Pakkopalautukset – parempi tapa toimia.

Jyväskylän vastaanottokeskuksessa sattui eilen tapaus jossa mielenosoittajat motittivat pakkopalautuksen kohteeksin määrättyä perhettä hakeneet poliisit perheen asuntoon. Asiasta oli hetimiten blogikirjoituksia myös täällä puheenvuorossa, kuten:

Kirjoitusten kommenteissa esitettiin mielipiteitä niin palautusten puolesta kuin niitä vastaankin. Yksi asia on (melko) varma: kenelläkään täällä Puheenvuorossa asiaan kantaa ottaneella ei liene täyttä selvyyttä siitä millä perusteilla palautuspäätös on tehty. Päätöstä arvosteltiin mm. siksi, että kyseessä on lapsiperhe.

Sitäkin on arvosteltu, että palautuspäätösten takana on "näkymätön" viranomainen. Toisaalta on huomattu sekin, että jokaisen päätöksen takana on kuitenkin ihminen – ihan oikea henkilö joka tekee työtään kun tekee päätöksiä palautuksista. Päätökset tehdään tottakai lakiin perustuen, ja virheettömyyteen niissä varmasti pyritään.

Voimmeko ymmärtää palautuspäätöksiä. Entä päätöksiä myöntää turvapaikka?

Tavallinen kansalainen pohjaa tietonsa päätöksen oikeellisuudesta yleensä siihen mitä tiedotusvälineet ovat saamiensa tietojen perusteella asiasta yleisölle kertoneet. Olisivatko päätökset ehkä paremmin hyväksyttävissä jossa kansalaisilla olisi saatavilla enemmän tietoa, ja takuuvarmaa faktatietoa päätöksistä?

Mielestäni selvää pitäisi olla, että jos ei voida olla varmoja siitä, että maa johon turvapaikanhakija aiotaan palauttaa on turvallinen nimenomaan kyseiselle henkilölle niin palautuspäätöstä ei pitäisi tehdä. Palautusta ei siis pitäisi voida perustella maan yleisellä turvallisuudella.

Emme kuitenkaan yleensä tiedä perusteluita palautuspäätösten takana. Tilanne olisi helppoa muuttaa nykyisellä tietotekniikan ja internetin aikakaudella. Kaikki turvapaikkapäätökset, siis niin myönteiset kuin kielteisetkin, tulisi anonymisoida ja sen jälkeen julkaista netissä kaikkien luettaviksi. Kun noin toimittaisiin niin ihmiset oikeasti näkisivät syyt ja perustelut pakkopalautusten takana. Samoin ihmiset näkisivät millaisilla syillä turvapaikkoja on hakijoille Suomessa myönnetty.

Lisäksi pitäisi harkita sitä, että turvapaikkakäsittelyn kaikkien vaiheiden käsittelyasiakirjat julkaistaisiin netissä ja mukana noissa asiakirjoissa olisivat tottakai selvällä suomen kielellä asiaa käsitelleiden ja päätöksiä tehneiden nimet. Tuollainen julkisuus olisi omiaan lisäämään toiminnan luotettavuutta ja sen saamaa arvostusta. Varmasti se vaikuttaisi myös siihen miten asioita käsittelevät henkilöt turvapaikanhakijan tilannetta selvittäisivät ja päätöksiä perustelisivat.

Nyt joku ajattelee, että jos noin toimittaisiin niin olisi varsin vaikea saada ihmisiä töihin tekemään noita päätöksiä. Tässä kohtaa pitää todeta, että tuolloin töihin saataisiin henkilöitä jotka olisivat ainakin omasta mielestään päteviä ja pystyviä tekemään oikeita päätöksiä ja perustelemaan ne siten, että päätökset voitaisiin kokea yleisesti hyväksyttäviksi.

Työhakemus

Olen itse jättänyt Kelaan avoimen työhakemuksen jossa olen ilmoittanut olevani valmis Kelaan toimeentulotukiasioiden etuuskäsittelijäksi tai opastamaan Kelan etuuskäsittelijöitä ja lakimiehiä toimeentulotukiasioissa. Olen Kelaan ilmoittanut, että toimisin nopeammin ja tehokkaammin kuin ne henkilöt joita heillä nyt on töissä.

Samaan tapaan ilmoittaudun nyt tällä julkisella hakemuksella maahanmuuttoviraston palvelukseen. Olen valmis osallistumaan turvapaikkapäätösten tekemiseen esittämälläni tavalla. Onko muita? Ideani taitaa olla niin radikaali, että sitä on vaikea tässä yhteiskunnassa hyväksyä ja toteuttaa?

0
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu