USA ja pakotteet?
Yhdysvalloista kuuluu sitä tavallista. Predentti Trump on lunastanut jälleen yhden vaalilupauksistaan ja päättänyt, että USA irtisanoutuu pariisin ilmastosopimuksesta. Toki hän on tarjoutunut tekemään uudistetun sopimuksen paremmilla ehdoilla, mikä ei liene mahdollista.
Kun Venäjä miehitti Krimin niin heti olivat niin EU kuin yhdysvallatkin valmiita asettamaan pakotteita Venäjää vastaan, kuten sitten myös tehtiin. Nyt Yhdysvallat uhkaa koko ihmiskuntaa. Eikö tässä olisi muille valtioille todellinen ja välttämätön pakotteiden paikka? Yksi pakotekeino voisivat olla eduskunnassakin mainitut hiilitullit.
En kuitenkaan usko, että hiilitullit toteutuvat, ja vaikka ne toteutuisivatkin niin ne tuskin olisivat riittävä ratkaisu yhdysvaltojen saamiseksi ruotuun – onko ylipäätään mahdollista saada yhdysvallat pitämään kiinni jos sovitusta kun heitä johtaa Trump. Yhdysvallat on kuitenkin sellainen mahtimaa, ja sillä on jalka vähän joka ovenraossa niin, että muiden maiden on pikemminkin pakko alistua Trumpin saneluun kuin yrittää itse sanella mitään.
Positiivisena seikkana pitää todeta, että monet osavaltiot ja yritykset ovat kuitenkin ilmoittaneet pyrkivänsä pitämään kiinni Pariisin sopimuksesta. Jos USA:ta vastaan asetettaisiin pakotteita niin voisi olla, että hekin muuttaisivat mieltään. Parempi siis vaan täällä euroopasskin kuunnella mitä Trumpin päähän kulloinkin pälkähtää ja pyrkiä sitten vaan sopeutumaan muuttuneeseen tilanteeseen. Mitä sen on väliä?
Kommentit (0)