Tupakointikielto etenee Suomessa – KRP:kin valjastettu apuun?
Suomesta pyritään saamaan savuton maa vuoteen 2030 mennessä. Nyt tavoitteen saavuttamiseksi on saatu aikaiseksi oikein kunnon julkisuuskampanja professori Erkki Aurejärven johdolla. Osaksi kampanjaa on päässyt myös KRP kun Aurejärvi avustajineen on tehnyt rikosilmoituksen kevytsavukkeiden myynnistä vuosina 1972-2002.
Pelkkiä oletuksia?
Tässä nyt heti pitää todeta, että koskaan ei pitäisi mitään olettaa mutta tuo väitteeni, että Aurejärvi kumppaneineen on vain "poliittisen johdon mannekiini" tupakoinnin vastaisessa taistelussa on pelkästään oma näkemykseni. Sille ei siis ole olemassa minkäänlaista faktapohjaa. Kyseessä on puhtaasti omalaatuinen oletukseni.
KRP:n pitäisi lokakuun aikana päättää alkaako se tutkia Aurejärven ja kumppaneiden rikosilmoituksessa esittämiä väitteitä joiden mukaan tupakkateollisuus (henkilöt siellä) ovat syyllistyneet mm. murhiin. Muitakin rikoksia toki on ainakin ilmoituksen mukaan syytä epäillä. Omasta mielestäni enemmänkin juuri muita rikoksia – lähinnä mielestäni voidaan epäillä syyllistytyn sellaisiin rikoksiin joiden syyteoikeus on jo ehtinyt vanhentua. Ehkä juuri siksi tuo ilmoitus on tehty vasta nyt – tieto kun on ollut olemassa jo paljon aiemmin, vuosia aiemmin.
Entä sitten lapset?
Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että tupakkateollisuuden syyllisyyttä murhiin ja muihin rikoksiin alettaisiin tutkia niin eikö se tämän päivän tietämyksen valossa merkitsisikin sitä, että alaikäisille tupakkaa nykyään välittävien pyrkimyksenä voitaisiin katsoa olevan tarkoitus vahingoittaa, jopa murhata, nuo lapset?
Lääkintöhallituksen kanta – luottamuksensuoja
Rikosilmoituksessa todetaan mm. "Lääkintöhallituksen väärä käsitys ei kuitenkaan voinut oikeuttaa tupakkayhtiöitä valehtelemaan kuluttajille, joten hovioikeuden tuomio on väärä."
Laki Suomessa puolestaan lähtee käsitykseni mukaan siitä, että viranomaisen lausuma pitää paikkansa ellei muuta osoiteta. Jokaisella, siis myös tupakkayhtiöllä, on ollut ja on yhä oikeus aina luottaa, ja pitääkin luottaa, siihen mitä viranomainen sanoo tai on sanonut, ellei viranomaisen lausumaa nimenomaisesti osoiteta vääräksi. Syylliseksi epäillyllä nyt ainakin on oikeus aina luottaa siihen mitä viranomainen on sanonut, vaikka sitten itse olisikin väärässä. (ns. luottamuksensuojan periaate).
KRP ei tutki – tavoitteet…
Väitänkin siis, että KRP ei ala asiaa lainkaan tutkia. Syytä epäillä kynnys ei täyty. Tai jos se joltain osin täyttyisikin niin rikos on vanhentunut siltä osin.
Tämä Aurejärvi case on osa Suomen tavoitetta pyrkiä täysin savuttomaan Suomeen, mikä ei tule onnistumaan. Suomessa tullaan ajautumaan "kieltolain aikaan". Tupakkaa edelleen myydään ja käytetään, mutta piilossa.
Itse en tupakoi ja olen sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi. Olen toki montaa muutakin mieltä, ja joissain asioissa olen ollut väärässäkin, ja niin tulen varmasti jatkossakin olemaan. Saatan olla nyt oikeassa, tai väärässä. Mutta selvää lienee, että tämän "oikeudenkäynnin" johdosta tupakoinnin vastustus lisääntyy, ja se lienee "hallinnon taholta" jutulle asetettu tavoite?
>….Väitänkin siis, että KRP ei ala asiaa lainkaan tutkia….
ooo
Jos näin käy, niin mihin siitä voi valittaa?
Prof Aurejärven ja muutaman kymmenen asiantuntijan tekemässä rikosilmoituksessa sanotaan mm näin:
”Kevytsavukkeet vahingoittivat vuosina 1972 – 2002 Suomessa satojen tuhansien tupakoitsijoiden terveyttä ja tappoivat yli 50.000 tupakoitsijaa.”
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Jos tuo kyetään näyttämään toteen vaikkapa vain osittainkin,, niin kinaamiselle ei paljoa jää tilaa.
Näin ollen 30:n vuoden aikana kuoli keskimäärin 4-5 ihmistä joka päivä.
Talvisodassa kaatui n 26 000 sotilasta.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi KRP alkaisi tutkia rikosta joka on vanhentunut eikä siitä voi siten enää ketään syyttää. Tuollainen turha tutkinta olisi rahojen haaskaamista.
Ilmoita asiaton viesti
Vanheneeko murha. Juridiikka on vaikeata, mutta eikö tämä voisi olla kuolemantuottamus.
Mitä meille itse kullekin merkitsee tuhansien ihmisten ennenaikainen kuolema.
Varmaankin meistä joka toisen lähipiirissä on joku, joka on kuollut tupakkaan
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa murha ei vanhene koskaan. Ruotsissa on toisin mutta se ei liity tähän.
Näkemykseni siis on, että voi toki olla, että tupakkayhtiön taholta on syyllistytty rikoksiin mutta nuo rikokset ovat kaikki sellaisia että ne ovat jo vanhentuneet.
Oma naapurini kuoli ainakin osin tupakan aiheuttamiin seurauksiin. Minä hänet asunnostaan kuolleena löysin keväällä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo 50.000 on hausta revitty luku ja juuri mitään lukua ei pysyä todistamaan. Tuollaisen luvun heittäminen vähentää rikosilmoituksen painoarvoa.
Monet tuotteet ovat tappaneet ihmisiä; puukot, veitset, aseet, autot, alkoholi, tinneri, kolesterolipitoiset tuotteet, j.n.e. Tupakkateollisuudella on mahdollisuus jopa väittää, että tupakanpolttamisesta kuolleet yksilöt ovat väärinkäyttäneet tuotetta tai yliannostelleet sen käytön.
Joka tapauksessa valmistus ja myyminen ovat olleet sallittuja ja teollisuus on markkinoinnissaan noudattanut viranomaisten antamia määräyksiä.
Ilmoita asiaton viesti
#7
Kieltämättä tuo luku 50 000 ei varmaankaan ole läheskään tarkka ja vaikea on esittää oikeita numeroita.
Niin….. tupakan hyödyt ovat olemattomat, vähäiset tai kiistanalaiset.
Mainitsemasi ”puukot, veitset, aseet, autot, alkoholi, tinneri, kolesterolipitoiset tuotteet, j.n.e. ” ovat käytössä niiden hyödyllisyyden vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos mietitään fundamentaalisesti mitä tarkoittaa ”hyöty”, niin asia näyttäytyy toisenlaisessa valossa.
Jos hyödylliseksi luokitellaan vain sellainen, mikä ylläpitää elämän jatkumista, niin hyödyllistä ei ole kuin ruoka ja vesi.
Kaikki muu hyödylliseksi luokiteltu on hyödyllistä vain siksi, että se parantaa yksilön henkilökohtaista elämän kokemusta. Joten jos yksilö kokee tupakan polttamisen hyvin nautinnolliseksi, niin siitä on hänelle hyötyä.
Ilmoita asiaton viesti
#14
Minä luovutan ja yhdyn sanoihin, jotka joku on maalannut Linnankoskenkadun ja Merikannontien risteyksessä olevaan kallioleikkaukseen: ”antautumatta lennän pois” 🙂
Oletko huomannut, tai mahtaako teksti vielä olla siellä?
Ilmoita asiaton viesti
Kieltolaki.Tulos: Kessu-miljonäärit ,pirtu-miljonäärien tilalle.
Aina on keinot kiertää lakia. Salakuljetus,pimeä myynti.
Ilmoita asiaton viesti
Totta. Johan tänä päivänä Suomessa rehottaa nuuskan pimeä kauppa, ja nuuskan käyttöhän sinällään on jopa laillista. Oletan jostain syystä, että myös kannabista ja vahvempiakin huumeita Suomessa käytetään vaikka se on täysin kiellettyä sakon uhalla.
Ilmoita asiaton viesti
Kieltolait ei vaan toimi. Ei edes seksin suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
EI niin.Eikä tämä sisukas kansa ole ennenkään kielloilla mitään tehnyt.
Päin vastoi .Keksinyt keinot millä ne kierretään.
Viina= Metsä on pullollaan marjoja,Peruna ,Pontikkaa tai Viiniä.
Tupakka= Sitä on ennenkin viljelty kessua .
Puutarha parvkkeelle tai pihamalle. Kessun”Viljelyyn” hakee vaikka maataloustukea.Vaikka piruuttaan. On tää kansa sen verran ”pirullinen”.
Ilmoita asiaton viesti
#10
>…….vaan antaisin aikuisten ihmisten päättää ihan itse ilman holhousta.
ooo
Niin….. mutta kaikkinainen itsensä turmeleminen on myös yhteiskunnallinen asia, koska yhteiskunta on velvollinen hoitamaan vaikeuksiin joutunutta kansalaista ,(ja joka on varsin inhimillistä ja oikein.)
Ilmoita asiaton viesti
lainaus:
koska yhteiskunta on velvollinen hoitamaan
Itse verot maksaneiden rahoilla.
Esim.Tupakkavero 1 Mrd/vuodessa
Viinavero 1½ mrd/vuodessa.
Jos on tupakoinut 40v on siinä maksanut hoitonsa jo moneen kertaan ja samalla tupakoimattomienkin hoitoja .
Vai millä esim.Melanoomaan sairastuneet joka on kasvanut huimasti on hoidettu?
Onko Etelänmatkoissa Vero tuota hoitoa varten?
Ilmoita asiaton viesti
”Auringonottovero”, jees, sopii ainakin minulle.
Ilmoita asiaton viesti