Politiikka on pääosin mielipiteitä
Politiikka on pääosin mielipiteitä toteaa kansanedustaja Laura Huhtasaari. Ja hän on täysin oikeassa, tavallaan. Olen viisikymmenvuotisen elämäni aikana paljon pohtinut sitä mitä politiikka on. Kuten myös sitä millainen henkilö on poliitikko, kuten mm. Laura Huhtasaari.
Poliitikko, josta jotkut myös nimitystä politiikko käyttävät, on henkilö joka pyrkii vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Politiikka ei siis ole vain mielipiteitä vaan politiikassa on kyse yhteisistä asioista ja niihin vaikuttamisesta. Tämä asia on hyvin harvalle selvää pässinlihaa ja siksi politiikka ja poliitikot ovat saanet huonon kaiun monen korvissa.
Ihmiset yleensä kiinnostuvat politiikasta jo lapsina ja kiinnostus politiikkaan säilyy kaikilla läpi eliniän jos vaan henkinen terveys riittää.
Jo ala-asteella lapset voivat tehdä esim. esityksiä siitä minne mennään luokkaretkelle, koska sinne mennään, ja sen sellaista. He voivat niin ikään luokassa äänestää ratkaisua. Se on politiikkaa, ja demokratiaa. Mutta miksi kouluissa ei noissa tilanteissa kerrota, että tämä nyt oli politiikkaa?
Koska kouluissa vältetään poltikointia – vai vältetäänkö? Politikointihan on pyrkimystä vaikuttaa yhteisiin asioihin esim. hankkimalla kannatusta tietylle näkemykselle. Miksi esim. se luokkaretki pitäisi tehdä johonkin tiettyyn paikkaan vaikka opettaja ja luokan priimusoppilas ovatkin toisen paikan kannalla.
Yleensähän politiikkana pidetään vain kunnallispolitiikkaa, ja valtakunnanpolitiikkaa. Kuitenkin politiikka on läsnä elämässämme lähes joka päivä ja kaikkialla. Sekin on politiikkaa kun kotona yhdessä sovitaan mitä ruokaa tehdään ja mitä teeveestä katsotaan. Toki joskus se voi olla ihan vaan sanelupolitiikkaa, kuten diktatuurissa.
Teemmepä mitä tahansa päätöksiä. Pyrimmepä vaikuttamaan mihin tahansa asiaan. Aina voidaan katsoa taustalla olevan jollain tavalla jonkinlaista politiikkaa. Sitä voi olla jopa ihan se, että päättää olla tervehtimättä naapuria.
Kun olin nuori Olof Palme julisti että politiikka on tahdon asia. Suhtauduin silloin ambivalentisti tuohon näkemykseen; toisaalta se tuntui jämäkältä ja määrätietoiselta, mutta toisaalta se ikäänkuin edellytti selvää näkemystä siitä mitä tuli tehdä. Mutta mistäs tällaisen varmuuden repäiset, ideologisen viitekehyksenkö myötä?
Kai siinä näkemyksen muodostamisessa pitää huomioida tilanne, konteksti, niiden tarpeet ja näkemykset joita asia koskee, kaikkiaan mitkä ratkaisun vaikutukset ovat, hyödyt ja haitat – eli kaikki tämä, joka nykyhallitukselle(kin) näyttää tuottavan hieman harmaita hiuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai missään sanota tai määrätä, että päätöksen pitäisi olla paras mahdollinen, tai ylipäätään millään tavalla hyvä. Tottakai politiikka on tahdon asia. Minä tahdon, että… – motiivini voivat olla mitä tahansa ja lopputulos mikä tahansa (kunhan se on minulle hyvä) 😀
Ilmoita asiaton viesti
Kun muutama vuosi sitten joku EU:n tilintarkastaja kertoi löytäneensä vajeen tileistä, hänet potkittiin pois.
Äsken katsoin meppien selityksiä kulukorvauksistaan.
Noiden perusteella blogistin esitys, että politiikka olisi ”yhteisten asioiden hoitamista” näyttää kovin ruusuiselta.
Miten olisi vastaus ”Politiikka on järjestäytynyttä rikollisuutta” ? Osuu nähdäkseni lähemmäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikot toki toimivat joissain asioissa väärin, ja joskus jopa rikollisesti. En näe, että kulukorvausten väärinkäyttö olisi millään tapaa yhteisten asioiden hoitamista, eli politiikkaa, vaikka poliitikot tuollaisia virheitä tekevätkin.
Ilmoita asiaton viesti