Voitaisiinko Suomessa rangaista kaikkia samalla tavalla?

Sampo Terho esitti eilen, että ulkomailta Suomeen palaavan jihadistitaistelijan kansalaisuus voitaisiin perua säädettävän terroristilain perusteella. Pitäisikö lakiin kuitenkin kirjata mieluummin sanamuoto jonka mukaan Suomeen palaavan jihadistitaistelijan kansalaisuus perutaan? Tuolloin kansalaisuus peruttaisiin Suomeen palaavalta jihadistitaistelijalta siitä huolimatta onko hän syntyperäinen suomalainen vai maahanmuuttaja.

Suomen perustuslaissa säädetään: "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Pitäisikö Suomessa kohdella kaikkia perustuslain nojalla siinä mielessä yhdenvertaisesti, että syntyperä tai kansallisuus ei vaikuttaisi tuomioon? Murhaan syyllistynyt karkotettaisiin armahtamisen jälkeen maasta.

Vähentäisikö se suomalaistenkin väkivaltaa jos henkilöt jotka ovat väkivaltaan syyllistyneet saisivat aina vähintään muutaman päivän koppirangaistuksen. Viikoksi koppiin mies joka on kotona lyönyt naista, tai nainen joka on lyönyt miestä – syyllistynyt siis pahoinpitelyyn- Lievästä pahoinpitelystä voitaisiin ehkä yhä jättää tuomitsematta, paitsi maahanmuuttajataustaiset henkilöt?

Sama juttu muihinkin pahoinpitelyihin, kuten ns. katuväkivaltaan, ja tottakai rattijuopumuksiin. Pieni pakollinen vankeus joka olisi kiinnijäämisen jälkeen tiedossa varmasti laittaisi miettimään lähteäkö ajamaan humalassa, tai huitoako nyrkillä.

Keskeinen kysymys kuuluukin: onko syntyperä sellaisenaan hyväksyttävä syy asettaa maahanmuuttajataustaisille henkilöille ankarammat sanktiot kuin syntyperäisille suomalaisille?

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu