Halla-Ahosta puheenjohtaja

Perussuomalaiset äänestävät tänään itselleen uuden puheenjohtajan. Todennäköinen voittaja on Halla-Aho, todellinen maahanmuuttokriitikko ja pitkälti yhden asian mies. HS:n kyseenalaisen kyselyn perusteella Halla-Ahoa puheenjohtajaksi kannattaa enemmistö perussuomalaisista. Kaiken kansan keskuudessa Sampo Terho on suositumpi nimi uudeksi puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi Halla-Aho saanee maahanmuuttokriittisen porilaispoliitikon; Laura Huhtasaaren, jolle politiikka on pääosin mielipiteitä.

Halla-Aho tulee todennäköisesti valituksi koska hän on enemmän oikeistolainen. Sampo Terhon linja vetää pikkuisen vasemmalle, ja todellisuudessa myös perussuomalaisten keskimääräinen jäsen on enemmän vasemmalla kuin oikealla. Oikeistolaisemmat ovat kuitenkin aktiivisempia, ja ehkä myös pikkuisen varakkaampia kuin paremmin vasemmistoon kallellaan olevat ja siitä syystä Halla-Aho voittanee puheenjohtajavaalin. Halla-Ahon kannattajia saapuu kokoukseen enemmän kuin todellinen kannatus edellyttäisi.

Halla-Ahon voitettua vaalin on vain ajan kysymys koska Suomen hallitus hajoaa. Hallituksen hajoaminen ei kuitenkaan välttämättä johda siihen, että pidettäisiin uudet vaalit kuten jotkut ovat uumoilleet. On niitä hallituksia Suomessa ennenkin kaatunut, niinä "vanhoina hyvinä aikoina". (toki silloin ei ollut Perustuslakia, tuolla nimellä). 

Alkoholilain uudistus tullee vielä tänä vuonna esille. Halla-Aho tullee asian suhteen vetämään kovaa "Soinin linjaa" ja sitä myöten soppa on valmis, ja perussuomalaisten ero hallituksesta. Soinilla itsellään ei asiaan ole kovin paljon kommentoivaa, koska tuskin hän Halla-Ahon kaudella kovin pitkään saa ministerinä jatkaa. No viimeistään tuohon eripuraan alkoholilain kokonaisuudistuksesta kaikki kasautuu ja kaatuu.

Mutta ei se siihen jää. Perussuomalaisissa on suuri joukko jäseniä joita Halla-Ahon tuleva linja ei miellytä. Puolue jakautuukin siksi kahtia ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Halla-Ahon johtamaan oikeistosiipeen ja jonkun muun johtamaan pikemmin vasemmistoon kallellaan olevaan siipeen, jota tuskin Sampo Terho alkaa kasaamaan saatikka johtamaan.

0
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu