Kataislaisuuden & kokoomusdemareiden toinen tuleminen
Kokoomuksen puoluekokous valitsi tänään kaksi vuotiskaudelle Petteri Orvon. Petteri Orpo on esittänyt Kokoomuksen vasemmalle viemistä tarpeen vaatiessa ja edustaa niin sanottuja sosiaalireformisteja. Hän siis kuuluu puolueen sosiaalireformisteihin, joiden ideologiaan kuuluu valtion vahvan roolin säilyttäminen taloudessa ja yhteiskunnassa.
Tämä merkitsee sitä, että perinteinen markkinatalouspuolue, Kokoomus ei Orvon puheenjohtajakaudella tule varsinkaan olemaan vastuunkantajapuolue. Kokoomuslaisena ja talousliberaalina en voi tukea nykyistä puoluejohtoa enkä äänestää puoluetta milloinkaan Orvon puheenjohtajakaudella.
Hyvin todennäköisesti puolue tulee tuomaan esiin uudistuksia, joista yritetään luoda kuva yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijoina. Hyvä esimerkkejä ovat maakuntamalli ja yhteiskuntasopimus. Kuten, me muutamat talouslukutaitoiset tiedämme, eivät nämä uudistukset tule mitenkään ratkaisemaan vallitsevaa julkisen sektorin rahoitusvajetta.
Orpo on siis tekemässä Kokoomuksesta jälleen yhden Suomen valtakunnan suurimmista demaripuolueista. Usko siihen, että Suomessa tehtäisiin kokonaislaatuisia ja kattavia talousuudistuksia on heikentynyt merkittävästi juuri Orvon valinnan johdosta. Lisäksi Orpohan tuli markkinoineeksi itseään kompromissien ja keskitien kulkijana. Rohkeat ja tarpeelliset uudistukset tulevat siis jäämään tekemättä näillä näkymin.
Nuorille sukupolville, tämä merkitsee, että eläkejärjestelmän ja julkisen sektorin rahoitus jää heille. Nuorien on siis turha haikailla luvattavien eläkkeiden perään tai edes siihen, että Suomen taloudellinen tila kohenisi merkittävästi. Suomalaisille nuorille antaisinkin pohdittavaksi muutaman neuvon tulevaisuutta ajatellen.
Aikaisempaan analyysini pohjautuen työttömyys Suomessa ei tule laantumaan ja Suomi tulee taistelemaan vielä vuosikymmeniä taloudellisten ongelmiensa kanssa. Meillä nuorilla ei ole aikaa odottaa kokonaista vuosikymmentä. Tulevaisuuden ratkaisevat ainoastaan yksilön itse tekemät päätökset.
Mikäli siis haluat vaurastua, niin lähitulevaisuuden isänmaamme ei ole paikka sinulle. Suosittelen panostamaan kieliopintoihin ja opintoihin aloilla, joille on kysyntää yksityissektorilla. Kansainväliset ammattitaitoiset yksilöt työllistyvät aina. Maailmalla paljon mahdollisuuksia suomalaiselle ammattitaitoisille osaajille. Hallittuja riskejä meidän on otettava, mikäli haluamme onnistua. Yksilöt päättävät kohtalonsa nykyisessä globaalissa markkinataloudessa. Nyt on optimisten ja kansainvälisten nuorten aika tehdä omat johtopäätöksensä.
Juhani Savonen
No mitäs tämä nuoriherra Espoon nuorten järkiporvarien puheenjohtaja ja Kokoomuksen jäsen aikoo äänestää seuraavien vuosien valiryppäässä? Kun kerran Kokoomus ei kelpaa?
Ilmoita asiaton viesti
Teen valintani vaalikohtaisesti. Aikaa on hyvin paljon ensi vaaleihin. Mitään kiveen hakattua päätöstä en ole tehnyt.
Ilmoita asiaton viesti
No aiotko pysyä kuitenkin Kokoomuksen jäsenenä?
Ilmoita asiaton viesti
Tilanne on avoin. En ole tehnyt mitään päätöksiä asiaan liittyen. Tulevat viikot näyttävät suunnan.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta et kuitenkaan Orpon puheenjohtaja-aikana äänestä Kokoomusta etkä ilmeisesti myöskään silloin voi äänestää kokoomuslaisia ehdokkaita?
Ilmoita asiaton viesti
Tilanne on avoin.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallisella viskipuolueella näyttäisi äkkiseltään olevan sinulle sopivan talousliberaalinen ohjelma, mutta eduskunnan ulkopuolisena puolueena sillä on todennäköisesti erittäin niukat resurssit ja jyrkkä ylämäki kuljettavanaan pelkästään kunnallisvaaleihinkin.
Ilmoita asiaton viesti
”Petteri Orpo on esittänyt Kokoomuksen vasemmalle viemistä tarpeen vaatiessa ja edustaa niin sanottuja sosiaalireformisteja.”
Sehän meni aivan kuten ennustin. Kokoomus menee demareista vasemmalta ohi ja voisivat siten yhdistyä samaksi puolueeksi. KOKDEM.
Ilmoita asiaton viesti
Orpo on sanonut ihailevansa kokoomuksen ”remonttimiehiä,” jotka veivät kokoomuksen 1970-luvulla Kekkosen taakse ja Neuvostoliiton syliin.
Ilmoita asiaton viesti
Orpo on niin nuori mies, että kannattaa panna talteen lausunto:
”Kokoomuslaisena ja talousliberaalina en voi tukea nykyistä puoluejohtoa enkä äänestää puoluetta milloinkaan Orvon puheenjohtajakaudella.”
Ilmoita asiaton viesti
Blogisti kuitenkin saattaa tarkoittaa nimenomaan ainoastaan tätä Orvon ensimmäistä puheenjohtajakautta.
Nuorena miehenä Juhani Savonen ei vaan osaa vielä ilmaista ajatuksiaan kovinkaan selkeästi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos suorasanaisesta lausunnostasi. Sen perusteella sain kaimastani paljon paremman kuvan kuin mitä massamedia on hänestä kertonut.
Blogistin neuvo nuorille hakeutua kansainvälisille työmarkkinoille on sama mitä itsekin suosittelen. Perusteemme taitavat vain olla erilaiset. Katson sen näet edistävän myös Suomen kansainvälistymistä ja lisäävän investointeja Suomeen.
Toisin kuin blogisti tuntuu ajattelevan, itse olen vakuuttunut siitä, että Suomi on niin pieni kansantalous, että pärjäämisemme edellyttää jatkossa entistäkin sujuvampaa yhteistoimintaa voimavarojemme optimaaliseksi hyödyntämiseksi.
Lyhyen tähtäimen henkilökohtaisia pikavoittoja rikastuakseen niillä joutuvat ”järkiporvarit” todennäköisesti tulevaisuudessa hakemaan entistä kauempaa isänmaamme rajojen ulkopuolelta, minne Euroopan unionin ja OECD:n finanssimarkkinoiden valvontakaan ei vielä ulotu…
Ilmoita asiaton viesti
Peukutin, pitäkää nyt samoin kuin viinaa ottaessa kaksin käsin kiinni Elina Lepomäestä. Ministeriposti olisi sopiva tässä vaiheessa ja suunnilleen 4-5 vuoden kuluttua puheenjohtajan paikka. Harvinainen talentti kusintolpan paikalla (politiikka) ja josta vasemmisto voi vain nähdä märkiä unelmia. Varokaa headhuntereita, onneksi puolisolla on massia ja monikertatarjoukset palkasta monine lisineen eivät ehkä vie Lepomäkeä säälliseen työympäristöön täyspäisten kollegojen kanssa. Toivottavasti hänellä on poliittista ambitiota, mahdollisuudet ovat valtavat puupäitten joukossa. Enkä ole vielä sanonut mitään ulkoisista puitteista, kaunista katsottavaa…
ps Olette kokoomuksessa varsinaisia tunareita, jos sössltte tämän mahdollisuuden, eikö Vapaavuorén dissaus riittänyt?
Ilmoita asiaton viesti
Veit sanat suustani, vaikka en kokoomuksen äänestäjä olekaan. Olen viime vuosina äänestänyt Piraattipuoluetta ja seuraan nyt tarkasti uutta Liberaalipuoluetta (ent. Viskipuolue).
Orpo lupaa, ettei koulutuksesta enää leikata. Se on ylivelkaisessa maassa naurettavaa. Hän on myös luvannut järjestää kannattajilleen voitonjuhlat Turun torilla. Ehkä siellä nähdään oikea turkulaisten vasemmistopopulistien kuoro koulutusleikkauksista itkemässä, mukana tietysti Ville Niinistö ja Li Andersson.
Kun maassa ei ole töitä ja toimeentuloa, olen joutunut muistuttamaan viidelle lapselleni, että tästä maasta on aiemminkin lähdetty. Kaksi heistä on sitä jo kokeillutkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinkahan tarkasti itse asiassa seuraat Kansallista Viskipuoluetta?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansallinen_Viskipuolue
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tuosta, en selvästikään tarpeeksi tarkasti.
Ilmoita asiaton viesti
Lisätietona: Viskipuolue päättää uudesta nimestä ensi viikon perjantaina, ja nimeksi valittaneen jokin Liberaalipuolueen tyylinen nimi, eli Viskipuoluetta neutraalimpi ja asiallisempi nimi. Asia siis kehittyy lähiviikkoina!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Juhani!
Ilmoita asiaton viesti
Tässä loppuu sanat. Tilanne on absurdi. Rinne ja Orpo pelastavat seuraavaksi Suomea keskitetyin tuloratkaisuin.
Ilmoita asiaton viesti
Tilanne on absurdi siltäkin osin, että sekä Rinne että Orpo ovat puolueillensa pakkopullaa, joka jäi käsiin, kun vielä kyvyttömämpi pj (Urpilainen ja Stubb) piti syrjäyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Urpilaisen kohdalla, enemmän kuin kyvyttömyys, painoi se, että munat oli väärässä muodossa.
Ilmoita asiaton viesti
Ulkopuolelta näytti kyllä siltä, että kannatuksen romahtamisella oli tekemistä asian kanssa. Feministinen uhriutuminen on toki muodikasta edelleen, mutta alkaa olla siinä ja siinä, voiko sitä puhuntaa enää ottaa tosissaan nauramatta.
Ilmoita asiaton viesti
En toki tunne Petteri Orvon poliittista ajattelua sen paremmin, mutta esim. tämänpäiväinen linjapuhe ei mielestäni lainkaan viitannut mihinkään ’sosiaalidemokratiaan’ (luoja paratkoon) eikä valtio- / korporaatiovetoiseen yhteiskuntaan. Annetaan Petteri Orpolle nyt ensin mahdollisuus näyttää ”kyntensä” kuten olisi annettu Elina Lepomäellekin (joka oli oma suosikkini puheenjohtajaksi).
Ilmoita asiaton viesti
Göran Stubbin mukaan Alexander-poika kukistettiin ”vihakampanjalla.”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kuusi-poin…
Ilmoita asiaton viesti
Minulla ei ole kummempaa kantaa kokoomuslaisten valintoihin, mutta Petteri Orpo ja vihakampanja samassa virkkeessä on yksinomaan koomista. Mitähän se Mannolakin ajattelee 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Göran voisi kalibroida käsitteistöänsä. ”Viha-” on uusvasemmistolaista uhriutumisretoriikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
ISTV:llä Göran Stubb sanoi, että häntä ”säälittää” kokoomus. Voi olla, että taustalla on kansanedustaja Harry Harkimon häärääminen Stubb-ajojahdin lisäksi urheilubisneksessä. Pääkaupunkiseudun urheilupiireissä Harkimoa ei vihata vaan inhotaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eli sukupolvien eläke aikajanalla haluat pätkäistä sen poikki juuri siitä kohdasta, jossa sinun ikäluokkasi ei tarvitse maksaa, mutta edellisen sukupolven esim. omani täytyy kustantaa myös sinun eläketurvasi, jos palaat maitojunalla takaisin.
Toisaalta kuka maksaa sitten oman jälkipolvesi eläkkeen kun olet jättänyt suorittamatta omat velvoitteesi.
Julkisella sektorilla on paljon perkaamista, siitä olen samaa mieltä…nimittäin byrokratian puolella. Suoritteen maksamisen kustannukset vaikkapa työttömälle, vamaiselle, vammautuneelle, avun tarvitsijalle jne. ovat kohtuuttoman suuret:):)
Terve menoa vain kaikki järkiporvarit:):)
Ilmoita asiaton viesti
Juhani S. kirjoitat ”……ideologiaan kuuluu valtion vahvan roolin säilyttäminen taloudessa ja yhteiskunnassa.”
Kokoomusdemari-ideologiaan kuuluu, kuten muuten Stubbinkin, täydellisen EU-liittovaltion muodostaminen. Ei silloin enää Suomi ole itsenäinen ja päätösvaltainen omista asioistaan. No ei ole kyllä kaikista asioista enää nytkään vaan on periaatteessa jäsenmaa Saksan ”nyrkin alla”. ”Nyrkin alla” tuossa tarkoittaa perässäkulkemista ilman omaa käsitystä maamme edun mukaisesta toiminnasta EU:ssa päätettävistä toimista.
Aioin joka tapauksessa kuunnella itse valitun puheenjohtaja Orpon linjapuheen, vaikka en ole kokoomusta äänestävä/kannattava.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä, kokoomus on jo pitkään markkinoinut itseään keskustalais-oikeistolaispuolueena, ja sellaisena monet sitä äänestävät. Markkinaliberaali siipi on aivan liian oikeistolainen puolueen imagoon nähden, ja markkinaliberaalin politiikan ajaminen olisikin melkoista äänestäjien petkuttamista.
Toivottavasti saatte muutkin markkinaliberaalit äänestämään jotain rehellisesti markkinaliberaalia puoluetta. Kunhan se puolue ei sitten unohda kertoa että tavoitteena on tosiaankin antaa mummojen jäätyä talvella hankeen, päästää työttömät kituuttamaan pakkotyön ja velkamuotoisen sosiaaliturvan varassa, sekä asuttaa duunarit ekonomisesti häkkeihin, jotta pieni marginaalinen vähemmistö ”menestyjätyyppejä” ja omistajia voivat hankkia entistäkin etuoikeutetumman aseman yhteiskunnassa.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomuksen puoluekokouksessa otettiin harkinnan ja käytännönläheisyyden selkävoitto liian jyrkästä idealismista. Jo nykyiset ja koko menneen kevään ajan puoluekannatusmittaustulokset ovat olleet sellaisia, että jos ne realisoituisivat eduskuntavaalitulokseksi, Suomeen tulisi punamultahallitus ja Kokoomus joutuisi oppositioon. Lepomäen valinnan pelättiin pudottavan Kokoomuksen kannatuksesta entisestäänkin 2-3 %-yksikköä, mitä ei tietenkään kokeneempien Kokoomuksen poliitikkojen keskuudessa missään nimessä haluttu.
Ilmoita asiaton viesti
Gallup-demokratia on vastenmielinen ilmiö.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta gallupit ovat luonteva osa parlamentaarista demokratiaa ja monipuoluejärjestelmää. Valtaan valitut puolueet eivät siten pääse liikaa irtautumaan siitä tosiseikasta, että mitä tahansa linjaa ajetaankin, siihen pitää saada jatkossakin kansan mandaatti ja laaja yleinen hyväksyntä. Jyrkän ideologiset ja kompromisseja kaihtamattomat hallintotavat ovat mahdollisia pidemmän päälle vain totalitaarisissa järjestelmissä, joissa äänestäjien mielipiteillä ei ole väliä.
Ilmoita asiaton viesti
Äänestäjien mielipide mitataan vaaleissa, ei gallupeissa. Vaalien välisillä gallupeilla ei pitäisi olla lakien säätämiseen mitään merkitystä. Nämä gallupit avaavat toki mieluisan, helpon pelikentän populistiselle politikoinnille.
Ilmoita asiaton viesti
Kun galluptulos julkaistaan, luonnollisesti pätevän puoluejohdon pitää ensin arvioida sen luotettavuutta. Jos kuitenkin luotettavuutta puoltavaa todistusaineistoa on, esimerkiksi lähteen aikaisempi pitkäaikainen journalistisesti hyvä maine, olisi galluptulokseen reagoimattomuus silkkaa hölmöyttä, jolla tahallaan ajettaisiin omaa puoluetta kohti vaalitappiota ja siitä seuraavaa vaikutusvallan menetystä.
Kuten nyt viikonloppuna ja edellisvuosina on nähty, useimmissa eduskuntapuolueissa ollaan valmiita laittamaan puoluejohto uusiksi milloin vain, jos katsotaan, että edelliset olisivat käyneet painolastiksi.
Joitakin henkilöitä hallituspuolueiden johdon ja ministerilistojen uusiminen joskus pääministeriäkin myöten kesken eduskuntavaalikauden häiritsee, koska tällöin saatetaan kokea, että alkuperäisen vaalituloksen seurauksia ”korjailtaisiin” pelkkien puoluejohdon eliittien toimesta. Erityisesti näin on, jos vaalit on käyty korostetusti ”pääministerivaalin” mielikuvalla. Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että eduskuntavaalit ovat ensisijaisesti puoluelistojen vaalit, eivät henkilövaalit.
Ilmoita asiaton viesti
Énsimmäinen demaripäätös ->
”Orpo: Hallituksen ministerien määrää ehkä lisättävä – ”Joidenkin työkuorma on valtava”
Ilmoita asiaton viesti
Tämä nyt olisi vain ja ainoastaan järkevä päätös.
Koko ministerien määrän vähentäminen oli typerää vaalipöllöilyä ja Sipilän täydellistä ymmärtämättömyyttä siitä, miten haastavaa ministerin työ ylipäänsä on.
Sen lisäksi me olemme ainoa länsimaa jolla on erikseen maatalousministeri, mutta ei tulevaisuus- tai teknologiaministeriä.
Tämä kertonee Suomesta nykypäivänä tarpeeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Aamulehden mukaan tulossa on myös maahanmuuttoministeri, joka salkku menee persuille lohkeamalla Lindströmin salkusta:
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/sipila-kaksoispest…
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää matkaa Villiin Länteen ja onnea valitsemallesi tielle.
Ilmoita asiaton viesti
Paras tapa tuhota Suomen talous on antaa VV-ministerin salkku kokoomuksen käsiin, tämä on selviö meille, jotka harjoitettuun politiikkaan ja sen historiaan on tutustunut. Esimerkkinä käy hyvin vaikka -66 vaalit jonka seurauksena vasemmistoenmmistöinen eduskunta ja hallitus nosti porvarihallitusten jäljiltä suossa olevan Suomen uuteen nousuun. Nykyiset ongelmat alkoivat, kuinkas muuten, Vanhasen porvarihallituksen toimesta ja kukahan siellä hääräsikään VV-ministerinä.
Ilmoita asiaton viesti
Ainahan sen ylioppilasdemari paremmin tekee, eiks je?
Ilmoita asiaton viesti
Erkki Liikasen saavutuksia unohtamatta.
Ilmoita asiaton viesti
Mistähän tämäkin pyrkyri löytää puolueensa ?!? RKP:stä ? Lisää sosiaalituilla eläviä ”pakolaisia” Suomeen ja upporikkaille enemmän verovapauksia ?!?
Ilmoita asiaton viesti
Kun tämä hirvittävä puolueiden ympärillä oleva säpinä laantuu, niin milloin nämä ”kykynuoret” tajuavat ettei tätä maata johdeta siten että kumarretaan puolueen lippua. Maata johdetaan siten, että tehdään päätökset SUOMALAISIA ja SUOMEA ajatellen, ei PUOLUETTA.
Mistähän juontaa nimi KANSANEDUSTAJA. Nykyisin se voisi ihan hyvin olla PUOLUEENEDUSTAJA.
KANSANEDUSTAJA viisveisaa porvarillisista hyväveliverkostoista vaikka taskussa sattuisikin olemaan tukko tuohta ja olisi akateemisesta perheestä, KANSANEDUSTAJA ajattelee kansalaisia ikään, kokoon, muotoon, varallisuuteen jne liittymättä. PUOLUEENEDUSTAJA taas ajaa asioita omien tuttavapiirien eduksi, ei suomen.
Tekstistäsi tulee kuva, että haluat olla puolueen edustaja, ennemmin kuin kansanedustaja. Orpo on varmasti parasta mitä kokoomukselle vähään aikaan on tapahtunut. Hän on harkitseva ja älykäs. Eikä ole syrjällään sinne isorahaisten lobbareiden suutaan kuten stubb. Orpo tekee varmasti järkevät päätökset, vaikka se tuntuisi inhottavalta raharikkaasta westendin kaverista.
Olemme täällä suomessa jokainen. Toisilla on paremmat lähtökohdat elämään kuin toisilla, mutta ei se yhtään ihmisarvoa vähennä. Ennemmin pilaamme maamme jos leikkaamme koulutuksesta ja tasa-arvoisuudesta. Siellä köyhemmässäkin päässä lapsilla voi olla uskomaton aivokapasiteetti, ja mitä vähemmän annetaan mahdollisuuksia tehdä hyvää sillä kapasiteetilla (ilman rahaa), ollaan todella synkissä vesissä.
Orpo teki kovan linjapuheen, mutta uskoisin, että hän teki sen vain siksi, että tietyt kokoomusjäärät eivät vain ymmärrä mailman menoa ja ihmisarvoa. Hän teki sen siksi, että saisi tilanteen rauhoitettua. Kun tulee tekojen aika, niin Orpo on varmasti äärimmäisen inhimillinen ja pistää myös sipilän ja soinin koville tehdyissä valinnoissa.
Itse kannustin Petteriä vaikka kokoomusta en äänestäkkään. Lähetin hänelle jopa onnittelu sähköpostin. Samalla tavalla tuen Sauli Niinistön jatkokautta vaikka kokoomusta en äänestäkkään.
Jos tämä on suomen tulevaisuus, että kehotetaan muuttamaan maasta koska kokoomus teki kerrankin järkivalinnan puoluekokouksessa ja saamme humaanimpaa politiikkaa kovan rahan sijaan, niin en tiedä oikein mitä sanoisin. Joko siellä kouluissa ei opeteta tarpeeksi empatiaa, tunneälyä ja pidemmälle asioiden ajattelua tai sitten tietyt ihmiset ei vaan ota opista irti, ja luulee että se raha ratkaisee kaiken.
Ilmoita asiaton viesti
Orpo otti linjapuheessaan kantaa koko Suomen talouden ja elinkeinoelämän kehittämisen ja sitä edellyttävän infran kehittämisestä sekä koko Suomessa olevan osaamisen hyödyntämiseen. Tässä näkyi eräs selkeä ero verrattuna edelliseen puoluejohtoon, jonka Suomikuva näytti rajoittuneen Kehä III:n sisäpuolelle.
Kun Orpoa syytetään demariajattelusta, niin muistettakoon, että jo Paasikivi aikoinaan antoi ymmärtää, että porvarillakin menee hyvin, kun duunarilla on varaa ostaa porvarin kaupasta.
Hallitustyöskentelyyn liittyen Orpo lähetti selkeän viestin hallituskumppaneille . Mihin tahansa ei lähdetä mukaan, eli kiristykseen ei taivuta. Voiko tuon selkeämmin sanoa. Orpon rauhallinen esiintyminen saataa antaa harhaisen kuvan hänen päättäväisyydestään.
Mutta heikossa on myöskin kokoomukselaisen nuoren vakaumus, jos näin pienestä menee herne nenään.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallisen kokoomuksen kannalta on merkillepantavaa , että se valitsi puheenjohtajaehdokkaistaan kaikkein köyhimmän.
Ilmoita asiaton viesti
Eri lähtökohdista Orpo ja Stubb todellakin ovat. Merkillepantavaa on myös se että Stubb on tehnyt enimmäkseen töitä kansainvälisissä elitismipiireissä. Orpo näkee suomen asiat varmasti paremmin kuin kosmopoliitti Stubb.
Ilmoita asiaton viesti
Se mikä allekirjoittanutta Stubbin kommenteissa hänen nykyisen ministerikauden aikana hiersi, oli jatkuva lähes fraseologinen vetoaminen ”Isänmaan asiaan”. Mielestäni ”Isänmaan asia ” on sellainen termi, jota ei pidä joka käänteessä käyttää, varsinkin kun kyseessä on perinteinen työnanatajaliittojen ja työntekijäliittojen sekä hallituksen käden vääntö, vaikka se tapahtuisi hallitustasolla.
Stubbin olisi varsin hyvin pitänyt tietää mistä kaikesta todellinen kilpailukyky muodostuu. Suomalaisen yrityselämän kansainvälisen kilpailukyvyn kokonaisuudessa duunareiden palkkakustannuksilla on toki tärkeä osamerkitys, mutta se ei ratkaise suomalaisten firmojen kilpailukykyä. Kauppatieteiden puolella varmastikin tiedetään mistä kaikesta muusta kilpailukyky muodostuu. Ehkä hän sen tiesikin, mutta ei tuonut esiin. Osa Suomen talousviisaista kyllä siihen viittasivat, mutta melko hienovaraisesti. Eikä viesti mennyt aina perille.
Vaikka en ole kovin uskovainen, niin mieleen tulee se lause: ”Älä turhaan lausu herrasi nimeä”. Minusta kun puhumme ”Isänmaan asiasta” niin silloin on paljon suuremmista asioista kysymys, kuin työnantajien palkkakustannuksista ja työntekijöiden palkka- ja työaikakysymyksistä.
Mutta niihin oikeasti ”Isänmaan asioihin” me Suomessa joudumme todennäköisesti ottamaan kyllä kantaa lähiaikoina. Sen verran kansainvälinen tilanne ja Itämeren alueen tilanne alkaa olla kireä. Se sitten osaltaan heijastuu myös talouselämään.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt olet kauppatieteiden ylioppilas?? Mikä olisit ilman Suomea, jossa kerätään verot ja tarjotaan neuvolat, päivähoito ja koulutus? Vai olisiko isi ja äiti maksanut noi kaikki sulle, jos ei yhteiskunta? Nyt kun olet sitten kupannut yhteiskunnalta itsellesi hyvän elämänalun, on aika alkaa vastustamaan yhteisvastuuta ja veroja?
Ilmoita asiaton viesti
En tiennytkään, että valtio omistaa yksilöt. Yksilö päättää onko se saanut vastinetta verorahoilleen. Mikäli näin ei ole, mielestäni yksilö voi tehdä johtopäätöksensä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, joskus yksilökin joutuu tinkimään omista välittömistä eduistaan puolueen, kunnan, kaupungin, valtion tai jopa lähimmäistensä eduksi. Mutta se tinkiminen on vapaaehtoista, sillä vaihtoehtojakin on, mutta ne ovat muualla. Yhteisöt eivät pidä vapaamatkustajista eivätkä pikavoittojen tavoittelijoista.
Politiikka- ja yhteiskuntapolitiikka ei ole nolla-summa-peliä. Siinä pelissä on paljon sellaisia algoritmeja ja niiden muuttujia ( parametreja ), joita ei vieläkään tunneta. Siinä pelissä pitää luottaa intuitioon, jonka viisaus perustuu korviemme välissä olevaan compuutteriin. Sitä compuutteria ei ole vielä yksikään tietokone hakannut älykkyydessä. tiedonkäsittelyn nopeudessa, muistissa, puhumattakaan kokemuksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin sen verran sanoisin vielä, että yhteiskunta, jossa elämme, joka on kouluttanut meidät, huolehtii meistä enemmän tai vähemmän ( esim SoTe -puoli jossakin elämän vaiheessa ), ja mahdollistaa mm. bisneksen tekemisen, on kuitenkin asettanut tiettyjä lainsäädännöllisiä pelisääntöja meille yhteiskunnan jäsenille, liityen mm. veron kantoon. Toki jotkut aina testaavat niiden sääntöjen rajoja, mutta usein pettymys ja katkeruus niistä testauksista on suuri. Pahimmillaan sitten istutaan muurien takana muutama vuosi.
Tuleekin mieleen, mihin yksilön meikäläisessä yhteiskunnassa kannattaa panostaa: siihen, että osaa kiertää kaikkia lainsäädännön koukeroita rimaa hipoen ja etsiä ketunreikiä lainsäädännösta, vai siihen, että PK -sektorin yrittäjänä kehittää, markkinoi ja myy sekä vie omaa firmaansa eteenpäin ? En tietenkään sulje , mutta ei myöskää pj. Orpo sulje, fiksua yrityksen taloussuunnittelua pois yrityksen toiminnasta.
Tulee myös muistaa, että moni yrittäjä on kokenut epäonnistumisen, eli konkurssin. USA:ssa trendi on se, että ”ei se ole yrittäjä jos mikään, jos ei ole ainakin kerran kokenut konkurssin”. Konkurssi jos mikään opettaa yrittäjyyttä. Sen vuoksi Suomen konkurssilainsäädäntöä tulee tarkentaa. Mitä hyötyä on roikottaa arvokkaita kokemuksia saaneita yrittäjiä velkojien ”löyhässä hirressä” vuosikymmeniä, sen sijaan, että heidät päästettäisiin uudelleen yrittämään entistä kokeneempina. Joku on sanonut, että virheistä oppii. Tokihan kannattaisi mieluummin oppia muiden virheistä, kuin omista.
Ymmärrän että tämä on ehkä hieman outoa puhetta niille yrittäjäsukupolville, jotka eivät ole kokeneet Suomen 1990 -luvun alun aikoja. Mutta ehkä niistä ajoista tehtyihin tutkimuksiin voi tututstua.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki 1990-luvun alun konkurssit eivät olleet yrittäjän syytä eikä kokemattomuutta.
Olen ollut mukana tutkimassa ko. asiaa.
Kerron tiivistetysti;
Pankit oli pelastettava yrittäjien kustannuksella, koska ETA-sopimuksen liitteisiin oli kirjoitettu Suomea koskenut EY-säädöstön (direktiivi joulukuulta 1989) mukautusmääräys: Suomen pankkijärjestelmä ei täytä direktiivin mukaista 8 %:n vakavaraisuutta, joten toimivaltaisten elinten on ryhdyttävä toimiin, jotta vakavaraisuus täyttyy 1.1.1995 mennessä.
Apuun konkurssiin saattamiseen otettiin verottaja, jonka tehtävä oli tehdä perusteeton ennakkoveropäätös. Näin yrittäjä saatettiin maksukyvyttömäksi, jolloin pankki sai laittaa pikaisemmin yrittäjän konkurssiin.
Koiviston konklaavissa 6.5.1992 apuun otettiin myös tuomioistuinlaitos, jotta pankki voittaa mahdollisissa oikeudenkäynneissä.
Lisää kotisivullani
http://jormajaakkola.fi/Koiviston_konklaavi
Ilmoita asiaton viesti
Markku Lehto:
” Ymmärrän että tämä on ehkä hieman outoa puhetta niille yrittäjäsukupolville, jotka eivät ole kokeneet Suomen 1990 -luvun alun aikoja. Mutta ehkä niistä ajoista tehtyihin tutkimuksiin voi tututstua.”
US-blogi siitä, että tänään maanantaina tulee Ylen MOT aiheesta:
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218344-m…
Tässä MOT:in ohjelman ”Pankkivangit” osoite
http://yle.fi/aihe/ohjelma/mot-pankkivangit-1362016
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos vinkistä.
Ohessa on linkki, joka käsittelee VS -yhtiöiden konkurssia. Siinä on mielenkiintoisia piirteitä, joista saattaisi ehkä oppia jotakin, jotta tulevaisuudessa yrittämisellä olisi paremmat edellytykset ja menestymisen mahdollisuudet tässä maassa. Vaatisiko tämä lainsäädännön muutoksia ?
https://fi.wikipedia.org/wiki/VS-yhtiöt
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos linkistä.
Tiedän, Mauno Koivisto oli Vesi-Sepon konkurssiin järjestämisen takana.
1990-luvun konkurssienkin takana oli Koivisto, mutta eri intressistä, sillä pankit haluttiin euro-kuntoon yrittäjien kustannuksella.
Ilmoita asiaton viesti
#55
Jorma Jaakkola tietää mistä nykyinen talouskurimus johtuu ja sille ei ole loppua näkyvissä.
1990 -luvun rekyyli lyö koko ajan valtiota vastaan, vaikka valtio ei halua sitä myöntää.
Ilmoita asiaton viesti
Edellä kirjoitin taustasta.
Tämä liittyy nykyhetkeen.
Yhteiskunta maksaa pankkitukea edelleen, sillä pankki pitää 1990-luvun yrittäjien (jo moneen kertaan maksettuja) velkoja taseissaan saatavina, jolloin pankki saa vähentää ne verotuksessa.
Pankki jättää tilitykset tekemättä.
Pankki ei ole koko aikana näyttänyt yrittäjälle saamiskirjoja, jolloin todellista yrittäjän velkamäärää 1990-luvun lainasta ole ole todennettavissa.
Todella paljon on mätää, sillä 1990-luvun pankkitukeen liittyvät valtionhallinnon asiakirjat on määrätty sadaksi (100) vuodeksi salaisiksi. Viimeiset Aktiv-hansa-kauppoihin liittyvät paperit vapautuvat salassapidosta 90 vuoden kuluttua eli 2106.
Ilmoita asiaton viesti
Siis onko niin, että noita 1980 – 1990 -lukujen aikaiisa velkoja roikotetaan mukana vain taseiden vuoksi ?
Toinen kysymys koskee tuota salassa pidon aikamäärää. Mikä siinä on perusteena ?
Ilmoita asiaton viesti
Voisiko blogin pitäjä hieman avata mitkä toimenpiteet olisi pitänyt toteuttaa ja mitkä jäävät nyt väärännäköiseltä Kokoomukselta toteuttamatta? Olisiko Stubbimaisesti vaikka kolme pointtia?
Ilmoita asiaton viesti
Markku Lehto #60:
”Siis onko niin, että noita 1980 – 1990 -lukujen aikaiisa velkoja roikotetaan mukana vain taseiden vuoksi ?
Toinen kysymys koskee tuota salassa pidon aikamäärää. Mikä siinä on perusteena ?”
Velallinen ei ole saanut nähdä saamistodistuksia, joten pankinjohtajalla on mahdollisuus pankin tuloksen parantamiseen, kun pankki on voinut verotuksessa vähentää olemattomia saamisiaan.
1990-luvulla se oli yksi keino pankin vakavaraisuuden nostamiseen ja sitä käytetään edelleen.
Sadan vuoden salassapito kertoo, että kyseessä on todella suuret laittomuudet.
Perusteista tietävät he, jotka ovat yrittäjien ryöstöihin ja pankkituen antamiseen osallistuneet.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin editoimassa kommentiani #62.
Lisään syitä sadan vuoden salassapitoon:
Valtion vakuusrahasto oli laiton valtion budjetin ulkopuolinen rahasto, joka hoiti pankkitukea.
Suomi allekirjoitti 2.5.1992 ETA-sopimuksen ja siihen sisältynyt EY-kilpailulainsäädäntö nimittäin kielsi valtiota tukemasta mitään yritystä. Siis myös pankkeja.
Vaikka kysymys oli EY-kilpailulainsäädännön rikkomisesta, asia katsottiin EY:ssä läpi sormien, koska Suomi saatiin velkaannutettua.
Valtiovarainministerinä ollut Iiro Viinanen kertoo kirjansa ”Vaaran vuodet” alkupuolella (olisiko sivu 26?), että homma olisi voitu hoitaa Suomen Pankin keskuspankkirahoituksella, mutta tätä mahdollisuutta ei otettu käyttöön.
… Arvelen, että siksi, ettei Suomen kelluva markka olisi vajonnut liikaa.
Valtion vakuusrahaston kautta annettu pankkituki kirjattiin jälkikäteen Suomen Pankin antamaksi rahoitukseksi, vaikka pankeille tueksi annettu (vähän yli 20 miljardia markkaa) ei edes käynyt Suomen pankissa, vaan ulkomailta lainattu raha ohjattiin suoraan oikeaan osoitteeseen siten kuin kunkin pankin kanssa oli tukemiseen sovittu.
Suomen Pankissa siis tehtiin vähän yli 20 miljardin markan kirjanpitorikos vuonna 1992.
Suomen Säästöpankkiin (SSP) liittyvät asiakirjat ja Arsenaalin hallussa olleiden velkakirjojen myyminen norjalaiselle Aktiv_Hansalle 5 %:n hinnalla substanssiarvosta ovat muita syitä sadan vuoden salaamistarpeelle.
Kovaa oli presidentin määräämä EY-ulkopolitiikka, jotta Suomen pankit täyttivät direktiivin edellyttämän vakavaraisuusehdon eli euro-kriteerin.
Ilmoita asiaton viesti