Te hemmetin känisijät. Tarkoitan Teitä, joilla on töitä tarjota!

TYÖHAKEMUS

 

Jos sinulla on tarjota minulle yksikin niistä 30.000:sta vapaasta työpaikasta joita Suomessa on vapaana, ja tarjoat sen minulle niin, että en siitä joudu mitään maksamaan, ja otat hakemuksessani (jäljenpänä) esitetyt seikat huomioon niin tulen töihin.

 

Palkkavaatimusta ei ole.

 

 

TYÖHAKEMUS:

 

 

Tervehdys!

Koulutukseltani olen prosessinhoitaja, sähköasentaja, ja datanomi. Hallinto, laki, ja ylipäätään yhteiskunta ovat minua kiinnostavia aloja. Olen toiminut useiden pääasiassa köyhien suomalaisten asiamiehenä hallinto-oikeudellisissa asioissa. Olen voittanut useita oikeusjuttuja.

Olen kolme kertaa saanut työnantajalta korvauksia itseeni kohdistuneesta työsyrjinnästä. Kahdessa tapauksessa päästiin sopimusratkaisuun ja yhdessä tapauksessa asia ratkaistiin oikeudessa. Olen myös voittanut Suomen valtion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

En hyväksy minkäänlaista syrjintää, epäasiallista suosintaa, tai muutakaan epäasiallista toimintaa.

Tulen yleensä hyvin toimeen kaikkien kanssa. Kirjoitan paljon, myös julkisesti, ja arvostelen epäkohtia, kuten TE-toimistoa ja Kelaa. Olen hakenut töihin myös Kelaan. Hakemukseni 24.3.2017 oli seuraava:

"TYÖHAKEMUS

Haen Kelaan töihin etuuskäsittelijäksi.

Minulla on toimeentulotukiasioista 30 vuoden kokemus.
Olen inhimillinen ja nopea. Kelan mukaan minulla on myös riittävästi työkykyä.
Pystyisin työskentelemään 0-120 tuntia viikossa (2 vapaapäivää aina).
Tekisin päätöksiä nopeammin kuin kukaan nykyisin töissä olevista, ja virheettömiä sellaisia – sen lupaan. Palkatkaa siis minut Porin konttoriin.

Perusteltua päätöstä odotan.
Lisäselvityksiä mm. koulutuksesta toimitan jos niillä on merkitystä."

Toistaiseksi Kela ei ole vastannut hakemukseeni mitään, mikä on mielestäni väärin. Te-toimistoon en toistaiseksi ole töihin hakenut.

Olen 50-vuotias mies. Sairastan erilaisia mielialahäiriöitä. Ajoittain on mm. masennusta jonka vuoksi en ole jatkuvasti työkykyinen. Saattaa olla, että työpäivänä jäänkin vaan kotiin makaamaan enkä siitä edes työnantajalle ilmoita. En myöskään pahoina masennusaikoina vastaa puhelimeen.

Kirjallinen ilmaisutaitoni on vähintäänkin hyvä – jopa erinomainen.

Kun olen kunnossa niin teen työni huolella. Kiire sopii minulle kuin nenä päähän. Osaan myös olla tekemättä mitään – odottaa aikaa parempaa…

Voin ottaa vastaan myös lyhytaikaista keikkaa ja sellainen sopiikin minulle hyvin. Se pitää kuitenkin ottaa huomioon, että jos olen valvonut toista vuorokautta niin olen varmasti jonkinlainen työturvallisuusriski. Tai saatan nukkua kotona vaikka olisin luvannut tulla töihin.

Sairaslomaa minulla on tällä hetkellä vuoden 2017 loppuun. Tarkoitukseni on hakea sitten lisää. Palkkaa minut, ja tee se nyt heti!

Kelan mukaan olen riittävän työkykyinen! Useiden eri lääkärinlausuntojen ja muiden selvitysten mukaan olen työkyvytön.

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu