Poliisin vasteajat jopa 20 minuuttia!
Tehdyn selvityksen mukaan Itä-Suomessa joutuu poliisi odottamaan kaikkein pisimpään. Jopa yli 20 minuuttia siitä kun on tehnyt hälytyksen. Hyvänä kakkosena tulee pitkien etäisyyksien Lappi. Näin uutisoi media.
Onko Lapin tilanne kuitenkaan parempi kuin mitä on tilanne Itä-Suomessa jossa keskimääräiset odotusajat ovat yli 20 minuuttia. Uutisissa jäi vallan kertomatta se tärkeä seikka, että kuinka paljon poliisilla maksimissaan menee hälytystehtävään vastaamiseen. Vähissä ovat ne paikat joissa vasteaika ylittää 100 minuuttia – toki sellaisiakin on, ja erityisen laajoja alueita kyseisellä vasteajalla on Lapissa.
Itse asiassa vain Lapissa näytetään yltävän yli 100 minuutin vasteaikoihin. Vaikka pisimmät vasteajat löytyvät Lapista niin Lapin keskimääräiset vasteajat alittavat Itä-Suomen vasteajat. Syynä tähän voinee olla se, että Lapissa kuitenkin on kohtuullisen suuriakin kaupunkeja suhteellisen pienillä vasteajoilla mikä pienentää mukavasti keskimääräisiä vasteaikoja. Mielestäni median uutiset joissa tuo jätettiin kertomatta olivat tynkiä, niistä puuttui tärkeää ja mielenkiintoista tietoa. Toki esim. TV-uutisissa on syytä kertoa vain oleeliset seikat, ja sitten netissä tai lehdessä tarkemmin, mutta mielestäni nuo maksimiajat olisi kyllä saanut uutisoida ihan TV-uutisissakin.
Yksi mielenkiintoinen seikka uutisessa on myös, tai pikemmin uutisaineistoissa – kuka tutkimuksen lienee tehnyt, tai tilastot? Tutkipa karttaa! Varmasti jokainen huomaa, että jos vasteaika on vaikkapa 100 minuuttia niin se on osana sekä vasteaikaryhmää 60 to 100 että 100 to 160. Positiivisena(?) seikkana voitanee todeta, että ainakaan tuon kartan mukaan ei ole ollut yli 2h 40min. menneitä vasteaikoja.
Sellainen tieto vielä olisi kiva saada, että kuinka pitkiä ovat vasteajat olleet luokittain. Mikä on siis ollut esim. Lapissa pisin vasteaika A kiireellisyysluokan tehtävään. Entä sitten C luokassa?
Jopa 20 minuuttia? Se on varmaan jonkun sortin ennätys ja on tapahtunut tilanteessa, jossa mp-poliisi on sattunut olemaan lähettyvillä ja superbikessa on ollut valmiiksi kierrokset päällä. Kyllä sellainen 1-2 tuntia on realistisempi lukema täällä Keski-Suomen syrjäkylillä. Tietenkin riippuu siitä, miten sattuu lomia tai muita tehtäviä olemaan samalla hetkellä.
Ilmoita asiaton viesti
20 minuuttia ei ole tavatonta edes Etelä-Suomen taajamissa.
Keskiarvoilla on mukava pelata, koska niiden alle saa mukavasti haudattua jopa tunnin viiveet.
Kysymys on tahtotilasta ja tällä hetkellä eduskunnan tahtotilana on saavuttaa poliisivapaa Suomi.
Poliisitehtävät ja viiveet eivät suinkaan vähene henkilökuntaa vähentämällä, kuten sisäministeriössä ilmeisesti luullaan.
Pohjois- ja Itä-Suomi ovat sillä tavalla maantieteellisesti ikävässä asemassa, että taajamia lukuun ottamatta on täysin sama ehtiikö poliisi paikalle alle vai yli puolen tunnin. Tilanne on jo ohitse joka tapauksessa partion kurvatessa pihaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Poliisitehtävät ja viiveet eivät suinkaan vähene henkilökuntaa vähentämällä, kuten sisäministeriössä ilmeisesti luullaan.”
Mutta kyllähän Suomen kilpailukyky ja työllisyyskin paranevat palkkoja laskemalla. Jopa julkisen sektorin palkkoja laskemalla, lomarahoja leikkaamalla, vaikken ainakaan minä kykene näkemään niiden merkitystä vientikustannuksiin.
No meni aiheesta sivuun mutta menköön koska seuraava kirjoitukseni käsittelee tätä.
Ilmoita asiaton viesti
Pyhäjärven poliisi oli päivystysvuorossa ja sai hälytystehtävän Reisjärven Lokkiperälle, silläaikaa samassa talossa olevasta postista ryöstettiin kaivoksen palkkarahat ja ovat vieläkin ryöstäjällä.
Ilmoita asiaton viesti