Silminnäkijähavainnoista jopa 70% virheellisiä!

MTV:n kymmenen uutiset kertoi, että Suomessa tehdään maailman ensimmäistä tutkimusta jossa pyritään selvittämään rikostutkinnassakin käytettävien silminnäkijähavaintojen luotettavuutta.

Uutisessa kerrotun mukaan keskeinen pyrkimys on löytää raja jonka jälkeen henkilön tunnistaminen on mahdotonta. (kuvat)

Voinemme olla montaakin mieltä siitä pitääkö paikkansa, että tutkimus on maailman ensimmäinen tätä asiaa koskeva tutkimus. Ainakin TV:n tiededokumentteja laillani seuraavat tietävät, että asiaan on ainakin kiinnitetty paljonkin huomiota eri yhteyksissä, kuten näistäkin jutuista voi päätellä:

Eyewitness misidentification is the greatest…

The Science Behind Eyewitness Identification Reform

Uutisessa tuli esille myöskin se tosiseikka, että mikäli todistajia on useampia niin vahvan persoonan virheellisetkin näkemykset tulevat helposti muiden taholta toistetuiksi – onko siis Suomessakin olemassa todellinen vaara tulla tuomituksi väärän silminnäkijähavainnon perusteella?

Noissa TV:n tiedeohjelmissa on hyvin tullut esiin myös tuo joukkopaine. Ihmisillä on tarve olla joukon kanssa samaa mieltä. Lisäksi tutkimusten mukaan on niin, että kun henkilö jostain syystä muuttaa mieltään niin hän sen seurauksena muuttaa myös mielikuviaan ja pitääkin pian totena väitettä jonka on jollain tapaa hyväksynyt vaikka olisikin alun perin ollut eri mieltä.

Jatkossa noihinkin seikkoihin kiinnitetään varmasti rikostutkinnassa ja oikeudenkäynneissä enemmän huomiota. Onneksi tekniikka ja tiede kehittyvät.

Niin ikään yksi seikka mikä sekin olisi enemmän tutkimisen arvoinen on se, että ihminen voi itse muodostaa mielessään kuvan jostakin mitä hänelle on tapahtunut ja pitää sitä täysin totena vaikka asiaa ei todellisuudessa olisikaan tapahtunut. Rikoksen uhrikin voi ajan saatossa muodostaa varsin selkeän kuvan rikoksen tekijästä ja tapahtumista, jopa sellainen uhri joka ei ole koskaan todellisuudessa ollut rikoksen kohteena – asiasta on muistaakseni tehty tutkimusta ainakin Tanskassa – joka tutkimus keskeytettiin juurikin siksi koska kokeeseen valitut henkilöt alkoivat liikaa uskoa heille tapahtuneen asioita joita heille ei todellisuudessa ollut koskaan tapahtunut.

70% silminnäkijähavainnoista on siis virheellisiä, kuten on tiedetty jo kauan ennen tätä "maailman ensimmäistä silminnäkijätutkimusta". Asia on ongelma. Lähes yhtä suuri – vai onko jopa suurempi ongelma se, että ihminen voi muodostaa todenmukaisen mielikuvan asioista joita hänelle kerrotaan, tai joita hän muuten keksii omassa mielessään. Ongelma noistä seikoista tulee ainakin jos ne kiistatta hyväksytään todisteina.

Vielä tuosta nyt tehtävästä tutkimuksesta

Nyt siis tehdään tutkimusta jonka tarkoituksena on mm. selvittää raja (metrimäärä?) jonka jälkeen tunnistaminen on mahdotonta.

Onnistuuko rajan löytäminen?

Kuten uutisessa kerrotaan niin huomioon otetaan tottakai myös se, että sääolosuhteet ja valaistus vaihtelevat. Käsitykseni mukaan silti ei ole mahdollista päästä mihinkään selkeään rajaan. Raja on jokaiselle ihmiselle henkilökohtainen. Toiset ovat parempia hahmojen ja kasvojentunnistajia kuin toiset. Joku näkee tarkasti 50 metriä, joku vähemmän. Kasvojentunnistuksen ennätys lienee venäläisnaisella joka kykeni tunnistamaan ihmisen kolmen kilometrin päästä. On väitetty, että jopa 10% ihmisistä olisi jollain tapaa kasvosokeita, kuten minä. Siksi uskallankin olla sitä mieltä, että jos tuollainen raja löytyy niin tutkimuksessa on tehty virhe.

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu