Turun puukotus ei ehkä olekaan terroristinen teko

Turussa jokin aika sitten tapahtunutta kahden ihmisen kuolemaan ja kahdeksan ihmisen haavoittumiseen johtanutta puukotusta on tutkittu terroristisena tekona. Poliisi on ottanut asiaa tutkiessa kiinni useita henkilöitä jotka ovat olleet pidätettyinä eripituisia aikoja. Viimeinenkin on nyt jo vapautettu eikä heistä ketään epäillä osallisuudesta Turun puukotustapaukseen.

Yksi henkilö on toki vielä karkuteillä ja kansainvälisesti etsintäkuulutettu. Hän on kuitenkin lähtenyt kotoaan jo hyvän aikaa ennen iskua, ilmeisesti ulkomaille, ja hänen vanhempansa ovat tehneet hänestä katoamisilmoituksen.

Näyttää siltä, että kun Suomessa nyt sattui käymään näin, että ulkomaalainen henkilö, josta oli jonkinlainen vihjekin poliisille aiemmin annettu, sattui "menettämään hermonsa" niin heti tapahtuma oltiin ilman sen parempaa näyttöä ja selvitystä valmiita nimeämään terroristiseksi teoksi.

Suomessa tapahtunut "terrorismi" onkin kovaa vauhtia kuivumassa kasaan – mutta saavatpa ainakin poliisit konepistoolit käyttöönsä joten tulevaisuudessa meillä on taatusti turvallisempaa?

Kyseisen tapahtuman nimeäminen terroristiseksi teoksi ilman riittävää näyttöä on kiristänyt asenneilmapiiriä Suomessa, sekä maahanmuuttajilla, turvapaikanhakijoilla, että kantasuomalaisilla. Vakava väite siitä, että kyseessä oli terroristinen teko on ollut omiaan lisäämään vettä etenkin äärioikeiston myllyyn. Kiistaton tosiseikka lienee, että poliitikot ovat ottaneet jutusta irti kaiken mahdollisen (ja media).

Oikeudenkäynti asiassa tulee aikanaan ja silloin saamme varmasti kuulla jotakin teon taustoista. Mielestäni näyttää vahvasti siltä, että kyseessä on yksittäisen ihmisen jonkinlaisessa mielenhäiriössä tekemät tapot ja pahoinpitelyt. Voi toki olla, että murhatuomiokin napsahtaa, ja sellaista tuomiota tottakai syyttäjä hakee.

Mikä on sitten ollut kyseiseen tekoon syyllistyneen nuoren miehen todellinen motiivi ja mielentila tekoa tehdessään. Sitä emme ehkä saa koskaan tietää. En usko, että mahdollinen mielentilatutkimuskaan välttämättä antaa oikeaa tietoa tekijän mielentilasta tekohetkellä kun oikeanlaisen kielitaidon omaavaa psykiatria tuskin löytyy häntä tutkimaan. Tulkkia siis käytetään tuossa apuna, mutta kuinka onnistuneesti?

Lopuksi lienee syytä todeta: saatan minä toki olla täysin väärässäkin.

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu