Uusi vaihtoehto – takinkääntäjät
Reilut 20 perussuomalaista perusti uuden eduskuntaryhmän: Uusi vaihtoehto -ryhmän. Ovatko he takinkääntäjiä? Kyllä – kyllä he ovat takinkääntäjiä. Halla-Aho on povannut, että heille ei loppuviimeksi kuitenkaan käy hyvin. No se jää nähtäväksi.
Ryhmän repeämisen myötä myös perussuomalaisten ryhmänjohtaja Toimi Kankaanniemi luopui tehtävästään. Lienee vain ajan kysymys koska Kankaanniemi liittyy Uusi vaihtoehto -ryhmään. Ainakin minä näkisin Kankaanniemen paremmin sopivaan tuohon uuteen ryhmään kuin kaapattuihin perussuomalaisiin.
Onko sitten niin, että perussuomalaiset todellisuudessa kaapattiin ja sen vuoksi takkejakin käännettiin? Kyllä se niin voi olla. Kaappauksen takana on väitetty olleen mm.; Suomen vastarintaliike ja Suomen Sisu -järjestöt, sekä jossain määrin myös Hommaforum.
Varmasti on mahdollista, että noissa järjestöissä on, etenkin perussuomalaisten vaalien edellä, aktivoiduttu ja liitytty joukolla perussuomalaisten jäseniksi, ja kannattajiakin mukaan haalittu, nimenomaan siinä toivoissa, että uudeksi puheenjohtajaksi saataisiin Halla-Aho, kuten sitten myös kävi. Myös Halla-Aholla itsellään on saattanut olla sormensa pelissä, ja miksei olisi ollut kun ehdollakin oli, siinä toiminnassa, että hänen linjansa kannattajia saatiin puoluekokoukseen enemmän kuin mitä hänen kannattajiaan puolueen riveissä on.
Miten sitten käy takinkääntäjille, heille jotka ennen puoluekokousta vakuuttivat, että tulipa puheenjohtajaksi valituksi kuka tahansa niin yhdessä mennään eteenpäin. Oletan, että heilläkin ensi vaaleissa tulee kannatusta olemaan jos vaan ehdolle lähtevät. Kaikki eivät kuulemma lähde. Todennäköisesti Suomessa perustetaan heitä ja kannattajiaan varten ensi eduskuntavaaleissa uusi puolue. Nähtäväksi jää sitten kumpi puolue tuolloin kerää enemmän kannatusta: Uusi vaihtoehto vaiko perussuomalaiset. Itse näkisin, että Uusi vaihtoehto, joka saattaa vielä nimensäkin muuttaa, tulee olemaan voittaja.
Takinkääntö ei ole niin paha juttu kuin miltä se kuulostaa. Ainakin minä henkilökohtaisesti arvostan enemmän sellaista poliitikkoa joka on uutta tietoa saatuaan valmis kääntämään takkinsa eikä jääräpäisesti pidä kiinni aiemmasta kannastaan sen vuoksi mitä on joskus väärän tai puutteellisen tiedon vuoksi tullut sanoneeksi. Takinkääntäjä siis tavallaan reilusti myöntää: aiemmin olin väärässä, ja on hyvä, että sellaisiakin poliitikkoja vielä on.
Todennäköisesti seuraava askel tulee olemaan sellainen, että Uusi Vaihtoehto lähettää kannattajakortit allekirjoitettaviksi kotiin kaikille perussuomalaisten jäsenille ja pyrkii pitkälti niiden avulla saamaan 5000 nimeä kasaan alta aikayksikön.
Tämä voi hyvinkin onnistua, sillä kannattajakortin allekirjoittaminen ei sido puolueen jäseneksi tulemiselle, joten politiikkaan ja näihin kuvioihin kyllästyneille tai pettyneillekään jäsenille ei ole suurta kynnystä tuota kannattajakorttia allekirjoittaa, semminkin kun se ei myöskään edellytä perussuomalaisesta puolueesta eroamista.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikuttaisi siltä, että kääntötakkikin kelpaa paremmin kuin pilottitakki. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Ei kukaan ole kaapannut mitään. Jäsenistö on päättänyt ja halunnut muutoksen. Soini vai ei noudattanut persujen arvoja ja menetti luottamuksensa. Soini tykkäsi ministerin salkustaan niin paljon että loikkasi ja otti eliittinsä mukaan.
Kuten eilisessä a-studiossakin kuultiin että nykyinen ”nokkamies” oli mainostanut homma foorumissa , joten se siitä erosta 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Jos kansan valitseman eduskuntaryhmän ylivoimainen enemmistö kuuluu siihen ”eliittiin”, niin olet tuolle sanalle lanseeraamassa aivan uudenlaista merkitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Olen siis täysin väärässä kirjoittaessani:
”noissa järjestöissä on, etenkin perussuomalaisten vaalien edellä, aktivoiduttu ja liitytty joukolla perussuomalaisten jäseniksi, ja kannattajiakin mukaan haalittu, nimenomaan siinä toivoissa, että uudeksi puheenjohtajaksi saataisiin Halla-Aho”
Ilmoita asiaton viesti
Onko Halla-aho veikannut. 😉
Ilmoita asiaton viesti
”Ainakin minä henkilökohtaisesti arvostan enemmän sellaista poliitikkoa joka on uutta tietoa”
Mitä on tämä uusi tieto joa esti perussuomalaisia ajamasta hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitteitaan?
Ilmoita asiaton viesti
Tämä ”uusi tieto” on sitä mediassakin kerrottua tietoa jonka mukaan Halla-Ahon kannattajat valtasivat puoluekoukusen ja äänestivät ”yhden asian” Halla-Ahon puolueen johtoon. Ei se nyt toki ketään estänyt ajamasta tavoitteitaan, ja varmasti hallitus olisi jatkanut ennallaan ellei Halla-Aho olisi esittänyt aiemmista (suullisista) sopimuksista poikkeavia vaatimuksia siihen miten hallitusohjelmaa olisi pitänyt jatkossa noudattaa. Eli Halla-Ahon ei olisi pitänyt vaatia tiukennuksia jolloin edelleen olisi yksi yhtenäinen puolue. Tiukennuksia olisi pitänyt alkaa ajamaan vasta syksyllä. Siinä oli Halla-Ahon laskelmavirhe.
Ilmoita asiaton viesti
”Halla-Ahon kannattajat valtasivat puoluekoukusen”
Siis eihän tuo ole mitään tietoa, pelkkää huhua ja spekulointia. Miten Halla-ahon kannattajat olisivat edes voineet vallata kokouksen, kutsu oli lähetty kaikille ja ovet olivat auki?
Ilmoita asiaton viesti
Totta – spekulointia, mutta mahdollista. Joskus vuosia sitten olin itse mukana eräässä porukassa joka suunnitteli erään valtakunnallisen yhdistyksen valtaamista. Tiesimme likimain minkä verran vuosikokouksessa tyypillisesti on porukkaa ja sen perusteella laskiskelimme, että minkä verran tarvitsisimme väkeä jotta saisimme valittua johtoon haluamamme uuden puheenjohtajan ja muut toimihenkilöt. Tuo olisi ollut mahdollista toteuttaa melko pienellä väkimäärällä.
Nyt Halla-Aholaiset tarvitsivat suuremman väkimäärän, mutta oli heillä suuremmat resurssitkin. Ehkä väite valtaamisesta on vain spekulointia – ehkä se on totuus.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho on kuulemma itse myöntänyt että vihreillä on parempi vaalitapa. Halla-aho on ja oli ennen kokousta valta-asemassa. Hyödynsi huonoa vaalitapaa ajattelematta kokonaisuutta ja jatkoa.
Kusi siis omaan pesään. Hän olisi voinut valita toisenlaisen toiminnan. Mutta hän ei ole valtiomiestyyppiä vaan propagandamaakari. Soinin propagandatuotokset sentään olivat humoristisia. Halla-aho on myös tehnyt virheen että on valinnut itsensä johtajaksi vaikkei oikein ole sitä tyyppiä. Virheitä virheitä. Ja paljot virheet heijastavat ideologiaa joka ei ole vastuullisuutta korostava.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho on sellaista ”pahojen voimien” esiinmarssin aikaista johtaja-ainesta, jonka kaula katkaistaan omien toimesta ensimmäiseksi siinä vaiheessa, kun todellinen vallankumous on valmis.
Ilmoita asiaton viesti
Unohtuuko, että suuri osa Perussuomalaisten kansanedustajista, kuntien valtuutetuista ym. ko. puolueen politiikassa aktiivisesti toimivista ja ns. ”vihreälle oksalle” pyrähtäneistä, olisi tänä päivänä sahureita, konstaapeleja, ylimalkaan ennen kuulumattomia ja meille tuntematomia taviksia.
Tekikö Halla-aho sittenkin ilmeisessä vallan- ellei jopa kostonhalussaan virheen heittäessään Soinin ulos ministerin paikalta heti.
Politiikan tekemisen kuviot muuttuvat ministerinaitiossa, näkökulma laajenee, on katsottava monta siirtoa eteenpäin, odotettav oikeaa iskun hetkeä.
Jämähtikö uusi puh. johtaja? Unohtuiko, että Soinin pyöreä muoto kätkee maamme politiikan kovimman pelurin. Olisiko uuden johdon kannattanut aloittaa edes näennäisesti korrektimmin – ehkä inhimillisemmin heille poliitiikan ”vihreä noksan” tarjonnutta vanhaa johtoa kohtaan.
Mielenkiinnolla seuraan: Kuka loppujen lopuksi teki virheen. Aika näyttää.
Ilmoita asiaton viesti