Suomeen pitäisi rakentaa lisää ydinvoimaa – miksi?

Kirjoitin aiemmin tänään, että: Suomeen pitäisi rakentaa lisää ydinvoimaa! En kuitenkaan voi sanoa olevani ydinvoiman kannattaja, vaikka joku minut kirjoitukseni perusteella sellaiseksi nimesikin, ja ymmärrän sen. Olen tasan yhtä paljon (onko se mahdollista?) ydinvoiman vastustaja. Kuitenkin olen sitä mieltä, että Suomeen pitäisi rakentaa lisää ydinvoimaa, ja mielellään jopa paljon lähemmäs asutuskeskuksia kuin mitä aiemmat on rakennettu.

Jokainen päivä on ydinvoimaonnettomuuden muistopäivä – niin väitetään ja se pitänee paikkansa? Ei toki joka päivälle löydy vakavaa onnettomuutta mutta jokin pieni nyt kuitenkin. Isoista onnettomuuksista mieleeni tulee Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus Venäjällä ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus Japanissa.

Suomessa on hyvä turvallisuuskulttuuri, vakaa maaperä; ei tsunameita eikä maanjäristyksiä. Suomessa muutenkin ovat niin luonnonolosuhteet kuin kansan käytös omiaan siihen, että täällä ydinvoimaa voidaan tuottaa paljon turvallisemmin kuin monessa muussa maassa. Siksi Suomen pitäisikin panostaa energian tuotantoon, vaikka sitten ydinvoiman avulla, ainakin niin paljon, että maamme rajojen ulkopuolelta ei olisi tarpeen tuoda ydinvoimalla tuotettua sähköä Suomeen.

Harkitsemisen arvoinen vaihtoehto olisi sekin, että Suomi tuottaisi (ydin)energiaa yli oman tarpeen jolloin sitä voitaisiin viedä ulkomaille, vaikka omakustannushintaan, mikä olisi omiaan parantamaan ydinturvallisuutta maapallolla. Tottahan on, että ydinonnettomuuden sattuessa laskeuma ei katso valtakunnan rajoja. Väitän, että mitä enemmän maailman ydinenergiasta, sikäli kun sitä on pakko tuottaa, tuotetaan Suomessa niin sitä turvallisempaa tuotanto on. Riskitöntä toki ydinvoiman tuotanto Suomessakaan ei ole mutta Venäjällä, Japanissa, Kiinassa, ja monissa muissa maissa, riskit ovat useista eri syistä suurempia kuin jos ydinvoimaa tuotetaan Suomessa.

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu