Tulevaisuuden keksinnöt?
Viimeksi kun kirjoitin niin esitin lopuksi kysymyksen: "Tekisinkö itsemurhan" 😉
-joku taisi ottaa sen jopa tosissaan, silmäniskusta huolimatta – no hällä väliä(?).
Ajatuksissani teen aina hyviä keksintöjä. Taannoin kuuntelin aamuista puheradiota jossa juontajat ylistivät Hollantia siitä, että siellä "sairas" voi saada luvan armomurhaan – onko se oikein? – ehkä(?).?
Ennen armomurhaa pitäisi aina selvittää ainakin se, että ihminen ei ole masentunut. Lähtökohtaisesti armomurha tulisi siis sallia vain (mieleltään) terveille henkilöille.
UUSIA KEKSINTÖJÄ
Ihmiset keksivät aina kaikkea uutta, ja sitä kautta "huominen on parempi"!
Itse jo vuosia sitten, lentoturmatutkintoja katseltuani, ajattelin – päättelin, että eikö muka olisi mahdollista kehittää ainakin "cockbit recorder" – tallennin, ja myös lentotietotallennin, joka ei koneen syöksyttyä mereen jäisi koneen kanssa sinne meren pohjaan – ha jaa, jo nyt, ensi vuonna, Airbus aikoo ottaa tuollaisen käyttöön – hyvä!
JUNAT JA MUUT HÄLYTYSAJONEUVOT
Junien tasoristeysturmia voitaisiin varmasti ehkäistä tunnistimilla. Jokaiseen autoon vaan pakolliseksi vastaanotin joka saa liikkuvasta junasta tulevan radiosignaalin (kantavuus 200 metriä). Samanlainen lähetin myös hälytysajoneuvoihin. Siten ei kävisi kuten joskus minulle…
Niin ikään on tutkittu juttu, että kun autoilija kääntyy risteyksestä niin hän on seuraavat 100-200 metriä niin helpottunut suorituksensa onnistumisesta, että ei havaitse tien varressa olevia liikennemerkkejä, ei edes nopeusrajoituksia. Toki navigaattori tuossa auttaa. Mutta entä jos ennen risteystä olisi merkki: risteävällä tiellä rajoitus 80km/h, tai 100km/h, jne?
Voisiko siitä olla apua?
NO JAA
Jatkossa kun autoja ajavat robotit, ja me vaan tarkkailemme, niin onko tuolla väliä? Mikä on robotti?
Jaaha – pitää katsella "Vem vet mest?" Hyvä ohjelma – suosittelen!
Mitähän kaikkea sellaista on jäänyt menneisyydessä keksimättä mitä tulevaisuudessa ei enää tarvitse keksiä ?
Ilmoita asiaton viesti
Veikkaan: hyvin vähän. Koska: maailma muuttuu.
Ilmoita asiaton viesti