Keskustelemalla parempi lopputulos!

Tämä kirjoitus jollain tavalla sivuaa eilen julkaisemaani kirjoitusta: Outo ja erilainen. Tuossa kirjoituksessani totesin mm.: "Enkä myöskään ymmärrä sitä, että joidenkin elämäntehtävä tuntuu olevan jonkun toisen vihaaminen. Tiedän kyllä, että aina edes vanhemmat ja lapset eivät ole puheväleissä. Joskus sitä on pakko ymmärtää". Itse kun olen tällainen pikemmin sovitteleva luonne niin en aina meinaa minkäänlaista vihanpitoa ymmärtää. Olen lisäksi varma siitä, että monta kertaa asiat voitaisiin puhumalla selvittää. Vähän kuten tuossa kuvassa: asiantuntijan neuvo.

On toki asioita joita ei puhumalla ole mahdollista selvittää. Toisaalta joskus voi tilanne olla sellainenkin, että toinen ei halua asioita selvittää. Tilanne voi olla sekin, että toinen ei vaan ymmärrä, että asia on toisen mielestä jo selvitetty. Itse näkisin kuitenkin, että lähtökohtaisesti jos on kaksi osapuolta jotka ovat riidoissa, tai kun toisen käytös toista harmittaa tms. niin jos vaan jompi kumpi osapuoli koittaa saada asiasta aikaiseksi keskustelua pyrkimyksenä selvittää, että mikä tilanteessa mättää, niin kyllä toisen osapuolen pitäisi ainakin hetki ymmärtää kuunnella, ja sitten miettiä… mitä ikinä sitten miettisikin. Ja ellei toinen osapuoli sitten sovintoa halua niin sekin pitäisi rehellisesti kertoa. Epätietoisuus on usein pahinta.

Esimerkiksi tuossa tapauksessa jossa vaimo on miehelleen todennut, että valitse äitisi tai minut niin tulee jotenkin mieleen, että onko anopille kerrottu miten miehen vaimo anopin käytöksen kokee. Ehkä asia olisi voitu hoitaa toisinkin. Itselleni tulee oman liittoni ajoilta mieleen vähän samantyyppinen tilanne, ei kuitenkaan lainkaan noin ikävä ja paha. Tein tuolloin toiselle osapuolelle selväksi, että minun vaimoani teidän ei tule tuolla tavalla halventaa – homma toimi, ja hyvin. Sopuisasti meni monta vuotta.

Miten sitten olisi pitänyt, tai pitäisi toimia tuossa työyhteisössä jota koskevan tekstiviestin olen napannut sanomalehdestä. Olisiko mitenkään mahdollista, että tuon pomottajan kanssa asiasta joku keskustelisi. Hänelle tehtäisiin selväksi miten muut hänen toimintansa kokevat. Asia sovittaisiin ja sovussa jatkettaisiin. Vaikeaa?

Asiantuntija neuvoo, että jos jokin mättää niin siitä pitää keskustella ja antaa toiselle mahdollisuus muuttua. Teemmekö yleensä niin, vai tuumaammeko liian usein: ole sitten yksinäsi kun et puhumatta ymmärrä? Oletammeko liian usein toisen ymmärtävän asioita joita hänelle ei ole kerrottu?

Meillä on erilaisia yhteisöjä ja pakkoyhteisöjä. Kyllä ainakin aikuisten ihmisten pitäisi pystyä erimielisyydet selvittämään puhumalla. Kahdenkesken tai porukalla. Vähän asiasta ja tilanteesta riippuen. Joskus on niinkin, että pitäisi keskustella kahdenkesken mutta se ei syystä tai toisesta onnistu – jokin mättää. Jotkut sitten päätyvät pitämään mykkäkoulua, ja osoittamaan mieltään kuka mitenkin.

Myös lapsia pitäisi kasvattaa siihen, että porukkaan pääsee kun vaan hyväksyy porukan säännöt. Työyhteisössä pitää toimia yhteisön sääntöjen mukaan, jos on sattunut töihin pääsemään. Koulussa lasten pitäisi niin ikään oppia sietämään kaikkia toisia, ketään kiusaamatta, ja ongelmat ratkaista puhumalla asiallisesti, ehkä opettajan avustuksella. Sama pätee kerhoihin ja moniin muihin paikkoihin. Mutta mitä voimme muilta vaatia jos emme itsekään osaa? Tai ehkä joskus on vaan niin, että emme halua sopua jonkun kanssa – haluamme riidellä?