Kommenttini Turun puukotusten tiedotustilaisuudesta
Poliisilaitos järjesti Turussa tapahtuneen useita uhreja vaatineen puukotustapauksen johdosta tiedotustilaisuuden. Tapahtuma herättikin laajaa kiinnostusta aina ulkomaita myöten. Nyt oli myös Suomen johtajilla syytä oikeasti ja aidosti järkyttyä.
Tiedotustilaisuudessa olisi lukuisia viranomaisten edustajia ja runsaslukuinen määrä toimittajia. Viranomaiset ajoittain vähän takellellen pyrkivät antamaan tapahtumasta tietoa tiedotusvälineille. Pitkään vaikutti, että sisäministeri Risikko oli paikalla vain kuuntelemassa, mutta oli toki hänellä sitten asiaakin.
Toimittajat sen sijaan mokasivat, ja pahasti. Samoja kysymyksiä toistettiin, eikä ymmärretty edes sitä, että puukottajakin oli viety sairaalaan potilaana. Toimittajien osin varsin pöhköt ja turhia toistoja sisältäneet kysymykset saivat jossain määrin viranomaisetkin häkeltymään. Seurauksena oli, että nekin seikat jotka tilaisuuden alussa olivat olleet selviä muuttuivat tilaisuuden jatkuessa vähemmän selviksi, jopa epäselviksi.
Jälleen kerran on siis syytä arvostella toimittajien ammattitaitoa.
Kommentit (0)