Apteekkien luvanvaraisuus voidaan poistaa

Apteekkariliiton teettämän kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että apteekkitoiminnan luvanvaraisuus tulee säilyttää. Liki 70 prosenttia katsoi, että apteekin pääomistajana ja päävastuullisena pitää olla proviisori, joka työskentelee itse apteekissa.

En tiedä onko kyselyssä kysytty kantaa siihen kuinka paljon proviisorin  tulisi apteekissa itse työskennellä. Riittääkö tunti viikossa, ja pelkkiä paperihommia, vai miten?

Minkälaisia vaihtoehtoja tutkimuksessa on sitten annettu proviisorivetoisten apteekkien sijaan – no en sitäkään tiedä mutta sen tiedän, että sillä voisi olla suuri merkitys vastauksiin. Entä onko kerrottu ja millä tavalla siitä miten proviisorivetoisesta järjestelmästä luopuminen saattaisi vaikuttaa hinnoitteluun? No tuskin sitä on kerrottu koska sitä kukaan ei voi tietää.

Oma näkemykseni on, että tavanomaisia särky- ja kuumelääkkeitä, kortisonivoiteita, ja sen sellaisia apteekkituotteita voitaisiin aivan hyvin myydä vaikkapa kauppakeskuksen lääkepisteessä. Tuollaisessa pisteessä pitäisi tietysti sitten olla saatavilla lääkealan ammattilainen jolta asiakas voisi lääkkeiden käytöstä kysellä – muidenkin lääkkeiden kuin ko. myyntipisteessä myynnissä olevien.

Siitä olen samaa mieltä, että apteekkeja on Suomessa riittävästä. Tai ainakin niitä on riittävästi täällä missä minä asun. Samoin on riittävästi takseja. En tiedä onko tilanne sama kautta Suomen – tuskinpa vaan.

"Suomalaiset arvostavat sitä, että voivat halutessaan tavata apteekissa apteekin toiminnasta vastuussa olevan apteekkarin." Ahaa – vai tuollaista me arvostamme. No minulle se on ainakin ihan yksi ja sama onko mahdollisuutta apteekkarin tapaamiseen. Toivottavasti jatkossa saa varattua jopa aikoja apteekkarille kuitenkin.

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu