Aarnio: Ihmisten luottamusta on järkytetty

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio katsoo, että ihmiset luottamusta on järkytetty kun kuudentuhannen ihmisen terveystietoja on vuotanut internettiin jossa ne ovat olleet kaikkien luettavissa useita kuukausia. Tiedot ovat olleet netissä tämän vuoden huhtikuusta aina elokuuhun saakka.

Aarnion mukaan tapaus on harmillinen. Hänen mukaansa tällaisia tietovuotoja sattuu harvoin inhimillisen virheen vuoksi.

Mieleeni tulee tapaus Turun käräjäoikeudesta vuodelta 2011. Eräs yksityishenkilö oli julkaissut netissä käräjäoikeuden julkisen päätöksen siten, että oli poistanut siitä jutussa mukana olleiden henkilöiden nimet. Epähuomiossa kuitenkin asianomistajan nimi oli jäänyt yhdestä kohtaa poistamatta. Tuomion netissä julkaissut tuomittiin yksityisyyden loukkaamisesta sakkoihin ja korvauksiin. Oikeus katsoi, että julkaisijalla oli ollut ns. erityinen huolellisuusvelvoite koskien sitä, että julkisen tuomion asianomistajan nimi ei tule netissä julki.

Nyt on terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa syyllistytty vastaavaan rikokseen. Tosin merkittävästi suuremmassa mittakaavassa. Tuhansien ihmisten salassapidettäviä tietoja on vuodettu julkisuuteen: nettiin. Vaan onko odotettavissa, että poliisi tutkii onko asiassa tapahtunut rikos – puhumattakaan, että joku saisi tuomion?

Varmasti on niin, että salaisen tiedon salassapitäminen kuuluu viranomaisen erityisen huolellisuusvelvollisuuden piiriin. Eli viranomaisen ja kunkin viranomaisessa toimivan tulee erityisen hyvin pitää huoli siitä, että mikään salassapidettävä tieto ei päädy sivullisille, kuten nyt on käynyt.

Lienee niin, että kenen tahansa tietoja netissä nyt onkaan sitten ollut niin ellei niitä ole siellä itse sattunut syystä tai toisesta huomaamaan niin asia pidetään salassa noilta asianomistajilta. Pikemminkin poliisin kuitenkin pitäisi asia tutkia ja selvittää kultakin asianomistajalta, että onko hänellä vaatimuksia tietovuodon johdosta. Vaan: liian kallista.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen ilmi tullut viranomaisen tekemä (tuottamuksellinen) salassapitorikos tänä vuonna. Mutta jostain syystä vaikka rikoksista kerrotaan uutisissa niin ne aina jätetään tutkimatta vaikka kyseessä ovat virallisen syytteen alaiset rikokset. Luottakaamme siihen, että virkavalta toimii Suomessa aina oikein ja luotettavasti. Tai sanotaanko niin, että virheellistä toimintaa ei lähtökohtaisesti ole syytä ainakaan poliisin tutkia, eikä siten kenenkään tuomita. Tai no… ehkä laillisuusvalvoja voi "moittia"?

 

 

0
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu