai ulkoisista tekijöistä ja kuka kantaa vastuun unelman toteutta-misesta?
10. Mitä elämä vaatii sinulta tällä hetkellä, jopa kaiken kärsimyksen keskellä? Mitä opettaisit lapsillesi kärsimyksestä ja siihen suhtautumisesta. Löytäisitkö hyveistä ja vahvuuksista vastauksia suhtautumisessa vastoinkäymisiin ja kärsimykseen.

6) Meitä ohjaa viisi perustarvetta: rakkaus ja kuuluminen, itsearvostus ja vaikutusvalta, vapaus, ilo ja elämästä nauttiminen sekä selviytyminen ja terveys. Voisiko kasvun ja opetuksen suunnittelua, oppimisen motivaatiota ja toteutusta rakentaa tarveperusteiseksi?
7) Voimme tyydyttää perustarpeemme valitsemalla sellaisia kuvia mielen valokuva-albumiimme, jotka tyydyttävät erityiset halumme. Voisiko elämän laadullisuutta edistää opastamalla valintoihin, joista avautuu tie hyvään elämään?
8) Kaikki tekeminen on käyttäytymistä, joka koostuu neljästä osa-alueesta: toiminnasta, ajattelusta, tunteista ja fysiologiasta. Voisiko algoritmisestä ajattelusta lyötyä vastaus ja ratkaisu valintoihin, jotka auttaisivat onnistuneisiin valintoihin?
9) Käyttäytyminen on valittua. Voimme vaikuttaa suoraan ainoastaan toimintaan ja ajatteluun. Tunteita ja fysiologiaa voimme kontrolloida epäsuorasti toiminnan ja ajattelun kautta. Voisiko kokonaiskäyttäytymisen arvioinnin perustaa siihen, mihin suuntaan omaa ohjauspyöräänsä kääntää, sen mukaisia tunteita saa aikaan?
10) Käyttäytymistä kuvataan aina verbillä (yleensä infinitiivi tai gerundi) ja se nimetään parhaiten tunnistettavan osa-alueen mukaan esimerkiksi: ”valitsen jotain” sen sijaan, että sanottaisiin ”olen jotain”?

Peruskoulun kahden viimeisen vuoden opetussuunnitelma.

Peruskoulun kaksi viimeistä vuotta poikkeavat aikaisemmista kouluvuosista siten, että ne ovat koulun viimeiset mahdollisuudet evästää lapset ja nuoret maailmaan. Polku vastuulliseksi henkilöksi tulemiseen on vaikea, ja siihen liittyy ongelmien kohtaaminen ja paras tapa oppia näistä ongelmista. On tarpeen tuntea, että omien päätösten ja valintojen tekemisessä kehittyvä voimaantuminen voi vain lisätä itsetuntoa ja -arvostusta. Viime kädessä opettajien valinnat määrittävät, mitä ja miten he opastavat ja opiskelijan valinnat määrittävät, miten ja kuinka he menestyvät. Kaksi peruskoulun viimeistä vuotta ovat kehityspsykologisesti aikaa, oka ratkaisee, millaisia kuvia he elämän myöhempinä vuosina valokuva-albumistaan löytävät. Onko sinne valikoitunut kuvia, jotka kertovat elämän laatuvalinnoista vai kuvia, jotka kertovat merkityk-settömistä valinnoista tai ei kuvia ollenkaan. Kuvat kertovat myös siitä, mitä koulu opetti elämän todellisista vaatimuksista ja edellytyksistä onnelliseen laatuelämään. Selitä, että kuolettavat suhtautumistavat tavat ja elävöittävät huolehtivat tavat ovat kaikki opittuja. Muistuta toistamiseen, että käyttäytyminen on valittua ja että valinnoissamme ajattelu ja teot ovat määriä ei niinkään ajallemme tunnusomaisesti tunteet ja fysiologia. Voimme vaikuttaa suoraan ainoastaan toimintaan ja ajatteluun. Tunteita ja fysiologiaa voimme kontrolloida epäsuorasti toiminnan ja ajattelun kautta.

1. Aloita pyytämällä oppilaitasi kertomaan tarinansa

Kaikilla oppilaillasi teini-ikään mennessä kehittynyt tarina, ja melkein aina he haluavat sinun kuuntelevan ja vastaavan siihen. Osana tarinaa he usein kertovat kenen kanssa eivät tule toimeen, mutta usein myös lisäävät, että ”jos se henkilö muuttuisi, olisin onnellisempi”. Tämä on koulun viimeinen mahdollisuus opettaa lapsille ja nuorille, että ainoa ihminen kenen käytöstä voi hallita, on jokainen ihminen itse. Huomauta, että paras tapa tulla toimeen muiden kanssa, on laittaa ihmissuhde omien halujen ja etujen edelle. Opasta heitä käyttämään kultaista sääntöä ulkoisen hallinnan sijaan, jonka mukaan he usein elävät. Kultainen sääntö menee siten, että tekee muille sen mitä haluaisi itselleen tehtävän.
Tarinat koostuvat usein kuudesta päätunteesta: ilo, suru, rakkaus, viha, yllätys tai pelko ja että tarinassa on valintoja ja käänteitä, joista elämän kuva-albumi muodostuu. Korosta toistamiseen, että kiitollisuus ja rakkaudellisuus valinnat ovat keskeisiä hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta. Ystävällisyys, auttavaisuus, anteeksiantavaisuus ja henkisyys valinnat tunnetaan keskeisinä onnentaitoina. Uteliaisuus, sinnikkyys, itsehillinnälliset valinnat ovat tärkeitä etenkin opiskelussa, menestyksessä ja taitojen kehittämisessä eri aloilla.
Tutki oppilaittesi kanssa koulussa onnistumisen valintoja, joihin on sisältynyt toivo, näkemyk-sellisyys, oikeudenmukaisuus, rakkaudellisuus ja kiitollisuus. Kerro heille, että rohkeus, huumori, ystävällisyys, hengellisyys, kauneuden arvostus valintoihin liittyy onnistuminen toipumisessa fyysisestä sairaudesta, psyykkisestä häiriöstä ja traumaattisista kokemuksista. Kerro, että maailma avautuu ponnistelusta, johon kuuluu sinnikkyys, harkitsevaisuus, luovuus, avarakatseisuus, uteliaisuus, kaukonäköisyys, ja että jokainen vahvuus vahvistaa toistaan.

2. Kerro, mitä tarkoittaa maailman havaitseminen

Kerro oppilaillesi, että heillä jokaisella on salainen kyky, jota he voivat käyttää joka hetki tässä ja nyt ja jota kukaan ei voi heiltä pois ottaa. Kerro, että se on elämän valintaetukyky. Kerro, että se ainoa tapa, jolla he voivat kokea todellisen maailman, joka perustuu havannointijärjestel-mään. Reaalimaailman tiedot tulevat ensin viiden aistisi kautta: näkö, kuulo, maku, haju ja kosketus. Seuraavaksi nämä aistit kulkevat havainnointijärjestelmän läpi, alkaen täydellisestä tietosuodattimesta, joka edustaa kaikkea mitä tiedät tai olet kokenut elämässäsi. Kun tiedot kulkevat tieto-, arvo- ja asenne -suodattimen läpi, tapahtuu yksi kolmesta asiasta: Päätät, että tieto ei ole sinulle merkityksellistä ja käsitys pysähtyy siinä, et tunnista tietoa heti, mutta uskot sen olevan mielekästä, joten sinulla on kannustin tutkia tarkemmin, tiedot ovat mielekkäitä sinulle ja kulkevat siksi seuraavan eli arvotussuodattimen, läpi. Kun tiedot kulkevat arvotussuodattimen läpi, sijoitat siihen yhden kolmesta arvosta. Jos tiedot ovat miellyttäviä, annat niille positiivisen arvon. Jos se on tuskallista, asetat sille negatiivisen arvon. Jos se ei ole positiivinen eikä negatiivinen, tieto pysyy neutraalina. Selitä, että kuolettavat suhtautumistavat tavat ja elävöittävät huolehtivat tavat ovat kaikki opittuja. Muistuta toistamiseen, että käyttäytyminen on valittua. Voimme vaikuttaa suoraan ainoastaan toimintaan ja ajatteluun. Tunteita ja fysiologiaa voimme kontrolloida epäsuorasti toiminnan ja ajattelun kautta. Kerro oppilaillesi, että valinnoissa on aina hyvä ja paha läsnä. Kerro, että kaikkialla maailmassa arvostetaan universaaleja hyveitä ja vahvuuksia, joihin kuuluu: uteliaisuus, tiedonjano, arvostelukyky, omintakeisuus, sosiaalinen tilannetaju sekä näkemyk-sellisyys. urheus, sinnikkyys ja rehellisyys. ystävällisyys ja anteliaisuus, rakkaudellisuus yhteistyö, reiluus ja johtajuus. vaatimattomuus, varovaisuus ja itsehillintä kauneuden ja taidon arvostaminen, kiitollisuus, toiveikkuus, huumori, anteeksiantovaisuus, antaumus ja henkisyys, uteliaisuus, tiedonjano, arvostelukyky, omintakeisuus, sosiaalinen tilannetaju sekä näkemyksellisyys. urheus, sinnikkyys ja rehellisyys, ystävällisyys ja anteliaisuus, rakkaudellisuus, yhteistyö, reiluus ja johtajuus, vaatimattomuus, varovaisuus ja itsehillintä, kauneuden ja taidon arvostaminen, kiitollisuus, toiveikkuus, huumori, anteeksiantavaisuus, antaumus ja henkisyys. Korosta toistamiseen, että merkityksellinen elämä on mahdollinen, kun voimme käyttää vahvuuksiamme jonkin itseämme suuremman päämäärän hyväksi. ”Oman jutun” löytyminen valaisee tietä kuin majakka, kaikki tulee uudella tavalla kiinnostavaksi ja merkitykselliseksi. Vahvuuksiensa kautta ihmisellä on mahdollisuus löytää oma laatumaailmansa. Kerro, että kun he myöhemmin elämässään katselevat kuva-albumiaan, he tulevat löytämään kuvista tapahtumia, jotka kertovat näiden hyveiden ja vahvuuksien käytöstä.
2. Keskity nykyisiin ihmissuhteisiin ja kerro niiden merkityksestä
Omaksu opastajan rooli. Opastuksen perusrooli on yksinkertainen. Se selittää, että koska kaikki meistä elää nykyhetkessä, voimme kontrolloida vain tämän hetken käytöstämme. Pyydä heitä arvioimaan omaa käytöstään ja ihmissuhteitaan. Kukaan ei voi kontrolloida sitä, mitä tapahtui menneisyydessä, ja voimme vain arvella mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Menneisyys, oli se sitten kuinka hyvä tai huono tahansa, on mennyttä, mutta jos puhumme tästä hetkestä, niin fokusoimme asian kohteeseen, johon voimme vaikuttaa. Auttamalla oppilaita näkemään kuinka vaikuttavaa tapa se on, kun käyttäytyminen perustuu aikaansaavampaan nykyisyyteen.
Ongelmallinen ihmissuhde on aina läsnä ihmisen elämässä. Kun ihmiset ovat onnettomia, se voi johtaa ihmisiä kahteen suuntaan. Ensimmäinen onneton ryhmä yrittää löytää tien takaisin onnellisuuteen, jonka määritän miellyttäväksi suhteeksi onnellisiin ihmisiin. Toinen onneton ryhmä on luopunut onnen löytämisestä onnellisten ihmisten kanssa; he eivät enää edes yritä olla miellyttäviä ihmissuhteissaan. Mutta kuten me kaikki, he eivät anna periksi yrittäessään tuntea olonsa hyväksi. He etsivät jatkuvasti nautintoa suunnasta, johon ei kuulu rakentavat ihmissuhteet ja löytävät suurimman osan siitä väärinkäyttäen ruokaa, alkoholia, huumeita ja harjoittamalla väkivaltaa ja rakastamatonta seksiä.
Kaikki pitkäkestoiset psykologiset ongelmat johtuvat rikkonaisista ihmissuhteista tai siitä, ettei ihmissuhteita ole. Käyttäytyminen ei ihmissuhteissa ole erillinen valinnasta; me kaikki valitsemme miten käyttäytyä milloin tahansa. Ihmissuhteita määrittää seitsemän elävöittävää ja seitsemän kuolettavaa suhtautumistapaa. Elävöittäviä ihmissuhteiden hoitotapoja ovat: 1) tukeminen; 2) kan-nustaminen; 3) kuunteleminen;4) hyväksyminen;5) luottaminen;6) kunnioittaminen; ja 7) neuvot-teleminen. Seitsemän ihmissuhteita kuolettavaa ja tappavaa ovat : 1) kritisoiminen; 2) syyttäminen; 3) valittaminen; 4) nalkuttaminen; 5) uhkaaminen; 6) rankaiseminen; ja 7 ) lahjominen tai ulkoi-sesta hallinta käsin palkitseminen. On paljon helpompaa välttää kohtaamasta vaikeuksia tai ottaa vastuuta elämässä kuin harjoittaa tuloksellista ja palkitsevaa itsekuria. Kokonaiskäyttäytymisen ohjaamisessa hyvästä tahdonvoimasta eli itsehillinnästä on ratkaisevaa hyötyä. Ihmisillä, joilla on hyvä itsehillintä on tyydyttävämmät ja turvallisemmat ihmissuhteet. Itsehillintä auttaa näkemään paremmin toisten näkökulmat ja harkitsemaan asioita. Itsehillintä tekee ihmisistä tasapainoisempia, vähemmän taipuvaisia ahdistukseen, masennukseen, vainoharhoihin, psykoottisuuteen, kompul-siiviseen tai pakonomaiseen käyttäytymiseen, syömishäiriöihin, alkoholiongelmiin ja niin edelleen. Se on ainoa piirre kolmestakymmenestä vahvuudesta, joka ennustaa koulumenestystä paremmin kuin sattuma. Se ennustaa sitä paljon paremmin kuin älykkyys, jota on muuten aika paljon vaikeampi kehittää.

3. enny perustarpeiden käyttöönottoon toistuvasti

Opasta oppilaitasi tiedostamaa, että meitä ohjaa viisi perustarvetta: rakkaus ja kuuluminen, itsear-vostus ja vaikutusvalta, vapaus, ilo ja elämästä nauttiminen sekä selviytyminen ja terveys. Opasta, että emme voi päästä eroon siitä tarpeesta, joka vaatii tyydytystä ja valintaa. Ulkoiset käyttäyty-mistämme ohjaavat tekijät eivät löydy geeneistämme. Valinnan teorian kehittäjän, lääketieteen tohtori ja psykiatri William Glasserin (1998) mukaan motivaatiomme ja käyttäytymisemme perustu-vat yritykseemme tyydyttää (geneettiset) perustarpeemme. Teoria pohjautuu tarvenaturalismiin, jonka mukaan tarpeet johtuvat tietystä biologisesta perimästä ja ilmenevät käyttäytymisenä. Hyvät teot nousevat ihmisten tarpeiden pohjalta. Hyvät teot tyydyttävät tarpeemme ja edistävät elämää Tarpeet myös uudistuvat: ne tuottavat uudenlaisia tarpeita ja voidaankin puhua eräänlaisesta toiminnan ja tarpeiden spiraalista erityisesti tiedollisessa toiminnassa. Vaikka ihmisen perustar-peiden tyydyttyminen on tärkeää hänen elämänsä laadun kannalta, hän ei pyri siihen suoranaisesti. Ronald Havelackin mukaan tarpeet ovat tärkeitä viestejä inhimillisen toimintajärjestelmän sisällä. Tarpeet ovat inhimillisen toimintajärjestelmän viestejä. Ne ovat voimia, jotka luovat epätasapainon yksilön sisälle. Epätasapaino johtaa käyttäytymiseen, jonka seurauksena tarve tyydytetään ja ihminen korjaa epätasapainon takaisin normaalitilaan. Yksilö pyrkii homeostaasiin eli tasapainoon. Epätasapaino ilmenee tarpeena. Kun epätasapaino katoaa, niin tarve katoaa/tyydyttyy. Ihmisen geeneihin koodatut viisi perustarvetta ohjaavat lukemattomia erilaisia tapoja käyttäytyä hänen pyrkiessään mielihyvään ja välttämään tuskaa. Kaikki muut lukemattomat käyttämismallit, joilla ihminen pyrkii tyydyttämään tarpeensa, ovat opittuja. Koko elämänsä ajan, ihmisen valintoja ohjaa halu kokea mielihyvää tyydyttämällä yhtä tai useampaa näistä tarpeista, ja välttää tuskaa, joka seuraa niiden tyydyttymättömyydestä. (Glasser 2001). Avaa oppilaillesi omien tarpeiden tuntemuk-sen merkitys motivaatioon ja valintoihin.

1. Selviytyminen ja terveys. Tarve selviytyä ja lisääntyä; sisältää tarpeen ruokaan, juomaan, suojaan ja terveyteen. Sisältää tunteen turvallisuudesta perustarpeidemme tyydyttymisen myötä. Nykyisin sisältää myös riittävän taloudellisen varmuuden. (Glasser 2002) Selviytymisen tarpeita ovat tarve opiskella, halu kohdata uusia haasteita ja ymmärtää maailmaa. Näihin luetaan tutkimisen, tietämisen ja ymmärtämisen tarpeet. Ihminen tutkii ja haluaa saada tietoa häntä ympäröivästä maailmasta.
2. Rakkaus ja yhteenkuuluvuus: Sisältää läheiset ja intiimit ihmissuhteet, ja ystävyyssuhteet ja tuttavat. Sisältää suhdemuodot vastaanottamisen ja antamisen. Ihminen ei esimerkiksi etsi rakkautta, vaan erityistä ihmistä, jota voisi rakastaa, ja joka rakastaisi häntä. Valinnan teorian mukaan ihmisellä on vain yksi perustavaa laatua oleva psykologinen ongelma: Hän joko kärsii epätyydyttävästä ihmissuhteesta tai hänellä ei ole riittävän tyydyttäviä ihmissuhteita lainkaan. Vaikka on olemassa lukemattomia variaatioita siitä, miten eri ihmiset käsittelevät tätä ongelmaansa. Variaatiot tulkitaan ja diagnosoidaan usein mielen sairauksiksi ja ongelmiksi. Ratkaisu tähän psykologiseen ongelmaan on parantaa jo olemassa olevaa ihmissuhdetta tai löytää uusi. (Glasser 2007)
3. Itsearvostus ja vaikutusvalta: Ihmisillä on tarve arvostaa itseään ja saada arvostusta. Arvos-tukseen liittyvät halu saada aikaan, osaaminen, hallinta, kunnioituksen ja tunnustuksen saaminen, itsevarmuus. Arvostuksesta seuraa tunne, että on hyödyllinen ja tärkeä. Siihen sisältyy sisäinen kontrolli, itsetunto, kyvykkyys, osaaminen, kilpaileminen, muiden taholta tuleva tunnustus, tarvittavuus; Voimaantuneisuus.
4. Vapaus ja autonomia: Itsemääräämisoikeus, riippumattomuus, mahdollisuus valintoihin, luovuus. Ihmisillä on tarve tai halu saada vakaapohjainen itsekunnioitus ja itsetunto sekä halu saada arvostusta muilta. Nämä tarpeet ovat luokiteltu kahteen alaluokkaan, joista ensimmäiseen luokkaan kuuluvat tarve tai halu henkiseen vahvuuteen, saavutuksiin, riittävyyteen, hallintaan, toimeentuloon, itsevarmuuteen, itsenäisyyteen ja vapauteen. Toisessa luokassa ovat tarve tai halu saada muilta ihmisiltä mainetta tai arvovaltaa, tunnustusta, huomiota sekä olla muille merkityk-sellinen tai saada heiltä arvostusta. Itsetunnon tarpeen tyydyttyminen voi johtaa itseluottamuksen, arvostuksen, vahvuuden, kykeneväisyyden ja riittävyyden tuntemiseen.
5. Ilo ja nautinto: Synonyymisanakirja tuntee ilon hyvin. Ainakin seuraavat merkitykset ovat tuttuja: autuus, auvo, hauskuus, hilpeys, hupi, huvi, ilostuttaa, lämpö, mielihyvä, nautinto, onnel-lisuus, onni, ratto (!), riemu, tyydytys, tyytyväisyys, viehätys. Uuden oppiminen, leikkiminen, nauraminen, nautinnon kokeminen, mielenkiintoisten asioiden tekeminen. Ilon tunteet ovat laajasti yhteydessä niin jokapäiväisten tarpeiden tyydyttämiseen kuin kattavan motivaation, mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden löytymiseen.
Tarpeet ovat perimmäinen motivaatiomme lähde. Ne ovat yleisiä ja universaaleja; meillä kaikilla on tarpeita. Ne tyydyttyvät hetkittäin, mutta eivät koskaan täysin. Yhden tarpeen tyydyttyminen ulottuu yleisesti myös muihin tarpeisiin. Perustarpeet toimivat siis ihmisen käyttäytymisen yleisenä moti-vaation lähteenä. Ryan ja Deci (2000) kuvaavat psykologiset tarpeet energian lähteiksi, jotka toi-miessaan aiheuttavat terveyttä ja hyvää oloa, mutta toimimattomana edistävät sairastumista ja pahoinvointia. Sisäiset psykologiset tarpeet ovat sisäisen motivaation ja persoonallisuuden kehitty-misen perusta. Perustarpeiden tyydyttäminen on välttämätöntä luonnollisen kasvun, sosiaalisen kehittymisen ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta.
Ihmisen yrityksen täyttää tarpeensa mitä erilaisimmilla keinoilla, hyvillä ja pahoilla, osoittaa näiden geneettisten tarpeiden voiman sekä ihmisjärjestelmän rajoittamattoman luovuuden. Hyvä uutinen on, että on toivoa. Valinnan teoriapsykologia auttaa ihmisiä oppimaan täyttämään kaikki tarpeensa vastuulisesti ja kunnioittavasti mukaan lukien kaikki tärkeät rakastavat ja yhdistävät suhteet.
4. Oman erityiseen maailman sisältö ja sen tutkiminen
Bauman (2002, 64) esittelee tee itse -identiteetin. Tee itse -identiteetti tarkoittaa ihmisen itse valitsemaa identiteettiä, miksi ja miten hän rakentaa itseään. Tee itse -identiteetti on läheisessä yhteydessä valittuun identiteettiin. Tällaisen on oltava tarpeeksi luja, jotta se tunnustetaan ja toisaalta samalla riittävän joustava, jotta tällä mahdollistetaan liikkumavapaus muuttuvissa olosuhteissa. Identiteettiin liittyy olennaisesti suhde toisiin ihmisiin. Identiteetti nähdään vuoro-vaikutteisena ja muuttuvana. Se on prosessi, eikä staattinen tila. Elämän perustavoitteista, arvoista ja niihin sitoutumisesta riippuu, mihin suuntaan persoonaa henkilö haluaa rakentaa. Kun määritel-lään uusi tavoite, identiteetti mukautuu sen mukaan. (Ambrosius, Tikkanen & Kietäväinen 2009)
Hannum (2007) mukaan identiteetti koostuu kolmesta eri osa-alueesta: päätetystä, valitusta ja yksilöllisestä identiteetistä. Päätetty identiteetti tarkoittaa niitä elementtejä elämässä, joihin henkilö ei ole voinut vaikuttaa. Valittu identiteetti käsittää, minkälaisia valintoja henkilö tekee elämänsä aikana. Yksilöllinen identiteetti kertoo sen, mikä tekee henkilöstä erityisen. Erityisyys ilmenee henkilön taitojen, piirteiden ja käyttäytymisen mukaan. (Hannum 2007). Identiteetin rakentuminen on sidoksissa kontekstiin. Identiteetti on ihmisen erityisen maailman sisältö.

Opasta oppilaasi tietämään, että erityinen maailma alkaa muodostua syntymähetkellä. ”Erityinen maailma” on toivomiemme asioiden albumi, jonne lisäämme ne kuvat (representaatiot) joiden uskomme parhaiten täyttävän tarpeitamme. Albumi sisältää mielikuvia ihmisistä, paikoista, asioista, kokemuksista, uskomuksista, asenteista, joiden uskomme vastaavan tarpeisiimme. Halumme ja ”erityinen maailma” motivoivat kokonaiskäyttäytymistämme suorasti eli olemme sisäisesti motivoituneita. ”Halut” voivat myös olla epärealistisia, ja itsetuhoisia, niin aikuisilla kuin lapsillakin. Voimakkaimpia ovat kuvat, jotka vastaavat useaan tarpeeseen samanaikaisesti. Opastajana tehtäväsi päästä sisälle opastettaviesi erityiseen maailmaan, johon valinnat perustuvat. Valinnan lopullinen tulos voi olla etu, haitta, nousu, vahinko, menetys, arvo ja voitto. Tärkeimmät kuvat elämästä jakaantuvat kolmeen kategoriaan: 1) Ihmiset, joiden kanssa haluamme eniten olla. 2) Asiat, joita haluamme eniten tehdä, kokea tai omistaa. 3) Ideat ja uskomukset, jotka ohjaavat käyttäytymistämme, koska me käyttäydymme sen perusteella, mitä pidämme todellisena, joko oikein tai väärin. Auta oppilaitasi tutkimaan heidän omaa erityistä maailmaansa tässä ja nyt kontekstissa. Erityinen maailma sisältää olennaista tietoa valintojemme perusteista. Perusteiden tunteminen on tärkeä taito, jos aiomme elää henkisesti tasapainoista elämää. Valinnan teoria kiteyttää ulkoisen kontrollin psykologian toimintaperiaatteen seuraavasti: ”Rankaise ihmisiä, jotka toimivat väärin, jotta he oppivat tekemään niin kuin sanot; palkitse heidät sitten, jotta he edelleen tekevät niin kuin haluat heidän tekevän”. (William Glasser) Ulkoisen kontrollin maailmassa ihmiset ovat oppineet uskomaan, että valta omaan hyvinvointiin on itsen ulkopuolella, että muut voivat tehdä meidät onnellisiksi tai onnettomiksi ja tämä uskomus vie meiltä henkilökohtaisen vapauden. Tämän takia oman erityisen maailman tutkiminen, mitä se sisältää, ja tiedostaminen saattaa johtaa laatumaailmaan.
5. Kokonaiskäyttäytymisen konsepti: ajattelu, teot, tunne ja fysiologia
Opettajien, opastajien olisi hyvä opettaa lapsille mahdollisimman varhain, että he voivat suora-naisesti kontrolloida vain omaa ajatteluaan ja toimiaan. He eivät voi suoraan kontrolloida miltä heistä tuntuu, tai mitä heidän kehossaan on meneillään, vaan kaikki on seurausta ajattelusta ja teoista. Epäsuorasti he voivat kuitenkin hallita tunteitaan ja fysiologiaansa muuttamalla ajatteluaan tai toimiaan. Opasta siis, miksi on tärkeää selittää syy, miksi ei kannata keskittyä tunteisiin ja fysiologiaan erikseen ajattelusta ja teoista. Kysymällä oppilailta heidän ajattelustaan ja teoistaan, voimme auttaa heitä arvioimaan minne suuntaan ovat menossa elämässään. Etupyörät eli ajattelu ja toiminta määrää suunnan ja tunteet ja fysiologia (takapyörät ovat seurausta) etupyöriin
vaikuttavista valinnoista. Etupyöriin vaikuttamisen suunnasta on usein kysymys jopa elämästä ja kuolemasta.

6. Kerro onnellisuuden salaisuus.

Kerro oppilaillesi, että kuljet sitä polkua minkä valitset. Kerro oppilaillesi, että pienet unet saavutetaan yksin. Suuret unet vaativat toisia. Valinnan voit tehdä ulkoisen hallinnan tavoitteiden tai sisäisten elävöittävien valintojen ja hyveiden ja vahvuuksien toteuttamisen mukaan. tarkoittaa elämää, jossa asiat järjen valossa ja avulla ja kautta kytkeytyvät laajempaan ja syvem-pään tietoisuuteen kehittyen johdonmukaiseksi luonteenpiirteeksi. Näin voit laajentaa ja syventää kokemustasi joka hetki, maailmaasi ja suhteitasi tavalla, joka ei sulje pois mitään osaa sinusta. Se on tapa käsitellä oman elämän kokemuksia, jotka sisältävät kaiken mitä olet, mitään pois jättämättä.
Kerro oppilaillesi, että sisäisen valinnan teorian mukaan me käytännöllisesti katsoen valitsemme itse kaiken, mitä teemme, myös kurjuutemme. Jos siis uskomme, että tyytyväisyytemme on muissa tai ”tuolla jossain, kyseinen ajatus itsessään on ongelma, koska elämä muodostuu valinnoista, jotka koskettavat sinua itseäsi ja asioita, joihin voit vaikuttaa tai sitten et. Eli heti kun sanomme ”minun täytyy, minun on pakko” kannattaa sanoa: ”minä valitsen”, koska vain kuoleminen on pakollista. Elämän kuva-albumin rakentaminen kannattaa siis aloittaa lopputulemasta, millaisia kuvia olemme valinneet ja keränneet elämämme kuva-albumiin.

Kerro oppilaillesi, että emme koskaan voi luoda maailmaa, jossa kaikki olisivat onnellisia, mutta voimme luoda maailman, jossa jokainen voisi olla onnellisempi. Kerro, että onnellisuus toteutuu useimmiten silloin, kun olemme valmiita ottamaan vastuun käyttäytymisestämme. Vastuuttomat ihmiset, jotka pyrkivät aina saamaan onnea ottamatta vastuuta, löytävät vain lyhyitä ilojaksoja, mutta eivät syvällistä tyydytystä, joka liittyy vastuulliseen käyttäytymiseen. Kerro, että vastuun ottaminen merkitsee suurinta vapautta, joka ihmisellä on. Voimme siis kontrolloida ainoastaan omaa käyttäytymistämme. Et voi hallita toisen henkilön käyttäytymistä vain vastauksesi siihen käyttäytymiseen. Ongelmallinen ihmissuhde on aina läsnä ihmisen elämässä. Jos emme pysty luomaan yhteiskuntaa, jossa useammat ihmiset ovat onnellisempia, emme koskaan tule lähelle näiden tuhoavien ja itsetuhoisten valintojen vähentämistä.
Menneisyyden tapahtumat vaikuttavat siihen, millaisia olemme tällä hetkellä, mutta menneiden tapahtumien arvioinnilla emme voi juurikaan vaikuttaa siihen, mitä pitäisi tehdä nyt. Sisäinen motivaatio ohjaa käyttäytymistä keskeisten tarpeiden tyydyttämiseen, jolloin toiminta itsessään on palkitsevaa. Ulkoinen motivaatio etsii hyväksyntää ja toimintaa ohjaa palkkiot/rangaistukset tekemi-sestä tai tekemättä jättämisestä. Punaisena lankana kulkee kysymykset: ”Auttaako se, mitä teet saavuttamaan sen, mitä haluat?” Keskeisintä on tiedostaa ”Kuka minä olen itselleni?” ”Mitä minulla on tässä ja nyt?” ”Mihin minä oikein olen menossa?” Vasta näiden henkilökohtaisten tosiasioiden pohjalta voidaan rakentaa tulevaisuutta ja katsoa tarvittavalta osuudelta menneisyyteen. Tunnus-lauseeksi voitaisiin nimetä Paul Sartren ajatus: ”Tärkeää ei ole se mitä sinulle on tehty. Tärkeää on se mitä sinä teet sille, mitä sinulle on tehty.”
Vastuuta oppilaasi viiden kysymyksen avulla. Samalla kuin inhimillinen valinta on sellaisenaan rajattoman vapaa, se voi toteutua vain suhteessa siihen, mikä ei ole vapaasti valittavissa. Keskeiset kysymykset ovat: Mitä haluat: Millainen kokemus vastaa näkemystäsi laadukkaasta elämästä? Mitä haluat, että et saa? Mitä sinä saat, jota et halua? Mitkä ovat ensisijaiset tavoitteesi, jotka liittyvät siihen, mitä haluat? Mistä sinun täytyy luopua saadaksesi mitä haluat? Mitä teet: Kuinka paljon vaivaa tai energiaa olet valmis käyttämään saadaksesi mitä haluat? Mitä teet, joka toimii tai ei toimi sinulle? Mitä olet tällä hetkellä tekemässä saadaksesi mitä haluat? Kerro mitä tapahtui, kun olit saanut mitä halusit? Mihin suuntaan valintasi elämässäsi johti? Arviointi: Onko nykyinen suunta elämässäsi parasta sinulle? Auttavatko vai vahingoittavatko nykyiset valintasi sinua ja/tai muita? Jos voisit muuttaa käyttäytymistäsi, mitä se olisi ja kuka olisi ensimmäinen, joka huomaa sen? Toimintasuunnitelma: Mitkä ovat tarvittavaa muutokset, jotka toisivat laatua elämääsi? Mikä mahdollistaisi niiden toteuttamisen? Millainen olisi suunnitelma, joka olisi yksinkertainen ja saavutettavissa mitattavissa oleva, ja johon voisit sitoutua. (Wubbding, 2000; 2010).

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu