Tukeeko koulujärjestelmä häiriökäytösriippuvuutta?

Viime lauantain paikallisen valtalehden numerossa kerrottiin vahvalla otsikolla nuorten ilkivallasta ja häiriköinnistä, jolle kukaan ei kuulemma voi tehdä mitään. Samassa lehdessä kolumnisti kyselee, miten nuorten jengiytymistä ehkäistään. Tällaiseen uutisointiin törmää yhä useammin.  Ilmiö on siis tunnistettu, entä sitten.

Maailma on muuttunut, emmekä voi lapsia ja nuoria enää ohjata ulkoisen kontrollipsykologian  käyttäytymis-numeroilla todistukseen tai muilla vastaavilla keinoilla. Teini-ikäisistä nuorista 80 % katsoo kännykkäänsä vähintään kerran tunnissa ja suurin osa on oppinut pitämään katseen näytössä ja elämään jatkuvasta häiriötekijöiden tilassa.

Häiriöivästi tai väkivaltaisesti käyttäytyvien nuorten taustalla löytyy kehityskertomus, joita leimaa vapauden ja vastuun ja mahdollisuuksien ristiriita ja tähän ristiriitaan liittyvät selitysmallit. Heille on kehittynyt jatkuvasti vaikeuksissa olevan ihmisen orientaatio, asennoitumistavat, jotka sisältävät seuraavia piirteitä.

  1. Oikeutus: Se, että haluan jotakin tai haluan välttää jotakin, on riittävä syy toiminnalleni. (onks pakko, jos ei haluu)
  2. Ajattelu on uskomista: Ajatukset ja tunteet ovat oikeat, koska ne tapahtuvat minulle.
  3. Henkilökohtainen virheettömyys: Koskaan en tee huonoja, vaan teen aina hyviä valintoja, koska saan siitä nautintoa.
  4. Tunteista tulee tosiasioita: Tiedän olevani varmasti oikeassa, koska se tuntuu oikealta.
  5. Muiden kykenemättömyys: Muiden ihmisten näkökulmilla ei ole merkitystä, paitsi jos he pystyvät vaikuttamaan käyttäytymiseni välittömiin seurauksiin.
  6. Seurausten vähättely: Ei-toivotut seuraukset eivät tapahdu minulle tai ainakaan en tule ottamaan niitä huomioon.

Tällainen orientaatio kääntyy usein juuri toimijaansa vastaan, ja johtaa myöhemmin ns. kurjuus-elämän tarinoihin, koska omien ajatusten, tekojen, tunteiden fysiologisten kokemustilojen havainnointi on viimeinen asia, jota he haluavat tehdä. Toisaalta nämä nuoret eivät kaipaa mitään niin paljon kuin kokonaiskäyttäytymisensä muutosta, mutta johon vanhemmat ei koulu, opetusviranomaiset  eikä työantajat tai harrastusjärjestötkään osaa vastata, koska ovat ulkoisen kontrollipsykologian pauloissa vaatien palkinto-rangaistuskeinojen lisäämistä.

Mikä sitten neuvoksi. Uusi selitys ihmisen käyttäytymisestä  haastaa monet perinteiset näkemykset ihmisen käyttäytymisestä: millaisia kuvia otamme ja keräämme maailmamme kuva-albumiin, miten elämme elämäämme, miten meihin liitytään ja miten me  liitymme toisiin, miten tulkitsemme ”mielenterveyttä”, miten ymmärrämme koulutuksen, miten katsomme johtamista. ” Ellei tee jotain järjestelyjen uudistamista niin, että ne ovat tyydyttävämpiä, ei ole mitään järkeä kertoa kouluissa oppilaille, kuinka arvokkaita he ovat ja kuinka paljon he opiskelua tarvitsevat. Se on meidän kuvamme, joka on meidän mielikuva-albumissamme, ei heidän. He käyttäytyvät maailmojensa kuvasta, kuten me kaikki aina teemme.” Näin sanoo (William Glasser 1986) valinnan teorian ja todellisuuterapian isä, psykiatri ja maailmanlaajuisen kasvatusliikkeen kehittäjäisä.

Valinnan teorian ja todellisuusterapian lasten ja nuorten opastusmenetelmäksi valinneissa kouluissa ns. laatukouluissa ”Emme hyväksy mitään tekosyitä vastuuttomiin tekoihin. Opiskelijat ovat vastuussa käytöksestään, eivätkä he voi välttää vastuuta vedoten siihen, että he ovat henkisesti järkyttyneitä, äiti kohtelee heitä väärin, isä laiminlyö tai yhteiskunta syrjii heitä. Menneisyyden pahan selvittäminen ei auta, ellei henkilö voi oppia parempia ja vastuullisempia tapoja käyttäytyä nyt ja tulevaisuudessa.” Pienikin ymmärrys oman kokonaiskäyttäytymisen perusteista auttaa tekemään hyödyllisempiä valintoja ja päätöksiä. On huomattava, että tapa ja tavat ovat käyttäy-tymistä, johon liittyy valinta, mutta kaikki riippuvuudet kännykkäriippuvuudesta alkaen ovat pakonomaista eikä niihin liity valinnanvapautta.  Mukavan elämän tavoittelu on riippuvuuksista koukuttavin. Tätä nykykoulu ei opeta, vaikka siihen ei tarvita rahaa vaan aikaa ja ymmärrystä.

Kyse kouluissa on kahdesta ihmiskuvallisesta muutoksesta. 1) Ulkoa ohjaavuus (ulkoiset toimintaehdot, palkinto-rangaistus sätkynukketeoria): Eli toiminnan selittäminen ihmismielen ja psyyken kannalta ulkoisten tekijöiden tuotteeksi  niin, että  toiminta tulee ymmärretyksi. Tämä on koko yhteiskuntajärjestelmän kaikkien instituutioiden tapa toimia. Koulussa tämä tapa on sidottu opetussuunnitelmaan ja ylikierroksilla ilman jarruja, koska opetusviranomaiset vain painavat kaasua. 2)Sisäinen ohjaavuus (sisäiset toimintaehdot, kannuste-vaste, itse säätelevyyden teoria) Eli henkistä hyvinvointia ja tasapainoa määrittävät  sisäiset tekijät, joiden puitteissa itsekukin ylläpitää minuuttaan. Tämä tarkoittaa lasten ja nuorten tarpeiden tuntemista ja sen tunnustamista, että meitä pitää käynnissä viisi geneettistä tarvetta: rakkaus ja yhteenkuuluvuus, itsearvostus ja vaikutusvalta, vapaus ja luovuus, ilo ja elämästä nauttiminen sekä selviytyminen elämän haasteista. Nämä tarpeet tulee tyydyttää; niiden tyydytystä voi viivyttää, mutta ei kieltää; jos ne jäävät jossain elämänvai-heessa tyydyttämättä, ne löytävät edestään muodossa tai toisessa. Kysymys on siitä, miten kasvuyh-teisömme vastaavat tähän haasteeseen. Ovatko ne valmiit kääntämään kelkkansa sisäisen lasten ja nuorten tarpeista lähteväksi kulttuuriksi ja pedagogiikaksi. Valinnan teoria ja todellisuus-terapeuttinen pedagoginen metodiikka ei kiellä elämässä olevia vaikeuksia, mutta se haastaa koko koulun kasvuyhteisöllisesti uudenlaiseen vastuunkantoon.

Lainsäädännössä ja erilaisissa tilastoissa lapsuuden ja nuoruuden ikämääritykset ovat erilaisia. Nuorisolain määritelmän mukaan nuorilla tarkoitetaan kaikkia alle 29-vuotiaita. Työttömyys-tilastoissa nuoriksi luetaan alle 25-vuotiaat, nuorisotakuun yhteydessä koulutustakuu koskee alle 30-vuotiaita. Lastensuojelulain toimenpiteet koskevat alle 18- vuotiaita, lastensuojelun jälkihuolto päättyy 25-vuotta täyttäessä. Ikä on tärkeä määrittelijä, kun lasten ja nuorten hyvinvointiin kohdistuvia toimenpiteitä suunnitellaan. Kohta olemme tilanteessa, jossa kaikki ikäryhmät tarvitsevat tukea ja/tai erityistä tukea oman kehityksensä haltuunottamisessa.

Meiltä loppuvat jatkuvan tukemiseen rahat, jos emme ala vanhempia ja opettajia ja lapsia ja nuoria itseään  auttaa perehtymään tarpeisiinsa ja ymmärtämään ja käsittelemään niiden merkitystä käyttäytymiseensä ja elämäänsä. Kyse on  tavasta nähdä elämän sosiaalinen alue, jossa valinnat tapahtuvat: —–millaisia ovat ihmissuhdetapasi; elävöittäviä vai kuolettavia?—–mihin käytät aikasi?—–kenen kanssa vietät eniten aikaasi?—–millaisia ovat asenteesi?—–miten paljon tai vähän hymyilet?—–miten pitkään valvot? —–tupakoitko?—–juoruiletko?——ryyppäätkö?—–ketä ihailet ja fanitat?—–miten tyyni olet?—–miten vietät lomasi?—–miten usein säälit itseäsi? —–miten paljon murehdit?——miten paljon kärsivällisyyttä sinulla on?——miten onnellinen olet?—–kenen kanssa puhut ongelmistasi?——mitä syöt ja milloin?——mitä ajattelet juuri ennen nukahtamista?

 

 

 

 

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu