Kansan oikeustaju ja rangaistukset rikoksista
Uutisista kuulin, että suurta joukkoa kansalaisia ja tuomareita on kuultu tarkoituksena saattaa rikosten rangaistukset paremmin vastaamaan kansan oikeustajua.
Kiinnostaisi tietää miten tutkimusta tehdään ja on tehty. On varsin vaikeaa ottaa kantaa rangaistuksen oikeudenmukaisuuteen pelkän rikosnimikkeen perusteella vaikka niin normikansalainen usein tekee.
Jotta tutkimus olisi järkevä pitäisi tutkimukseen osallistuvien henkilöiden käydä läpi todellisia toteutuneita oikeustapauksia ja sen jälkeen sanoa kantansa siitä onko tuomittu rangaistus ollut oikeudenmukainen.
Mikä on esim. sopiva rangaistus törkeästä pahoinpitelystä?
-voiko sitä sanoa tietämättä miten pahoinpitely on tapahtunut, ja ehkä jopa miksi se on tapahtunut?
Samantyyppisen kysymyksen voi esittää likimain jokaisen rikoksen kohdalla.
Tietääkseni asiaa on tutkittu aiemminkin ja päädytty siihen, että kun kansalaisella on faktat tiedossa niin hän yleensä on pikemminkin sitä mieltä, että tuomittu rangaistus on ollut oikeudenmukaisessa suhteessa tekoon kuin että se olisi ollut epäsuhdassa tekoon.
Toki tuomioista varmasti löytyy sekä liian ankaria, että myös liian lieviä rangaistuksia.
Kysyä pitäisi ehkä myös sitä pitääkö asian saaman julkisuuden vaikuttaa tuomioon, ja voidaanko mahdollisesti tuomittuja korvauksia pitää osana rangaistusta – ovatko niin ikään korvaukset aina kansalaisten mielestä oikeassa suhteessa tekoihin. Eikö sitäkin pitäisi selvittää? No ehkä sitäkin selvitetään?
Huumerikoksista saa kauttaaltaan todella kovia tuomioita aina. Se ei oikein käy järkeen, sensijaan juurikin väkivaltarikoksista ja raiskauksista tuomiot ovat huumetuomioihin verrattuna lieviä.
Ilmoita asiaton viesti
Voisiko tuota selittää se, että huumeille vaarannetaan yleensä monen ihmisen henki ja terveys kun sen sijaan esim. väkivaltarikoksen kohteena yleensä on vain yksi ihminen. Ellei sitten kyse ole jostain joukkosurmasta tai vastaavasta.
Ilmoita asiaton viesti
En oikein osaa ottaa kantaa ilman lähteitä. Mutuiluun en lähde.
Ilmoita asiaton viesti
Juttu perustuu eri medioissa julkaistuihin uutisiin ja kannanottoihin.
Ilmoita asiaton viesti