Ujot oppilaat tarvitsevat helpparit

Koulut alkavat – jippii?

Kohta taas kaikki Suomen oppivelvollisuusikäiset ovat koulutiellä koululaisina, osa ehkä(?) kiusattuina – miksi? Lisäksi on suuri joukko niitä jotka ovat oppivelvollisuusiän ylittäneet mutta opiskelevat yhä, ja hyvä niin. Kun henkilö siirtyy koululaisesta opiskelijaksi niin se yleensä merkitsee myös sitä, että joutuu osaksi uutta yhteisöä, kuten joutuu niin moni muukin.

Kun noita uuden yhteisön jäseniä on paljon niin sieltä on ujommankin oppilaan "helppoa" löytää uusia kavereita, ja jopa ystäviä. Lisäksi opiskelijat ovat jo jonkin verran enemmän mailmaa nähneitä kuin koululaiset – yleensä.

Koululaiselle opetuksen alkaminen voi olla hyvinkin stressaava tilanne. Se on stressaava aivan varmasti ujolle oppilaalle – joku jo ajattelee mielessään, että höpö höpö… Mutta tarkennan; se on stressaava jos ujo ja syrjäänvetäytyvä koululainen joutuu uuteen ja outoon yhteisöön: perhe on muuttanut!

Tapoja reagoida tuollaisessa tilanteessa on monenlaisia. Siinä missä toinen hakee huomiota olemalla tosi rohkea ja asettumalla poikkiteloin opettajankin kanssa niin toinen jättäytyy syrjään hiljaiseksi hissukaksi. Kumpikin tilanne on yhtä paha – jopa pahempi!

Helppareistako apu?

Kouluissa pitäisi olla pakollinen Helpparijärjestelmä. Järjestelmä joka takaisi sen, että ujokin uusi tulokas saa mielekästä seuraa välitunneilla olematta ärripurri, eikä tarvitse tyytyä myöskään olemaan hiljainen hissukka, jota muut sitten saavat arvostella ja haukkua, josta tulee se kiusattu.

Jokaiselle uuteen kouluun muuttavalle tulisi osoittaa luokasta Helppari. Helppari olisi uuden oppilaan "ohjaaja" aina päivänä kerrallaan, ja toisena, ja kolmantena, ehkä myös neljäntenä ja viidentenä, päivänä, helppari vaihtuisi. Joka päivästä Helppari ja helpattava kirjoittaisivat "raportin": mitä tehtiin, ja miksi, ja nähtiinkö koulun jälkeen, ja missä, ja mitä tehtiin. – totta: lisää työtä, ja mikä pahinta: työ maksaa, se maksaa aina!

Totta, joku miettii 🙂

Joku jo miettii, että onhan meillä tukioppilaat. Totta, niin on, ainakin ylä-asteella. Ala-asteella saattaa olla kummit, mikä on hyvä sekin. Mutta kuinka monella joukon ulkopuolelle jääneellä tai jätetyllä on hyviä muistikuvia siitä, että "silloin ne tukioppilaat tulivat ja auttoivat…"?

Helpparitoiminnan pitäisi siis olla jopa laajempaa kuin esitin. Koululaisen/(opiskelijan(?)) pitäisi voida anonyymisti pyytää: tarvitsen Helpparin. Koulun henkilökunnan pitäisi myös aktiiviisesti tarkkailla: onko joku oppilas aina yksin, ja jos on niin selvittää syy: miksi, ja edelleen; tarvitseeko hän Helpparin?

Yksi juttu mikä on helppo toteuttaa jotta kukaan ei jäisi syrjään – kerron se myöhemmin. Olen  toki samaa asiaa jo aiemmin täällä käsitellyt. Joku ehkä jo arvaa, toinen tietää. No ei se sen helpompaa ole, ei ole 

Tack!

* * *

Kuvien jälkeen:

Ehkä pitäisi myös pyrkiä siihen, että Helpparit, "uusi kaveri", ja heidän perheensä, kohtaisivat yhteisen mukavan syksyisen grillihetken merkeissä. Keskustellen…