Kesäaikadirektiivin kiertäminen
Kansalaisaloite siitä, että Suomessa lopetettaisiin kellojen siirtäminen on menossa eduskunnan käsittelyyn. Eduskunta ei kuitenkaan voi päättää, että Suomi lopettaisi kesäaikaan siirtymisen koska asiasta on säädetty EU-direktiivillä. Paremmin ovat asiat Venäjällä jossa moisesta hömpötyksestä, josta on vain haittaa, on luovuttu.
Direktiiviä voitaisiin kuitenkin kiertää. Direktiivissä on siis ns. porsaanreikä. Toki asia vaatii ilmeisesti joitakin säädösmuutoksiä. Käytännössä homma toimisi yksinkertaisesti siten, että samalla hetkellä kun kelloja siirettäisiin otettaisiin käyttöön mm. kauppojen uudet aukioloajat ja joukkoliikenteen aikataulut joissa kellojen siirto olisi aikataulullisesti huomioitu.
Eli kun vuoden 2018 keväällä siirryttäisiin kesäaikaan niin se joka on mennyt talven ajan töiksi kello kuuteen alkaisikin mennä toihin seitsemäksi. Kuudelta lähtenyt bussi lähtisikin seitsemältä, jne. Ja jälleen kun palattaisiin talviaikaan niin palattaisiin normaaliaikatauluihin. Niin yksinkertaista on kiertää direktiiviä, jos vaan tahtoa olisi.
Pakko kuitenkin toivoa – tai ei ole pakko, mutta toivon, että Suomi tekee EU:lle aloitteen siitä, että kesäaikaan siirtymisestä luovutaan. Aikoinaanhan yksi keskeinen syy kesäajan käyttöönotolle oli maatalous – kummallista, hämmästelen. Keski-euroopassa nimittäin ajateltiin, että kun illat ovat pidempään valoisia niin peltohommat sujuvat luonnikkaammin. Heille ei välähtänyt, että sähkövalot ja herätyskellokin on jo aikoja sitten keksitty vaan piti saada koko kansa mukaan "peltotöihin" kelloja siirtämällä. Hölmöläisten hommaa, sanon minä.
Käytännön kannalta helpointa on luopua kesäajasta eikä vekslailla aikatauluja. EU:ssa käytäntö ei aina vainen ole kovin käytännöllistä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on täysin totta. Mutta koska Suomi on pakotettu kelloja vekslaamaan niin toistaiseksi ainoa keino välttää vekslaamisen negatiiviset vaikutukset on tuo aikataulujen muuttelu. Ehkä joskus vielä järki voittaa.
Ilmoita asiaton viesti