Kela jättää korvaamatta miljoonia – miksi?

Kun perustoimeentulotuen maksaminen siirtyi kunnilta Kelan hoidettavaksi niin se johti joidenkin asiakkaiden kohdalla merkittäviin viivästyksiin. Noiden viivästysten aiheuttamaa mielipahaa ja vahinkoa Kela sitten korvasi hyvitysmaksuilla.
Hyvä, että Kela noista viivästyksistä jotain korvasi. Toki viivästyksiä oli tapahtunut jo silloinkin kun toimeentulotuki oli yksinomaan kuntien vastuulla. Nyt kun tuki oli Kelan vastuulla niin sattui ihme: laillisuusvalvoja huomasi, että siitä saattaa aiheutua tuen saajalle taloudellisia ongelmia, ja ainakin korvattavaa mielipahaa.
Montako päätöstä laittomasta viivästyksestä löytyy oikeusasiamiehen sivuilta hakusanalla: toimeentulotuki?
Silloin kun tuki oli vielä yksinomaan kuntien vastuulla ei asiakkaille aiheutunut, siis ainakaan laillisuusvalvojien mielestä, sellaista vahinkoa, tai mielipahaa, joka oli pitänyt jollain tapaa rahallisesti korvata tai hyvittää.
Tuonakin aikana noita laillisuusvalvojankin tietoon tulleita pitkiäkin viivästyksiä oli kymmeniä, jopa satoja. Itse tiedän ainakin yhden viivästyksen olleen noin 12 kuukautta, joka korjattiin vasta hallinto-oikeuden päätöksellä. Tuen saaja ei saanut minkäänlaista hyvitystä koska viivästys johtui siitä, että perusturvalautakunnalla oli ollut virheellinen käsitys siitä miten tuen määrä lasketaan.
Kyllä – Kela piti keväällä juhlat: vihdoinkin oli homma saatu rulaamaan. Ennen kesäkuuta 2017 oli toimeentulotukiasioiden käsittely vihdoinkin lain mukaisissa määräajoissa.
TOTUUS?
Tällä hetkellä Kelan ratkaisemista toimeentulotukihakemuksista noin 1/3 menee yliajalle. Kelalla olisi saatavissa käyttöön pätevää henkilöstöä mutta sitä ei oteta käyttöön. Maksaako Kela jatkossa viivästysmaksuja – tuskin maksaa koska harvassa lienevät ne asiakkaat joilla on mahdollisuuksia lähteä Kelalta kymppiä kahta oikeusteitse karhuamaan.
Köyhät saavat kärsiä – Kela rulaa! (?).
Hakusanalla: toimeentulotuki, löytyy tällä hetkellä oikeusasiamiehen www-tietokannasta 101 tulosta.
Jo vuonna 2014 on todettu: ”Lakiin sisältyvä määräaika toimeentulotukiasian käsittelylle on ehdoton”
Oikeuskanslerinviraston julkisista tiedoista löytyy 54 osumaa.
Kuten: ”Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupungin sosiaali- ja terveysviraston huomiota toimeentulotukihakemusten viivytyksettömään käsittelyyn ja käsittelyyn varattujen henkilöstöresurssien riittävyyteen myös juhlapyhien jälkeisenä aikana, jolloin viraston henkilöstöä yleisesti lomailee.”
* * *
Vuonna 2017 maksettiin ensimmäiset(?) korvaukset viivästyksistä.
-tuo ”ensimmäiset” kysymysmerkillä koska tiedän, että ainakin Tampereen kaupunki on maksanut korvauksia jo vuonna 2012.
Ilmoita asiaton viesti