Etnisten vähemmistöjen syrjintä on hyväksyttävää

Antti Rautio kirjoitti blogissaan 12.8.2017 15:47: "Perusteltu syrjintä on täysin hyväksyttävää". Minä kommentoin Raution blogia seuraavasti: "En voi allekirjoittaa oikeastaan mitään esittämääsi. Johtuuko tuo sitten siitä, että olen saanut syrjinnästä korvauksia, ja ajattelen laajemmin – en tiedä."

Tuon jälkeen Rautio kysyi: "Olisi toki avartavaa kuulla, mikä on sellaista syrjintää, josta mihinkään etniseen vähemmistöön kuulumaton (oletan näin olevan) suomalainen Suomessa saa korvauksia." Johon kysymykseen en suostunut vastaamaan.

Pitää kuitenkin vastata

Tällä blogilla aion nyt ainakin jossain määrin vastata esitettyyn kysymykseen, kuten myös Raution kommenttiin: "En muuten ihan ymmärrä, miten näkökantani on kapeampi. Uskaltaisin väittää ihan päinvastaista".

Voin nyt kuitenkin olla samaa mieltä siitä, että perusteltu syrjintä on hyväksyttävää, ja se on sitä vaikka syrjintä kohdistuisi etniseen vähemmistöön. Syrjintä positiivisena erityiskohteluna on tottakai sallittua Suomessa ainakin silloin kun syrjintä kohdistuu valkoiseen enemmistöön: syntyperäisiin suomalaisiin.

Petri Pirskanen kommentoi Raution blogia:

"Aika hyviä esimerkkejä! Näinhän tuo on nykyisin, ja pitäisi olla juuri niinkuin sanoit!"

Rautio:"Miksi yritys ei saisi valita asiakkaitaan? Jos joku yritys ei halua jotain tiettyä ryhmää asiakkaakseen, niin sen pitäisi olla tämän yrityksen oma asia." Hei kuulkaa, noin on siksi, että länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan me kaikki olemme yhdenvertaisia. Yritys kyllä saa valikoida asiakkaitaan kun siihen vain on hyväksyttävä syy. Esim. ravintolassa rähinoileelle voidaan ihan laillisesti asettaa porttikielto, tai lievempi anniskelukielto.

Asusteliikkeessa naisten pukukoppien suuntaan toistuvasti videokuvannutta voidaan kieltää asioimasta liikkeessä.

Pyörätuolipotilailta voidaan kieltää pääsy kellarikerroksen liiketilaan ellei kulun turvallisuutta voida taata.

Lihaa syövä mies?

"Sama pätee työntekijöiden palkkaamiseen. Jos minä hakisin jotain työtä, mutta työnantaja sanoisi minulle, että ”muuten palkkaisin sinut mutta kun olet valkoihoinen lihaa syövä mies”, niin mikäs siinä. Miksi minä edes haluaisin työskennellä hänelle, jos hän ei minua sinne halua?" Kyllä henkilön noudattama ruokavalio voi olla hyväksyttävä syrjintäperuste, vaikkapa juuri etniseen syrjintään.

Henkilö jolta uskonto kieltää sianlihan syönnin hakee töihin sikalihagrilliin – ei palkata koska kielteinen suhtautuminen sianlihaan tiedetään = hyväksyttävää etnistä syrjintää. Voisihan tunnettu vegaanikin hakea?

Työttömyys

"Romanit voisivat perustaa omia baareja, joihin ottaisivat vain romaneja sisään. Somalit voisivat perustaa ruokaravintoloita, joissa saisivat hyvää palvelua toisilta somaleilta. Lähtökohtaisesti mikään ei myöskään estä heitä muutenkaan työllistämästä itse itseään. Mutta mikähän siinä on, että tuollaisia yrityksiä ei taida olla Suomessa ainuttakaan? Kaikki tuo pätee tietysti kaikkiin muihinkin ihmisryhmiin, jotka kovaan ääneen vain valittavat." Totta? – jospa vertaillaan maahanmuuttajat vs. kantasuomalaiset? Maahanmuuttajista yrittäjiä on montako prosenttia? Entä suomalaisista?

Itse olen aina pärjännyt hyvin mm. romaniväestöön kuuluvien kanssa. Yleensä olen pärjännyt hyvin kaikkien kanssa, siis lähtökohtaisesti myös suomalaisten kanssa. Poikkeus vahvistaa säännön: en ole pärjännyt hyvin niiden kanssa jotka on tuomittu minuun kohdistuneista rikoksista, kuten kunnianloukkauksista – mutta jos joku tuollainen tuomittu tulee kadulla vastaan ja moikkaa niin varmasti moikkaan takaisin. En ole katkera…

Voiko Suomeen perustaa etnisen ravintolan? Ravintolan jonne olisi pääsy vain romaneilla, somaleilla, tai ylipäätään ulkomaan kansalaisuuden omaavilla? Mielestäni ei voi edes positiivisen erityiskohtelun nojalla koska tuolloin pitäisi sallia perustaa myös ravintoloita joihin olisi pääsy vain kantasuomalaisilla.

Vielä muutama vuosi sitten (about 5v.) olisi ollut mahdollista perustaa kauppaliike jonne asiakkaiksi olisi hyväksytty vain alle 170cm pitkät henkilöt – tänäpäivänä se ei enää ole mahdollista, harmi?

Lomille lomps

"Perhesuhteiden takia (koska ei ole lapsia eikä vaimoa) olen useimmilla työpaikoilla saanut valita lomani viimeisenä tai ne on vain osoitettu minulle." Tuo nyt on täysin väärin, sen jokainen ymmärtää, vai onko se perheellisten positiivista erityiskohtelua ja siksi sallittua?

Lopputulos

Olen täysin samaa mieltä kuin Rautio bloginsa otsikossa: Perusteltu syrjintä on täysin hyväksyttävää.

Mutta mistä niitä korvauksia oikein saa?

Niin – mikä on sellaista syrjintää josta  mihinkään etniseen vähemmistöön kuulumaton (oletan näin olevan) suomalainen Suomessa saa korvauksia?

Tilanne: lehdessä on ollut juttu jonka mukaan olet joskus syyllistynyt tappoon. Et pääse ravintolaan jotta et aiheuttaisi häiriötä, olet rauhallinen ja vesiselvä tuossa tilanteessa. Et ole koskaan syylllistynyt väkivaltaan. Olet useita vuosia säännöllisesti asioinut ko. ravintolassa ennen tätä.

Tilanne: olet lehdessä kirjoittanut, että tiedät liikkeen omistajan ystävän syyllistyneen veropetokseen. Et pääse enää liikkeeseen sisään vaikka olet pitkään ollut kanta-asiakas. 

Tilanne: huhupuheet kertovat, että väität A:n harrastaneen seksiä kuntosali B:n omistajan vaimon kanssa. Et pääse enää sisään kuntosaliin vaikka olet siellä käynyt vuosia ja maksanut maksusi.

Tilanne: normaali valkolainen pukeutuu romaniasuun parin ystävättärensä kanssa. Eivät pääse ravintolaan…

VÄITE: noissa kaikissa tilanteissa pääsysi kieltänyt henkilö joutuu esittämään pääsysi estämiseen muun hyväksyttävän syyn kuin tilanteissa mainitut – ellei onnistu niin valkolainenhan saa niitä korvauksia.

* * *

En ole aina oikeassa, olen yleensä vain 67% oikeassa, joskus jopa vähemmän.

 

* * *

 

Seuraavaksi 

14.8.2017 kello 18:59: Liikaa jätettä päätyy energiakäyttöön Suomessa!

15.8.2017 kello 13:07: Minä haluan!

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu